Okosta on tullut varsinainen Duracell-pupu. Kun olemme ulkona, se kyttää varjoja ja niitähän katuvaloissa tulee aina uusia ja uusia. Oko yrittää napata liikkuvaa varjoa kiinni, varsinkin heiluvien käsien varjoja. Sisällä se on keksinyt kytätä eteisessä omaa oviin heijastuvaa varjoaan, se pläsäyttää kirsunsa vauhdilla oveen niin, että vesi tirisee. Olen varoittanut Okoa, että sen kirsusta tuleekin pieni musta kärsä, jos se kirsuaan alinomaa tökkii voimakkaasti vasten ovea. Meidän pikkuisesta hauvastamme tulee sitten hauvapossu. Pyyhin ovia etikkaan kostutelulla liinalla, mutta ei sekään auta. Varjot ovat nyt ihan must-juttu, välillä lattiakin on märkänä ei vain ovi. Ainoa keino estää Okoa läiskimästä kirsuaan oviin on laittaa portti ovien eteen. Tuota porttia se vieroksuu, ei uskalla ihan liki mennä.
Vanhoja asioita ollaan kertailtu ja harjoiteltu. Uusia asioita se on lähinnä "itseopiskellut". Näitä ovat "televisio" ja "mennään sängyn päälle". Kun Oko kuulee tv:stä koiran haukuntaa, se juoksi aikaisemmin eteiseen haukkumaan ja sille tuli sanottua "se tulee televisiosta". Nyt Oko on sitten hiffannut mikä se televisio on. Kun sille sanotaan "se tulee televisosta" poika juoksee televisoruutua katsomaan. Tuo "mennään sängyn päälle" on Okosta sen takia kiva juttu, koska se tietää jähäämistä ja leikkiä sängyn päällä. Okohan ei saa tulla sänkyyn silloin kun vuode on auki, mutta kun vuoteen päälle on levietty sänkypeitto, sillä on lupa hypätä sänkyyn. Kun sille sanoo "mennään sängyn päälle", se nappaa suuhunsa turvakon tai pallon ja häntä heiluen kipittää ekana sängyn päälle. Siellä olen leikkinyt sen kanssa turvakolla vetoleikkiä, piilottanut palloa koristetyynyjen alle ja heittänyt palloa niin, että Oko ottaa koppeja. Nämä ovat Okosta mukavia sängynpäällä leikittäviä juttuja ja niihin väsyttyään se tulee kainaloon ja sille pitää leperrellä hiljaisella äänellä, miten suloinen ja kultainen ja kaunis ja mukava ja sitä ja tätä se oikein on.
Joku aika sitten oli liki parikymmentä astetta pakkasta ja nyt on taas pakkasjakso. Ihme minusta, että syksyllä Oko ei tykännyt ollenkaan Back on Track -loimestaan, mutta nyt pakkasilla se antaa pukea sen ylleen mielellään. Olemme pitäneet pakkasrajana 15 astetta ja 2 km:n pituista lenkkiä, lyhyemmälle lenkille emme ole loimea laittaneet, sillä Oko pitää huolen lämpimyydestään hyppien ja loikkien.
Ensi viikolla soitan eläinlääkärille ja yritän varata tehosterokotukseen ajan tammikuun alkuun. Samalla aion kysellä Okon itsensä rapsuttamisesta ja pyytää tarkistamaan Okon korvat. Minusta itsestäni näyttää, että korvat ovat ihan erinomaisessa kunnossa, mutta ei Oko niitä ihan mielellään anna "ronkkia". Tuo rapsutteleminen on jotenkin epämääräistä, se ei kohdistu mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan Oko rapsuttelee milloin sieltä milloin täältä. Mitään hilsettä tms. sen iholla ei ole. Iho on aivan puhdas.
Valokuvia en ole nyt juurikaan ottanut, on ollut laiskuus huipussaan. Tässä kuitenkin viimeisimpiä otoksia muutama:
Leikkien lomassa otetaan pienet tirsat, nukkuma-asento on ihan miten sattuu,
välillä näin söpö, välillä jalat ovat sikin sokin ja välillä koko poika on solmussa.
Tässä on tennispallot pinottu suuhun, kohta ne tuodaan mummon
luokse ja heitetään vauhdilla pois.
Varjon kyttäys alkaa ....
Kohta pläjähtää kirsu vauhdilla oveen - häntä huiskaa siihen malliin ....
Ja nyt, armoton lätinä on päällä .... sylki roiskuu ja murina säestää ....
Ai, miks varten sitä ei sais tehdä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti