Oko Onni Otto Oskari Olavinpoika "Taavilainen"

Alkutalvi on ollut tosi mukava pakkasten suhteen, toivottavasti koko talvi menisi näin mukavasti. Kaamosta kohti mennään jo kovaa vauhtia, kohta aamuauringon kajoa seuraa välittömästi ilta-auringon kajo, mutta itse aurinko pysyy piilossa horisontin takana. Nyt on täyden kuun aika ja eilen iltalenkin aikoihin (n. klo 21) kuutamo oli niin kirkas, että puiden varjot näkyivät hangella. Vielä olemme tarenneet lenkeillä ilman loimea. Sitten, kun pakkanen kiristyy - 15 asteeseen ja yli, laitamme loimen Okon päälle. Tosin en ole varma, huoliiko se sitä ja tarvitseeko se edes sitä, sillä sellainen Touhu-Taneli tuo poju on lenkeillä. 

Oko on edelleen se sama höpsö Oko Onni Otto Oskari Olavinpoika "Taavilainen" kuten tähänkin asti. Aamuisin olemme touhunneet samoja juttuja ja Oko osaa jo "vaatia" näitä aamuleikkituokioita. Päivällä se huvittaa itse itseään. Se on keksinyt varjot! Ihan höpö. Se menee eteiseen ja kun oviin tulee sen varjo, se heiluttaa häntäänsä ja yrittää ottaa hännän varjoa kiinni. Välillä auringonpaisteessa varjot ovat niin selvät, että se haistelee oman kuononsa varjoa tai yrittää ottaa "varjohauvan" korvasta kiinni. Tämä on muutaman päivän ajan ollut sen kliffa homma. Uutta on myös se, että Oko yrittää välillä tulla syliin. Eihän se siihen mahdu kuin osaksi, mutta on se vaan niin liikuttavaa. Usein sylittelyhetken jälkeen se haluaa painia ja aikansa touhuttuaan se käy sohvalle viereen nukkumaan. Ihana otus!

Lenkeillä se on koko ajan jotain puuhaamassa. Kun Halti kävelee eteenpäin juuri päätään mihinkään suuntaan kääntämättä, niin Okon pää pyörii sinne ja tänne ja silmät etsivät koko ajan jotain mielenkiintoista. Sitten pitää keskustella joko haukkumalla tai hrrr-mrr-kielellä meidän kanssamme asioista. Tässä alla "todisteita" sen touhuista eiliseltä päivältä.

 Minulta jäi ostamani koirantalustusvyö Kitkalle ja oli pakko ostaa uusi, mihin saan Okon taluttimen kiinnitettyä vyötärölle varmistamaan, että jos kädet jostain syystä irtoavat, ei Oko kuitenkaan pääse juoksemaan autojen perään. Se hyvin mielellään tekisi sen, vaikka autojen ohittamiset sujuvat suht mutkattomasti - edelleen kuitenkin kyttäysasennossa henkilöautojen kohdalla, ja kun auto menee ohi, Okolle tulee kiire ottaa se kiinni. Isommat autot pääsevät mukavasti ohi ilman mitään suurempia kommervenkkejä. Ihmisten ohitukset onnistuvat silloin, kun kukaan ei tule taputtelemaan Okoa, mutta jos tulee, niin silloin Oko odottaa, että reissun aikana kaikki ihmiset haluavat sitä taputella. Tuosta yllä olevan kuvan vaatetuksestani näyttäisi sille, että täällä on kymmeniä asteita pakkasta, vaan ei ollut kuin - 7. Tuo puku on vain niin mukava pitää päällä, se ei hiosta ja se on lämmin.

Hurja, miten iso suu!!!! Lumileikit ovat Okosta lenkkireissujen ilo ja autuus, ne jopa päihittävät henkilöautojen kyttäämisen sen mielestä. Pehmeää lunta on niin kiva ottaa kiinni samoin kuin juosta lumikökkäreiden perässä, kannella niitä suussa ja pureskella pieniksi.

Voi mikä peto!

 Kun lumi on pehmeää Oko tykkää hyppiä hangessa sinne ja tänne. Minä yleensä potkin lunta puoleen ja toiseen poispäin Okosta ja Oko hyppää lumen perässä ottamaan sitä kiinni. Se oikein vonkuu tätä leikkiä.

 Tämä on kyttäysasento!

Hyppy hangessa!

Yhtenä päivänä ompelin Okon kaikki rikkoutuneet pehmolelut. Joukossa oli Okon ensimmäinen lelu, Hello Kitty -tyttö. Tyttöhän on ollut monta kuukautta piilossa, sillä se enää vain vähän muistuttaa tyttöä, mutta sen ääni toimii edelleen. Kun olin ommellut taas kerran tytön kasaan, painoin sen soimaan. Oko kuunteli pää kallellaan "tytön laulua". Annoin tytön Okolle ja Oko laittoi sen "laulamaan". Sitten Oko alkoi itse ulvoa mukana ihan samalla tavalla kuin pienenä Rovaniemelle mennessä. Kyllä meitä vaarin kanssa nauratti. Voi tuota meidän Oko Onni Otto Oskari Olavinpoikaa!!!!!