Hupsista, taas meni päivä!

Kurkistin milloin olen päivittänyt Okon blogia ja siitähän on jo monta päivää. Päivät ovat kuluneet niin vikkellään; touhua ja tohinaa, vilskettä ja vilinää, hännänheilutusta ja haukuntaa on riittänyt. Kuvia on otettu, mutta aiheita ottaa kuva olisi ollut vieläkin enemmän, kamera vain ei aina ole käden ulottuvilla. Tässä kuvakavalkaadia lähipäiviltä, osa Eijan kamerasta ja osa omastani:

Arco on taitava jäljestäjä. Tässä se haistelee pestyä sientä, jolla 

Eija teki verijälkirataa.

 Oksi: "Mä hukutan sinut".

 Oko: "Ei onnistu, minä upotan sun pääs!"

 Tässä komea Oksi-poika katselee Salakkalahden yli kalasataman touhuja.

 Oko: "Hei kaverit, missäs te nyt olette? Tulkaa leikkimään!"

 Oko: "Tää on muuten mun frisbee, en anna sulle!"

 Väsynyt pieni Oko!

Tässä Eija ohjeisti omiaan, Oko ajatteli "ei koske mua" ja lähti

etsimään vaaria.

Okolla on ollut hauskaa. Se on toisinaan tuntenut olevansa lauman täysvaltainen jäsen. Toisinaan se on sitten taivastellut "yksi ei kuulu joukkoon"-tyylillä ja tehnyt omia juttujaan. Leikkiminen Oksin kanssa on kuitenkin niin kiva juttu.  Nuo painit verottavat voimia niin, että yöt Oko on nukkunut kuin tukki. Eija kertoi, että myös Oksi on ollut aivan "kanttuvei" öisin. Eilen pelästyimme sydänjuuriamme myöten, pienten "tirsojen" jälkeen teki oikein pitkät venytykset. Sitten sen takapää oli jotenkin jännästi hallitsematon, Oko itsekin säikähti asiaa. Rauhoitimme tilanteen, Eijan koirat olivat vierasmökissä ja Okolle annettiin kipulääkettä. Sen vaikutuksesta Oko nukahti eteiskammarin sängyn päälle pää niin nätisti tyynyllä. Aikansa nukuttuaan se hallitsi jo jalkojaan, mutta ulos mentäessä näytti jonkinlaista arkuutta vielä jonkin aikaa olevan. Tulimme siihen tulokseen, että Oko otti liian pitkät venytykset ja siltä jotenkin toisen takajalan lihakset venähtivät. Eilenhän näiden normaalien tontilla juoksu- ja painileikkien lisäksi kävimme Okon ja Kepan kanssa noin 5 km patikoinnin, kävimme katsomassa puolukkatilannetta Uopajannimellä. Keräsimme sieltä litran verran puolukoita ja keittelin illalla niistä puolukkapuuroa. Tänä aamuna Oko oli jo entinen itsensä. Ennen kuutta aamulla se kipitti jo vierasmökin oven taakse ja hau-hau-kielellään huuteli: "Hei Eija, pääsiskös Oksi ulos leikkimään?" Ja pääsihän se Oksi hetken päästä ja taas alkoivat yhteiset leikit. Oksi onkin Okon paras kaveri.

Eilen ja tänään Eija ja vaari tekivät koirille verijälkiradan metsään. Oksille ja Okolle jäljestäminen oli ensimmäinen kerta, mutta Kepa ja Arco hallitsivat tilanteen täysin. Okokin oli jossain vaiheessa hiffannut homman, Oksia olivat monet muut asiat kiinnostaneet välillä enemmän, välillä vähemmän. Tänään Eija ja vaari tekivät uudet radat, Kepalle ja Arcolle pidemmät, Okolle vähän lyhyemmän ja Oksille alut. En muista miten muilta jäljestys oli mennyt, mutta Oko oli kai tajunnut homman tänään paremmin kuin eilen.

Olemme parina yönä pitäneet verkkoja toiveena saada kalaa koirille. Särkiä ja yksi hauki on tullutkin. Olemme Eijan kanssa peranneet kalat ja olen laskenut ne lihamyllyn läpi jauhelihaksi. Yllättävää minulle oli se, miten ruodotkin jauhaantuvat lihamyllyssä. Nyt kalajauhelihaa on Eijan koirille ehkä lähes 3 kiloa, mutta pyyntimme jatkuu. Tänään kuitenkin on verkonlaskusta huili-ilta.

Oksilla on kirsun päällä ja alaleuan kärjessä jonkinlaista kutinaa, hieman punoittava on iho. Kepalla puolestaan ovat etujalat aika kipeät, sillä se nuolee niitä. Lisäksi se hankaa vatsastaan tiettyä kohtaa. Keräsin tänään kuusenpihkaa ja Eija haki apteekista valkovaseliinia. Niistä tein Lapin Kansassa olleen ohjeen mukaan pihkavoidetta ajatuksella, että sitä voisi kokeilla sekä Oksin kirsuun että Kepan vatsaan rapsutusalueelle. Eräänä aikaisempana kesänähän Kepa astui Saariselällä pyörätien reunassa lasinpalaan ja sai anturaansa haavan. Haava parani kotikonsteilla ja pihkavoiteella nopeasti. Toivotaan, että nytkin pihkavoide auttaisi vaivoihin. Aikaisemmin tein pihkavoiteen voihin, nyt tuohon valkovaseliiniin. Okokin tarvitsee silloin tällöin pihkavoidetta, sillä se metsässä juoksennellessaan on ainakin kaksi kertaa saanut pienen tökkäyksen takajalkoihinsa. Onneksi eivät ole olleet pahoja, toisesta tuli hieman verta, toinen oli vain vähän punainen. Nyt ovat jo parantuneet, mutta uusien varalta voide on tarpeen. Ja voimmehan me koirien "vanhemmatkin" käyttää pihkasalvaa, sehän on tieteellisesti tutkittu ja hyväksi havaittu ihottumiin, haavoihin, palovammoihin, kynsinauhoihin jne.

Häntien huiskintaa ja veden loiskintaa

Pitkästä aikaa on taas huisketta ja hulinaa Yli-Kitkan rannalla. Tytär karvaisine lapsineen tuli perjantain-lauantain välisenä yönä neljän aikoihin aamuyöstä Kitkalle. Voi sitä Arcon ja meidän jälleennäkemisen riemua - ihana Arco!!! Koirulit saivat vähän aikaa haukkua toisiaan taluttimien päässä ja sitten Arco, Kepa ja Oksi siirtyivät vierasmökkiin ja Oko asuntomökkiin odottamaan aamua. Me ihmiset joimme aikaiset aamukahvit ja sen jälkeen hyppäsimme Uni-Matin kyytiin. Minäkin olin valvonut netin ääressä aina tuonne tyttären tuloon asti, vaari otti pienet unoset. 

Aamu oli aurinkoinen ja koirulit huomasivat, että tuttujahan tässä ollaan ja meno jatkui sen mukaisesti. Vaari ja Eija varmistelivat vielä veden osalta aitoja, jotta veijarit eivät innostuisi karkailemaan. Nuoriso-osasto jatkoi jo entisten tapaamisten mukaista painimista ja peräkkäin juoksua, Arco ja Kepa ottivat rauhallisemmin.  Tässä kuvakavalkaadi eilisestä, joka kertonee enemmän kuin sanat:

 Oksi vedessä, Oko rantakivikossa.

 Oko houkuttelemassa Kepaa leikkimään.

 Arco, Oksi ja Oko aamupesulla.

 Arco - minun armaani. Arco pötkähti tänä aamuna

mummon viereen, painoi päänsä mummon masulle ja

siinä me sitten oltiin - kaksi onnellista.

 Nuoriso-osastolla riitti touhua; Oko ja Oksi.

 Meno oli villiä ja vauhdikasta, mutta kumpikaan

ei vahingoittanut toisiaan, leikistä siis kyse, ei todellisesta

voimien mittelystä.

Oko - puoliksi köllällään, puoliksi kyttäämässä. Painit

alkavat jo painaa!

 Ei me sentään vielä lopeteta leikkiä. Jatketaanpa,

sanoi Oksi.

 "No, et kai sinä ala huilaamaan?"

               

 "Et kyllä kesken leikin lopeta, et, et, et, woh, woh, woh!"

Tutkimusretki tontilla. Mutta missä on Oksi?

(Oksi on Eijan luona, hih)

Okolle koitti vapaus, mutta osaako se nauttia siitä

Nyt on tontti aidattu, mutta vaari aikoo vielä toiselle vesiosalle laittaa paremmat esteet, toisella puolella on rima-aitaa ja verkkoa. Sitä aitaa Oko kävi tänään ihmettelemässä. Se liikuskelee nyt tontilla ihan rehvakkaasti ja olisi mielellään ulkona vaikka kuinka kauan. Välillä se käy rannassa "rakentamassa" - ei hiekkalinnoja, vaan vallihautoja sellaisella vimmalla, että hiekka lentää. Jalkapalloa, frisbeetä ja turvakkoa se kantelee ja välillä leikkii niiden kanssa yksin, jos meistä kumpikaan ei jouda kaveriksi. Sitten taas janottaa ja mennään juomaan Kitkan vettä. 

 Kitkan vesi on Okon mielestä hyvää!

Kun jano on sammutettu, voidaan taas käydä 

kaivuuhommiin ...

"Lähtisikö vaari mun kaa lenkille?"

Nyt meillä on tupla-aita, veräjä + portti sekä sisäänajotielle että metsäpolulle. Aikaisempi aitahan oli ns. vaijeriaitaa, mikä esti (tai olisi pitänyt estää) porojen pääsyn tontille. Nyt samoihin pylväisiin kiinnitettiin vihreä muovipäällysteinen 150 cm:n metalliverkko. Porttikehikot tehtiin ja verkko on myös porteissa. Okolla on nyt lokoisat olot. Se vain on niin hassua, että Oko ei pissaa eikä kaki tontille, vaan menee portin eteen odottamaan, että vaari vie sen lenkille. Vaari kyllä sanoi, että jos Oko on taluttimessa, silloin se pissaa/kakkii tontillekin. Aika hassua. Onkohan tuo taluttimessa tarpeitten teko sitten niin sisäistynyt pojan aivoihin, ettei vapaana onnistu hommat. Tai sitten se vain on niin fiksu, että "omaa pihaa ei liata", hah. 

Suuri suu ....

Jo jonkin aikaa Oko on hamstrannut kaksi palloa suuhunsa. Näppärästi se siltä käy. Ensin se ottaa yhden pallon, sitten laittaa toisen pallon käpäliensä väliin ja asettelee pallot suuhunsa (ks. kuva alla).

Kun pallot ovat suussa, Oko tulee ja tökkää eli houkuttelee palloleikkiin. 

Tässä tullaan vauhdilla ja tökätään mummon jalkaan,

hus, pelaamaan!

Ja kun aikamme on heitelty ja kopiteltu palloa, Oko omii ne

itselleen ja sitten kohta pötkötetään pienet päikkärit.

Huomenna Okolla on ihmettelemistä, sillä tytär koirineen tulee yöllä tänne. Tein ison pinon haukipihvejä, sillä kaikki koirat Okosta Oksiin tykkäävät kalasta. Pitäähän vieraille olla tervetuliaispihvit! Odotettavissa on vilskettä ja vipinää seuraavien reilun parin viikon ajan. 

Oko on parantunut kastraatiosta hienosti. Vähän säälittää se pikkuinen pussinnysä, mikä sen haaruihin jäi, mutta ehkä se vähän komistuu, kunhan karvat kasvavat. Mielestäni Oko on hieman pyöristynyt kolmen viimeisen viikon aikana. Se olikin minusta liian laiha, johtui kai pitkistä kävelyreissuista, joita teimme koko heinäkuun. Ensi kuussa Oko täyttää vuoden ja sitä pitää juhlia oikein isolla porukalla! Kyllä aika rientää ....

Valmistuu se sittenkin - aita nimittäin.

Eilen saimme aidan valmiiksi paitsi rannan (siis veden) osalta. Sitä täytyy vielä miettiä, mikä olisi paras ratkaisu. Tänään saimme sekä pikuveräjän portin että tulotien veräjän portit valmiiksi. Vielä olisi keksittävä paras keino ison portin kiinnittämiseen. Sitten meillä onkin tuplasisääntulo tontille: veräjä + portti. Luulisi, että hauvelit pysyisivät pihalla ja rosvot ulkopuolella .... Huomenna kaadamme pari krääsämäntyä tontilta ja teemme niistä aitatolppia sekä ison veräjän portinpieliksi että tuonne veteen laitettavaksi. Isojen porttien kiinnityskin pitää miettiä, pikkuveräjä kiinnitetään samalla systeemillä kuin Eijallekin tehtiin pellon veräjien osalta. 

Oko pääsi tänään ihan ilman minkäänlaista perässä kulkevaa talutinta tai nauhaa juoksentelemaan tontilla. Voi että se oli Okosta hauskaa! Palloa potkittiin ja juostiin ristiin rastiin. Sitten tietysti Okon piti kuljettaa pallo veteen, kun sitä on niin kiva jahdata vedessä. Pahus vain, että pallo kulkee veden pinnalla sinne, minne tuuli kuljettaa. Sitten tulee iso poru ja vaarin on äkkiä hypättävä saappaisiin ja vietävä vene vesille. Tässä kuvasarja tämän päivän tapahtumasta:

 Tuuli kuljettaa palloa, Oko ui veneen vieressä ja

vaari soutaa palloa kiinni. 

 Ihan kohta saadaan vene pallon eteen, jotta

tuuli ei enää vie sitä kauemmaksi.

 Oko yrittää tarttua palloon, mutta ei onnistu.

Palloa on tosi vaikea ottaa vedessä suuhun, sillä

pallo mokoma karkaa aina vain kauemmas.

 Onneksi vaari voi airoilla kuljettaa palloa

lähemmäs rantaa!

 Ja voi sitä riemua, kun vaari heittää airolla

pallon ihan rantaveteen. Kun Oko lähti perään, 

tyrskyt olivat kuin Kitkattaren 50 hv:n moottorin

tekemiä :)

 Ja onnistuihan se lopulta. Oko sai kuin saikin

pallon hampaisiinsa ....

Ja sitten sitä varjeltiin kuin parasta aarretta konsanaan.

Okolla on tapana ihmetellä sitä ääntä, mikä kuuluu, kun aamuisin vedetään sälekaihtimet ylös. Tänä aamuna asiasta keskusteltiin jokaisen ikkunan kohdalla murr-murr-kielellä. Vaari veti säleverhoja ylös ja Oko "marisi" vieressä ja vaari vastasi. Minä kuuntelin hiljaa ja kyllä olisi naurattanut!!!!!

Mitähän kirjoittaisin ...

Viime päivät ovat olleet sellaista härdelliä, että enää en oikein muista mitä kaikkea Okon kanssa on tapahtunut. Ja härdelli taitaa vielä muutaman päivän kestää. Eilen haettiin uudet aitaverkot ja tehtiin pikku pätkä aitaa. Hankalaa on, sillä maa on epätasainen, tolpat ovat lyhyitä ja tolpanvälit aika pitkät. Yritetään kuitenkin! Tänään tehtiin muutama tolpanväli ja ehkä nyt on noin 25 % aidattu. 

Okoa ei ole voitu pitää ulkona meidän työntekomme aikana, koska jos se joutuu kiinnitetyksi, se ujuttaa itsensä kaikista valjaista ulos. Jostain syystä se kietoo jalkansa hihnaan ja sitten se vetää itsensä väkisin pois valjaista ja on ihan hölmönä sen jälkeen. Onneksi on aina saatu otettua pannasta kiinni. Nyt, kun aidan laitto vie kaiken huomiomme, Oko on joutunut - tai on mielissään kun on päässyt - asumaan autossa sen aikaa, kun me teemme töitä. No, miksi autossa? Oko luulee, että auto on sen koirankoppi tai sitten se on sen mielestä kaikkein paras asunto, missä se on joutunut asumaan. Autoa käännellään pihassa sitten sen mukaan, että Oko näkee meidän työskentelymme ikkunasta. Välillä se katselee ja välillä se nukkuu ihan pitkiä unia. 

 Tässä rellotetaan sohvalla toinen pallo selässä ja 

toinen mahassa. Oko kyttää, koska vaari antaa sille saukon.

Tässä pojuli näkee jotain kummallista. Tarkkana on oltava,

ihan kieli keskellä suuta!

Nyt voin huokaista helpotuksesta, sillä Okolta on karvanlähtö ohitse. Ja kyllä se on hassun näköinen, koska sen housukarvatkin ovat lähes tyystin poissa. Osa näistä hävisi tohtorin parturoidessa sitä leikkausta varten ja loput ovat sitten kai haihtuneet karvanlähdön myötä. Vain muutama ripsu on jäljellä. Näyttää, että hännästäkin on karvoja lähtenyt, häntäkin on kohta kuin rotan häntä. Ehkä myöhemmin syksyllä sillä on jo tuuheat pöksyt ja tuuhea häntä ja paljon alusvillaa pakkasen varalta. 

Leikkauksen vaikutuksia ei mielestäni ole näkynyt Okon käytöksessä. Samanlainen villikko, hellyydenkipeä hupakko se on kuin aikaisemminkin. Yhden uuden asian se on oppinut. Kun istun nojatuolissa ja katselen telvisiota, jos Oko tulee luokse, sanon sille "hyppää sykköön", silloin se hyppää puoliksi syliin eli takajalat ovat maassa, etujalat ovat sylissä ja siinä sitten höpötellään. Uusia asioita ei ole sille varsinaisesti opetettu, sillä yritämme näitä entisiä "oppeja" soveltaa sen kanssa ulkona sitten, kun aitaus on valmis ja se saa olla vapaana. 

Okolla on kai välillä tylsää, koska sen täytyy kytätä västäräkkejä ja oravanpoikia paremman puutteessa. Mökin räystään alla on taas oravanpesä ja sieltä liikkuu vikkeliä, pieniä oravanpoikia pitkin pihaa ja puita. Västäräkit taas etsivät pyrstöään keikuttaen syötävää pihalta ja sekös Okoa kummastuttaa. Näitä pitää haukkua paremman puutteessa. Silmät leimuten se tulee hakemaan meitä ikkunasta katsomaan. Siinä sitten keskustellaan murr-murr-kielellä ja tilanne rauhoittuu. Tuolla lyhyellä ympyrälenkillä se näkee usein poroja ja nyt se haluaisi tietysti lähteä niiden perään. Jos lähdemme ajamaan autolla, sen toinen etujalka on ikkunalaudalla, toinen etujalka pöydän päällä, häntä takajalkojen välissä ja takajalat topakasti sohvalla selkänojaan nojaamassa. Siinä se sitten kyttää ikkunasta ah-niin-ihania-autoja. Olen yrittänyt sanoa vaarille, että Oko pitäisi opettaa turvavöihin, mutta nähtävästi Jorman mielestä se rajoittaisi liikaa pojan vapautta. Ostin nähtävästi turvavyövaljaat turhan takia. 

Oko 11 kk

Oko Olavi II Taavila täytti tänään 11 kk. Varsinaiseen viralliseen kunnon potrettiin ei löytynyt sopivaa kuvausaikaa, mutta sovitaan, että virallinen 11-kuukauden virstanpylvään saavuttamiskuva on tässä. Siinä Oko kuuntelee, mitä mummo sille juttelee. Ja mummohan toivottaa onnea meidän kullanmurullemme!

Muuten päivä on kulunut tavanomaisissa tai sanoisinko tyypilliseen vuodenaikaan sopivissa hommissa. Kävimme poimimassa tuolta parin kilometrin päästä metsävadelmia ja niitä olen illalla keitellyt marmeladiksi mustikoiden kera. Kuningatarhilloksihan sitä viisaammat kutsuvat. Marjojen perkauksen ajan Oko leikki leluillaan, söi nahkaluutaan ja Dental-puikkoa ja teki kaikenlaista muuta puuhaa. Onneksi suhteellisen "kiltisti", joten vaarikin oli minulla apuna vadelmien putsaamisessa. 

Oko on parantunut kastraatiosta ihan kivasti, tänään oli ensimmäinen noin 5 km:n lenkki. Kotiin tultua poika pötkähti nukkumaan ja nukkui tovin ennen kuin alkoi lelujensa kanssa touhuamaan.

 Hiiri on Okon mielestä tosi kiva lelu ja hiiri myös

aktivoi Okon ruokahalua. Se nimittäin tuppaa syömään

Okon ruokaa silloin, kun Okolle ei oikein ruoka maittaisi.

Pallon pelaaminen on aina yhtä must-juttu, mutta niin ovat

muutkin hommat. Tässä Oko ihmettelee aamun imurointia. Onneksi suurin osa pohjavillasta on jo pois, mutta takalavoista vielä irtoilee tupsuja. Oko on ihan selvästi tämän viikon aikana saanut pyöreyttä lisää. Olin jo huolissani, sillä Näätämöllä sen selkärangan nikamat tuntuivat ihan selvästi silittäessä. 

Elämä on ollut yhtä hurlumheitä tämän mökkimurron takia. On pitänyt olla niin tarkkana siitä, mitä on viety ja mitä ei. Jokainen päivä tuo uusia yllätyksiä. Murtautujathan ovat nähtävästi olleet ihan "aineissa", sillä mitään päätä eikä häntää tunnu olevan heidän touhuissaan ..... Ehkä elämä vielä palaa normaaliin uomiinsa. 

Eilen käytiin Kuusamon K-raudassa. Huomattiin, että keväällä ostamamme verkkojen silmänpituus olikin 30 cm ja se ei ole koiraverkoksi sopivaa. K-raudan varastossa ei ollut enää aitaverkkoja, mutta tilauksesta saimme ensi perjantaiksi 5 x 10 silmäkoolla olevaa 150 cm:n aitaverkkoa. Kalliiiksi tulee, joten kaalisoppaa oli keitettävä tänäänkin ruuaksi. No, eihän tuo mitään sen ilon rinnalla, että Oko, Arco, Oksi ja Kepa pääsevät juoksentelemaan vapaana tontilla. 

Oko täynnä energiaa

Okon kastraatiosta tulee huomenna viikko. Poika on sellainen energiapakkaus, ettei sitä kohta pitele mikään. Onneksi huomenna voimme jo tehdä sen kanssa pidemmän metsälenkin, siellä Oko pääsee purkamaan energiaansa. Toisaalta, vaikka viikko on Okon mielestä ollutkin tylsää tylsempi, se on ollut kiltti poika. Kun se ei mielestään saa meihin tarpeeksi liikettä se piilottaa jonkin lelunsa lipaston tai sohvan alle ja sitten vinkuu meitä apuun. Kun lelu on otettu ja annettu sille, se tekee saman tempun uudestaan. On varmaan sen mielestä tosi nasta leikki. Nyt se seuraa silmä tarkkana menemmekö autoon, jos jompi kumpi meistä menee ulos. Auta ja varjele sitä metakkaa mikä siitä syntyy! Jos minä olen tekemässä jotain työtä silloin, kun Jormaa menee autolle, Oko tulee hakemaan minut haukkuen ja silmät "tapittaen" ikkunan luokse. Siellä se sitten haukahtelee, murahtelee ja ulvahtelee ikään kuin kertoen, että "mokoma vaari mitä teki, ei kai se vaan yksin lähde autolla liikkeelle". Okohan tykkää olla autossa. Usein illalla se menee auton oven eteen ja haluaisi autoon nukkumaan. Hassu poika! 

Oko on siis parantunut hienosti. Ensi alkuun kivespussit turposivat ja meitä jo pelotti, mitä siitä seuraa, kun Okolle ei laitettukaan "kaulusta", joka olisi ehkäissyt nuolemisen. Eläinlääkäritäti Marja sanoi, ettei sitä tarvita, koska tikit ovat itsesulavia ja tikit ovat sisällä kudoksessa, eivät missään kohti pinnassa. Ja oikeassahan tohtoritäti oli. Turvotus on nyt laskenut ja Oko ei nuole itseään sen enempää kuin ennenkään. Pitkillä lenkeillä tai järvessä Oko ei vielä ole käynyt, mutta ehkä muutaman päivän päästä lasketaan poika uimaan. Tänään Oko söi viimeiset antibiootit. Kipulääkettä emme antaneet enää eilen eikä tänään. 

Kovasti on vaari leikkinyt Okon kanssa. Minun aikani on tärvääntynyt lähes täydellisesti murtoasioiden setvimiseen ja poliiseille vahinkoluettelon tekemiseen. Kun vielä saamme kellon korjausarvion, niin ehkä sitten helpottaa.

Nyt on jäänyt varmasti monenmonta mukavaa asiaa kirjoittamatta Okon blogiin, koska muuta touhua on ollut niin paljon, että asiat unohtuvat ja sitten luulee, että ne on tullut jo laitetuksi. Mutta ei hätää, ehkä tämä tästä helpottaa ... Lopuksi vielä patikkareissumme rentoja hetkiä:

Tässä rellotellaan selällään mummon

jalan vieressä ...

 Pallit ovat vielä tallessa, mutta eivät kovin

kauan, vain muutaman päivän enää. Sitten ei kuulukaan

kävellessä "klik, klik, klik" vaan "tups, tups, tups".

Okon mielestä olisi kiva leikki sellainen, että

se saisi pureskella kättä. Välillä leikimme sitä,

Oko ei kuitenkaan pure kovasti (kuten pienempänä),

vaan osaa jo hallita purentansa kovuutta.

Okon karvanlähtö alkaa olla ohitse. Tänään olen vielä muutaman tupsun harjannut pois. Karvaa kertyikin 2 kg:n muovipussillinen. Siitä saan huovutettua lämpimät kengänpohjalliset lampaan villan kanssa. Näyttäisi, että pohjavilla huopuisi itsestäänkin, mutta ehkä lanolinia sisältävä lampaanvilla antaa sitkoa ja kestävyyttä huopaan. Ihanaa, että enää ei jatkuvasti leiju karvoja pitkin huushollia!

Mielestäni Oko on tämän hiljaisen viikon aikana hieman lihonut. Se olikin mielestäni jo turhan hoikkanen. Oikeastaan se saisi pysyä tuollaisena, ei laihempana eikä lihavampana. 

Voi pientä, pallitonta Oko-kultaa

Oko oli tänään kastraatiossa, meidän suloinen pikku veijarimme on nyt palliton. Tällä hetkellä omaatuntoa hieman kolkuttaa, sillä Oko on vieläkin aika pipi, vaikka annoimme sille äsken kipulääkettä. Vaari tuntee jonkinlaista tuskaista sympatiaa .... hmmm.... Taitaa olla niin outo olotila pojalla, että on osin hämillään senkin takia. Oko meni leikkaussaliin kahdeltatoista ja hieman yhden jälkeen siirsimme siirtolavetilla Okon autoon täydessä unessa. 

 Vielä aamulla Oko oli niin poikaa "petaamassa sänkyä" - oikeammin

estämässä sänkypeiton levittämistä. Katse sanoo "tää on mun hommaa ..."

Oko oli tosi pirteää poikaa, kun mentiin vastaanotolle. Se ei yhtään kammoa lääkärin tiloja, vaan on siellä kuin kotona. Nähtävästi sen muistot aikaisemmilta käynneiltä eivät ole olleet kovin negatiivisia, vaikka tiputuksesta ei ole kuin kuukauden päivät.  Okon paino oli 23,2 kg tohtorin vaakalla mitattuna. Yllä olevassa kuvassa ollaan sitten jälkiunessa ja auton vuoteella pötköttelemässä. 

Tässä luumut on poistettu ja pussit kääritty rullalle. Tikit on ommeltu rullan sisälle, joten tohtorin mukaan nuoleminen ei haittaa, koska kieli ei osu tikkeihin. Tikit sulavat itsestään, joten uutta reissua asian tiimoilta ei tule, ellei sitten tapahdu jotain ikävää paranemisvaiheessa. Kuva on otettu edestäpäin ja siinä näkyy hieman haavanesteen tihkumista.

 Näin siistiltä tilanne näyttää takaapäin kuvattuna. Pieni rulla

entisten roikottimien tilalla .... Voi pientä, housukarvatkin puolittuivat

tässä hötäkässä.

Näin Oko rellotti sängyn päällä koko tulomatkan. Hieman ennen 

Saariselkää se nosti päätään, mutta rauhoittelin sitä ja 

pojuli pisti pään uudeen "tyynyyn". 

Lääkityksenä Oko sai jo leikkauksen yhteydessä antibiootti- ja kipupiikin. Nyt illalla annoimme sille löysän riisipuuro-munakokkelin seassa kipulääkeannoksen, sillä Oko valittaa = vikisee. Se on ihan ymmällään siitä, mitä oikein on tapahtunut. Hieman sekaisin se oli nukutuksesta vielä neljän tunnin päästäkin ja jonkin verran pissaa valui kotona sen aluspatjalle. Ulkona tuli kuitenkin pitkät, pitkät pisut ihan hyvin. Huomenna aloitetaan viiden vuorokauden antibioottikuuri ja kipulääkettä annetaan painon mukaan tarvittaessa. Annan vielä illalla sille jotain helposti sulavaa ruokaa, jos sille maistuu. 

Jos Oko on huomenna iltapäivällä pirteä ja hyvävointinen, lähdemme ajelemaan kohti Kitkaa, sillä mökillä oli käynyt varkaita, jotka olivat laittaneet paikat sekaisin ja vieneet aika lailla tavaraa aina televisiosta leipäkoneeseen. Harrrrmittaaaaa ..... Posion poliisi soitti noin viiden minuutin päästä kotiutumisestamme eläinlääkärin luota. 

Oko Olavi Taavilan viime viikon touhuja

Eilen tulimme reissulta kotiin iltapäivällä. Oli kuitenkin niin paljon kaikenlaista touhua, että en ehtinyt Okon blogia päivittää. En ole edes varma, muistanko kaikkia asioita laittaakaan, niin paljon uutta nähtiin ja koettiin viime viikolla. 

Oko ihastui. Kun olimme Näätämön lähellä levähdysalueella yötä, siihen pysähtyi yöksi eräs sveitsiläinen asuntoauto. Heillä oli myös koira, musta, mutta rotu jäi minulle epäselväksi. Sen verran ymmärsin miehen puheesta, että heidän koiransa oli tyttö ja se oli 10 kuukautta vanha, kuten Okokin. Koirat saivat haistella toisiaan ja nehän ihastuivat heti - elleivät sitten peräti rakastuneet. Ainakin olivat ylintä ystävää ja meitä hymyilytti kovasti niiden tututstumistouhut. Touhusivat pitkät tovit, eivätkä Oko ja Ihastus halunneet millään erota toisistaan. Sen jälkeen Oko istui koko illan kuin tatti etupenkillä ja seurasi silmä tarkkana, koska Ihastus tulisi ulos autostaan. Seuraavana aamuna, kun lähdimme patikoimaan oli naapureilla ovi auki. Ja neiti siellä naapuriautossa nosti kovan metelin, se halusi tulla ulos Okoa katsomaan. Sitten taas heilutettiin häntää, haisteltiin kirsuja ja suupieliä, kyhnytettiin kylkeä vastakkain ja oltiin niin ystäviä, niin ystäviä. Sitten lähdimme patikoimaan ja kun palasimme, oli Oko aivan pettynyt, kun Ihastus oli viety muihin maisemiin. 

Kävimme patikoimassa pienen pätkän Sevettijärveltä Pulmankiin menevää reittiä sekä Pakanaojan reitiltä eroavaa Saamenpolkua Näätämöön päin. Se kulkee pitkin Nuortijärven harjuja ja maisemat olivat todella upeita. Tuolla reitillä Oko tapasi myös Nellan, kuusivuotiaan bordercollien. Nella oli emäntänsä kanssa tulossa Jakkilan (Pakanaojan) kämpältä. Kun Nellan emäntä näki Okon, hän huokasi: "Onpa kaunis koira!" Ehkä Okosta tekee erikoisen näköisen bordercollien juuri tuo kasvojen kuvioinnin ja värityksen symmetrisyys, bordercollieillahan ei väritys suinkaan ole symmetristä, vaan suurimmalla osalla ainakin mustavalkoisista väritys on ihan miten sattuu. Oko oli herrasmies, se antoi Nellan haistella itseään kiltisti, mutta kun Oko halusi haistella Nellaa, se näykkäsi Okoa. Onneksi pojalla refleksit pelaavat eikä mitään ikävää päässyt tapahtumaan. Tuhma Nella! Ehkä se oli väsynyt pitkästä (14 km) patikoimisesta, mutta oli se ilmeeltään epäluuloinen vaarin mielestä. 

Oko nautti ulkoilusta ja säät olivat mukavat, ehkä liian lämpimät, mutta itikoista tai mäkäräisistä ei ollut minkäänlaista haittaa. Oko kanniskeli oksia, kiskoi niitä maasta ja kuljetti mukanaan. Välillä kaivettiin kiviä ja niitä kuljetettiin suussa. Sitten vaari opetti Okon leikkimään tattien lakeilla ja sekös olikin mukavaa, niitä oli helppo heitellä ja ne sai nopeasti pieniksi pirstaleiksi. Välillä käytiin pulikoimassa järvessä. Pari viimeistä päivää ennen kotiin tuloa oltiin Saukkojärvellä. Oko pötkötteli veneessä ihan kiltisti, nukkui kun minä sousin verkkoja. Vielä emme ole virvelöineet veneestä käsin, sillä silloin vene aina heilahtaa. Annetaan pojan ensin rauhassa tottua veneilyyn ja ehkä ensi kesänä jo voisimme viskellä veneestä käsin virveliä.

Huomenna Oko menee Nuorgamin Marjan operoitavaksi. Kastraatioon. Jännä seurata, muuttaako tuo pojan luonnetta. Toivottavasti ei. Okosta on nimittäin tullut aivan uskomattoman ihana koira, just meidän mieluinen. Enpä olisi ikinä uskonut, että Rajaseudun Rambosta kehkeytyy oikein sydänkäpynen. Niin kuitenkin kävi. Tosin haukkuherkkä Oko on edelleen autossa, rähjää ihan rähjäämisen halusta, mutta tuokin vaihe varmaankin joskus loppuu. Ja nyt kuvakavalkaadi:

 Autossa on mukava leikkiä pallolla, joskin välillä on 

tarkistettava mitä ulkona tapahtuu.

 "Tuu sä leikkiin mun kaa, kun toi vaari vain nukkuu ..."

 "Tämän minä kyllä jaksan kuljettaa ihan hyppien keikkuen."

 Tässä kävelemme pitkin Nuortijärven harjua kulkevaa polkua.

Tattihattuleikki alkaa ... Se on huisketta ja hulinaa,

vilskettä ja vipinää ...

 Kauniit olivat maisema Okonkin mielestä.

 Välillä oli päästävä järveen polskimaan. Ihanan lämmmintä vettä!

Täällä minä olen ja "kyll mua sit naurattaa ..."

Niin, tuossa vaiheessa Okoa naurattaa, mutta toivottavasti huomenna ei sureta! Tänään Okoa silitellessä huomasin sillä patin toisella puolella kaulaa, lähellä lapaa. Täytyy huomenna näyttää sitä eläinlääkärille. Saattaa olla, että kyseessä on jonkinlainen rasvapatti, sillä irtonaiselta se tuntuu.

Okosta on tullut pikkuinen, niin pikkuinen. Vaari on koko ajan pelännyt, että Oko lihoo liikaa. Nyt, kun pohjavilla on 98 %:sesti pois, Okolta tuntuvat kylkiluut, selkäranka ja lonkkaluut ihan selvästi. Minusta se voisi olla lihavampi. Okohan on sellainen, että se syö vain sen verran kuin kuluttaa. Se ei ole mikään ahmatti. Jos on päiviä, jolloin liikunta jää vähäisemmäksi, Oko automaattisesti vähentää syömistään. Ainakin vielä sillä tuo "syö vain nälkääsi" -toiminto pelaa. Vaikka se saa pitkin päivää namipalojakin, eivät nekään näy kertyvän liikakiloiksi. Varmuuden vuoksi annoin eilen illalla Okolle matolääkityksen.