Viime päivät ovat olleet sellaista härdelliä, että enää en oikein muista mitä kaikkea Okon kanssa on tapahtunut. Ja härdelli taitaa vielä muutaman päivän kestää. Eilen haettiin uudet aitaverkot ja tehtiin pikku pätkä aitaa. Hankalaa on, sillä maa on epätasainen, tolpat ovat lyhyitä ja tolpanvälit aika pitkät. Yritetään kuitenkin! Tänään tehtiin muutama tolpanväli ja ehkä nyt on noin 25 % aidattu.
Okoa ei ole voitu pitää ulkona meidän työntekomme aikana, koska jos se joutuu kiinnitetyksi, se ujuttaa itsensä kaikista valjaista ulos. Jostain syystä se kietoo jalkansa hihnaan ja sitten se vetää itsensä väkisin pois valjaista ja on ihan hölmönä sen jälkeen. Onneksi on aina saatu otettua pannasta kiinni. Nyt, kun aidan laitto vie kaiken huomiomme, Oko on joutunut - tai on mielissään kun on päässyt - asumaan autossa sen aikaa, kun me teemme töitä. No, miksi autossa? Oko luulee, että auto on sen koirankoppi tai sitten se on sen mielestä kaikkein paras asunto, missä se on joutunut asumaan. Autoa käännellään pihassa sitten sen mukaan, että Oko näkee meidän työskentelymme ikkunasta. Välillä se katselee ja välillä se nukkuu ihan pitkiä unia.
Tässä rellotetaan sohvalla toinen pallo selässä ja
toinen mahassa. Oko kyttää, koska vaari antaa sille saukon.
Tässä pojuli näkee jotain kummallista. Tarkkana on oltava,
ihan kieli keskellä suuta!
Nyt voin huokaista helpotuksesta, sillä Okolta on karvanlähtö ohitse. Ja kyllä se on hassun näköinen, koska sen housukarvatkin ovat lähes tyystin poissa. Osa näistä hävisi tohtorin parturoidessa sitä leikkausta varten ja loput ovat sitten kai haihtuneet karvanlähdön myötä. Vain muutama ripsu on jäljellä. Näyttää, että hännästäkin on karvoja lähtenyt, häntäkin on kohta kuin rotan häntä. Ehkä myöhemmin syksyllä sillä on jo tuuheat pöksyt ja tuuhea häntä ja paljon alusvillaa pakkasen varalta.
Leikkauksen vaikutuksia ei mielestäni ole näkynyt Okon käytöksessä. Samanlainen villikko, hellyydenkipeä hupakko se on kuin aikaisemminkin. Yhden uuden asian se on oppinut. Kun istun nojatuolissa ja katselen telvisiota, jos Oko tulee luokse, sanon sille "hyppää sykköön", silloin se hyppää puoliksi syliin eli takajalat ovat maassa, etujalat ovat sylissä ja siinä sitten höpötellään. Uusia asioita ei ole sille varsinaisesti opetettu, sillä yritämme näitä entisiä "oppeja" soveltaa sen kanssa ulkona sitten, kun aitaus on valmis ja se saa olla vapaana.
Okolla on kai välillä tylsää, koska sen täytyy kytätä västäräkkejä ja oravanpoikia paremman puutteessa. Mökin räystään alla on taas oravanpesä ja sieltä liikkuu vikkeliä, pieniä oravanpoikia pitkin pihaa ja puita. Västäräkit taas etsivät pyrstöään keikuttaen syötävää pihalta ja sekös Okoa kummastuttaa. Näitä pitää haukkua paremman puutteessa. Silmät leimuten se tulee hakemaan meitä ikkunasta katsomaan. Siinä sitten keskustellaan murr-murr-kielellä ja tilanne rauhoittuu. Tuolla lyhyellä ympyrälenkillä se näkee usein poroja ja nyt se haluaisi tietysti lähteä niiden perään. Jos lähdemme ajamaan autolla, sen toinen etujalka on ikkunalaudalla, toinen etujalka pöydän päällä, häntä takajalkojen välissä ja takajalat topakasti sohvalla selkänojaan nojaamassa. Siinä se sitten kyttää ikkunasta ah-niin-ihania-autoja. Olen yrittänyt sanoa vaarille, että Oko pitäisi opettaa turvavöihin, mutta nähtävästi Jorman mielestä se rajoittaisi liikaa pojan vapautta. Ostin nähtävästi turvavyövaljaat turhan takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti