Arco on taitava jäljestäjä. Tässä se haistelee pestyä sientä, jolla
Eija teki verijälkirataa.
Oksi: "Mä hukutan sinut".
Oko: "Ei onnistu, minä upotan sun pääs!"
Tässä komea Oksi-poika katselee Salakkalahden yli kalasataman touhuja.
Oko: "Hei kaverit, missäs te nyt olette? Tulkaa leikkimään!"
Oko: "Tää on muuten mun frisbee, en anna sulle!"
Väsynyt pieni Oko!
Tässä Eija ohjeisti omiaan, Oko ajatteli "ei koske mua" ja lähti
etsimään vaaria.
Okolla on ollut hauskaa. Se on toisinaan tuntenut olevansa lauman täysvaltainen jäsen. Toisinaan se on sitten taivastellut "yksi ei kuulu joukkoon"-tyylillä ja tehnyt omia juttujaan. Leikkiminen Oksin kanssa on kuitenkin niin kiva juttu. Nuo painit verottavat voimia niin, että yöt Oko on nukkunut kuin tukki. Eija kertoi, että myös Oksi on ollut aivan "kanttuvei" öisin. Eilen pelästyimme sydänjuuriamme myöten, pienten "tirsojen" jälkeen teki oikein pitkät venytykset. Sitten sen takapää oli jotenkin jännästi hallitsematon, Oko itsekin säikähti asiaa. Rauhoitimme tilanteen, Eijan koirat olivat vierasmökissä ja Okolle annettiin kipulääkettä. Sen vaikutuksesta Oko nukahti eteiskammarin sängyn päälle pää niin nätisti tyynyllä. Aikansa nukuttuaan se hallitsi jo jalkojaan, mutta ulos mentäessä näytti jonkinlaista arkuutta vielä jonkin aikaa olevan. Tulimme siihen tulokseen, että Oko otti liian pitkät venytykset ja siltä jotenkin toisen takajalan lihakset venähtivät. Eilenhän näiden normaalien tontilla juoksu- ja painileikkien lisäksi kävimme Okon ja Kepan kanssa noin 5 km patikoinnin, kävimme katsomassa puolukkatilannetta Uopajannimellä. Keräsimme sieltä litran verran puolukoita ja keittelin illalla niistä puolukkapuuroa. Tänä aamuna Oko oli jo entinen itsensä. Ennen kuutta aamulla se kipitti jo vierasmökin oven taakse ja hau-hau-kielellään huuteli: "Hei Eija, pääsiskös Oksi ulos leikkimään?" Ja pääsihän se Oksi hetken päästä ja taas alkoivat yhteiset leikit. Oksi onkin Okon paras kaveri.
Eilen ja tänään Eija ja vaari tekivät koirille verijälkiradan metsään. Oksille ja Okolle jäljestäminen oli ensimmäinen kerta, mutta Kepa ja Arco hallitsivat tilanteen täysin. Okokin oli jossain vaiheessa hiffannut homman, Oksia olivat monet muut asiat kiinnostaneet välillä enemmän, välillä vähemmän. Tänään Eija ja vaari tekivät uudet radat, Kepalle ja Arcolle pidemmät, Okolle vähän lyhyemmän ja Oksille alut. En muista miten muilta jäljestys oli mennyt, mutta Oko oli kai tajunnut homman tänään paremmin kuin eilen.
Olemme parina yönä pitäneet verkkoja toiveena saada kalaa koirille. Särkiä ja yksi hauki on tullutkin. Olemme Eijan kanssa peranneet kalat ja olen laskenut ne lihamyllyn läpi jauhelihaksi. Yllättävää minulle oli se, miten ruodotkin jauhaantuvat lihamyllyssä. Nyt kalajauhelihaa on Eijan koirille ehkä lähes 3 kiloa, mutta pyyntimme jatkuu. Tänään kuitenkin on verkonlaskusta huili-ilta.
Oksilla on kirsun päällä ja alaleuan kärjessä jonkinlaista kutinaa, hieman punoittava on iho. Kepalla puolestaan ovat etujalat aika kipeät, sillä se nuolee niitä. Lisäksi se hankaa vatsastaan tiettyä kohtaa. Keräsin tänään kuusenpihkaa ja Eija haki apteekista valkovaseliinia. Niistä tein Lapin Kansassa olleen ohjeen mukaan pihkavoidetta ajatuksella, että sitä voisi kokeilla sekä Oksin kirsuun että Kepan vatsaan rapsutusalueelle. Eräänä aikaisempana kesänähän Kepa astui Saariselällä pyörätien reunassa lasinpalaan ja sai anturaansa haavan. Haava parani kotikonsteilla ja pihkavoiteella nopeasti. Toivotaan, että nytkin pihkavoide auttaisi vaivoihin. Aikaisemmin tein pihkavoiteen voihin, nyt tuohon valkovaseliiniin. Okokin tarvitsee silloin tällöin pihkavoidetta, sillä se metsässä juoksennellessaan on ainakin kaksi kertaa saanut pienen tökkäyksen takajalkoihinsa. Onneksi eivät ole olleet pahoja, toisesta tuli hieman verta, toinen oli vain vähän punainen. Nyt ovat jo parantuneet, mutta uusien varalta voide on tarpeen. Ja voimmehan me koirien "vanhemmatkin" käyttää pihkasalvaa, sehän on tieteellisesti tutkittu ja hyväksi havaittu ihottumiin, haavoihin, palovammoihin, kynsinauhoihin jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti