Pitkästä aikaa on taas huisketta ja hulinaa Yli-Kitkan rannalla. Tytär karvaisine lapsineen tuli perjantain-lauantain välisenä yönä neljän aikoihin aamuyöstä Kitkalle. Voi sitä Arcon ja meidän jälleennäkemisen riemua - ihana Arco!!! Koirulit saivat vähän aikaa haukkua toisiaan taluttimien päässä ja sitten Arco, Kepa ja Oksi siirtyivät vierasmökkiin ja Oko asuntomökkiin odottamaan aamua. Me ihmiset joimme aikaiset aamukahvit ja sen jälkeen hyppäsimme Uni-Matin kyytiin. Minäkin olin valvonut netin ääressä aina tuonne tyttären tuloon asti, vaari otti pienet unoset.
Aamu oli aurinkoinen ja koirulit huomasivat, että tuttujahan tässä ollaan ja meno jatkui sen mukaisesti. Vaari ja Eija varmistelivat vielä veden osalta aitoja, jotta veijarit eivät innostuisi karkailemaan. Nuoriso-osasto jatkoi jo entisten tapaamisten mukaista painimista ja peräkkäin juoksua, Arco ja Kepa ottivat rauhallisemmin. Tässä kuvakavalkaadi eilisestä, joka kertonee enemmän kuin sanat:
Oksi vedessä, Oko rantakivikossa.
Oko houkuttelemassa Kepaa leikkimään.
Arco, Oksi ja Oko aamupesulla.
Arco - minun armaani. Arco pötkähti tänä aamuna
mummon viereen, painoi päänsä mummon masulle ja
siinä me sitten oltiin - kaksi onnellista.
Nuoriso-osastolla riitti touhua; Oko ja Oksi.
Meno oli villiä ja vauhdikasta, mutta kumpikaan
ei vahingoittanut toisiaan, leikistä siis kyse, ei todellisesta
voimien mittelystä.
Oko - puoliksi köllällään, puoliksi kyttäämässä. Painit
alkavat jo painaa!
Ei me sentään vielä lopeteta leikkiä. Jatketaanpa,
sanoi Oksi.
"No, et kai sinä ala huilaamaan?"
"Et kyllä kesken leikin lopeta, et, et, et, woh, woh, woh!"
Tutkimusretki tontilla. Mutta missä on Oksi?
(Oksi on Eijan luona, hih)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti