Oko Olavi Taavilan viime viikon touhuja

Eilen tulimme reissulta kotiin iltapäivällä. Oli kuitenkin niin paljon kaikenlaista touhua, että en ehtinyt Okon blogia päivittää. En ole edes varma, muistanko kaikkia asioita laittaakaan, niin paljon uutta nähtiin ja koettiin viime viikolla. 

Oko ihastui. Kun olimme Näätämön lähellä levähdysalueella yötä, siihen pysähtyi yöksi eräs sveitsiläinen asuntoauto. Heillä oli myös koira, musta, mutta rotu jäi minulle epäselväksi. Sen verran ymmärsin miehen puheesta, että heidän koiransa oli tyttö ja se oli 10 kuukautta vanha, kuten Okokin. Koirat saivat haistella toisiaan ja nehän ihastuivat heti - elleivät sitten peräti rakastuneet. Ainakin olivat ylintä ystävää ja meitä hymyilytti kovasti niiden tututstumistouhut. Touhusivat pitkät tovit, eivätkä Oko ja Ihastus halunneet millään erota toisistaan. Sen jälkeen Oko istui koko illan kuin tatti etupenkillä ja seurasi silmä tarkkana, koska Ihastus tulisi ulos autostaan. Seuraavana aamuna, kun lähdimme patikoimaan oli naapureilla ovi auki. Ja neiti siellä naapuriautossa nosti kovan metelin, se halusi tulla ulos Okoa katsomaan. Sitten taas heilutettiin häntää, haisteltiin kirsuja ja suupieliä, kyhnytettiin kylkeä vastakkain ja oltiin niin ystäviä, niin ystäviä. Sitten lähdimme patikoimaan ja kun palasimme, oli Oko aivan pettynyt, kun Ihastus oli viety muihin maisemiin. 

Kävimme patikoimassa pienen pätkän Sevettijärveltä Pulmankiin menevää reittiä sekä Pakanaojan reitiltä eroavaa Saamenpolkua Näätämöön päin. Se kulkee pitkin Nuortijärven harjuja ja maisemat olivat todella upeita. Tuolla reitillä Oko tapasi myös Nellan, kuusivuotiaan bordercollien. Nella oli emäntänsä kanssa tulossa Jakkilan (Pakanaojan) kämpältä. Kun Nellan emäntä näki Okon, hän huokasi: "Onpa kaunis koira!" Ehkä Okosta tekee erikoisen näköisen bordercollien juuri tuo kasvojen kuvioinnin ja värityksen symmetrisyys, bordercollieillahan ei väritys suinkaan ole symmetristä, vaan suurimmalla osalla ainakin mustavalkoisista väritys on ihan miten sattuu. Oko oli herrasmies, se antoi Nellan haistella itseään kiltisti, mutta kun Oko halusi haistella Nellaa, se näykkäsi Okoa. Onneksi pojalla refleksit pelaavat eikä mitään ikävää päässyt tapahtumaan. Tuhma Nella! Ehkä se oli väsynyt pitkästä (14 km) patikoimisesta, mutta oli se ilmeeltään epäluuloinen vaarin mielestä. 

Oko nautti ulkoilusta ja säät olivat mukavat, ehkä liian lämpimät, mutta itikoista tai mäkäräisistä ei ollut minkäänlaista haittaa. Oko kanniskeli oksia, kiskoi niitä maasta ja kuljetti mukanaan. Välillä kaivettiin kiviä ja niitä kuljetettiin suussa. Sitten vaari opetti Okon leikkimään tattien lakeilla ja sekös olikin mukavaa, niitä oli helppo heitellä ja ne sai nopeasti pieniksi pirstaleiksi. Välillä käytiin pulikoimassa järvessä. Pari viimeistä päivää ennen kotiin tuloa oltiin Saukkojärvellä. Oko pötkötteli veneessä ihan kiltisti, nukkui kun minä sousin verkkoja. Vielä emme ole virvelöineet veneestä käsin, sillä silloin vene aina heilahtaa. Annetaan pojan ensin rauhassa tottua veneilyyn ja ehkä ensi kesänä jo voisimme viskellä veneestä käsin virveliä.

Huomenna Oko menee Nuorgamin Marjan operoitavaksi. Kastraatioon. Jännä seurata, muuttaako tuo pojan luonnetta. Toivottavasti ei. Okosta on nimittäin tullut aivan uskomattoman ihana koira, just meidän mieluinen. Enpä olisi ikinä uskonut, että Rajaseudun Rambosta kehkeytyy oikein sydänkäpynen. Niin kuitenkin kävi. Tosin haukkuherkkä Oko on edelleen autossa, rähjää ihan rähjäämisen halusta, mutta tuokin vaihe varmaankin joskus loppuu. Ja nyt kuvakavalkaadi:

 Autossa on mukava leikkiä pallolla, joskin välillä on 

tarkistettava mitä ulkona tapahtuu.

 "Tuu sä leikkiin mun kaa, kun toi vaari vain nukkuu ..."

 "Tämän minä kyllä jaksan kuljettaa ihan hyppien keikkuen."

 Tässä kävelemme pitkin Nuortijärven harjua kulkevaa polkua.

Tattihattuleikki alkaa ... Se on huisketta ja hulinaa,

vilskettä ja vipinää ...

 Kauniit olivat maisema Okonkin mielestä.

 Välillä oli päästävä järveen polskimaan. Ihanan lämmmintä vettä!

Täällä minä olen ja "kyll mua sit naurattaa ..."

Niin, tuossa vaiheessa Okoa naurattaa, mutta toivottavasti huomenna ei sureta! Tänään Okoa silitellessä huomasin sillä patin toisella puolella kaulaa, lähellä lapaa. Täytyy huomenna näyttää sitä eläinlääkärille. Saattaa olla, että kyseessä on jonkinlainen rasvapatti, sillä irtonaiselta se tuntuu.

Okosta on tullut pikkuinen, niin pikkuinen. Vaari on koko ajan pelännyt, että Oko lihoo liikaa. Nyt, kun pohjavilla on 98 %:sesti pois, Okolta tuntuvat kylkiluut, selkäranka ja lonkkaluut ihan selvästi. Minusta se voisi olla lihavampi. Okohan on sellainen, että se syö vain sen verran kuin kuluttaa. Se ei ole mikään ahmatti. Jos on päiviä, jolloin liikunta jää vähäisemmäksi, Oko automaattisesti vähentää syömistään. Ainakin vielä sillä tuo "syö vain nälkääsi" -toiminto pelaa. Vaikka se saa pitkin päivää namipalojakin, eivät nekään näy kertyvän liikakiloiksi. Varmuuden vuoksi annoin eilen illalla Okolle matolääkityksen.