Kuumuus vie voimat pojaltakin

Täällä on ollut pari-kolme päivää ihan liian kuuma meikäläisille. Okollekin. Välillä se on energinen, mutta leikkijakson jälkeen se saattaa reporankana maata pari-kolme tuntia. Eilen illalla se oli uskomaton mamman poika. Kun istuin tähän netin ääreen, se tuli minun jalkojeni juureen, yleensähän se ei hakeudu ihan liki nukkumaan. Yksi ihmetyksen aihe minulle on aina uudelleen ja uudelleen sen huumorintaju. Miten koiralla voi olla "just miun makuinen huumori"!

Tänään kävimme etsimässä korvasieniä parista Uopajanniemen tutusta paikasta. Toisesta saimme parikymmentä sientä, mutta hakkuualue oli ihan tyhjä. Uskomatonta, ei edes kuivuneita korvasieniä koko laajalla pläntillä! Oko ja vaari lähtivät odottelemaan minua tiepuoleen, kun kiersin aluetta. Oko ihmetteli kahta ihan liki lentänyttä kurkea. Kurjet laskeutuivat hakkuualueen viereiselle suolle ja "laulelivat kevään kunniaksi". Tällä samalla suolammella on jo monta vuotta pesinyt joutsenpari ja siellä ne nytkin lisäsivät jälkikasvua eli hautominen oli käynnissä. Jännää se, että Oko räyhää (haukkuu) joutsenten roikunaa, mutta kurkien ja kuikkien "lauleluun" se ei reagoi mitenkään. Tyttärelle tiedoksi, että puhun siitä lammesta/suosta, minkä lähellä kohtasimme "Ilkeän Inkerin".  

Ajoimme Uopajanniemen sienipaikkoihin mennessä autolla asfalttitien pätkän ja jätimme auton heti Kannuslahdentien alkupäähän. Sieltä lähdimme lampsimaan kohti korvasienipaikkoja. Vastaamme tuli henkilöauto, jota ajoi nainen ja mies vierellä morjesti hyvin rehvakkaasti. Kumpikaan meistä ei tunnistanut pariskuntaa. Kun kävelimme takaisin tuli sama auto meitä vastaan ja pysähtyi meidän kohdallemme. Autossa oli nuori pariskunta, mies avasi ikkunan ja kysyi minkä rotuinen koira meillä on, onko bordercollie vai karhukoira. Kun vastasimme, että bordercollie, hän sanoi, että niin hän ajattelikin, "meillä on autossa bordercollien pentu". Hän tuli ulos autosta taputtelemaan Okoa ja ihmetteli miten iso se on ja mietti tuleeko hänenkin Valostaan yhtä iso. Sitten hän avasi takaluukun ja menimme katsomaan Valoa. Ja voi herttanen sentään, siellä häkissä köllötti 9 viikkoinen bordercolliepoika Valo! Se oli haettu 7-viikkoisena Aavasaksalta, mutta se oli lähes kopio Okosta! Väritys oli sama; kuonon päällä albiinopläntti, valkoinen viiru keskellä kuonoa jatkuen silmien väliin, kaulus puolikuun muotoinen eli ei aivan ympäri, etujalat aivan samoin valkoiset kuin Okollakin. Ainoa poikkeus oli sen silmät, ne olivat aivan harmaat. Kaveri kertoi, että ne olivat neliviikkoisena olleet aivan siniset. Voi juku sentään! Onkohan meidän Oko ollut koskaan niin pieni! Ja totta on, että kun on kaksi bortsuihin hassahtanutta tapaa, niin juttu luistaa oli ikäero sitten vaikka 40 vuotta! Kaveri sanoi vaimolleen, että mene sinä mökille, minä tulen kävellen perästä. Me juteltiin kaikki maailman asiat koirista ja kalastuksesta. Kaveri kertoi olevansa Rovaniemeltä ja olivat vaimonsa ukin mökillä viettämässä viikonloppua. Tapaamisesta tuli hyvä mieli, toivottavasti sekä Valo, Oko, nuoripari sekä me tapaamme toistekin.

Sienireissulta tultua Oko kävi tietysti järvessä vilvoittelemassa ja sitten se nukkua köllötti aina ilta-kuuteen asti. Sen jälkeen maittoi ruoka ja leikkiminen. Eilen vaari osti Okolle uuden 7 metriä pitkän liinan, joka roikkuu sen perässä kun Oko on tontilla irti. Lähistöllä on liikkunut jo poroja ja poika on helpompi ottaa kiinni, jos se lähtee porojen tai autojen perään, kun on pitkä liina perässä. Lämmintä on ollut tänäänkin aivan "tolkuttomasti", onneksi Okolle on tuo järvi, missä voi viilentyä ja tätä mahdollisuutta se käyttää ihan kiitettävästi hyväkseen. Otin siitä nyt illalla muutaman kuvan, mistä näkyy, että Oko ei enää kummeksu vettä ollenkaan. Se jopa työntää päänsä veteen ottaessaan sieltä fresbeetä tai turvakkoa. Tässä kuvia tältä päivältä:

 Turvakon kanssa leikkiä laguunin hiekkarannalla

 Frisbeetä kaivetaan pohjalta. Oko ei pelkää laittaa päätänsä

veteen. (Huom. lehtiä on taas keräytynyt rantaveteen,

ne olisi siivottava lähipäivinä pois.)

 Välillä Oko innostuu juoksemaan vedessä edestakaisin.

 Sitten tullaan taas kuivalle maalle jatkamaan leikkejä.

 Okosta on mukava leikki "kytätä" vaarin kengänkärkiä oli jalassa

sitten tossut tai saappaat. 

 "Enkä mä vielä niin väsy ole, etten jaksa hypätä" ...

"Eiks me sittenki voitais mennä jo nukkumaan? Mulla on

turkki märkänä ja väsyttää niin vietävästi ...."

Voi hyvät hyssykät tätä kullanmurua

Voi hyvät hyssykät tätä meidän kultamussukkaamme, miten se muuttuu päivä päivältä. Välillä siitä tulee entistä kultaisempi ja välillä putkahtaa "liian pitkiä jaksoja" ei-toivottuja piirteitä. Näistä ei-toivotuista piirteistä yksi on se, että reissullamme Okon haukkuminen lisääntyi ja tuntuu välillä, että siitä on tullut pelkkä räksyttävä piski-pikkuinen. Vai olisiko haukkumisen syynä vahtivietin laukeaminen eli murrosikäisen nuorukaisen kehitykseen kuuluva (toivottavasti väliaikainen) piirre. Toinen piirre on ramboilun eli remmiräyhäämisen lisääntyminen. Liekö se seuraamusta siitä, että Oko sai toisten koirien kanssa juosta vapaana parin viikon ajan aitauksessa, eikä se nyt enää haluaisikaan olla talutettavana. Osaltaan siihen kai vaikuttaa sekin, että se on paljon vaarin kanssa leikkiessä vapaana tontilla, tosin sillä on aina valjaat ja pitkä liina perässä siltä varalta, että poropojat tulevat lähelle ja Okon tekisi mieli liittyä joukkoon. 

Kitkalla Oko on siis ollut valvottuna paljon tontilla irti. Vaari ja Oko pelaavat palloa ja heittelevät frisbeetä monta tuntia päivässä. Tuosta Oko tykkää ja välillä se on ihan "takki tyhjänä" juostuaan edestakaisin jalkapallon ja fresbeen perässä. 

Eilen illalla Kitka oli "rasvatyyni", tällaista näkee

Kitkalla harvoin

 Oko on ollut aika jätkää, kun se on uskaltanut mennä

pitkospuita myöten laiturille ihan yksin. Kitkan vesihän on nyt niin

korkealla, että pitkospuiden viereinen maa on vielä veden peitossa. 

Illalla myöhään se haukkui rinta rottingilla verkkomerkkeinä

olleita mehupulloja niin, että koko maailma raikui sen

rintarömeästä murrosikäisen nuorukaisen äänestä. Onneksi ei ole lähinaapureita, vaikka kyllä kaiku levitti haukunnan ympäri Mourusalmea, vastarannan mökkiläisetkin saivat nauttia Okon äänestä.

Välillä Oko kääntyi katsomaan, eikö meistä kumpikaan

kiellä sitä haukkumisesta. Oko alkaa muistuttaa karhukoiraa tai 

pystykorvaa, sillä sen häntä on kippurassa heti, kun se huomaa

jotain omasta mielestään merkillistä. Eilen se oli istuskellut yksinään pitkät tovit laiturilla ja katsellut Kuusamontien liikennettä. Näin vaari kertoi. Minä olin eilen kipeä ja pötköttelin lähes koko päivän levossa.

 Oko osaa laskeutua myös saunarannan rappuja myöten veteen.

Mukavampaa on kuitenkin mennä suoraan maata myöten vilvoittelemaan.

 Etupihan rannalla ei kuitenkaan ole niin kiva juosta kuin

laguunin rannalla eli venerannassa. Etupihan rannassa kivet ovat

isompia, laguunissa on vain hienonhienoa hiekkaa ja

siellä mennäänkin niin, että vesi pärskyy.

Silti ollaan niin jeppeä, kun on käyty vilvoittelemassa.

Oko tykkää olla lähes jatkuvasti ulkona. Vain silloin, kun se on ihan pitkinpoikin väsynyt, se tulee mielellään sisälle. Tänään Jorma oli ulkona hommissa ja minä tulin Okon kanssa sisälle sen päiväunien ajaksi, istuin täällä makuuhuoneessa netin ääressä, niin eikös poika - ihme ja kumma - tullutkin selkäni taakse sänkyyn nukkumaan päiväuniaan. Yleensä Oko ei tykkää nukkua sängyssä, ei ole siihen oppinut. Tänään se kai oli niin "sippi", että halusi olla mamman lähellä turvassa eikä nukkua omalla patjallaan lattialla vain "koiran unta". Voi tätä lapsen unta:

Pitkät olivat päiväunet, mutta sen jälkeen onkin vauhtia riittänyt. Siivosin auton ja toin sieltä Okon lelupussin sisälle. Voi sitä riemua, kun sieltä tulivat esiin saukko, rengas, tiikeri, pupu, Panda, ym. "kadoksissa" olleet lelut. Rengas on Okolle erityisen rakas, se oikein ynisi sen kanssa touhutessaan. Nyt illalla kertasimme vielä naksutusasioita ja totesin, että hyvin ovat palikat tallessa. Enkä voi olla ihmettelemättä sen älyä (vaikka tytär hieman epäileekin sen Einstein-kykyjä). Nimittäin kun Oko jäi paikalla-käskyllä odottamaan, kun piilotin namipaloja, ja kun se sai luvan etsi-käskyllä lähteä niitä etsimään, se aloitti sieltä, missä oli minut viimeksi nähnyt ja siitä se eteni aivan loogisesti siihen pisteeseen, mistä olin aloittanut namipalojen piilottamisen. Toistin "testin" kolme kertaa ja totesin, että näin on. Toinen, mikä oli jännä juttu oli se, kun Eija opetti Okolle jätä-käskyä (mehän emme ole sitä sille neuvoneet kertaakaan). Tein  nyt illalla vähän samalla tavalla kuin Eijakin. Otin namipalan nyrkkiini ja annoin haistaa, sitten avasin kämmenen ja kun Oko yritti ottaa namin, sanoin "jätä". Ja arvatkaas mitä. Oko ei napannut namipalaa, vaan kääntyi katsomaan silmiini. Sitten sanoin "saa ottaa" ja Oko otti nätisti namin. Minusta ihan uskomatonta! Oko on nyt kahtena iltana ollut tosi tohkeissaan näistä naksuttamis- ym. muista aiemmin säännöllisemmin tehdyistä jutuista. Ja voi että se nauttii, kun mamma kehuu sitä. Se oikein tuppaa liki ja odottaa niin nätisti silitystä ja kehumista. Se on niin kultamussukaa, että silloin unohtuvat sen näykkimiset, ramboilut ja räksyttämiset. Se on mun vauva!

Heippa ystävät, Kitkalla lopultakin ....

Oko kiittää Eijaa ja Karia, Arcoa ja Kepaa, sekä varsinkin leikkikaveri Oksia mukavista päivistä siellä Aitomäessä. Eilen olemme monen mutkan kautta palanneet Kitkalle. Eilen olikin hieno päivä, täälläkään ei tuullut yhtään, mutta tänä aamuna herätessämme vaahtopäät lyövät rantaan niin, ettei verkkoja ole päästy nostamaan. 

Oko oli innoissaan päästessään pois "autoelämästä" tänne Kitkalle. Jopa niin innoissaan, että illalla veti itsensä näistä topakammistakin valjaista irti sillä aikaa, kun me laittelimme venettä ja verkkoja. Sitten se juoksi ympäri tonttia kuin viimeistä päivää ikään kuin meille ilmoittaen, että "pääsinpäs vapaaksi noistakin valjaista". Onneksi se ei lähtenyt seikkailemaan minnekään kauemmaksi, sillä pensaiden lehdet eivät vielä ole niin suuria, että vaimentaisivat autojen äänen niin, ettei Rovaniemen tieltä autonmoottorien ääni laulaisi seireenien kutsusäveliä Okon korviin. 

Sitten hieman matkakertomusta ja kuvia. Kouvolasta lähdettiin viime sunnuntaina. Matkan varrella kävimme tutustumassa Parikkalan patsaspuistoon.

Täällä Okolla oli ihmettelemista, haisteltiin ja välillä

maisteltiinkin. Laitan tästä patsaspuistosta oman Picasa-albumin, kunhan

ennätän.

Parikkalasta ajelimme Punkaharjulle, missä teimme pari pientä lenkkiä. Sieltä ajoimme Suomen metsämuseo Lustoon (sekin Parikkalassa) ja sieltä puulajipuistoon. Kävimme illalla kävelemässä Montellin reitin ja yövyimme puulajipuiston parkissa. Seuraavana päivänä kävelimme Kurkiharjun kierrosta ja sieltä poikkesimme muille poluille ja kävimme huilimassa Karjalan kalliolla, sieltä tämä kuva:

Päivä oli lämmin ja askelmittariin kertyi tältä reissulta

kahdeksan kilometriä

Punkaharjulta matkasimme Joensuuhun, missä etsimme lemmikkieläinkaupan ja ostimme sieltä punkkipihdit. Oko oli saanut sekä Aitomäen että Punkaharjun tuliaisina punkkeja, joita piti nyppiä pois. Joensuusta ajelimme Uimaharjun kautta Patvinsuon kansallispuistoon ja siellä Kurkilahden parkkipaikalle. Illalla kävelimme pienen lenkin pitkospuita myöten, kuuntelimme joutsenten roikunaa ja ihailimme auringonlaskua Suomunjärven yllä. Seuraavana aamuna lähdimme patikoimaan Suomun kierroksen (pituus ilman poikkeamia 15 km, meille kertyi 17 - 18 km). Sieltä nämä kuvat:

Tässä Suomun Luontotupa- ja retkeilumaja. Majassa oli

yöpyjiä jo nyt, vaikka oli toukokuu. Telttailualueellakin

oli yksi teltta.

Mummo otti kuvan palaneen puunrungon reijästä.

Kun patikointi kävi Okosta tylsäksi, se aloitti puunpätkien

kuljettelemisen edestakaisin. Vauhtia riitti niin, että

korvatkin lerppasivat pystyyn ja alas. 

Välillä ihailtiin Suomunjärven maisemia. Tästä reissusta on

paljon, paljon kuvia, mutta laitan niistäkin oman albumin sitten

kun ehdin ...

Ensimmäistä tällaisen sillan ylitystä (näitä oli reitillä 3 tai 4) Oko

hieman aristeli, mutta sitten se viipotti jo edeltä sillalle ja 

jäi meitä "vanhoja" odottelemaan.

Kyllä tuo Suomun kierros on mukava reitti! Yllättävää oli se, että vaikka oli toukokuu ja arkipäivä, niin viisi vaeltajaa tapasimme reitillä. Eräs nuori mies oli yöpynyt Virtaniemen leiripaikalla ja kertoi nähneensä siellä illalla "kolomen suen lauman" (suomeksi kolmen suden lauman) jolkottelevan pitkin rantaa. Varoitteli meitä, että pitäisimme koiran lähellämme. Tämä nuori mies oli jo ollut reissussa kolme viikkoa patikoiden mm. Rantasalmella, Rautavaaralla Tiilikan kansallispuistossa ja nyt sitten kulki Patvinsuon reittejä. 

Seuraavan yön olimme Suomun luontotuvan parkissa ja aamulla kävimme verestämässä muistoja Suomun saunasta (minkä eteisessä lepakko takertui hiuksiini, enkä sen jälkeen ole suostunut saunomaan siellä), leirintäalueesta ja venerannasta. Sen jälkeen siirryimme Surkansuon parkkiin ja kävimme kävelemässä Surkansuon reitin (siitäkin tulee albumi joskus), sieltä tämä kuva:

Surkansuon lenkki kiertää pääasiassa suolla ja suon keskellä

olevalla kumpareella. Okosta oli kiva kahlata märässä suossa ja 

työntää kuononsa veteen. Mitä lie etsinyt ...

Taisi poikaa painaa edellisen päivän Suomun kierros, sillä

Surkansuon lenkillä se halusi välttämättä käydä huilaamaan

kesken kaiken. Luuli kai, että edessä on yhtä pitkä matka. Ei sentään,

Surkansuon reitti oli vain noin 3+ km.

Patvinsuolta ajelimme Hatunkylän kautta Pankakoskelle ja Lieksaan. Ajattelimme, että menemme Timitran leirintäalueelle, joka oli auennut pari päivää aikaisemmin. Leirintäalue oli kauniilla paikalla, mutta mutta ... Kaikki autopaikat olivat pieniä ja kallellaan sinne sun tänne, eivät oikein matkailuautoille sopivia. Kokeilimme paria paikkaa ja katsoimme parhaimmaksi etsiä itsellemme tasaisempi yöpymispaikka. Lieksassa kiertelimme eri puolilla, kävelimme Brahen polun, kävimme satamassa katsomassa mistä Koli-laiva lähtee ja ihmettelemässä auringonottajia ja uijia Pielisen rannassa.

Varsinkin melojat olivat Okosta niin "hämäriä", että niitä

piti seurata tosi tarkasti!

Lieksasta lähdimme vasta yötä vasten ajelemaan Nurmekseen. Yövyimme Nurmeksesta Rautavaaralle päin erään Lammen rannalla olevalla levähdysalueella ja aamulla jatkoimme kohti Rautavaaraa ja sieltä Sotkamoon, Sotkamosta Ristijärvelle ja Suomussalmelle. Suomussalmelta hieman pohjoiseen olimme erään järven rannalla levähdysalueella yön. Pysähdyimme tuonne jo hyvissä ajoin ja kävelimme pitkin rantoja katsellen joutsenia, syöden ja leikkien (autossakin). Oko ei ole unohtanut, miten suukko annetaan ja siitä tämä todisteeksi:

 "Tuoss on, kun niin kerjäsit ...."

"Eikö tämä reissaaminen ikinä lopu?" Ja loppuihan

se. 

Tänään vaari on leikkinyt Okon kanssa frisbeellä ja jalkapallolla moneen otteeseen ulkona, kävimme myös pienen lenkin metsässä. Touhua ja tekemistä olisi niin paljon, että ei ehdi valokuvia albumeihin jakamaan vielä tässä vaiheessa. Ensin on pyöritettävä pyykkiä, siivottava auto, haravoitava pihamaa, siistittävä kukkapenkit ja kolmen viikon postitkin on luettava ja laskut laitettava maksuun. Eiköhän nuo tule muutaman päivän sisällä tehtyä ja sitten onkin valmistauduttava seuraavaan reissuun, nimittäin Kangasalle lähtöön. Reittisuunnitelma ei ole vielä valmis, sitä täytyy pohtia myöhemmin. 

Huh hellettä ....

Kyllä on kuumaa .... Okokin on nukkunut jo reilun tunnin reporankana autossa, kun ulkona on liian kuuma nukkua, eikä se vielä osaa hakeutua varjoon. Autossa saa kyllä niin viileän, että meikäläinen meinaa paleltua, kun laittaa kaikki ikkunat auki. Läpiveto on sellainen, että sukatkin pyörii jalassa. No, se siitä. Kohta lähdemme kuitenkin ulos, kunhan Oko herää. Tarkoituksena on vielä istuttaa pari kuusentainta.

Oko oli tänä aamuna istuttamassa meidän kanssamme vaahteran taimia. Ei arvattu jättää sitä tänne aitaukseen toisten koirien kanssa, etteivät ne yhdessä innostuessaan tee Okosta muusia. Eilenkin istuttelimme puuntaimia ja polttelimme risuja ja lehtiä. Oko oli mukana, kun me toimimme tulenvartijoina. Toiset hauvelit jäivät aidan sisäpuolelle.

Roskien polttopäivä, Oko nukkuu tulenvartijoiden tuolien takana, 

sai sieltä vähäisen varjon ....

Mitään naksutusjuttuja ei oikeastaan ole ehditty tekemään. Okon aika kuluu tarkkaan "laumassa" juosten ja Oksin kanssa leikkiessä. Okolla ja Oksilla on vain vuosi ikäeroa, eli lapsenkengissä juoksentelevat vielä molemmat. Kepa ja Arco ovat jo "keski-iässä", eivätkä enää viitsi pikkupoikien kanssa leikkiä. Mutta Oksi ja Oko ne jaksavat peuhata:

Välillä pojat ovat yhtä karvamyttyä, välillä toinen on selällään ja

välillä toinen. 

Yksi todella hieno asia on se, että kumpikaan nuorukaisista ei menetä hermojaan leikkiessä, vaan sitten kun jompaa kumpaa ei leikki enää huvita, se lähtee muihin touhuihin. Tässä alla olevassa vielä tuijotetaan tiukasti silmiin:

Okolla on sellainen katse, että "kohta tulee turpiin",

Oksi taas katselee rauhallisesti, että "viitsiskö tuota enää

kurmottaa ..."

Sitten molemmille tulee muuta seurattavaa ...

Arco

Kepa

Tätä ennen tapasimme Arcon, Kepan ja Oksin viime syyskuussa. Sekä Arco että Kepa ovat "vanhettuneet" mielestäni tänä aikana. Arcon naama on vaaleampi, se on hoikistunut ja jotenkin se näyttää etulapojen kohdalta "kutistuneen", mutta yhtä innokas se olisi viettämään aikaa autossa kuin ennenkin. Ja ihan yhtä iloinen se on, tykkää rapsuttamisesta. Kepa on saanut paljon harmaata turkkiinsa sitten viime näkemän, sehän oli lähes musta. Lisäksi Kepan silmät ovat jotenkin oudot, näyttää kuin mustuaisen koko ei vaihtelisi ollenkaan valoisuuden mukaan. Kepa on kuitenkin ihan yhtä kiltti tyttö kuin ennenkin. Aikaisemmin se ei ole näin innokas autoontulija ollut. Nyt Kepa käy välillä tarkistamassa onko autossa kaikki kunnossa. Hyvä tyttö! Oksi puolestaan on saanut paljon turkkiinsa pituutta ja ihanaa punaista väriä. Oksin väritys on aivan mahtava! Pataässän kuvio on pysynyt otsassa edelleen. Oksin silmät ovat hienon väriset, hohtavat kilpaa turkin punaisenruskean raidotuksen kanssa. Leikkisä Eijan-kultamuruhan tuo Oksi on. 

Oko 8 kk tänään!

Oko täytti tänään 8 kk. Sen kunniaksi joimme nyt illalla jätskikahvit. Onnea Oko-kulta! 

Olemme edelleen täällä tyttären luona ja täällä yövymme autossa. Tänä aamuna vaari laski Okon ulos ja se ryntäsi suoraan Eijan rappusille ikään kuin pyytäen "pääsiskös pojat ulos" tai "Eija, tuu ikkunaan!" Vaari myöhästyi vähän kameransa kanssa, eikä saanut ihan sitä hauskinta hetkeä kuvatuksi, mutta näissä kuvissa odotus jatkuu ....

Kavereita odotellaan ....

 Eija, tuu ikkunaan ....

 Ja tulihan se Oksi leikkimään ....

Kävimme päivällä hoitelemassa asioita, sitten ajoimme Kuusankosken urheilualueelle ja parkkeerasimme auton sinne. Lähdimme Okon kanssa käymään polkua myöten Nauhan majalla. Samalla kerroimme Okolle, miten noin 27 vuotta sitten kävelimme usein samaa reittiä Nökö-pojan kanssa. Sää oli lämmin, suorastaan helteinen. Okon piti välillä pyöriskellä maassa tuoden julki nuoruuden iloa ja rinnan riemua!

Oko ei ole sitten Saariselältä lähdön juurikaan tavannut lenkillä vieraita ihmisiä, joten opit ja ohitustilanteet ovat taas uusia ja jännittäviä. Polulla oli jonkin verran liikkeellä patikoijia ja kun Oko huomasi vastaantulevan, se oitis löi itsensä maahan, sen häntä alkoi viuhtoa ja katse pyysi "taputa mua". Ja ihmiset taputtivat. Ensin he kysyivät, että pelkääkö koira heitä, kun on noin maata myöten. Kun kerroimme, että tällä asennolla se kerjää taputuksia, niin kaikki olivat ihan ihastuneita ja otettuja siitä, että Oko halusi juuri heiltä taputukset (eivät nähtävästi tienneet, että Oko kerjäsi taputuksia kaikilta vastaantulevilta, eikä me sitä kerrottu, hih!).

"Oksi ja Oko ne yhteen soppii, pantaisko huomenna sammaan koppiin"

Nyt Oko on kolmen karvaisen kaverinsa luona Aitomäessä, täällä tontilla hyörii nyt neljä karvaista kaveria. Hyvin on Oko sopeutunut joukkoon!

Aidan tällä puolella takana Oko, sitten Oksi, edessä Kepa

ja aidan toisella puolella juuri lenkiltä tullut Arco

Oksi ja Oko ovat leikkineet päivät pitkät. Molemmat ovat vielä nuoruuden huumassa eläviä lapsikultia. Sen sijaan Kepa ja Arco ovat jo kultaisessa keski-iässä. Kepa toimii "poliisitätinä", vaikka toiminnallaan ehkä aiheuttaakin enemmän härdelliä kuin häpeää. Arco taas murinallaan ilmaisee, että "kiitos jo riittää tällä kertaa". Okokin on (ehkä) jo oppinut kunnioittamaan Arcon murahdusta. Se huomaa, että silloin kun Arcon kuononpäällys on täynnä ryppyjä ja huulet tosi irvistyksessä, on syytä ottaa pari askelta taakse päin ja lähteä etsimään kaveria Kepasta tai Oksista. On mukavaa katsella Oksin ja Okon leikkiä, vaikka ensi alkuun se minusta näyttikin lähinnä tappelulta. Eivät hauvelit ole kuitenkaan toisiaan satuttaneet ja nyt minäkin jo olen oppinut erottamaan mikä on leikkiä ja mikä totta. Tulisuudelmia ovat pojat vaihdelleet, sitten mennään kanveesiin vuoron perään ja välillä ollaan niin pöllämistyneitä ja ihmetellään "missä nyt mennään" ....

 Koiramainen tulisuudelma

 Tällä kertaa Oksi on kanveesissa ja Oko "niskan päällä", mutta ....

 ... hetken päästä tilanne on toisin päin, Oko kellottaa

selällään ja Oksi on tilanteen herrana.

 "Meillä on niin kivaa, mitäs te oikein tuijotatte ...."

Valkovuokot kukkivat, käki kukkuu, kyyhkyset kujertavat ja

puut ovat puhjenneet hiirenkorvista pienen pieniin lehtikuvioisiin mekkoihin

Oko rakastaa lunta

Meillä parasta aikaa pötkötetään ja välillä haukutaan kovalla äänellä, sillä sataa kaatamalla ja vesipisarat ropisevat katolle, ääni kuuluu sisälle ja sekös on Okosta outoa ääntä. 

Okolle lumi on se elementti, jonka muistaa vauva-ajastaan. Tänään ajoimme autolla Patoniementietä Kirintöjärventielle menevän metsäautotien risteykseen, jätimme auton siihen ja lähdimme metsään. Mukana oli turvakko ja frisbee. Voi sitä riemua, kun ensimmäinen lumipläntti osui kohdalle:

 Lunta!

Minä rakastan lunta!

Voi miten ihanaa!!!!!!

Kun näistä lumiplänteille esitetyistä rakkaudentunnustuksista päästiin eroon, kierreltiin metsässä ja heiteltiin turvakkoa ja fresbeetä.

Tuolla se frisbee lentää ....

Oko näki myös riekkoja ja niiden perään oli ihan pakko juosta, lensivät mokomat niin matalalla. Riekot ovat vaihtamassa talvitakkia kesätakkiin, pää ja kaula olivat ruskeankirjavat, muuten valkoinen. Riekon jäljet piti nuuskia maasta oikein tarkkaan. Ja sitten taas löydettiin LUNTA!

 Okosta lumessa  makailu on ah, niin mukavaa.

Ja parasta leikkiä ovat lumipalloleikit,

silloin saa hypätä korkealle ottamaan lumipalloa kiinni

Väsyttää, lähdetään kotiin ....

Toista tuntia tallattiin metsässä ja koko ajan Oko juoksi lumipallojen, turvakon ja frisbeen perässä. Ei siis ole ihme, että poikaa nyt nukuttaa. Lisäksi satoi koko ajan ja sekä Oko että me olimme lähes läpimärkiä, kun tulimme takaisin autolle ja kotiin. Onneksi näyttää sille, että Okon tassut ovat parantuneet, ei ainakaan tällä reissulla takatassujen herkät kohdat menneet rikki. 

Tänään pakkaillaan tavaroita autoon ja huomenna käännetään auton nokka kohti Kouvolaa. Siellä ovat jännät ajat edessä, kun Oko tutustuu kolmeen hollanninpaimenkoiraan ....