Voi hyvät hyssykät tätä kullanmurua

Voi hyvät hyssykät tätä meidän kultamussukkaamme, miten se muuttuu päivä päivältä. Välillä siitä tulee entistä kultaisempi ja välillä putkahtaa "liian pitkiä jaksoja" ei-toivottuja piirteitä. Näistä ei-toivotuista piirteistä yksi on se, että reissullamme Okon haukkuminen lisääntyi ja tuntuu välillä, että siitä on tullut pelkkä räksyttävä piski-pikkuinen. Vai olisiko haukkumisen syynä vahtivietin laukeaminen eli murrosikäisen nuorukaisen kehitykseen kuuluva (toivottavasti väliaikainen) piirre. Toinen piirre on ramboilun eli remmiräyhäämisen lisääntyminen. Liekö se seuraamusta siitä, että Oko sai toisten koirien kanssa juosta vapaana parin viikon ajan aitauksessa, eikä se nyt enää haluaisikaan olla talutettavana. Osaltaan siihen kai vaikuttaa sekin, että se on paljon vaarin kanssa leikkiessä vapaana tontilla, tosin sillä on aina valjaat ja pitkä liina perässä siltä varalta, että poropojat tulevat lähelle ja Okon tekisi mieli liittyä joukkoon. 

Kitkalla Oko on siis ollut valvottuna paljon tontilla irti. Vaari ja Oko pelaavat palloa ja heittelevät frisbeetä monta tuntia päivässä. Tuosta Oko tykkää ja välillä se on ihan "takki tyhjänä" juostuaan edestakaisin jalkapallon ja fresbeen perässä. 

Eilen illalla Kitka oli "rasvatyyni", tällaista näkee

Kitkalla harvoin

 Oko on ollut aika jätkää, kun se on uskaltanut mennä

pitkospuita myöten laiturille ihan yksin. Kitkan vesihän on nyt niin

korkealla, että pitkospuiden viereinen maa on vielä veden peitossa. 

Illalla myöhään se haukkui rinta rottingilla verkkomerkkeinä

olleita mehupulloja niin, että koko maailma raikui sen

rintarömeästä murrosikäisen nuorukaisen äänestä. Onneksi ei ole lähinaapureita, vaikka kyllä kaiku levitti haukunnan ympäri Mourusalmea, vastarannan mökkiläisetkin saivat nauttia Okon äänestä.

Välillä Oko kääntyi katsomaan, eikö meistä kumpikaan

kiellä sitä haukkumisesta. Oko alkaa muistuttaa karhukoiraa tai 

pystykorvaa, sillä sen häntä on kippurassa heti, kun se huomaa

jotain omasta mielestään merkillistä. Eilen se oli istuskellut yksinään pitkät tovit laiturilla ja katsellut Kuusamontien liikennettä. Näin vaari kertoi. Minä olin eilen kipeä ja pötköttelin lähes koko päivän levossa.

 Oko osaa laskeutua myös saunarannan rappuja myöten veteen.

Mukavampaa on kuitenkin mennä suoraan maata myöten vilvoittelemaan.

 Etupihan rannalla ei kuitenkaan ole niin kiva juosta kuin

laguunin rannalla eli venerannassa. Etupihan rannassa kivet ovat

isompia, laguunissa on vain hienonhienoa hiekkaa ja

siellä mennäänkin niin, että vesi pärskyy.

Silti ollaan niin jeppeä, kun on käyty vilvoittelemassa.

Oko tykkää olla lähes jatkuvasti ulkona. Vain silloin, kun se on ihan pitkinpoikin väsynyt, se tulee mielellään sisälle. Tänään Jorma oli ulkona hommissa ja minä tulin Okon kanssa sisälle sen päiväunien ajaksi, istuin täällä makuuhuoneessa netin ääressä, niin eikös poika - ihme ja kumma - tullutkin selkäni taakse sänkyyn nukkumaan päiväuniaan. Yleensä Oko ei tykkää nukkua sängyssä, ei ole siihen oppinut. Tänään se kai oli niin "sippi", että halusi olla mamman lähellä turvassa eikä nukkua omalla patjallaan lattialla vain "koiran unta". Voi tätä lapsen unta:

Pitkät olivat päiväunet, mutta sen jälkeen onkin vauhtia riittänyt. Siivosin auton ja toin sieltä Okon lelupussin sisälle. Voi sitä riemua, kun sieltä tulivat esiin saukko, rengas, tiikeri, pupu, Panda, ym. "kadoksissa" olleet lelut. Rengas on Okolle erityisen rakas, se oikein ynisi sen kanssa touhutessaan. Nyt illalla kertasimme vielä naksutusasioita ja totesin, että hyvin ovat palikat tallessa. Enkä voi olla ihmettelemättä sen älyä (vaikka tytär hieman epäileekin sen Einstein-kykyjä). Nimittäin kun Oko jäi paikalla-käskyllä odottamaan, kun piilotin namipaloja, ja kun se sai luvan etsi-käskyllä lähteä niitä etsimään, se aloitti sieltä, missä oli minut viimeksi nähnyt ja siitä se eteni aivan loogisesti siihen pisteeseen, mistä olin aloittanut namipalojen piilottamisen. Toistin "testin" kolme kertaa ja totesin, että näin on. Toinen, mikä oli jännä juttu oli se, kun Eija opetti Okolle jätä-käskyä (mehän emme ole sitä sille neuvoneet kertaakaan). Tein  nyt illalla vähän samalla tavalla kuin Eijakin. Otin namipalan nyrkkiini ja annoin haistaa, sitten avasin kämmenen ja kun Oko yritti ottaa namin, sanoin "jätä". Ja arvatkaas mitä. Oko ei napannut namipalaa, vaan kääntyi katsomaan silmiini. Sitten sanoin "saa ottaa" ja Oko otti nätisti namin. Minusta ihan uskomatonta! Oko on nyt kahtena iltana ollut tosi tohkeissaan näistä naksuttamis- ym. muista aiemmin säännöllisemmin tehdyistä jutuista. Ja voi että se nauttii, kun mamma kehuu sitä. Se oikein tuppaa liki ja odottaa niin nätisti silitystä ja kehumista. Se on niin kultamussukaa, että silloin unohtuvat sen näykkimiset, ramboilut ja räksyttämiset. Se on mun vauva!