Rellotusta ja ramboilua

Olen ennenkin maininnut, että Okolla on mitä ihmeellisempiä nukkuma-asentoja. Tässä kuvassa yksi niistä. Poika on aivan sikeässä unessa, ei huomannut mitään, kun otin valokuvan. Varsinainen sirkustemppuilija!

Eilen täällä oli talven leudoin sää, pakkasta vain noin -2 - -3 astetta. Kävelimme useamman kerran Suopunkitien lenkin ja kiersimme postilenkillä kylän hotellien ja Vahtamatien kautta ympäri. Laitan muutaman kuvan reissulta tähän alle. 

Tässä ihmetellään Alakelolammen maisemia.

Ensin ihmeteltiin moottirkelkkoja, mutta sitten

tulikin auto, jota oli kytättävä kunnolla

 Pomokairan karhua olivat toisetkin käyneet nuuhkimassa,

Oko haisteli oikein kunnolla, nassu lumessa

Välillä katsottiin "mamia" näin suloisesti

 Ja lenkin päätteeksi tehtiin kunnon kakat!

Oko käyttäytyi eilisen lenkin aikana suht mukavasti, mitä nyt vähän kyttäiltiin autoja ja haluttiin vastaantulijoilta rapsutuksia. Tänään olikin toisin. Kiersimme aamupäivällä Etelärinne II:n lenkin. Alkumatka meni tosi hienosti, mutta loppumatkalla ramboilu otti vallan. Yleensäkin tuntuu siltä, että Oko tajuaa, koska ollaan lähellä kotia ja silloin se haluaa ramboilla. Eli hyppii, näykkii, puree remmiään ja haluaisi tehdä vaikka mitä sellaista, mikä meistä ei ole ollenkaan kivaa. Jorma on lopettanut sisällä "painileikit" 

kokonaan, mutta ulkona on vielä ollut lelujen heittelyä ja lumikökkäreillä leikkiä. Jos ulkoleluja ei ole matkassa tai emme ala potkiskelemaan tai heittelemään lumikökkäreitä, Oko alkaa temppuilla remminsä kanssa ja hyppii näykkimään käsiä. Se ei ole kivaa. Silloin, jos ramboilu alkaa hiljaisilla teillä, auttaa irti päästäminen, mutta eihän sitä voi tehdä siellä, missä autoja paljon liikkuu. Meillä on ollut mukana suihkepullo, mutta tänään se unohtui kotiin ja loppumatka oli yhtä rallia. Liekö ramboilun aiheuttaneet ohi kulkeneet moottorikelkkajonot vai autot, tiedä tuota. Väsynyt Oko oli lenkin jälkeen, sillä pikku-herra otti parin tunnin sikeät nokoset. Äsken söi poronluun ja kohta lähdemme postilenkille. 

Pureminen jatkuu vielä, mutta käsien pureskelu on jäänyt lähes kokonaan tai ainakin Oko hallitsee puremisensa voiman. Yhtään haavaa ei ole kummallakaan käsissä, hih. Sen sijaan olen huomannut, että sängynjalasta on lähtenyt sälöjä, sohvapöydän levyssä on parissa kohtaa piikkihampaiden syvät jäljet ja sohvapöydän jalkoja on kaluttu hieman enemmän. Milloin? En kyllä tiedä! Olen yrittänyt olla tarkkana kuin porkkana, mutta nähtävästi poika osaa puijata meitä ....

Onneksi tuon ramboilun vastakohtana löytyy mitä suloisin veijari, joka tunkee sohvalle viereen nukkumaan ja tulee istumaan eteen pyytäen katseellaan anovasti "paijaa minua", leikkii sekä yksin että meidän kanssamme, on huumorintajuinen, rapsutuksen kipeä ja kaikin puolin peijakkaan viehättävä. Silloin Oko on maailman ihanin olento, jota ei voi kuin sydän syrjällään rakastaa ....

Mummokin hammastohtorina

Siidan ulkomuseoalueella on alkuperäiskansojen Skabmagovat

elokuvafestifaalit. Tässä Oko tutkii valtavaa lumiteatteria, jossa

ainakin osa esistyksistä pidetään

Nyt on meillä oudon hiljaista, kun mummon ja vaarin kullat jättivät meidät kolme keskenään. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Onneksi on Oko! Oko oli vielä eilisen illan aivan nukuksissa, keräsi varmaankin voimiaan menetettyjen tilalle. Sehän hääräsi jatkuvasti Sandran ja Timin kimpussa heidän täällä ollessaan. Ihme kyllä, se nukkui viime yön tosi pitkinä jaksoina. Neljän aikoihin herätti pissalle ja seuraavan kerran vasta 8.15, jolloin nousimmekin ylös kahvin keittoon ja Okolle ruuan laittoon. 

Nyt pentunappulat ovat syöty. Käytössä on juniori- ja aikuisiän nappulat. Eilen ostin Ivalosta lihasäilykepurkin, mutta en ole vielä sitä avannut. Saas nähdä, mitä poika siitä tykkää. Poron luita on annettu päivittäin. Niitä Oko osaa syödä hienosti. Ensin pelkäsin, että ohuet kylkiluut saattavat olla vaaraksi. Oko ottaa ne kuitenkin hienosti etutassujen väliin ja nakertaa nätisti ne masuliinsa. Sitten sen etutassut ovat veressä kuin teurastajalla, sillä luissa on jonkin verran lihaa jäljellä. Eilen ja tänään se jätti pienen luunpalan, jolla leikki vähän aikaa ennen kuin söi loppuun. Eilen se piilotti luupalaa mattonsa poimuihin ja tänään se pelasi sillä palloa. 

Okon ikeniä kutittaa jatkuvasti. Nyt se antaa jo aika hienosti harjata hammasharjallaan ikeniään ja osin hampaitakin. Myös sormin saa hangata ikeniä. Pikku hiljaa sen suuta ja hampaistoa päästään paremmin tutkimaan, kun Oko huomaa, ettei sille mitään pahaa tehdä. Tänä aamuna se oikein "kerjäsi" minulta ikenien rapsutusta, samoin eilen illalla. Illalla huomasin yhden isoista maitohampaista (leipähampaista) heiluvan ja Oko antoi minun ottaa hampaan pois ihan nätisti. Olin tosi "jelleä", kun sain toimia hampitohtoritätinä. Tuntui, kuin maitohampaan alla olisi ollut jo uusi hammas tunkemassa. Yllättävää minusta oli se, että tässä leipähampaassa ei ollut juurikaan samanlaisia juuria kuin etuhampaissa. Hammas irtosi ihan helposti. 

Tänään täällä oli aamulla - 28 astetta pakkasta. Onneksi on laskemaan päin, äsken oli - 23. Jorma kiersi vähän aikaa sitten Okon kanssa Suopunkitien lenkin, oli potkiskellut lumikökkäreitä, joita Oko juoksi kiinni, jotta pojalle ei olisi tullut kylmä. Illaksi on luvattu hieman lauhempaa. Toivottavasti iltalenkki onnistuu. 

Vieraskorea Oko

Sandra, Oko ja Timi

Okolla on ollut nyt hauskaa, kun meillä on vieraita. Sandra ja Timothy tulivat torstaina ja siitä lähtien Oko on ollut niin sylivauvaa, niin sylivauvaa että! Jännää se, että poika ei nykyisin enää juurikaan pyri meille kummallekaan syliin, mutta nyt Sandran ja Timin syli on maailman extra paras paikka! 

Torstaina veimme Okon lentoaseman saapuvien tulohalliin. Siellä sillä olikin ihmettelemistä. Ihmisiä oli paljon ja Oko olisi tietysti halunnut, että kaikki olisivat taputelleet sitä. Istuimme odottamassa lennon saapumista aika lähellä ovea ja Oko oli lattialla mahallaan ja sen etutassut taputtivat lattiaa odottaen kiihkeästi, että ohi kulkevat ihmiset olisivat tulleet sitä taputtamaan. Ja tulihan osa, sellaiset, joilla oli koiria itselläänki. Ja Oko oli mielissään!

Perjantaina eli eilen kävimme koko porukalla Inarin kirkolla. Sandra ja Timothy kävivät tutustumassa saamelaismuseo Siidaan, vaari, Oko ja minä odottelimme autossa. Tosin minä kävin Okon kanssa ulkomuseossa ja lumiteatteriin tutustumassa. 

Tässä olemme Okon kanssa lähdössä ulkomuseoon, kuvassa oleva riekkoveistoskuja ohjaa lumilinnateatteriin, missä osa alkuperäiskansojen festifaalien ohjelmasta esitetään. Näiden riekkopylväiden sisällä on sähkövalo, joka heijastuu neljältä sivulta tuolta pylväässä olevan ympyrän sisältä. Olisi kiva katsella piemässä! 

Vaari ajaa ja Oko on mummon sylissä

tarkkana kuin porkkana!

Kun auto pysäköidään, täytyy käydä katselemassa

maisemia. Etukäpälät ovat ristissä kuin hienolla herralla konsanaan!

Nyt Oko alkaa olla "sinut" autossa matkustamisen kanssa. Välillä se nukkuu tyynyillään meidän keskellä, välillä seikkailee auton asunto-osassa leikkimässä leluillaan. Täytyy kohta hankkia sille valjaisiin turvavyökiinnike, jonka saisi kiinnitettyä turvavyöhön, ettei pojalle kävisi pahasti, jos joutuu jostain syystä nopeasti jarruttamaan. Näitä jarrutuksiahan täällä poronhoitoalueella saattaa tulla. 

Nyt emme juuri ole harjoituksia tehneet. Pakkanen paukkuu yli - 20 asteen, joten lenkitkin jäävät lyhyiksi. Toisaalta vieraiden kanssa Okolla aika sujuu niin rattoisasti, ettei poika juuri raatsi heistä erossa olla. Eilinen reissu väsytti Okoakin niin, että tänä aamuna köllöttelimme kaikki kauan, klo 10.15 heräsimme. Tosin illalla katselimme elokuvan, joka kesti lähes yhteen yöllä. Sen jälkeen Oko kävi pisulla, seuraavan kerran aamulla se herätti minut vähän jälkeen kuusi pissareissulle, sitten hieman yli kahdeksan ja sen jälkeen nukuimme vielä tuonne kymmeneen. Ja nyt on virtaa jälleen!

Huomenna viemme Sandran ja Timin taas lentokentälle ja he jatkavat matkaansa kotiin. Me jäämme tänne talven keskelle odottamaan kesää ja opettelemaan taluttimessa kulkua, ihmisten ja autojen ohittamista. 

Härdelliä höllätty

Olemme leikkineet paljon Okon kanssa ulkoilulenkeillämme. Ehkä siitä syystä sille on kehittynyt oikein "ramboiluinto" jossain vaiheessa lenkkiä. Nyt olemme parina päivänä vähentäneet ulkolelujen lenkillä pitämistä ja samalla myös lumikönteillä "palloilua". Luin jostakin, että paimenviettisillä tällaista "riehumista" kannattaisi olla vain 1 - 2 kertaa viikossa. Eilen illalla lelua ei ollut mukana eikä tänään tehdyillä lenkeillä. Ihan selvästi huomasi, että Oko kaipasi leikkimistä, se yritti itsekin etsiä suuhun sopivia lumikökkäreitä tiepuolista. Kun emme ole lähteneet tuollaiseen leikkiin mukaan, Oko on rauhoittunut ja lenkit ovat sujuneet "ramboilematta". Nyt Oko on tottunut myös Kuukkelin niihin tiloihin, missä koiria saa olla, eikä enää "itke" minun perääni samalla tavalla kuin aikaisemmin, kun lähdin ostoksille ja Oko jäi vaarin kanssa odottelemaan. Kun saisi vielä autojen kyttäämisen/jahtaamisen heti alkuunsa kitketyksi pois, niin hyvä olisi. 

Puremista olemme yrittäneet vähentää antamalla possunkorvia ja poronluita. Hampaat ovat vielä kesken vaihtumisen, joten vielä muutama viikko on yritettävä säästellä käsiään ja huonekalujen jalkoja. 

Tänään aamulla kiersimme pitemmän lenkin Kaunispään rinteellä ja päivällä kävimme postilenkin. Hienosti meni muuten, mutta nuo autot ovat niin maan perusteellisen mielenkiintoisia, myös moottorikelkat ..... Oko tykkää kerätä risuja ja kanniskella niitä suussaan lenkillä. Tänään postilenkillä se hiffasi, että jos risuja ei ole maassa, niin niitä on puussa. Lumivallin päälle vaan ja siitä kurkottamaan koivunoksia suuhunsa! Ei mikään tyhmä poika! Tänään myös kolme kertaa nostettiin jalkaa ihan reippaasti. Olen jo parina päivänä huomannut, että Okon tekee joissakin kohdin mieli nostaa jalkaa, mutta se on jäänyt pyörimiseksi ja yritykseksi. Pienempänä se nosteli jo jalkaansa usein, mutta hampaiden myötä paluu tyttöpissimiseen palasi. Nyt ollaan taas menossa kohti koiramiesten tapoja.

Muuten olemme sisällä kertailleet entisiä asioita, pelanneet palloa, piilottaneet kännykkää, leikkineet ja ottaneet päikkäreitä. Samaa tahtia kuin ennenkin. Vielä illalla teemme yhden pidemmän lenkin, jotta uni maittaisi. Pakkanenkin on ihan siedettävissä lukemissa. Laitan tähän vielä kuvan aurinkoisen päivän lenkiltämme, tänäänhän meillä on ollut tosi sakea lumipyry. Kuvassa taustalla Kaunispään aurinkoista rinnettä. Täällä alempana rinteellä mekin Okon kanssa köllöttelemme. 

Aurinkoinen päivä

Otin eilen illalla kameralla videonpätkän Okon leikeistä. Jostain syystä en kuitenkaan saa sitä ladattua tänne, vaan aina tulee ilmoitus ettei videon siirtäminen jostain syystä onnistu. Tallensin sen jo eri muotoon, sellaiseen, jota olen aiemmin käyttänyt tänne laitetuissa videoissa, mutta kun ei niin ei. Olisikohan se liian pitkä? No, ehkä tämän päivän kuvista onnistuu parin kuvan laittaminen.

Tänään on ollut mukavan aurinkoinen päivä, kuten kuvasta näkyy. 

Olemme tehneet vakituiset ulkoilulenkit ja Okolla on ollut taas touhua ja tohinaa. Kerran se luiskautti itsensä valjaista pois ja aiheutti pienet sätkyt vaarille ja minulle, mutta saimme sen lopulta taas valjaisiin. Valjaat ovat ehkä hieman löysät, mutta eiköhän poika viikon päästä jo täytä niitä paremmin. Piilosilla olemme olleet lenkeillä, heitelleet lumipalloja ja Oko on riehunut ulkolelunsa kanssa. En tiedä, ymmärtääkö Oko maisemien päälle, mutta kyllä mummon sielu sai taas ravintoa, kun katselin auringon värjäämää maisemaa.

Okon ulkoilulenkin maisemia.

Aamulla vietimme taas tyypilliset rapsuttelut, taputtelut ja kehumiset. Vaari ja Oko tekivät aamulenkin ja sen jälkeen kerrattiin opeteltuja juttuja: paikka, seiso, istu, maahan, odota, tassu-oikea, jne. Hyvin ne täällä sisällä onnistuvat, ulkona ehkä eivät. Ei ole kyllä kokeiltukaan. Sitten keväämmällä. Parin päivän tauon jälkeen harrastimme taas maton pyörittämistä ja älypeliä. Aikaisemmin laitoin namipalat pyyheliinan sisään ja rullasin sen rullalle, nyt poika on jo niin iso, että pyyheliina tuntuu turhan hepposelta ja olen rullannut namipalat makuuhuoneen maton sisälle. Hyvin onnistuu maton suoraksi rullaaminen kuonolla ja samalla namipalojen napsiminen. Älypelissähän Oko alkuun aukoi etutassuilla luukut, mutta sitten oppi nätisti kuonollaan siirtelemään luukut namipalojen päältä pois. Nähtävästi nyt tauko oli sen verran pitkä (tai nälkä), että käytössä olivat kuono ja etutassut. Kaikki luukut saatiin auki ja namit napsittua. 

Okon vatsa on taas kunnossa. Tänään se on saanut myös poronluun ja possunkorvan nappularuokien lisäksi. Pentunappulat loppuvat muutaman päivän sisällä. Olen sekoittanut niitä aikuisen koiran lammas-riisinappuloihin. Nyt ostin kaupasta Hau-Haun kana-riisiä (aikuisille koirille, lihaa vähintään 30 %) sekä Rainbow Juniori-nappuloita (viljaa - ei vehnää - lihaa-kalaa-kasviksia-munaa). Saas nähdä, miten nämä Okolle maistuvat. Harmi, kun täällä ei ole Jahti-Vahti -ruokia. Okolle tätä jälkimmäistä voisi syöttää 8 - 10 dl päivässä ja Hau-Hau -annos on 195 - 240 g päivässä. Ajateltiin sekoittaa niin, että Junioria annetaan 6 dl ja Hau-Hauta 100 g. Katsotaan sitten, miten poika näillä annoksilla pärjää, lihooko vai laihtuu. Sen mukaan muutellaan määriä. Okohan saa lisäksi joka päivä poronluita (mandariinia, omenaa, kurkkua, porkkanaraastetta, mutta näitähän ei lasketa). Eläinlääkäri sanoi, että poronluita voi antaa keitettynä tai raakana. 

Hurja hyppy ja sydämentykytystä

Oko-pojalla on ensimmäisen kerran vatsa sekaisin. Tänään on kakka ollut velliä. Mietimme onko se syönyt jotain sopimatonta vai saiko se eilen ihan liikaa ruokaa. Äsken muistin, että viime kerralla kun Oko oksensi, se oli syönyt broilerinliemessä turvotettuja nappuloita ja eilen Jorma antoi sille myös broilerinkoipilientä (uunipussiin jää aina nestettä, kun kypsennämme broileria). Nähtävästi näissä on joku mauste, joka edellisellä kerralla aiheutti oksennukset, mutta nyt, kun poju on jo "jätkän" kokoinen, se laittoi vatsan sekaisin. Sovittiin, että emme anna enää broilerinlientä Okolle. Tänään poika on ollut piimä-riisi-keitetty kananmuna -ravinnolla. 

Tähän tekstiin laittamani kuvat on otettu uudella Canon-pikkukamerallani. Sain sen eilen postissa ja olen yrittänyt opetella sen saloja. Ihan hyviä kuvia mielestäni sillä saa, vaikka kamera on pieni, eikä ollut kovin kalliskaan. Se mahtuu hyvin taskuun tai rukkaseen.

Niin, Oko aiheutti meille tänään paitsi huolestumista sen ruikulla olosta, myös sydämentykytyksiä. Poika yritti nimittäin hypätä keittiön pöydälle. Niin, ihan oikein, SE YRITTI HYPÄTÄ KEITTIÖN PÖYDÄLLE! Normaalisti se nostaa etutassut pöydän reunalle ja katselee, olisiko sopivaa "särettävää", kuten mummon kameraa, tms. Nyt se sen sijaan yritti ihan oikeasti loikata pöydän päälle. Eihän se sinne päässyt, koska ponnistusmatka oli ihan liian lyhyt. Pojan rinta otti kiinni pöydän reunaan ja se tipahti selälleen lattialle. Kyllä me pelästyttiin! Kun se nousi pystyyn, se linkutti kolmella jalalla oman mattonsa päälle, toista takajalkaa piti ylhäällä. Kun vaari tutki pojan jalkaa, näytti ihan sille, että se olisi ollut hetken krampissa. Paijasimme poikaa ja hetken perästä se oikaisi jalkansa. Vaari meni ottamaan jääkaapista savulihaa ja pyysi Okoa luokseen. Ei poika enää muistanut kipeää jalkaansa, vaan kipitti vaarin luokse. Ihan hyvä. Luita ei siis ole poikki tai murtunut. Kävin jo Okon kanssa ulkona ja ihan hyvin kaikki toimi. 

Eilen Oko tutustui tällaiseen "olentoon" postilenkillä. Vähän sitä pelotti ohittaa kolmea hevosta, ei uskaltanut edes haukkua, ihan pientä murinaa kuului heti ohitettua. Tänään otin kuvan hepasta, kun kävin hakemassa lehden.

Tämä on Sussu ja se ajeluttaa Saariselällä turisteja.

Mitään erityisempää ei ole touhuttu. Eilen lenkkeiltiin ja tänään on vaari kiertänyt Okon kanssa kaksi kertaa hiljalleen Suopunkitien lenkin. Nyt illalla käymme vielä saman lenkin. Oko tykkää olla ulkona niin kovasti, nähtävästi sillä on siellä paljon enemmän nähtävää ja tarkkailtavaa kuin täällä sisällä. 

Tilasin jokin aika sitten netin verkkokaupasta Okolle kaulapannan, mutta vaarin mielestä se oli "liian julma". Ostettiin sitten S-marketista heijastava panta. Okolla on ollut käytössä Y-valjaat, joiden metalliosan päälle virkkasin laput, jotta ne eivät pakkasella hyötäisi kylmää. Innostuin kuitenkin ostamaan viime viikolla Okolle samanlaiset heijastavat valjaat kuin kaulapantakin oli. Nuo valjaat ovat olleet hyvät, ne on helppo laittaa päälle. Y-valjaiden kanssa saimme temppuilla, Oko ei tykännyt niiden päälle laittamisesta. 

Tänään emme ole liiemmin leikkineet ulkona palloleikkejä tai potkiskelleet lumimöykkyjä, jotta Okon vointi ei huononisi. Kovasti se kuitenkin kärttää leikkimistä ja sitten nukkuu lenkin päälle. Tässä tämän päivän "väsykuva":

"Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme ..." lauletaan

laulussa Karhunpoika sairastaa. Uni on lääkettä

myös meidän pienelle Oko-pojallemme. 

Laitan tähän vielä pari kuvaa Saariselän "jouluvaloista" tai oikeammin talvivaloista, sillä nämä valothan palavat pitkälle kevääseen. Kuvat sen takia, että Eija näkee, millaisia kuvia hän kamerallaan saa. Tosin minullakin on vielä opettelemista, mutta tyytyväinen olen ostoksen hinta/laatusuhteeseen.

EU-passi ja painon tarkistusmittaus, 14,8 kg

Tänään kävimme Okon kanssa eläinlääkärissä. Oko sai rabies-rokotuksen, tunnistesirun ja mikä tärkeää, myös EU-passin. Valokuvan lisäämme passiin sitten, kunhan Oko saavuttaa täyden ulkomuotonsa, sillä väritys saattaa vielä hieman muuttua. Nyt lääkäri kirjoitti väritykseksi passiin black-white-brown. Ruskea väri näkyy parhaiten takajaloissa, mutta tohtori oletti, että myös pään ruskea väri tulee paremmin esille, kunhan poika kasvaa. Kolmen viikon päästä rabies-rokotuksesta voimme suunnitella ulkomaanmatkaa, tosin suunnitelmia ei vielä edes ole. 

Tässä se on! Passi on voimassa koko koiran

eliniän, kunhan rokotukset on hoidettu säädösten mukaisesti.

Olimme nyt kunnan vakituisen eläinlääkärin vastaanotolla. Ihana lääkäri Okon ja meidänkin mielestämme. Tohtorin mielestä ei voisi täydellisempi bordercollie olla kuin Oko on. Lääkärillä itsellään oli ollut myös bordercollie, joka eli 16-vuotiaaksi. Tohtorin mielestä aivan ihana rotu! Okolla puolestaan ei ollut minkäänlaisia ikäviä muistoja edellisistä käynneistä. Poika oli niin topakka kuin vain olla voi. Yhtään ei arkaillut, vaan nuuhki tarkasti kaikkia paikkoja ja kun tohtori sanoi, että tulkaa tänne, Oko oli ensimmäisenä siirtymässä hoitohuoneeseen. Sekä rokotus että sirutus tapahtui niin, ettei Oko hoksannut asiasta yhtään mitään. Sehän olettaa, ettei kukaan tekisi sille mitään ikävää! Omasta mielestäänkin se on maailman ihanin koira (niin meistäkin tuntuu, hih). 

Ja taas kotiin tultuamme, Oko oli ikionnellinen. Kai sitä jonkin verran rassaavat nämä kaupassa- ym. asioilla käynnit, vaikka sillä onkin innostusta ja tarmoa seurata ihmisiä ja autoja! Kotiin tultua se alkoi heti leikkimään pallolla, heitteli sitä ja naudanlihaluitaan pitkin lattiaa ja juoksi sitten niiden perässä. Tässä vielä kaksi kuvaa tältä päivältä:

Okon paino oli eläinlääkärin vaakassa 14,8 kg eli edellinen kotivaakamittaus heitti hieman. Okon paino on noussut edellisestä mittauksesta 500 g viikossa. On poika kasvanut korkeuttakin. Sen häntä on tuuheutunut ja karvat ovat kasvaneet pidemmiksi. Myös korvien seutuun on tullut pitempää karvaa eli taitaa herralle kasvaa kaulus! Eläinlääkärin kanssa oli puhetta kastraatiosta ja hän suositteli, ettei alkutalvelle (lokakuusta alkaen) sitä tilattaisi, koska silloin alkavat eläinlääkäreillä porohommat. Todennäköisesti käytämme Okon kastraatiossa elokuussa, jos Eija koirineen tulee lomalle syyskuussa. Täytyykin jutella tyttären kanssa. 

Nyt meillä on turvasirun numerokin ja se on 985170002264432. On vielä mietinnässä ilmoitammeko Okon Turvasiru.fi- vai Kennel-liiton Fix-rekisteriin. Emme aio Okon kanssa minkäänlaisiin kilpailuihin, vaan pidämme Okon touhussa ja itse Okon avulla pidämme oman fyysisen ja henkisen hyvinvointimme huipussaan. Ja tyytyväisiä olemme olleet, tuntuu kuin olisimme saaneet pienen lottovoiton (toivottavasti Okostakin tuntuu samalta, kun tuli meidän pojaksemme), sillä ei voisi täysjärkisempää ja elintoiminnoiltaan parempaa koiranpentua toivoa. Oko ei säiky, sen vatsa toimii esimerkillisesti ja koira on kaikkiruokainen. Tänään erityistä herkkua oli appelsiini!

Hammaskuva

Tänään ovat ulkonaolot jääneet lyhyiksi, sillä pakkasta on - 18 astetta. Postilenkki oli liian pitkä pojan kanssa tehtäväksi. Kiersimme aamulla Suopunkitien lenkin ja päivän pissareissut ovat olleet vieläkin lyhyempiä. Illalla kierrämme vielä Suopunkitien lenkin, jotta uni tulisi mukavasti. 

Sisällä on leikitty ja kertailtu asioita. Älypelin suhteen Oko on kehittynyt. Pienempänä se siirteli innoissaan älypelin luukkuja raapien niitä etutassuillaan auki. Nyt niitä siirrellään nätisti kuonolla ja siirrytään puolelta toiselle, jos luukku ei muuten siirry. Aika fiksu otus! Nahkaluuta on purtu ja ainakin yksi hammas heiluu vielä edessä alhaalla. Vaari sai aamuleikissä napatuksi ylhäältä edestä kulmahampaan vierestä hampaan pois tänä aamuna. Ja sehän piti tietysti kuvata. Eikö olekin yllättävän pitkät juuret näissä muuten pikkuruisissa hampaissa? 

Oko on kuluttanut aikaa myös katselemalla sohvalta ikkunasta lintujen touhuja lintulaudalla. Niitä on kiva seurata ja välillä vähän inistäkin. 

Onkohan Okolle tulossa lurjusaika? Se on alkanut iltaisin murahtaa/haukahtaa kun menemme pimeällä ulos. Tämä alkoi viime viikolla, kun pimeällä pihamaalla tupsahti naapurin hiihtäjäpoika eteen. Sen jälkeen on pitänyt aina pimeällä vähän varmuuden vuoksi murahdella heti, kun ovesta menemme ulos. Lisäksi D-talossa tehtiin remonttia ja ne mokomat puhuivat vanhoja komeroita peräkärriin mättäessään ruotsia. Eihän "svenska-talar-bättre-folke" ole oikein Okon mieleen, kun on Savon ja Karjalan mailla syntynyt. Niille piti pitää oikein kunnon haukkukonsertti. Toisaalta Fredy-isähän on maahanmuuttaja Ruotsista. Olisiko sittenkin ollut sielujen sympatiaa, kun kuuli "ruåttia". No, täällä Inarissa on opittava puhumaan h:n päältä ja tietysti haukkumaankin ....

Ylimääräisiä höyryjä on päästelty kiulun kanssa. Tämä on sitä ramboleikkiä, jota Oko saa harrastaa vain silloin, kun kummallakaan puolella huoneistoamme ei ole muita asukkaita. Vauhti on nimittäin kovaa ja äänen kaikki värisävyt ja korkeudet ovat tuolloin käytössä. Tässä eilisestä ramboilusta vielä yksi kuva:

Oko 4 kuukautta

Meidän Oko-poikamme täytti tänään 4 kuukautta. Vaari otti valokuvia vinon pinon päivän kunniaksi. Oko on niin eläväinen, ettei kaikista kuvista ollut säilytettäväksi. Laitan tähän muutaman kuvan ja toisena päivänä lisää (en ole ehtinyt kaikkia käydä läpi). Ensimmäinen näistä kuvista on otettu ilman salamaa, siinä on keinovalon keltaisuutta, toiset kuvat on otettu salamalla. 

 Tässä juhlakalu ihmettelee,

miksi vaari pyörii ympärillä mustan laatikon kanssa.

 Lenkille lähdössä. Housujen kirjavat hapsut

lisääntyvät päivä päivältä.

Tuletkos leikkimään?

Tänään postilenkillä kävimme Okon kanssa moikkaamassa postin "mukavaa" rouvaa. Hän ihmetteli, miten paljon Oko on kasvanut. Oko oli tosi mielissään vieraan rouvan silittelyistä ja kehuista. 

Lenkkeilty on tänäänkin, mutta huomenna taitavat pidemmät lenkit jäädä väliin, sillä pakkasta on luvattu - 20 astetta. On pakko tyytyä pissalenkkeihin ja sisäleikkeihin. Sisällä on leikitty tänäänkin. Oko osaa jo mukavasti leikkiä yksin pallon kanssa. Se kuljettelee palloa käpälillään, ottaa välillä suuhunsa ja punaltaa päätään niin, että pallo lähtee livakasti lentoon. 

On myös opeteltu seisomaan ja kerrattu jo opittuja muita juttuja. Uutena asiana yriteltiin opetella tänäänkin kirjan oppien mukaan "tehokasta" ei-sanan tottelemisen opettamista. Ohjeen mukaan laitetaan astiaan pennun herkkuja (laitettiin nappuloita) ja sitten kuljetetaan pentua herkkujen ohi. Juuri kun pentu haistaa herkut ja yrittää lähteä niitä syömään, tätyy sanoa EI ja pyytää pentu istumaan ja palkita se vielä makeammalla herkulla (meillä savulihaa). Kun Oko hiffasi homman, se ei viitsinyt enää pyrkiä nappuloiden luokse, vaan kävi makaamaan niiden kohdalle ja odottamaan parempaa namipalaa. Emme päässeetkään sanomaan ei! Tämä koulutus ei todella onnistunut kirjan mukaan, Oko taisi pitää koko yritystä tyhmänä. Yritimme tätä myös tänään, mutta ihan yhtä huonolla tuloksella. 

Ulkona olemme leikkineet toissapäivänä, eilen ja tänään niin, että Oko on ollut vapaana ja vaari heittelee sille ulkolelua. Okohan juoksee lelun perässä ja jää odottamaan, että tulemme paikalle ja heitämme taas lelua eteenpäin. Toisinaan se juoksee lelu suussaan pari-kolmekymmentä metriä edellämme. Olen piiloutunut tienristeyksissä vallin taakse piiloon. Vaari kysyy Okolta "missä mummo". Oko ihmettelee hetken ja lähtee etsimään ja löytää minut vallin takaa ja saa namipalan. Tänään se ennakoi tilanteen ja jäi aina tienhaaran kohtaan seisomaan ja varmistamaan, ettei mummo pääse piiloon. Kyllä meitä nauratti! Viisas on tämä meidän pikku hurmurimme!

Okolle puskee uusia hampaita tyhjiin kohtaan ikeniä. Edestä sekä ylä- että alapuolelta on ainakin 4 hammasta uutta, yläpuolella heiluu piikkihampaan viereinen hammas toiselta puolelta ja toiselta puolelta se on jo lähtenyt. Alapuolelta heiluu pikkuhammas. Nyt on oltava tarkkana, ettei uusia hampaita pääse kasvamaan ennen kuin heiluvat hampaat ovat poissa. Olen yrittänyt totuttaa Okoa pikkuhiljaa koirien pitkään, kaksipuoliseen hammasharjaan. Tänään sain sillä jo muutaman kerran hangata molemmin puolin. Sen sijaan sormiharjoja se pyrkii pureskelemaan, vaikka antaa sormin hangata kutisevia ikeniään, mitä nyt välillä haluaisi puraista sormen poikki .....

Tänään Oko taas oksensi. Jossain vaiheessa se alkoi köhiä, mutta se meni ohitse. Sitten, kun se oli syönyt iltaruokansa ja käynyt ulkona pissalla, se sisään tullessa oksensi tuulikaapin matolle syömänsä nappulat (mummo sai mattopyykkiä). Yritin katsoa, mikä roska siellä oli, mutta en voinut kovin kauan oksennusta tonkia, koska oli kiire korjata se matolta pois. Jotain siellä kuitenkin oli, sillä Oko ei ole kipeän tuntuinen. Jonkin ajan päästä Oko sai vähän lisää ruokaa ja possunkorvan. Ne maistuivat. Liekö sitten tämä ollut syynä, että Oko hetken päästä pissasi lattialle ensin toiselle puolelle nojatuolia ja sitten siirtyi nojatuolin toiselle puolelle ja teki sinne loput pissat, vaikka me emme yrittäneet sitä edes estellä (olisi voinut rauhassa lorotella kaikki samaan kohtaan). Toisaalta saattoi olla myös syynä se, että edellisestä ulkona käynnistä oli kulunut jo tunti. Okohan on ollut todella siisti, mutta nyt sattui jonkinlainen "mielenhäiriö".

Mitattiin Oko nyt illalla. Se painoi 14 kg eli ei ole lihonut edellisestä mittauksesta kuin 200 grammaa. Se on aika vähän. Minustakin Oko on hoikistunut, lieneekö syynä sitten leudot säät ja pidemmät ulkolenkit. Tai sitten asia johtuu hampaista, ikävää syödä, jos ikenet ovat kipeät. 

Että tällainen juhlapäivä täällä. Mutta pidot paranevat iltaa myöten. Nyt on lettutaikina turpoamassa ja kohta herkuttelemme ohukaisilla. Okokin saa pienenpienen palan lettua hillolla. 

Japanilaisturistien suosikki

Oko on nähtävästi japanilaisten mielestä nätti koira. Olemme joutuneet poseeraamaan kameroiden edessä, kun ovat kohteliaasti pyytäneet lupaa ja sitten kuvanneet Okoa. Samoin ne haluavat rapsutella sitä. Tänäänkin useampi halusi taputella Okoa ja siitäkös Oko oli mielissään, pylly pyöri ja ihastunutta vikinää purkautui suusta. 

Eilen kävelimme jo ennestään tutut reitit, samoin tänään. Juuri äsken tulimme iltalenkiltä. On ollutkin niin leppoisat ulkoilusäät. Tänään iltalenkillä tuli hieman ongelmia, sillä poika tykkäsi kovasti tarpoa hangessa ja etsiä "uusia maisemia". Vaarin oli mentävä umpihankeen hakemaan se, sillä Oko olisi touhunnut siellä vain omiaan. Siitä on niin jännää olla isoa poikaa.

Eilen tapasimme lenkillä beaglen, jonka olemme usein nähneet Kuukkelin pihassa sidottuna tolppaan, kun sen emäntä on ollut ostoksilla. Meistä tuo koira on ollut aina kiukkuisen tai vihaisen näköinen naamaltaan, emmekä ole sitä menneet taputtelemaan. Nyt se olisi halunnut tulla nuuhkimaan Okoa, mutta emme vielä antaneet. Sen emäntä kehui, että "Wagner on niin kiltti ja tykkää koiranpennuista". Hups, hups, minun oli vaikea pidättää hekotustani, sillä olipa koira saanut "omannäköisensä" nimen. Se on todella kuin sarjakuvan Wagner! Nyt se on saanut meiltä lempinimen "Vihainen Wagner". 

Huomenna Oko täyttää 4 kk. Ei uskoisi, sillä sehän on jo ihan koiran kokoinen. Eiköhän poika vielä tuosta jonkin verran kasva korkeutta ja ainakin rotevoituu aikaa myöten. Olemme antaneet jonkin aikaa sille vain 3 kertaa päivässä ruuan, mutta silti Oko saattaa jättää osan syömättä. Nähtävästi se osaa itse päättää, minkä verran syö, vaikka pienempänä se oikein ahmimalla ahmi kuppinsa tyhjäksi. Tai sitten se on hoksannut, ettei ruoka lopukaan kesken. Jonkin verran olen nyt havainnut nirsoilua liotettuja nappuloita kohtaan, joukkoon täytyy aina laittaa jotain houkutinta, jotta maistuisi paremmalta. Oko on mielestäni myös kadottanut vauva-ajan pyöreyttä, se ei ole missään tapauksessa enää laiha eikä lihava, vaan "sopiva". Täytynee siirtyä vähitellen kuiviin nappuloihin. Pentunappulat loppuvat kohta ja on etsittävä tietoa, vieläkö niitä täytyisi ostaa tai kysyttävä neuvoa eläinlääkäriltä, Okollehan on tilattava taas aika rabies-rokotusta varten. 

Tänään poika teki mummon kamerasta entisen. Kun tulimme ulkoa, laitoin kameran keittön pöydälle. Ja kun selkäni käänsin, Oko oli napannut kameran remmistä kiinni ja koko komeus levisi lattialle. Jorma liimaili sitä, mutta en ole varma saanko siitä kuvia enää ulos. Jos en, on vaarin hommia ottaa Okosta neljän kuukauden kuva. 

Uusia asioita opeteltu

Tänään on ollut mukavan lempeä sää, aamulla - 5 astetta, päivällä ehkä saman verran ja nyt illalla - 10 astetta. Lähdimme ensimmäiselle pidemmälle lenkille Okon kanssa aamulla noin puoli kymmeneltä. Aamu oli vielä sinisenhämärä, mutta eteläisellä taivaanrannalla punotti. Kun kiipesimme Kaunispään rinnettä ylös Etelärinne II:lle, auringon kajo valaisi yhä enemmän värjäten taivaanrannan turkoosista-keltaiseen-kullankeltaiseen-oranssin eri sävyistä purppuran punaan. Auringonnousua emme nähneet, mutta huomasimme miten Kaunispään rinteellä ylempänä oli suuri joukko odottamassa auringon pilkahtamista Nattasten välistä. Jos huomenna sää on yhtä suotuisa, otamme kamerat mukaan. Hanget ja huurteiset puut heijastuivat vaaleanpuinaisina. Ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten kaunis maailma on! Kaamoshan päättyi täällä Saariselän korkeudella neljä päivää sitten ja aurinko näyttäytyy muutaman minuutin ajan, jos kiipeää Kaunispäälle sitä ihailemaan. Sen kulkua on helppo seurata, sillä hetki auringon noususta sen laskuun ei kestä kauan, mutta on kaunista katseltavaa. Oko myös nautti, mutta ehkä enemmän siitä, että sai vapaana (tosin pitkä hihna perässä) juosta ja leikkiä ulkoleluillaan. Näin hiljaisena aikana nämä vapaana olon mahdollisuudet on käytettävä tarkkaan, jotta poika oppii irti ollessa pysymään lähellä, eikä lähde tutkimaan maailmaa omin nokkinsa. Päivä oli jo täysin vaalennut, kun tulimme kotiin vasta noin klo 11, joten "hitaasti kiiruhdimme". Yleensäkin Okon kanssa liikkuminen on hitaampaa kuin ilman koiraa lenkkeily. Okon täytyy saada tutkia paikkoja, pissailla, kakkailla ja leikkiä, rämpiä hangessa ja "etsiä olematonta". Lenkin jälkeen Oko otti torkut. 

Postilenkin teimme tänään pidennettynä. Lähdimme Suopunkitien kautta Alarinteentielle ja sieltä Saariseläntielle Kappelin ja Tunturihotellin ohitse ja Vahtamantietä Jokostielle ja Kuukkeliin. Hain postin ja poika päästi pihalla konsertin. Sama toistui Kuukkelissa sisällä, kun Jorma ja Oko menivät odottamaan minua Kuukkelin käytävän alarappusille. Kävin ostamassa Okolle uusia naudannahkapuruluita. Kuulin koko ajan Okon ulinan, kun se luuli yhden (minun) eksyneen sakista. Kuukkelista tulimme suoraan kotiin ja Oko pääsi jälleen lepäämään. Lenkeillä opettelimme "ohi"-sanan merkitystä ja toivomme kovasti, että Oko oppisi antamaan autojen mennä ohi ilman suurempia peräänjuoksuja. Samoin opettelimme ohittamaan nätisti ihmisiä. Näimme jopa vihaisen Wagnerin tällä reissulla. Wagner on beagle, joka on ihan oikeasti vihaisen näköinen, mutta kuulemma kovin leikkisä ja toisia koiria rakastava. Emme kuitenkaan vielä antaneet Okon tehdä tuttavuutta Wagnerin kanssa, vasta reilun kaksi viikkoa rabies-rokotuksen jälkeen se saa haistella toisia koiria. Oikeastaan olisi vielä parempi, jos se malttaisi kävellä ihmisten (ja toisten koirien) ohitse vetämättä ja luulematta, että kaikki haluavat ihan varmasti sitä, että Oko menee lirkuttelemaan niiden jalkojen juureen ja pyytämään kehuja ja silittelyjä. 

Nyt illalla kiersimme Suopunkitien lenkin. Eiköhän poika ole saanut tänään liikuntaa ja ulkoleikkejä sallitun määrän. Taivas oli kirkas ja tähtinen. Pakkanen oli kirinyt - 10 asteeseen. 

Tässä on tämänpäiväisiä "otoksia". Oko leikkii oman ulkolelunsa narulla lenkiltä tultuamme. Otin nämä kuvat siksi, että näkyisi, miten valkesta kauluksesta häntään päin on "harmaa vyöhyke" ja toinen hieman kapeampi on etujaloista häntään päin. Otin vielä lähikuvaakin karvapeitteestä, mutta eihän siitä kovin terävä kuva tullut. Ylimmästä kuvasta erottaa tuon "harmaan alueen" paremmin. Sanotaan, että koira ja isäntä muistuttavat toisaan. Onkohan Okon harmaa osanottoa Jorman harmaista hapsista. 

Tänään olemme opetelleet uusia asioita. Olemme opetelleet seisomaan. Aika hassua, että emme Okon ollessa pienempi opettaneet sille seiso-sanan merkitystä, vaikka se onkin aika tärkeä mm. eläinlääkärikäyntejä ajatellen. Opettelemme myös kulkemaan namipalojen ohi eli "ei" sanan merkitystä. Luin kirjasta, että tuo namipaljon ohittaminen olisi tehokas tapa "ei"-kiellon oppimiseen. Namipalojen ohittamisen jälkeen pyydetään koiranpentu istumaan, ottamaan katsekontakti ja sitten sille annetaan kehujen kera vielä parempi namipala kuin ohitettava oli. Vielä olisi opetettava "seis" tai "pysähdy"-käsky, sillä se on varsinkin Okon vapaana ollessa tärkeää osata. 

Tänään ensimmäisen kerran kuullessaan sanan "lähdetäänkö ulos" Oko meni eteiseen ja yritti hypätä oman remminsä naulasta. Onkohan se ihan tosi, että se ymmärtää jo sanan merkityksen ja tietää, että remmi on oltava matkassa? 

Mouruamista

Oko on eilen ja tänään ollut oikea mouruaja. Se inisee ja vikisee ja mouruaa. Luulen, että se johtuu hampaista ja ikenien kutiamisesta. Tänään kävimme Ivalossa. Minä menin ensin kauppaan ja koko matkan kuulin, kun Oko ulvoi eli itki perääni. Kun Jorma meni kauppaan, vein pojan jo hieman kauemmaksi lumivallin päältä "mualimmoo ihmettelemään", sieltä se nappasi jotain lumikasasta. En ole varmaa oliko se paperia vai muovia. Kunnes sain sen lumikasan päältä alas ja pääsin avaamaan sen suuta, se oli jo niellyt "sen jonkun". Oko tietää (kai), ettei saisi napsia ulkoa mitään, sillä sille tulee niin maan perusteellisen kiire nieleskellä suuhunsa saamat roskat yms. Onneksi se ei enää nieleskele tupakantumppeja, vaan sylkee ne heti pois tai ei ota ollenkaan suuhunsa. Nyt odotellaan, tuleeko aamulla oksennus vai ei. Yleensähän Oko on oksentanut kaikki "epämääräiset" pois. Huolestuttaa kuitenkin. Oko on kuitenkin ollut tähän asti entisellään, ei vaikuta kipeältä, vaan on oma topakka itsensä. 

Oko on jo omaksunut paikkansa autoa ajettaessa. Se istuu tai nukkuu nätisti tyynyjen päällä meidän penkkiemme välissä. Huvittaa aina, kun tulemme takaisin ja Oko huomaa, että olemme kotona, sille tulee niin kiire päästä sisälle, vaikka muulloin se vetkuttelee rappusilla. 

Kävimme Ivalosta tultuamme kävelemässä pisimmän yhtämittaisen lenkin, mitä poika on tähän mennessä kävellyt. Kiersimme Kaunispään Etelärinne II:n ja tulimme sieltä Nesteelle ja kotiin. Kovasti emme peuhanneet lenkillä, ettei poika olisi väsynyt liikaa. Hyvin kuitenkin uni maittoi lenkin päälle. Ja sen jälkeen kanankoipi (vain lihat, luita emme antaneet) nappuloiden lisäksi. 

Viikonlopuksi on luvattu tosi lauhaa säätä, noin - 3 astetta. Silloin täytyy viettää Okon kanssa laatuaikaa ulkona ja käydä välillä ottamassa nokkaunet ja murua rinnan alle. 

Eipä tässä tänään tämän kummempia. Oko otti iltatorkut Jorman kainalossa makuuhuoneessa ja nyt tuntuu virtaa olevan vaikka toisille jakaa. Ja mouruamista ..... hih!

Mielenhäiriökö?

Oko on tänään harvinaisen hyvin totellut ei-kieltoa. Mielenhäiriökö vai onko poika sisäistänyt asian? Toivotaan, että vähitellen sisäistää sen ihan totaalisesti. Tänään Oko ei ole hypännyt kertaakaan minun puoleltani kurkkimaan pöydälle, vaarin puolelta pari kertaa, mutta joutui heti minuutiksi veräjän taakse. Iltaruuan saimme syödä ihan rauhassa, poika ei edes käynyt kääntymässä pöydän ääressä. Sen sijaan parina päivänä Oko on ämpyillyt valjaiden tai pannan laittamisessa. Ehkä se ajattelee, että "hanttiin panen, vaikka haluankin ulos". Okohan on innokas olemaan ulkona, eikä - 10 asteen pakkanen tuota enää sille kuin pelkkää iloa! Olemme tänäänkin kiertäneen kolme kertaa Suopunkitien lenkin sekä käyneet postissa. Postissa käydessä jompi kumpi meistä on ollut Okon kanssa Kuukkelin sisällä alarappusilla. Kun toinen sitten lähtee hakemaan postia tai käymään kaupassa, poika päästää itkut, mutta asettuu namipaloilla kiltisti. Kiltisti ja kiltisti, kiinni on pidettävä, muuten poika porhaltaa etsimään parasta suuhun pantavaa Kuukkelin lihaosastolta! Oikeastaan nämä reissut ovat "kasvattavia", Oko oppii näkemään paljon ihmisiä ja onhan ympäristökin erilainen kuin kotona tai autossa. 

Okolla näyttäisi olevan lahjoja risusavottaan. Se kerää mielellään suuhunsa nipun pyörätielle pudonneita ohuita koivunoksia ja häntä heiluen kanniskelee niitä suussaan. Olenkin nauranut vaarille, että Oko harjoittelee oksien keräämistä kesän nuotiotulia varten. Me pääsemme sitten helpolla, sanotaan pojalle vain, että "hae risuja". Huvittavinta on se, että Oko ei kunnolla hoksaa katuvalojen oksista heijastavia varjoja hangella. Se luulee, että ne ovat oikeita risuja ja kuono lumessa yrittää ottaa niitä suuhunsa. Eihän se onnistu!

Entisiä asioita on harjoiteltu, samoin ihmisten ja autojen ohittamista ja taluttimessa vetämättä kulkemista. Nyt äskeisellä lenkillä se onnistui hienosti. Uusina asioina vaari on opettanut Okoa etsimään kännykkäänsä. Yllättävän hyvin Oko asian hoksasi. Jorma pyytää poikaa olemaan paikallaan, käy piilottamassa kännykkänsä jonnekin makuuhuoneessa ja laittaa kännykän päälle namipalan. Sitten sanoo Okolle "hae kännykkä" ja poika tekee työtä käskettyä. Kun tätä harjoitellaan vielä pari päivää, voidaan jättää namipala pois ja pyytää hakemaan pelkkä kännykkä. Tosin Oko ei tuo kännykkää Jormalle, eikä sitä uskalla siltä vielä odottaakaan, sillä tuloksena olisi vain rikkoutunut kännykkä. Minä olen opettanut pojalle "etsi"-toimintoa. Pyydän Okon pysymään paikalla ja käyn piilottamassa namipaljoja makuuhuoneeseen, pöydän jalkojen taakse, eteisen nurkan taakse tms. Sitten tulen Okon luo, annan sille makupalan ja sanon "etsi". Aikaisemmin laitoin makupalat aina samoihin paikkoihin ja Oko oppi etsimään niitä juuri sieltä. Tänään yritin laittaa nameja eri paikkoihin olohuoneessa, Oko näki asian, eikä malttanutkaan pysyä paikoillaan vaan kävi napsimassa namit, joten leikki oli tältä päivältä lopetettava kesken. 

Mitenkähän saisin pojan opetettua seisomaan käskyllä "seiso". Oko kun tykkää istua tai sitten se makaa maassa mahallaan tai kyljellään. Olisi tosi hienoa, jos se eläinlääkärissä ollessa seisoisi paikallaan. Se tuntuu kylläkin olevan tällä hetkellä vain haave, niin vilkas poika on ollut "ellien" luona. Kirjassa kyllä neuvotaan, miten homma pitäisi tehdä, mutta en vielä ole onnistunut asiassa. Mutta kyllä se siitä!

Okon päälaelle on tullut lisää ruskeita karvoja, ne ovat jo selvästi erottumassa, samoin valkoisesta kauluksesta häntään päin on mustien karvojen sekaan kasvanut valkeita karvoja. Aika jännän näköinen se on, mutta tuskin valokuvista vielä erottuu. Kuvat eivät keinovalossa otettuna näytä ihan oikein värejään. 

Hammaslääkärin hommia ja lurjustelua

Eilen jäi kirjoittamatta blogi puhelujen ja pitkän elokuvan (Tanssii susien kanssa, katseltiin boxilta) takia, mutta ei täällä juuri sen ihmeellisempää ole tapahtunut. Vaari hoiteli eilen aamulla hammaslääkärin hommia siten, että leikki Okon kanssa ja leikin varjolla katseli sen hampaita, tarrasi kiinni heiluvaan maitohampaaseen ja nappasi sen pois. Ihmeteltiin, että siinä oli niinkin pitkä juuri, vaikka hammas oli niitä alaleuan pienen pieniä etuhampaita. Ja oli varmasti maitohammas! Olen tänään tarkistanut, että hammas, mikä siihen tilalle tulee, kasvaa aika vauhtia eli vaari ei napannut väärää hammasta!

Lenkkeilty on Suopunkitien ympyrälenkkiä ja käyty postilenkillä sekä eilen että tänään. Okosta lenkkeily on tosi kivaa. Se möyrii lumihangessa ja tekee sinne pissansa ja kakkansa. On siitä hieno miehenalku, ettei sotke tiepuolia! Wautsi sentään! Okosta on kivaa, kun sen kanssa leikitään lenkeillä piilottamalla herkkupaloja lumikökkäreiden taakse, joita se sitten etsii tai heittelemällä sen ulkolelua, jonka perään se sitten säntää ja jää odottamaan lelun luokse, kunnes me tulemme paikalle. Se saa juosta vapaana pyörätiellä lelujen ja lumimöykkyjen perässä. Lumimöykkyjen kiinniottaminenkin on tosi kliffaa. Tosin meidän on oltava tarkkana, ettei autoja näy, mikä on helppoa näin pimeän aikaan, kun autojen valot heijastuvat jo kaukaa. Lisäksi Okolla on monta metriä pitkä talutinhihna. Nyt, kun joulun-uudenvuoden-loppiaisen turistiruuhka on ohitse, on mukavan rauhallista kävellä ulkona. Ulkolenkeillä olemme yrittäneet myös opetella ihmisten ja autojen ohittamista välillä hyvällä, välillä huonommalla menestyksellä. Kyllä se siitä!!!!  

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Nyt Okolle on tullut hieman samanlainen näykkimisvaihe kuin tyttären Arcolla oli aikoinaan. Se myös tuppaa nostamaan etutassut pöydän reunalle ja tillistelemään mitä ruokaa meillä on ja jos vain kuono ylettyy, niin naps, naps, heti lähtee pöydän antimet parempiin suihin. Alkuunhan tuo huvitti ja se totteli kieltoa paremmin, mutta viime päivinä on tullut jukuripäisemmäksi. Ei tottele "alas" käskyä ja kun nätisti siirrämme sitä syrjään, tahtoo näykkäistä. Mietittiin, mikä keinoksi. Sitten päädyttiin siihen, että joka kerran, kun poika hyppää kurkkimaan pöydälle, se joutuu veräjän taakse eteiseen. Yllättävän hyvin tämä keino tepsii ainakin toistaiseksi. Kun poika on toimitettu veräjän taakse ja hetken päästä laskemme sen pois, se ei tule enää kurkkimaan mitä me syödään, vaan menee touhuamaan lelujensa kanssa matolleen. Oko meinasi omia myös sohvan niin, että kun minä menin istumaan sohvalle, se hyppäsi sinne ja minun päälleni ja aikoi käydä nylkyttämään. Jos työnsin sen pois, se näykkäsi. Nyt sovellamme samaa veräjäntaakse-systeemiä myös tähän. Tuntuu, että jos sitä suoraan kielletään, se yrittää kokeilla, kumpi antaa periksi ensin, mutta kun se siirretään veräjän taakse, se ei pääsekään tahtojen taisteluun. Okolla on ollut aina voimakas tahto (kuten Nökölläkin aikoinaan) ja ehkä on niin, että jyrkkä kielto on sille "punainen vaate". Pitää olla hieman ovelammat keinot, jotka sitten tepsivät yllättävän hyvin. 

Välillä poika on kuin enkeli, varsinkin aamuisilla hellyyshetkillä ja silloin, kun se on ollut vaarin kanssa ulkona, juoksee ulkoa sisälle ja istuu eteeni ja jää odottamaan, että minä halaan sitä ja kyselen tuliko pissi, tuliko kakka ja rapsuttelen sitä. Ai niin, tästä tulikin mieleeni se, miten meitä Jorman kanssa huvitti, kun tyttären Kepa-koira pissii ja kakkaa käskystä. Nyt meidän Oko-poikamme tekee juuri samoin. Kun sille sanoo pissa tai liri, se suht välittömästi tekee pissat ja kun sanoo kakka, se tekaisee vaikka pienen murun, jos ei enempää ole tulossa. Ihana veijari! Ei siis ihme, jos elämämme on saanut paljon uutta sisältöä entiseen verrattuna. Silloin vilskettä ja vilinää oli vain Eijan lomalla ollessa, nyt sitä on joka päivä. Saas nähdä, miten ensi kesänä, kun nämä neljä härdelliä pyörivät pitkin kairoja. Ehkä ne tuovat tuhatpäisen porotokan luoksemme .....

Tuplahammasta pukkaa

Eilen illalla huomasimme Okolla yhden etualahampaan heiluvan. Tänään illalla katsoin sen suuhun ja yllätys, yllätys, juuri tuon heiluvan hampaan takaa puskee uutta hammasta. Voihan harmi! Yritimme vaarin kanssa oikein tosissaan saada Okolta irroitettua tuon heiluvan hampaan, mutta se ei onnistunut. Poika pistää hanttiin niin maan perusteellisesti! Mutta ei auta, aamulla hammas otetaan pois sanoi poika mitä sanoi. Kai tällaisessa tapauksessa sääli on sairautta! Uskomattomat voimat sillä jo on. Kyllähän me voimissa sen voitamme, mutta kun se on liukas ja notkea kuin käärme, niin se vänkää itsensä irti ja heiluttelee päätään niin, ettei pikkuruisesta hampaasta saa kunnon otetta. Soitin jo hädissäni tyttärelle ja tytär oli vähän sitä mieltä, että olemme "ynneröitä" ja "että kyllä yksi koiranpentu pitäisi pystyä  hoitelemaan", mutta, mutta ...... Meillä taitavat oikeat otteet olla hakusessa. No, jos me emme saa huomenna hammasta itse irroitettua, täytyy tilata eläinlääkärille aika, eiköhän tuo pienessä "humauksessa" onnistu hetkessä. 

Tänään olemme lenkkeilleet pojan kanssa kohtalaisesti. Kolme kertaa on kierretty Suopunkitien lenkki ja kerran käyty postilenkillä. Oko on saanut juosta irti pyörätiellä, jos liikenne on ollut niin vähäistä. Laitoimme sen perään pitkän liinanauhan ja saamme sen nopeasti pysäytetyksi tarpeen vaatiessa. Jos liikkujia ei ole näkyvissä olemme testanneet, miten kauas se yksin menee. Olemme kääntyneet selin ja lähteneet kävelemään poispäin koirasta. Eikä mene kauan, kun Oko juoksee meidät kiinni. Hyvä poika!

Sain muutama päivä sitten Okolle tilaamani hammasharjat, ienharjan, hammastahnan, uuden pannan, harjausrukkasen ja tiikerilelun. Tiikerilelu oli mieluinen ja sitä on vingutettu kovasti. Luulin, että tuollaisella rukkassualla saisin poikaa paremmin harjattua, mutta katin kontit. Eiköhän poika kuitenkin aikaa myöten opi harjaamisesta tykkäämään. Sen sijaan sen hampaita ja ikeniä en ole päässyt harjailemaan. Sormilla saan hieroa, mutta harjat ovat vaarassa joutua päreiksi, niin innokkaasti se hamuaa niitä pureksittavakseen. Harmi vaan, sillä nyt ikenien hieronta ja harjaaminen olisi tarpeeseen, ehkä helpottaisikin tuota hampaiden puhkeamistuskaa. Jonkin verran tämä vaihe on vaikuttanut Okon ruokailuun, se ei enää ole niin perso ruuan perään. Olemme antaneet sille nyt vain kolme kertaa päivässä ruuan + namipalat, illalla luun tai possunkorvan. Penturuuan joukkoon olemme laittaneet aikuisten lammas-riisiseosta. Ihan hyvin on maittanut, maittavat namipaloina ehkä paremmin kuin turvotettuna. Nyt poika ei ainakaan ole liian lihava.

Ei ole koiranpennun elämä kivaa jos ei ole ihmislastenkaan hampaiden puhkeamisen aikaan. Eikä meistä tunnu kivalta, kun joudumme tiukkoihin otteisiin saadaksemme kiskaistuksi heilurihampaan irti. Yritettävä on kuitenkin!

Oko nylkytti jossain vaiheessa, mutta nyt olemme kieltäneet ja näyttääkin, että nylkyttäminen on vähenemässä, joskaan ei kokonaan unohdettu taito. 

Silloin tällöin Oko nostaa jalkaa, mutta suurimmaksi osaksi pissaa kuin tytöt. Vaikka olemme lenkittäneet sitä pyörätiellä, se ei osaa pissata tai kakata tien reunaan (kuten täällä näyttävät toiset koirat tekevän, eivätkä omistajat korjaa kakkoja pois - tuhmia ovat), vaan menee umpihankeen tarpeilleen. Sieltä se sitten yrittää ponkaista toista jalkaa hangen päälle ja pissiä kuin aikapojat. Olemme sitä mieltä, että Okon kakat eivät koristele tiepuolia, vaan korjaamme ne aina pois, mikäli se alkaa tien reunaan tarpeitaan tehdä. Nökö ei aikoinaan myöskään tehnyt tien reunaan, vaan meni aina ojaan tarpeilleen. Toivottavasti Okosta tulee samanlainen!

Niitä näitä

Ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti "nyrkinkokoisesta" koiranpennusta kasvaa ja iso poika. Kun muistelen, miten pieni Oko oli, kun se haettiin Alatalon tilalta ja katselen poikaa nyt, niin kasvuvauhti on ollut hurja. Täytyy ihan nipistellä itseään, että muistaa pojan olevan vain 3,5 kuukautta vanha. Johtunee osin siitä, että edellinen koiramme (cockerspanieli) oli täysikasvuisena Okon kokoinen. Nyt ymmärsin myös, miksi Okon kuvan nähtyämme kuului klik, klik, klik. Kun katselen Nökön kuvaa (ekana) ja Okon kuvaa, niin kirsun ympärys on samanlainen, 

Nökö

Oko

molemmilla pojilla on valkoinen raita keskellä päätä, valkoinen rinta yms. Ja molemmat ovat pääväreiltään mustaa ja valkoista. Oko on vain hieman "jalostuneempi" versio Nököstä. Emme halunneet täysin lurppakorvaista koiraa, sillä Nökön korvia sai olla pesemässä alinomaa ja ne keräsivät kaikki liat ja pölyt maasta. Olemme myös tyytyväisiä siitä, että Okosta todenäköisesti tulee lyhytkarvainen isänsä perintönä. Lainaan tähän Meriken kuvia Fredy-isästä ja Siru-äidistä.

Fredy

 Siru ja aikaisempi pentue

Siru

Rakenteeltaan Oko on kuin Fredy, sillä on isänsä silmät, korvat ovat puolipystyt kuten Fredyllä, posket ovat Fredyn posket ja kirsun päällä on samanlainen valkoinen "albiinoluomi". Turkki muistuttaa tällä hetkellä Fredyn turkkia. Sirulta Oko on perinyt kapean valkoisen raidan ja kapean kauluksen, sekä mustat pilkut vasemman etujalan polvisukan ulkosyrjällä.  

Tänään olemme tehneet kolme suht pitkää lenkkiä lyhyiden pissireissujen lisäksi. Kävimme hakemassa postin ja olemme kaksi kertaa kiertäneet Etelärinne II:n. Etelärinteen reissuilla poika sai juoksennella vapaana ja sen kanssa leikittiin Rukkasrotalla ja kepillä. Oko muuten tuntee jo sanan keppi, vaari ja mummo ja tietää mitä ne tarkoittavat. Lenkkien jälkeen poika on ottanut sikeät lähes tunnin unet. 

Entisiä käskyjä on kerrattu tänäänkin. Lenkkien aikana opeteltiin ihmisten ohittamista ja autojen ym. härveleillä liikkuvien ohitsemme kulkemista istuen. Näissä jälkimmäisissä on kylläkin vielä hiomista. Välillä Oko malttaa kulkea hihnassa tosi hienosti, mutta välillä kun intoa on liikaa, sitä täytyy toppuutella. Mutta on se vain niiiiin mainio pakkaus! Tänään on tullut lisää aukkoja hampaistoon ja näyttää sille, että lurjuspurjusaika lähenee nopeasti. Voi sanoa, että Oko on jo sisäsiisti. Se herättää aamulla minut joskus kuuden tietämillä ja vaari vie sen pissalle. Sitten nukumme vielä klo 8 - 9:ään, jolloin se herättää minut uudelleen ja vaatii molempien rapsuttamista ja luklattelemista. Se venyttelee ja nauttii aivan selvästi näistä aamujen hellyyshetkistä. Niin, kukapa ei nauttisi! 

Rakkauden raapaisuja, rokotusta ja punnitusta

Nyt illalla sain taas  kokea piikkihampaiden rakkaudenraapaisun niin, että veri lensi. Oko kuitenkin tajusi olleensa liian raju ja oli niin hyvää poikaa heti puraisun jälkeen. Aika hyvin se hallitsee puremisvoimaansa, mutta välillä sitten innostuu rajummin rakastamaan. Sen leukoja kutittaa ja koko ajan pitäisi jotain pyöritellä suussa. Aikamoinen acrobaatti se on, välillä pylly pystyssä ovea vasten ja välillä "ketarat levällään". 

 Tässä Oko makailee pylly ulko-ovea vasten pystyssä tuulikaapin lattialla. Mitenkähän se pystyykin olemaan tuollaisissa asennoissa?

Sitten, kun olin aikani ottanut siitä kuvia, 

se nosti toisen jalkansa korkeammalle ja ajatteli

 kai, että "ota nyt vielä tällainenkin kuva". 

Okolla on ihnat mustankirjavat anturat, täytyy ottaa

jonain päivänä sen nukkuessa anturoista kuvat.

Tänään lähdimme vähän jälkeen klo 10 kohti Ivaloa, missä meillä oli rokotusaika klo 11.00. Jouduimme kuitenkin odottelemaan, sillä eläinlääkärin vastaanotolla oli venäläinen perhe, jolla oli kaksi pientä koiraa häkissä ja nähtävästi eläinlääkäriltä tarvittiin jotain papereita koirien rajan yli viemiseksi (tai tuomiseksi). Lääkärinreissu ei muutenkaan mennyt ihan samalla tavalla kuin edellinen eläinlääkäri oli luvannut. Ivalossa on kolme eläinlääkärin virkaa, joista tällä hetkellä vain yksi on täytetty ja kahta virkaa hoitaa kuka milloinkin ja mistä milloinkin. Ensimmäisen rokotuskäynnin eläinlääkäri oli Helsingistä. Hänellä oli käytössään oman kertomansa rokotusvalmiste, joka olisi sisältänyt tehosteen+rabieksen. Nyt siellä oli toinen lääkäri, eikä rokotus onnistunut rabies-rokotuksen osalta. Tällä oli käytössä erillinen tehosterokote ja rabiesrokote, joka voidaan antaa vasta 4 kk vanhemmalle pennulle. Eli me saatiin tällä kertaa vain tehosterokote. Eläinlääkäri totesi Okolle, että "oletpa sinä vilkas". Oko olisi halunnut nuolla eläinlääkärin naaman tai sitten se olisi halunnut puraista siltä nenän, rapsuttelua se ihan selvästi toivoi ja pylly pyöri niin, ettei tarkastuksesta ja rokotuksesta meinannut tulla mitään. Eläinlääkärin oli pakko käydä Okon päälle hajareisin, jotta sai kuunneltua sen sydänäänet. Rokotus tapahtui eteisessä, sillä varsinaisen vastaanottohuoneen lattialla pötkötti iso dobermanni tietämättömänä tämän taivaallista elämän ihanuudesta. Nähtävästi sille oli tehty operaatio ja se odotteli nukutuksesta heräämistä. Tämä eläinlääkäri oli kyllä mukava. Hän varasi meille sirun ja EU-passin, johon sirun tunnistenumero merkitään. Ne saadaan sitten ensi kerralla eli samalla kertaa kuin rabiesrokotus. Näin ainakin luvattiin. Eli parin viikon päästä on taas uusi reissu eläinlääkärin luona ja uusi eläinlääkäri Okoa rokottamassa. Itse rokotteesta/rokotuksesta ei nytkään ollut minkäänlaisia jälkivaikutuksia. Okoa ei voitu punnita eläinlääkärin luona, koska huone oli varattu. Kävimme kotona puntarissa ja Oko painaa nyt 13,8 kg ja täytti tänään 16 viikkoa. 

Kaija kävi autossa saamassa koirahoitoa ja Oko sai häneltä silityksiä ja kehuja. Me vaarin kanssa kävimme taas vuorotellen kaupassa. Tällä reissulla ei ollut vaikeuksia Okon autossa matkustamisessa. Se matkusti meidän välissämme tyynyjen päällä köllötellen, ihan kuin Arcokin on tottunut matkustamaan. 

Oko on aina erittäin onnellinen, kun se pääsee kotiin. Jorma sanoi, että se melkein suutelee maata ja ulko-ovea, kun huomaa, että kotona ollaan. Nämä Ivalossa käynnit ovat pojalle pitkiä, tänään oltiin kotona vasta kolmen aikoihin. 

Okon lenkit jäivät tänään vähäisiksi, tosin eilen tulikin ulkoiltua paljon. Nyt olemme kiertäneet vain kerran Suopunkitien lenkin ja muutaman kerran lyhyempiä pissalenkkejä.