Kaveripiiri kasvaa .....

Sitä mukaa kun liikuskelemme täällä Okon kanssa, sen kaveripiiri kasvaa (ja meidän tuttavapiiri samalla). Okohan alkoi jossain vaiheessa räyhätä näkemilleen koirille. Nyt taisimme keksiä asiaan ratkaisun. Olemme nimittäin kyselleet vastaantulevilta koiranomistajilta, voivatko koirat tehdä tuttavuutta. Tähän mennessä kaikki ovat suostuneet. Yleensä olemme antaneet niiden vain hieman haistella toisiaan ja sitten toivottaneet hyvää päivän jatkoa ja lähteneet eteenpäin. Tämä on aivan selvästi vähentänyt ellei kokonaan lopettanut Okon haukahtelua muille koirille, enää ei "ahvenen evä" nouse ylös sen nähdessä koiran. Halti on aina ollut poikkeus. Oko on saanut touhuta Haltin kanssa aika vapaasti ja Halti on ainoa, johon Oko ei suhtaudu tietyllä varauksella. Olen huomannut, että Oko tekee tuttavuutta toisiin koiriin aika varovaisesti, joskaan se ei osoita selviä pelkäämisen merkkejä. 

Olemme käyneet koirapuistossa monena päivänä peräkkäin. Eilen olimme ensin omalla porukalla, mutta sitten sinne tuli mies koiransa kanssa (taas uusi tuttavuus Okolle ja meille). Koiran rotu jäi minulle arvoitukseksi ja harmitti, kun ei ollut kameraa matkassa, jotta olisin saanut siitä kuvan. Joku metsästyskoira kuitenkin. Tämä oli kaksi vuotias tyttökoira ja sen nimi oli "Akka", tosin fiinimpi kirjoitettuna eli Acca. Tytteli oli rajunpuoleinen liikkeissään, hieman Oko arasteli noin räväkän neidon seurassa. Oko ei oikein reilusti uskaltanut leikkiä Akan kanssa, vaan tuli tämän tämän luokse ihan jalkojen viereen. 

Tämän päivän uusi tuttavuus oli Wagner. Wagnerin tapasimme pian Okon hakemisen jälkeen, mutta silloin emme vielä antaneet niiden tehdä tuttavuutta. En muista olenko aikaisemmin tästä kertonut, mutta vaari oli nimen perusteella ristinyt koiran Vihaiseksi Wagneriksi, sillä poika on mielestämme naamaltaan ihan sarjakuva-Wagnerin näköinen. Wagner on 4-vuotias, eikä ollenkaan vihainen. Tekivät ihan sovussa Okon kanssa tuttavuutta. Wagnerista sain muutaman kuvan ja laitan tähän pari:

Kuvan ottamisvaiheessa olimme jo ystävystyneet

Wagnerin kanssa, joten ilme ei ole enää yhtä

yrmeä kuin normaalisti

Kun Wagnerin emäntä kiinnitti sen tolppaan ja

lähti Kuukkeliin ostoksille, päästi Wagner oikein

kunnollisen kutsu-ulinan....

En ole ihan varma, mutta luulen, ettei Wagner ihan puhdasrotuinen beagle ole. Sillä on suhteessa pieni vartalo ja iso pää sekä "hitonmoiset vehkeet". Sen pää on aika pullea, kasvoissa on poimuja (eivät näy kuvassa) ja turkki tuntuu yllättävän pehmoiselta, vaikka ulkonäöstä luulisi, että se on karkeaa karvapeitettä. Mukava poika joka tapauksessa. 

Koirapuistossa ei ollut tänään toisia, joten Oko sai juosta sydämensä kyllyydestä lelujensa perässä. Ja tietysti mummo filmasi pienokaistamme:

 Tässä tuijotetaan vaaria ja tarjotaan lelua uudelleen

heittämistä varten

 Kiiruusti haetaan lelu ja juostaan se suussa

pitkin ja poikin "tuli takapuolen alla".

 Välillä on pysähdyttävä vetämään henkeä ....

 Ja taas mennään "hullun kiilto silmissä" ....

Nyt en enää jaksa, eiköhän lähdetä kotiin ....

Aamulla kiersimme jo Etelärinne II:n ja nyt postilenkin yhteydessä kävimme leikkimässä tuolla koirapuistossa. Tänään Oko on nukkunut aika vähän, se tahtoo kytätä jokaista ääntä ja liikettä pihalta. Lapsia on talossa useita ja leikkivät pihalla lumileikkejä, eikä Oko ole tottunut "häiritseviin ääniin" silloin, kun se nukkuu. Vai olisiko jo yliväsymystä? Jos se ei saa nukutuksi, täytynee iltalenkki tehdä lyhyemmän kaavan mukaan. 

Aamulla Okon kanssa on tehty entisten asioiden kertausta. Jo muutamana päivänä ihmisten ohittaminen on onnistunut suht kivasti. Tänään taisi mennä jopa niin nappiin, että vain yhdeltä vastaantulijalta "kerjäsi" taputtelut - ja tietysti myös sai ne. Autoja sen sijaan vahditaan, mutta jonkinlaista rahoittumista tapahtuu, jos ehdimme pyytää Okon istumaan ennen auton ohitse menoa. Silloin se toisinaan tyytyy istualtaan nätisti tuijottamaan autoa ja haikeasti katsomaan sen perään - ja välillä saa pitää hihnasta kynsin hampain kiinni, ettei mummelikin lähtisi pojan matkaan.

Niin, en oikein tiedä mitä ajatella noista autoista tai toisista koirista. Meillä on ollut käsitys, että Oko ei pelkää mitään, mutta ei se ainakaan toisten koirien luokse ryntää torvet soiden, vaan hieman arastellen. Pelkoako? Autojahan Oko katselee yleensä valliin nojaten tai sitten maaten, jos vallia ei ole. Onko tuo maahan menokin jonkinlaista pelkoa? Kumpa tietäisi!

Koiratarhalla ja koirapuistossa

Eilen oli jälleen lupsakka sää ja lähdimme näyttämään Okolle koiratarhan huskyjä. Ajattelimme, että jos Oko näkee paljon koiria, se (ehkä) lopettaisi toisille koirille murisemisen. Ei se kaikille räyhää, mutta joillekin. Olisi kiva tietää, mikä näissä lajitovereissa sitä ärsyttää ..... No, reissun lopputulos oli se, että vaari ei uskaltanut ihan lähelle huskyjä Okoa laskea, eikä poika itsekään ollut niihin kovin innokas tutustumaan. Koiria oli paljon, osa oli jo valjastettuna rekien eteen ja osaa oltiin laittamassa valjaisiin. Oko ei edes haukkunut noita huskyjä, ajatteli kai, että parasta pitää suu supussa, kun nuo kerran räyhäävät niin maan mahdottomasti .... Lapsiperheitä oli katsomassa koiria ja ihan selvästi kaikki lapset rakastavat koiria. Tässä muutama kuva eiliseltä reissulta:

 Oko katseli koiralaumaa turvallisen välimatkan 

päästä, tosin tässä kuvassa ollaan jo lähdössä pois.

 Osa vetokoirista oli todella söpöjä, esim. nämä kaksi,

mutta osa oli vähemmän kauniita. Mielestäni näitäkin 

hauveleita (vetokoiria) pitäisi harjata ja hoitaa, ettei menisi pelkäksi 

rahan tienaamiseksi. Onnellinen koira on isäntänsä/emäntänsä

ylpeys, vaikka voihan olla niinkin, että koirilla tienattu

 eurokasa on omistajalle tärkeämpi. 

Tässä osa valjakoista valmiina kuljettamaan

turisteja

Tänään harjoittelimme aamulla naksuttamalla tassun laittamista alustalle. Nyt Oko hiffaa ihan täydellisesti homman, välillä tulee molemmat tassut, välillä vain toinen. Huvitti, sillä homma onnistui aamulla heti "jetsulleen", aikaisemmin ei ihan noin topakasti ole mennytkään. Myös paikalla olo sujui tosi mallikkaasti, vaikka olin tuulikaapissa "piilossa" pitkän aikaa, kävin myös pesuhuoneessa, makuuhuoneessa ja kävelin keittiössä, kunnes menin antamaan palkan. Koko ajan poika oli mallikkaasti vaarin hanskan vieressä makaamassa paikoillaan. Nyt olen ollut huomaavinani, miten Okon oma vireystila vaikuttaa näihin naksu- ym. juttuihin. Tehtiin myös namipalojen etsiminen mattorullasta eli Oko kuonollaan rullaa mattorullaa auki ja napsii namit (kuva ei ole oikein hyvä, sillä koko ajan oli liikettä):

Okon kuono kulkee maton laidalta toiselle ja

samalla se "purkaa" mattoa ja napsii nakinpaloja.

Kun aamupalan ja harjoittelun jälkeen oli vähän aikaa huilattu, lähdimme hakemaan lehden ja samalla lenkille. Tänään kävimme tutustumassa Saariselän koirapuistoon. Talvikävelyreitillä ei Okoa voi enää vapaana juoksuttaa, sillä täällä on porukkaa pilvin pimein joka paikassa. Onneksi koirapuistossa ei ollut muita ja Oko sai juosta ja temmeltää mielin määrin ulkolelunsa kanssa. Yllätys oli, että puistossa oli joitakin harjoitus-/agilitytelineitä (tai niihin viittaavia), toivottavasti ovat lumien sulamisen jälkeen kunnossa, olisi kiva käydä harjoittelemassa "agilityn alkeitakin", vaikka emme edes ajattele agilityä harrastavamme. Tärkeämpää kuin kilpailut meille on se, että poika on onnellinen ja sillä on monenlaista touhua ja tekemistä eli leikki-tokoa ja leikki-agilityä, unohtamatta risujen keräämistä nuotiotulia varten. Tunnin verran Oko kanssa leikittiin koirapuistossa ja reilu pari tuntia vierähti tällä lenkillä. Tässä pari kuvaa:

 "Tiukka" katse seuraa, koska vaari kaivaa ulkolelun

esiin.

 Voi pahus, puuhunko se nyt jäi. ei auta kuin hypätä!

Tämä kuva on epätarkka, mutta mielestäni tästä näkee,

miten komeita loikkia mennään eteenpäin lelun perässä,

olisi pitänyt ottaa liikkuvan kuvan ohjelmalla,

mutta eihän se koskaan kamerasta

silloin löydy, kun olisi tarpeen.

Nyt Oko on ottanut päivätirsat, syönyt poronluuannoksensa ja noin reilun puolen tunnin päästä lähdemme uudelleen ulos. Nyt on ensimmäinen oikein keväinen päivä, ulkona on + 3 astetta lämmintä, parvekkeelta on penkiltä lumi sulanut ja räystäistä tippuu vesi. Ei tällaisena päivänä voi sisällä olla kuin pakolliset kuviot .....

Opettaisimmeko tassun heiluttamista autoille?

Nyt en ole Okosta parina päivänä ottanutkaan kuvia. Jotenkin aika on mennyt siivillä. Okon kanssa on tullut touhuttua sitä sun tätä ja Ivalossa käytiin Kaijan taputeltavana. Olemme kertailleet vanhoja juttuja, opetelleet kosketusalustaa naksuttimen kanssa. Olemme yrittäneet opettaa nätisti taluttimessa kävelyä - hmmm.... jokseenkin tuloksetta. Ihmisten ohittaminen onnistuu suhteellisen hyvin, mutta sitten, kun lenkillä tulee pari "tuttavaa" (= koirista pitäviä ihmisiä, jotka välttämättä haluavat silittää Okoa), niin systeemit ovat taas sekaisin eli tuon jälkeen kaikkien pitäisi Okon mielestä silitellä sitä. 

Pissikäyntejä pitemmillä lenkeillä käymme kolme kertaa päivässä. Aikataulukin on jo iskostunut Okolle päähän. Ensimmäiselle lenkille lähdemme noin klo 9.30 - 10.00, toiselle lenkille noin klo 13.00 ja kolmannelle lenkille n. klo 18.00. Näistä lenkeistä tulee yhteensä matkaa noin 6 - 8 km. Joskus rutiiniin tulee poikkevuuksia, esim. jos on oikein kaunis ja mukava sää, silloin lähdemme päivällä pidemmälle lenkille ja olemme ulkona tuntikausia. Tällaisina päivinä lenkkien yhteenlasketuksi pituudeksi saattaa tulla jo noin 10 km. Lenkkien välillä Oko yleensä ottaa pienet tai pidemmät nokkaunet ja siiten leikitään. 

Tänään olemme aamulla kiertäneet Etelärinne II:n lenkin ja päivällä kappelin kautta Vahtamantielle, Jokostielle ja sieltä postin kautta kotiin. Illalla teemme vielä joko Suopunkitien lenkin tai sitten Etelärinne II:n lenkin. 

Oko kyttää autoja edelleen. Meille on tullut tavaksi sanoa pojalle, että "voi, voi, kun eivät ottaneet sinua kyytiin nytkään". Sanoin vaarille, että sen pitäisi näyttää autoille peukaloa. Siitä vaari innostui, että opetetaan Okoa heiluttamaan tassua autoille. Tuo tosin saattaa olla vaarallista sikäli, että joku voisi ajaa ojaan Okon vilkutuksen takia. Toisaalta tekisi mieli kyllä kokeilla oppisiko Oko vilkuttelemaan. Jännää muuten, että tuo autojen kyttääminen riippuu ihan autojen määrästä. Kun autoja on paljon, kuten esim. kauppojen pihassa ja liikennettä ympärillä, ei Oko ole autoista moksiskaan oli se sitten ulkona tai autossa. Mutta sitten, kun olemme lenkillä ja yksittäisiä autoja ajaa tietä myöten, niin Oko kai luulee, että sen pitäisi paimentaa ne parkkipaikalle. 

Muutamana aamuna Oko on herättyään lähtenyt hipsimään olohuoneeseen ja minä tietysti perässä. Tänä aamuna se teki taas saman tempun joskus seitsemän aikoihin. Kun meinasin lähteä Okon perään, Jorma kielsi. Oko taivasteli hetken hiljaa olohuoneessa ja alkoi sitten haukkua. Taas yritin lähteä, mutta Jorma sanoi "ole ihan hiljaa". Sitten Oko haukahteli, kuunteli hetken, haukahteli taas, kuunteli, haukahteli, kuunteli ja kun kukaan ei tullut olohuoneeseen, poika tuli takaisin makuuhuoneeseen, hyppäsi sänkyyn ja painoi päänsä vaarin kaulalle ja nukahti kuin tukki. Siinä sitten tuhistiin melkein yhdeksään asti. 

Okon liljankukka takapuolessa alkaa hämärtyä, tai ainakin

heteet ovat kasvaneet .... Turkki siis tuuhettu. Ihan

mielenkiintoista seurata. 

Käytös muuttuu päivittäin

Oko tarkkailee tilannetta aurausvallin päällä 

tänään aamupäivälenkillä

Tuntuu kuin Okolla olisi nyt vauhtivaihe kehityksen suhteen päällä - tai sitten ei. Joka tapauksessa sen käytös vaihtelee päivittäin, vaikka me omasta mielestämme emme ole muuttaneet käytöstämme mitenkään. Tässä esimerkkejä: Oko on aina tiiviisti nukkunut makuuhuoneessa meidän kanssamme. Se nukkuu joko omassa sängyssään tai jos tulee liian kuuma, siirtyy makuuhuoneen ovinurkkaan nukkumaan. Lisäksi se on aina herättänyt minut joko käpälällä läppäämällä tai lipaisemalla tai muuten tunkemalla öisin, kun sitä pissattaa. Joku aika sitten se alkoi aamuisin hypätä sänkyyn ja nukkua tuhnustaa otsa otsaa vasten (milloin vaarin, milloin minun lähelle) ihan liki, kaipasi ihan selvästi läheisyyttä. Hah, vaikka sovimme, että emme anna Okon tulla sänkyyn silloin, kun vuode ei ole suojattu päiväpeitolla, tämä sopimus levisi kuin Jokisen eväät. Tuntui niin kivalta saada poika viereen varsinkin, kun se niin kiltisti tunki lähelle ja oli niin vauvaa, niin vauvaa. Mitä sitten tapahtui? Nyt parina kolmena yönä Oko ei ole herättänyt minua laisinkaan. Eikö sillä enää olekaan pissahätää öisin? Kun itse yöllä havahdun, koetan heti kädelläni onko Oko omassa sängyssään ja jos ei ole, yritän pimeässä nähdä sen valkoiset etukäpälät, hännänpään ja kauluksen, jotta tietäisin missä se on. Yleensä se on silloin ollut makuuhuoneen ovinurkassa nukkumassa. Nyt muutamana yönä se onkin ollut nukkumassa eteisessä tuulikaapin ja pesuhuoneen kulmassa. Ajattelin, että Okolla on liian kuuma makuuhuoneessa ja olen alentanut siellä lämmön 17 - 18 asteeseen. Silloin, kun Oko tuotiin meille, pidimme makuuhuoneessa 22 asteen lämpöä, sitten kun pojalle alkoi turkki tuuheta, alensimme lämmön 20 asteeseen ja nyt yöksi tuohon 17 - 18 asteeseen. Nyt parina kolmena viime yönä vaari on käyttänyt Okoa ulkona silloin, kun on itse havahtunut, koska Oko ei itse ole herättänyt. Aamuisin Oko ei ole tullut ollenkaan aamuisin vuoteeseen, eikä herättänyt minua. Tänä aamuna heräsin siihen, kun Oko hipsutti eteisestä olohuoneeseen. Olemme miettineet, onko Okon pidätyskyky öisin nyt jo muodostunut sellaiseksi, ettei sen ole tarvetta meitä herättää. Toisaalta ajattelemme, onko sen rohkeus kasvanut niin, että se lähteekin aamulla seikkailemaan lelujensa luokse, eikä enää koe tarvetta herättää meitä. Tänä aamuna se nimittäin oli lelukasansa luona, kun hipsin vuoteesta sen perään. No, oli mitä oli, mutta muutosta entiseen on joka tapauksessa tapahtunut. Vaikka se ei enää ole sänkyyn tunkenutkaan aamuisin, sillä on kuitenkin paijaamiskaipuuta. Se tulee jalkojeni juureen nyhjäämään ja ihan selvästi kaipaa mummon lepertelyä, kehumisia ja silittelyä. 

Yksi selvääkin selvempi muutos on ollut se, että eilen eikä tänään Oko ole pyrkinyt vastaantulijoiden siliteltäväksi, vaan on joko "liimautunut" tien pintaan pää käpälien päälle ja katse tiukasti vastaantulijaa tuijottaen. Sitten, kun tulija on mennyt ohi, tulee tosi kiire nuuhkimaan sen jalanjälkiä. Tänä aamuna se jopa käveli lähes huomioimatta muutamaa vastaantulijaa. Edistystä?  Johtuisikohan tuo siitä, että porukkaa tänne Saariselälän teille ja poluille on tullut jo Okonkin mielestä ihan likaa, jotta kaikkien kanssa ei enää viitsikään kaveerata? 

Tänään aamupäivälenkin kiersimme Kaunispään Etelärinne II:n teillä. Otin sieltä muutamia maisemakuvia, sillä aurinko paistoi niin ihanasti.

Pitihän se kakkakuvakin ottaa .... hyvä kakka ....

Eilen kävimme Okon kanssa pitkän lenkin. Lähdimme jo puoli kymmeneltä ja oli vasta kahden jälkeen takaisin. Kävelimme talvikävelyreittiä myöten Laanilaan, sieltä tulimme Viskitietä myöten Vanhaselälle ja taas siirryimme talvikävelyreitille ja urheilukentän sivuitse tulimme kylän halki kotiin. Illalla kiersimme vielä Suopunkitien lenkin. Nyt oli talvikävelyreitilläkin väkeä, joten Okon leikkituokiot ja irtioloaika jäi vähäisemmäksi kuin normaalisti. Silti se sai reippaasti liikuntaa ja uni maittoi koko illan. Tässä eiliseltä lenkiltä pari kuvaa:

Tässä kytätään, heittääkö vaari lelun, naamaakaan

ei ole ehditty ravistelemaan lumesta puhtaaksi

... heitti ja saatiin lelu "otteeseen", vaikka nenä ja naama

sai taas lumipuuteria 

Lumivallin kaivaminen on kivaa

Olemme yrittäneet tehdä lenkeistämme hieman rauhallisempia kuin aikaisemmin. Aikaisemminhan meillä riehuttiin remmissä, juostiin lelujen perässä ja leikittiin lumikönteillä. Sitä mukaa, kun Oko kasvaa, nämä leikit tuppasivat muuttua koko lenkin mittaisiksi ja ja aina vain rajuimmiksi. Nyt tällaiset lenkit eivät edes ole mahdollista, kun väkimäärä Saariselällä lähiviikkojen aikana tuplaantuu moninkertaiseksi. Lisäksi lenkeille on mukaan tullut autojen peräänjuoksu ja kaikenlainen kyttäily, hihnavetäminenkin. 

Olemme nyt jo jonkin aikaa yrittäneet rauhoittaa lenkkejä siten, että emme lähde remmiriehuntaan mukaan ollenkaan ja lelut sekä lumiköntit kuuluvat vain tuonne talvikävelyreitille, jossa Oko saa juosta vapaana, ei hihnalenkeille. Ihmisten ohitukset onnistuvat silloin tällöin todella hienosti. Toisille koirille pitää rähähtää paitsi Haltille, joka on Okon paras kaveri.

Pariin päivään minulla ei ole ollut kamera matkassa (tässä olevat kuvat on otettu 13.2.2012), sillä sää on ollut pilvinen ja lunta on hiljalleen sadellut, eli ei ole ollut ns. kuvauksellinen sää. Tässä postauksessa olevat kuvat on otettu Etelärinne II:n lenkin varrelta.

Ei me lenkeillä silti ihan ilman leikkejä olla. Parina päivänä olemme leikkineet leikkiä, missä vaari tekee kengällään penkan reunaan jäljen ja sanoo "mitähän tuolla on". Oko hyppää innoissaan raapimaan lumivallia etukäpäillään takajalat aivan haara-asennossa. Sitten vaari onkin jo tehnyt toisen jäljen ja ihmettelee "mitähän tuolla on" ja Oko hyppää innostuneena raapimaan taas lumivalliin koloa. Tämä on Okosta tosi hauskaa. Välillä vaari heittää koloon namipalan ja Oko joko nappaa sen tai tohkeissaan kaivaa vaan. Toinen Okosta mukava touhu lenkeillä on pienten oksien kantelu. Jos oksia ei löydy irrallisina kävelytieltä, Oko osaa valita sopivalla korkeudella olevan puun, hyppää vallille ja puraisee puusta pienen oksan irti. Sitten taas ollaan niin tyytyväisiä oksa suussa kulkemassa, pylly vain pyörii ja häntä heiluu. 

Tänään lenkillä Oko tapasi toisen kaverin, Lillin. Lilli on täällä lomailemassa, se on 7 kk vanha dalmatiankoiratyttö. Hieman Okoa ujostutti, sillä tytteli oli niin paljon isompi. Hyvin kuitenkin tulivat juttuun, vaikka alkuun Oko olikin niskakarvat pystyssä. Minua aina huvittaa suunnattomasti tuo Okon niskakarvojen heristely, se näyttää silloin ihan ahvenen selkäevältä. 

Eilen olimme ulkona tuntitolkulla. Kävimme Laanilan lähellä kääntymässä, osan matkasta kuljimme talvikävelyreittiä ja osan kävelytiellä. Talvikävelyreitti oli hieman tuhnuinen ja raskas kävellä. Lisäksi kävimme nämä lyhyemmät lenkit eli Suopunkitien lenkin kahteen kertaan. Tuo Laanilan lenkki on Okolle vapaanajuoksulenkki suurimmaksi osaksi ja Oko nauttii siitä sydämensä kyllyydestä, sen jälkeen se onkin väsynyt, mutta onnellinen. Tänään olemme kävelleet kahteen kertaan Etelärinne II:n lenkin ja vielä illalla käydään joko Suopunkitien lenkki tai Etelärinne II:n lenkki. Hiljaisimmilla teillä olemme opetelleet nätisti hihnassa kävelyä. Ehkä se vielä joskus sujuu hälinässäkin, sillä rauhallisilla teillä Oko vetää vaan lenkille lähtiessä. Kun se on vähän aikaa viipottanut, se  kulkee jo suhtkoht vetämättä. 

Oko on siirtynyt nyt kaksi kertaa päivässä ruokintaan. Tosin se saa vielä ruokailujen välillä poronluuannoksensa ja iltaisin possunkorvan, jos namipaloja ei ole päivän aikana annettu runsaasti. Asioita on kertailtu ja sisäleikkinä sängyn päällä piilotamme tennispallon sohvatyynyn alle ja Oko on niin jelleä, kun ne sieltä löytää. 

On se vaan mukava, suloinen, söpöläinen, lutunen, energinen ja aivan ihana höpönassu. Meidän elämämme ei ole enää yksitoikkoista tai jos on, se on ihan omaa tyhmyyttämme!

Oko täytti eilen 5 kuukautta

Niin, eilen tämä meidän suloinen, ramboileva, hihnassa vetävä, autoja kyttäävä, hellyydenkipeä, kaikkiruokainen, leikkisä ja perin fiksu Oko-poikamme täytti 5 kuukautta. Poika alkaa olla nuori mies. Juniori-ruuasta siirrytään jo aikuisen koiran ruokaan. Ja ne 5 kuukauden vanhan nuoren miehen strategiset mitat olivat 18,4 kg ja säkäkorkeus 51 cm, takakorkeus ehkä sentin verran enemmän. Tosin pyllyn päällä on huitsin paksu turkki, siitä ehkä johtuu, että Oko näyttää takakorkealta. Tässä Oko-pojasta se virallinen potretti "Oko 5 kk":

Hassua, miten en koskaan onnistu kuvaamaan Okon veikeää, leikkisää ilmettä. Aina on tunne, että Oko on hyvin kiusaantunut, kun sitä kuvataan. Oko täyttää jo nojatuolin lähes kokonaan, siitä todisteena nämä kuvat:

Olimme tulleet juuri iltalenkiltä ja Okoa väsytti, kun otin nämä kuvat. Niin kuin lapset yleensäkin, Oko alkaa torkkua jo ilta-kahdeksalta. Se ei kuitenkaan halua mennä makuuhuoneeseen nukkumaan ennen kuin me toisetkin lähdemme peiton alle. No, mikäs tuossa on nukkuessa .... Ja torkkujen jälkeen on taas hangattava kutittavia ikeniä traktorinrenkaalla:

Tänään olemme olleet paljon ulkona. Aamulla kiersimme pidennetyn Etelärinne II:n lenkin. Menimme Uuvanan kohdalta polkua myöten pulkkarinteeseen (Kaunispään päälle menevälle kävely-/pulkkaväylälle), sieltä alas ja Alarinteen tien kautta takaisin kotiin. Päivällä kävimme postilenkin ja nyt illalla Etelärinne II:n lenkin. Noin 3,5 tuntia on Oko tänään ulkoiluttanut meitä, kilometrejä on tullut ehkä 8 km. Huomiseksi on luvattu myös leppoisia kelejä, joten siivouksen jälkeen lähdemme ehkä käymään Laanilassa. 

Hyvää Ystävänpäivää

Okolla on ystävätär, Halti. Tosin Halti voisi olla Okon äiti, sillä tällä neiti-rouvalla on ikää jo 9 vuotta. Halti on ainoa koira, jonka kanssa Oko on ystävystynyt. Ne tervehtivät toisiaan aina innoissaan. Tänä aamuna, kun olin Okon kanssa lenkillä, oli Halti irti omassa pihassaan. Kun se huomasi Okon, se oitis kipitti tien yli Okon luokse. Haltin "äiti" on Hippupuodin omistajarouva ja Halti on usein myös "työssä" puodissa. Koirat tapaavat toisiaan usein, sillä asumme aika lähekkäin ja lenkkireittimme on usein sama. Halti on vaarin kanssa ylintä ystävätärtä ja katsoa napittaa Jormaa silmiin aina, kun tapaavat. Jorma on nimittäin lahjonut Haltin nakinpaloilla (tätä ei taida Haltin äiti tietääkään). Oko puolestaan on hyvin ihastunut Haltin "äitiin ja isään", sen häntä heiluu ja se ryömii aina heidän luokseen odottaen taputtelua ja kehuja. 

Tänään kävimme tapaamassa toista Okon ystävää, Kaijaa. Kaija on aina niin onnellinen, kun saa paijata Okoa ja tänään Oko oli aivan esimerkillinen nuori mies. Näki, miten molemmat nauttivat toistensa tapaamisesta ja halimisesta. 

Oko on ihana, sitä ei voi kieltää, ei sitten millään! Kun vielä saisimme sen vetämisen kuriin (tästä ei voi syyttää Okoa vaan meidän on katsottava peiliin), onnistuisimme lopettamaan autojen kyttäämisen ja oppisi ihmisten kauniin ohittamisen. Tuo ohittaminen onnistuu yleensä lenkillä aika nätisti niin kauan, kunnes joku haluaa taputella Okoa (ja näitä yleensä riittää jokaiselle lenkille). Sen jälkeen Oko on varma, että jokainen haluaa silittää sitä tai ainakin se itse haluaisi, että kaikki vastaantulijat taputtelisivat ja kehuisivat sitä. Koiranpennun logiikkaa siis. Tässä on sellainen ongelma, johon emme oikein lääkettä keksi. Tuntuisi loukkaavalta sanoa, että ei, ei, ette saa taputella tai ihastella Okoa, tms. No, ehkä aikaa myöten keksimme keinon. 

Olemme totuttaneet Okoa täällä sisällä kuonopantaan. Sen tarkoitushan on opettaa koiranpentua olemaan vetämättä. Pari kertaa olemme pitäneet kuonopantaa postilenkillä. Lenkki onnistuukin ihan suht koht tuon pannan kanssa eli Oko ei silloin vedä, mutta jotenkin itsellä on "syntinen olo". 

Naksuttelua olemme myös tehneet. Tänään olen opettanut Okoa laittamaan tennispalloa kuppiin naksutinta apuna käyttäen. Kaksi kertaa olemme harjoitelleet ja äsken tuntui siltä, että Oko hiffaa asian. Tosin sanon sille aina "laita pallo kuppiin". Silloin se ottaa pallon suuhunsa ja pudottaa sen suustaan kuppiin (muoviseen pieneen löylyämpäriin). Juuri kun se pudottaa pallon, naksautan ja annan palkan. Tämä on minusta ihan kiva leikki. 

Sää on ollut ihan kiva, mutta Ivalon reissu vei aikaa niin paljon, että Etelärinne II:n tunnin lenkki jäi pisimmäksi tältä päivältä, kaksi kertaa olemme kiertäneet Suopunkitien lenkin sekä tietysti tehneet näitä lyhyempiä pissatuspiipahduksia. 

Eläinlääkäriä ei tarvitakaan

Eilen illalla huomasin, että Okolta oli illan kuluessa kadonnut toinen yläkulmahampaista. Yritimme etsiä sitä lattialta, mutta emme löytäneet. Toivottavasti se ei raavi Okon suolistoa, jos poika on sen syönyt. Tänään aamulla päätimme vielä katsoa tämän päivän, jos tuo toinenkin yläleuan kulmahammas jostain ihmeen syystä irtoaisi, mutta tuntui aamulla olevan kiinni kuin naula hirressä. Kävimme päivällä reilun kolmen tunnin ulkoilurupeaman ja nyt illan edellä annoin Okolle ison poron selkäluun, jossa oli vielä pätkät kylkiluita. Salattuja Elämiä ennen Jorma sitten sai napattua tuon vihoviimeisen hampaan. Pesin sen ja ihmettelen, miten pitkät juuret noissa yläleuan kulmahampaissa oli verrattuna alaleuan kulmahampaisiin. No niin, nyt ei sitten eläinlääkäriin tarvitsekaan poikaa viedä, sillä mielestäni kaikki maitohampaat ovat poissa suusta ja rautahampaat pukkaavat pintaan kovaa vauhtia. Ehkä nyt pureminenkin on kohta historiaa. 

Eipä tässä tänään sen kummempia ole tapahtunut, samoja juttuja on tehty kuin ennenkin. Ulkona oltiin paljon, sillä pakkasta oli vain - 3 - 4 astetta. 

Eläinlääkärille asiaa

Okon maitohampaat ovat sitkeässä kiinni. Tänä aamuna Jorma sai viimeisen kolmansista leipähampaista irti eli nyt isot hampaat ovat ok, sen sijaan yläleuan kulmahampaat (maitohampaat) istuvat niin tiukassa, että emme saa niitä irti, vaikka viereen pukkaa jo uutta kulmahammasta. Nyt illalla vielä yritämme, sillä Oko antaa ihan mielellään heiluttaa niitä, mutta kun ne vain eivät liikahda, niin eivät liikahda. Olisivatko jääneet jotenkin "jumiin" kahden uuden puhkeamassa olevan hampaan väliin? Tilaan aamulla eläinlääkärin ja yritän saada sen torstaiksi. Eiköhän eläinlääkäri anna pojalle pienen "humautuksen" ja ota hampaat pois. Samalla hän voisi tarkistaa Okon hampaiston, että kaikki siellä on hyvin. 

Tänään on ollut ihan kivat kelit, pakkasta noin 11 - 13 astetta. Aamulenkillä näimme valkoisen sateenkaaren. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista. Se oli leveä ja kulki koko taivaankannen yli. Googlasin tietoa ja sainkin selville, että tällaisessa valkoisessa sateenkaaressa pisaroiden koko olisi vain 0,001, kun se väriä heijastavissa sateenkaarissa on huomattavasti suurempi (en muista enää kokoa). Hieno kokemus! Harmittaa vain, kun ei ollut kamera mukana. Mutta koska en saanut tuosta upeasta valkoisesta sateenkaaresta kuvaa, niin laitan tähän muutaman eilen ottamani valokuvan:

Olemme ulkoilleet tänään peräti 3 tuntia, kolme kävelylenkkiä on tehty ja lisäksi pienet pissatuskävelyt pyörätiellä tässä lähistöllä. Huomiseksi on myös lupailtu mukavaa säätä. 

Aamulenkillä Oko aiheutti meille sydänpysähdykset - melkein. Laitoin sille pidennetyn hihnan sillä ajatuksella, että se saisi juosta vapaana ja olisi silti helposti otettavissa kiinni, jos auto tulee. Ja autohan tuli! Tallasin hihnan päälle ottaakseni siitä kiinni, mutta kappas vaan, jostain syystä valjaiden lukitus aukesi ja Oko juoksi hullun lailla auton perään, onneksi pyörätietä myöten. Sitä ei enää näkynyt ollenkaan ja toinen auto oli tulossa. Kutsuimme sitä ja onneksi se juoksi luoksemme ja me melkein kaaduimme sen päälle, ettei se enää olisi lähtenyt toista autoa jahtaamaan. Jos sille olisi käynyt jotain, olisi tullut kerralla kolme vainaata, niin paljon pelästyimme molemmat. En ymmärrä, mikä lukkoon tuli, ehkä nimilapun metallilenkki oli tarttunut kieleen kiinni ja vapauttanut lukon. 

Sain juuri tiedon, että tytär on laittanut koirablogiinsa kuvia. Siirryn heti katselemaan niitä ja sitten saunaan!

Naksutinkoulutusta Okolle

En jostain syystä ole onnistunut saamaan tänne enää helposti videoita, joten nyt laitoin pari videota YouTubeen ja tähän alle linkit. Olemme opetelleet jo muutamana päivänä naksutin/palkkio sisäistämistä Okolle. Tänä aamuna otin kosketuskeppinaksuttimen ja kokeilin, miten Oko sen ymmärtää. Ensimmäinen kerta oli hieman haparointia, mutta vähän ajan päästä, kun vaari testasi kosketuskeppinaksutinta, niin Oko hiffasi heti mistä on kysymys. Olemme tänään useamman kerran naksutelleet kosketuskepin päähän. Hupaisaa on, että useimmiten Oko myös nuolaisee kosketuskepin palloa, ei pelkästään kosketa sitä. No, pääasia on, että poika opettelee uusia asioita. Sanotaanhan, että naksuttamalla on paljon helpompi kouluttaa koiranpentua. Olisi vain pitänyt heti pennusta asti opettaa näin, sillä luulen, että ainakin ulkokäyttäytymisessä mennään hyvin, hyvin hitaasti ja hartaasti eteenpäin. Tässä alla olevassa lenkissä on vaarin ottama pieni videonpätkä naksutuksesta ja alemmassa linkissä on tänään lenkiltä tultuamme pihamaalla otettu pieni videonpätkä. Siinä Okolla on suussaan vaarin rukkanen ja samalla se kyttää vaarin potkimaa lumikokkaretta. 

Linkki: Oko naksutinkoulutuksessa
http://www.youtube.com/watch?v=LF-EDy2gkUQ

Linkki: Oko ja rukkanen
http://www.youtube.com/user/e6ai46jo47?feature=watch

Tänään on pakkanen paukutellut parissakymmenessä asteessa, päivällä aurinko paistoi upeasti. Otin muutaman kuvan Suopunkitien varrelta, kun kävimme Okon kanssa lenkillä. Tässä maistiaisia:

Huomiseksikin on luvattu kovaa pakkasta. Se tietää useampia lyhyitä lenkkejä, paljon sisäleikkejä ja naksuttelua. Tänään ei ole hampaita lähtenyt, eikä taida edes heilua. 

... hampaat irtoilevat .....

Tänään on ollut taas pakkaspäivä, onneksi ei niin ankara kuin eilen. Olemme kiertäneet Etelärinne II:n aamulla, päivällä postilenkin ja nyt illalla Alakelolammen ympäri. Olemme naksutelleet ja namitelleet sekä lukeneet opaskirjaa naksuttamisesta. 

Tänään Okolta lähti peräti kaksi hammasta. Aamulla lähti alaleuasta leipähammas ja nyt illalla toiselta puolelta alaleukaa myös leipähammas. Oko on antanut ihan mielellään vaarin ottaa hampaat pois, tosin leikin varjolla, ei väkisin. Okosta huomaa aika helposti, milloin joku hammas sitä vaivaa. Se tulee silloin kyhnyttämään viereeni ja tykkää, että sen ikeniä pitäisi kutitella. Se ikään kuin haluaa leikin varjolla kertoa, että joku hammas "hänksättää". Kun olen etsinyt ja paikallistanut heiluvan hampaan, on vaarin vuoro leikkiä hammaslääkäriä. Vain kolme hammasta olen ottanut talteen, pari pikkuhammasta heitimme aikaisemmin pois, mutta eilen irronneen piikkihampaan ja tämänpäiväiset leipähampaat säilytin - ja tietysti kuvasin, hih! 

Tässä eilinen piikkihammas ja tämänpäiväiset leipähampaat.

Kohta pojalla on pelkkiä reikiä ikenissään.

Tämä hammas on aamulla irroitettu leipähammas,

pesin sen oikein huolella.

Harmittaa, että huomiseksi ja koko viikonlopuksi on luvattu kovia pakkasia, noin - 20 astetta. Onneksi olemme kuitenkin menossa kevättä kohti ja toivossa on hyvä elää, että säät lämpenevät ainakin päiväajaksi ja pääsemme nauttimaan pitemmistä lenkeistä - ehkä Okokin oppisi olemaan välittämättä autoista ja kanssakulkijoista. Tämä viikko on ollut aika hiljainen koko Saariselällä, mutta tästä puolin kevät vilkastuu ja minun tekisi mieli karata Kitkalle, mutta Jorma jarruttelee ....

On se vaan veikeä

On se vaan veikeä tämä Oko-poika. Välillä se on niin hyväilyn- ja kiitoksenkipeä, välillä oikea remmiriehuja. Onneksi hampaiden vaihtuminen on jo hyvällä mallilla ja pureminen on hellää. Ainakin minusta tuntuu, että Oko hallitsee jo leukojensa voimaa ja jos se ottaa käden suuhunsa, se ei pure kovasti. Eilen illalla Okon ikeniä taas kutitti ja kun sormellani hankasin niitä, oikein säikähdin, kun alaleuan toinen kulma-hammas (se piikkihammas) kallistui kuin itsestään. Sitten olikin vaarilla hammaslääkärihommia, ettei poika vahingossa nielaisisi tuota piikki-hammastaan. Ihmeen lyhyet juuret siinä oli. Tässä siitä komeudesta kuva:

Tänään meillä oli kova pakkaspäivä. Aamulla pakkasta oli - 23 astetta. Aurinko killotti kirkkaalta taivaalta ja luonto oli uskomattoman upea. Tässä kuvassa aurinko nousee Iisakkipään takaa. 

Kävimme kauppareissulla Ivalossa ja samalla kävin ostamassa meille "okontalutusrukkaset". Kävi nimittäin niin, että poika on sekä repinyt hampaillaan että remmi on kuluttanut meidän molempien ns. paremmat rukkaset rikki. Nyt ostin molemmille teddyvuoriset työrukkaset, joiden nahka on paksua ja kestää remmin edestakaisen kerimisen. Kävin myös hakemassa kirjastosta Naksutuskoulutusta koirallesi -kirjan. Jorma oli sitä mieltä, että tilattaisiin jostain tuo kirja omaksi, koska yritämme parhaamme mukaan toteuttaa noita oppeja. Olemme nyt harjoitelleet naksuttimeet sitouttamista, emmekä anna Okolle enää namipaloja - ei ainakaan yhtä maukkaita - muulloin. Luulen, että Oko hiffaa homman ja minusta tuntuu, että se on alkanut ottaa katsekontaktia, jos vähänkin naksu/palkka myöhästyy .... Mennään kuitenkin varman päälle ja naksutellaan vielä muutama päivä ennen kuin yritetään siirtyä asiassa eteen päin. 

Oko on alkanut hiipiä aamuyöstä meidän sänkyymme. Se hyppää minun ylitseni meidän väliin, laittaa päänsä tyynylle ja nukkuu potsojollaan eli pitkin pituuttaan ihan kuin mekin. Jaa, jaa, mitenkäs raatsit sen komentaa sieltä pois. Et mitenkään! Tietää vuodevaatteiden ahkeraa puistelua ja paljon pyykkiä kevätkeleillä, huh, huh sentään!

En muista olenko maninnut, että Oko on täysin sisäsiisti. Se osaa pyytää ulos vinkumalla. Ääni on kuin vinkulelua puristaisi, heh. Lisäksi Oko on alkanut leikkiä paljon yksinään. Se pelaa itsekseen tennispalloa, vinguttaa tiikeriään ja osaa laulattaa Hello Kittyä. Se on jo muutama päivä sitten keksinyt, miten saa Kittyn laulamaan. 

Luulin jo, että Oko on unohtanut remmiräyhäämisen, mutta ei. Kiersin sen kanssa tänä aamuna Suopunkitien lenkin ja puolen välin jälkeen Oko alkoi riehua remminsä kimpussa ja sitä riitti koko loppumatkan. Nyt päivällä, kun tulimme Ivalosta, kävimme Etelärinne II:n lenkin porukalla. Siellä Oko taas meinasi käydä remminsä kanssa leikkimään, mutta Jorma kävi leikkimään sen kanssa lumikökkäreillä ja näin lenkki meni kaikkien kannalta kivasti, Oko sai juosta taas sydämensä kyllyydestä. 

Oko 50 cm/52 cm

Olemme parina päivänä yrittäneet mahdollisimman oikeaa mittaa Okon korkeudesta. Mitan ottaminen on ollut aika vaikeaa, sillä Oko ei pysy paikoillaan, vaan käy istumaan, leikkimään tai juoksee muuten pois. Nähtävästi se ei halua strategisia mittojaan maailman tietoisuuteen. No, saamamme mitat ovat etujalkojen korkeudelta 50 cm ja takajalkojen korkeudelta 52 cm. Näyttää sille, että Oko on tässä vaiheessa hieman "takakorkea". Etujaloissa on näkyvissä vielä jonkinlaiset kasvupatit vai lienevätkö "polvinivelet". Joka tapauksessa Oko on mielestäni kasvanut aivan hurjan nopeasti. Siitä taitaa tulla isä-Fredyn kokoinen. Ei ole omena kauas puusta pudonnut, hih!

Tänään ajelimme myös Laanilaan ja kävimme juoksuttamassa Okoa talvikävelyreitillä. Aina se reitti vaan on yhtä kauniin luminen, vaikka aukeimmilla paikoilla, kuten Etelärinne II:lla, tuuli tuivertaa. Oko nauttii ihan selvästi näistä vapaista juoksulenkeistä, koska silloin vaari heittelee sen ulkolelua ja/tai lumikönttiä. Olen jo aikaisemminkin maininnut, että Oko on kova keräämään risuja. Tuolla talvikävelyreitillä on paljon koivuja, jotka ovat taipuneet lumen painosta maahan. Niitä Oko käy ravistelemassa ja katkomassa niiden oksia. Pakkasessahan oksat napsahtavat helposti poikki ja niitä on sitten kiva kuljetella suussa. Vaarilla on siis valmis työmies nuotiorisujen kerääjäksi kesäisille kalareissuille. Näillä vapaana juoksemislenkeillä huomaa selvästi, koska Okoa alkaa väsyttämään. Se alkaa piilotella lumikokkareita, kaivaa kuoppaa hankeen ja peittää lumiköntin sinne. 

Olen alkanut sitouttaa Okoa naksuttimeen. Eilen naksutin 2 x 10 sarjan ja tänään 3 x 10 sarjan välillä eteisessä ja välillä keittiössä. Oko on yhdistänyt naksauksen namiin, huomasin sen tänään siitä, että vaikka vaari hyöri ympärillä, Oko kiinnitti huomionsa vain naksuun/palkkaan. Aion kuitenkin vielä useampana päivänä pelkästään sitouttaa Okoa naksuun/namiin, sillä aion käydä kirjastosta lainaamasta oppikirjan naksutuksesta ja edetä koulutuksessa sen mukaan ja hyvin hitaasti. Haluan onnistua siinä, mutta voihan se olla että haaveeksi jää. Aikaahan meillä olisi opettaa eli omasta itsestähän tämä on kiinni. Tärkeintä olisi saada poika sisäistetyksi siihen niin, että voisimme opetella ohittelua (sekä autojen että ihmisten) sekä vetämättä taluttimessa kulkemista. Eikähän se  hassu ajatus olisi, vaikka Oko haluaisi naksun innostamana tehdä kaikenlaisia juttuja, sehän on nimenomaan koira, joka haluaa harrastaa.

Eilen ja tänään olemme pitkät ajat katselleet Okon kanssa lintulaudan lintuja ja oravia. Tässä lintulaudan ympärillä pyörii kolme oravaa ja nekös ovat Okosta mukavia seurattavia. Laitanpa tähän vielä kuvan yhdestä oravastakin.

Pakkanen on kiristymään päin, loppuviikoksi on luvattu jo - 20 astetta. Voi harmi, eihän noissa lukemissa voi Okoa juoksuttaa, vaan on tyydyttävä lyhyisiin kertalenkkeihin. 

Tassuhiki lemuaa ja ikeniä kutisee

Tänään katselin Okon hampaistoa ja huomasin, että aika paljon on jo uusia hampaita suussa. Etsin netistä koiran hammaskartan, jotta voin seurata, minkä verran on vielä hampaita vaihtumatta:

Koiran hampaisto

Kun katselen tuota yläleuan karttaa (alhaalla oikealla), näyttäisi siltä, että Okolla ovat vaihtumatta vain kulmahampaat ja kolmannet poskihampaat sekä ylhäältä että alhaalta. Ihan varma en ole, ovatko jo takimmaiset pienet hampaat puhjenneet, etummaiset poskihampaat ovat kuitenkin kasvamassa. Kolmannet poskihampaat jököttävät vielä paikoillaan sekä ylhäällä että alhaalla. Ikeniä siis edelleen kutittaa. Nuo uudet hampaat ovat niin ihanan vahvat ja valkoiset, ihan kuin helmiä olisi suussa (paitsi nuo raateluhampaat ovat tosi julmat). Toivottavasti poronluut pitävätkin hampaat hyvinä ja hohtavina, vaikka toivossa on hyvä elää, että hampaiden harjauskin joskus onnistuu (nyt ikeniä saa silloin tällöin harjata, riippuu Okon mielialasta, heh). Parempi hoitokeino hampaille taitaa kuitenkin olla luiden pureskelu ja possunkorvien syönti. 

Eilenkin ajoimme Laanilaan ja lähdimme sieltä talvikävelyreittiä kävelemään. Oko oli onnessaan, kun sai juosta vapaana. Jostain syystä se ei kuitenkaan mielellään tule sisälle autoon (varsinkaan, jos auto on käynnissä). Se istua junttaa paikallaan eikä maanitteluista huolimatta tule sisälle ennen kuin vaari nostaa sen syliinsä ja autoon. Autossa se nykyisin menee sohvalle ikkunan viereen istumaan ja katselee sieltä maisemia, kun auto liikkuu. Ja mummo istuu vieressä ainakin niin kauan, kunnes turvavyösysteemi on hankittu. 

Eilisen ja tämän päivän lenkit ovat menneet ilman ramboilua. Autoja kyllä kytätään ja mieli teksi syöksyä perään, myös ihmiset herättävät uskomatonta mielenkiintoa. Välillä Oko vetää taluttimessa niin, että tuntuu kuin se ulkoiluttaisi minua enkä minä sitä. Välillä taas kävelee ihan nätisti vetämättä. Tämä asia pitäisi ottaa todella työn alle, koska Okon voimat alkavat olla jo sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Jormakin ihmetteli, miten vahva poika jo on, vaikka ikää ei ole kuin 4,5 kuukautta. Tuntuu kuin sillä olisi hevosen voimat. Oko hyppii mielellään vallien päälle nähdäkseen autoja ja muutakin "mualimmoo". Lumivallit ovat korkeat ja on ymmärrettävää, että kävelytieltä ei koira näe mitään, jos ei välillä kurkista korkeammalta. Eilen postilenkillä Oko sai taas kehuja eräältä mieheltä. Eihän Oko sitä itse ymmärtänyt, mutta kyllä mummon ja vaarin sydämessä ailahti lämpimästi, heh!

Parina viime yönä Oko on hypännyt aamupuolella yötä minun ylitseni yhdellä loikalla sänkyyn. Siellä se laittaa otsan otsaa vasten ja tuhisee kuin pieni vauva. Onneksi se ei viivy sängyssä kauan, vaan palaa pian omaan vuoteeseensa. Toisaalta tuo tapa on huono, koska se tietää paljon lisää pykkiä ja silittämistä. Toisaalta tuntuu niin mukavalta, kun ollaan Okon kanssa poski poskea vasten, mutta silti .... Tänä aamuna tuli taas tehtyä virhe, kun Oko aamuseitsemältä hyppäsi vuoteeseen ja sitten nukuttiin potsojollaan aina vartin yli yhdeksään. Ja me kun olimme vaarin kanssa sopineet, että Oko ei saa olla vuoteessa silloin, kun sänkypeitto ei ole petattuna. Hui hai sentään. Mihin kummaan nuo tuollaiset ajatukset katoavat silloin, kun karvapallo tulee osoittamaan kiintymystään? Ole tässä sitten kasvatuksen kanssa johdonmukainen. 

Okolla on aika voimakas tassuhiki. En tiedä, johtuuko se ruuasta vai mistä. Kun poika nukkuu kerällä ja siitä oikaisee potsojolleen, käpälistä lähtee kunnon lemu. Ei se pahalta haise, mutta ei järin hyvältäkään. Joskus, kun se on oikein onnellinen, sen päätä nuuhkiessa taas tuoksuu jännä, hyvä ja raikas tuoksu. En osaa verrata tuoksua mihinkään. On siis pidettävä pojalle onnen hetkiä ja nuuskittava ja nuuskittava, kunnes tuoksua voi verrata johonkin tuttuun. En tassuhiestäkään osaa sanoa, miltä se tuoksuu (tai haisee). Vaari ei haista kumpaakaan, mutta minulla onkin aika herkkä hajuaisti. Kaikenlaisiin tuoksuihin ja hajuihin on siis totuttava, mutta sen tiedän, että vauvalle Oko ei enää tuoksu.

Laitan tähän vielä muistin virkistämiseksi tyttären koirista viime kesänä ottamani kuvan ja alle Okon kuvan:

Ensi kesänä meillä on siis tällainen neljän

karvaisen kullanmurun kerho kokoontumassa 

ja odottamassa namipaloja.

Oko täytti 4 kk 2 viikkoa

Tänään Oko täytti 20 viikkoa eli 4 kk 2 viikkoa. Mitattiin se meidän kotivaakalla ja painoksi saatiin tasan 17 kg. Pitäisi vielä mitata sen korkeus, sillä naapuri sanoo, että jos on näkemättä Okoa kolme päivää, se on jo sinä aikana kasvanut kovasti. Ja totta on, Oko on jo iso poika, vaikka on vielä "ihan vauva".

Tänään ajoimme autolla Laanilaan ja lähdimme sieltä Okon kanssa ns. luontopolulle eli koiraladulle. Tavallisilla hiihtoladuillahan ei saa koiria kuljettaa (vaikka jotkut pönttöpäät niin tekevätkin). Pakkasta oli vain - 2 astetta ja luonto aivan ihanan luminen. Oko sai juosta vapaana, eikä meidänkään tarvinnut sydän syrjällään vahtia autoja. Reilu pari tuntia meni reissulla aikaa ja poika otti sen jälkeen pitkät unet. Tässä alla pikkupikku videonpätkä reissulta.

 Tässä luminaama-Oko odottaa, että vaari heittää sen

lelua ja se saa sännätä perään

Paluumatkalla vaari haki postin ja Oko-poika seurasi

tarkkana vaarin liikkeitä auton ikkunasta

Huomiseksi on luvattu - 7 astetta pakkasta. Onneksi ei tuon enempää. Hyvä ulkoilupäivä on siis tiedossa. Huomenna on myös siivottava. Okosta ei lähde karvoja juuri ollenkaan. Nyt sen "munaskutkin" ovat saaneet karvapeitettä, samoin kauluskarvat ovat kasvaneet ja tuuhettuneet kuin myös vatsakarvat ja housut. Häntä näyttää jo koiran eikä majavan hännältä. Tuntuu, että karvapeitteen alusväri muuttuu koko ajan, eikä vielä tiedä millainen turkki pojalle aikuisena tulee. Poskien ruskeus on vähentynyt huomattavasti vauvaviikoista, nyt posket ovat ihan hennon vaaleanruskeat. Näyttäisivät valkoisilta, jos ei valkoinen kaulus olisi vieressä.

Eilen kävimme Ivalossa. Siellä meni taas monta tuntia. Vein kirjastoon lainaamiani koirankasvatuskirjoja ja otin uusia. Neuvoista menee ihan sekaisin, kun yksi neuvoo sitä, toinen tyrmää sen ja neuvoo tätä, minkä taas kolmas tyrmää ja neuvoo sitä sun tätä. Tietysti on hyvä lukea monenlaisia keinoja pulmatilanteisiin ja ehkä niistä joku aina tehoaakin. Tällä hetkellä ainakin yksi juttu minulta tehoaa. Oko on yleensä aina puolivälissä lenkkiä halunnut käydä leikkimään oman talutinhihnansa kanssa. Se kiskoo sitä suuhunsa ja murraa ja pärrää ja kiskoo aina enemmän ja enemmän. Sitten se rassu on aivan "kääreessä" hihnansa kanssa ja jos menet sitä selvittämään, se alkaa näykkiä käsiä tai hihaa. Jos saat hihnan selvitetyksi niin se saattaa tarrata vaatteisiin. Tätä on koetettu vaarin kanssa monenlaisella keinolla saada loppumaan. On kielletty, on jätetty huomioimatta, on hiljaisella tiellä laskettu irti, ym., mutta mikään ei tunnu tehoavan. Sitten luin yhdestä kirjasta, että pitää murahtaa samalla tavalla kuin emo tekisi ja näyttää hampaitaan. No, minä olin Okon kanssa yksin kiertämässä Suopunkitietä eilen aamulla ja taas tuo ramboilu alkoi. Kun Oko roikkui hihassani kiinni, minä kumarruin sitä kohti, irvistin ja murahdin äkäisesti. Poika irroitti heti ja käveli kiltisti koko loppumatkan kotiin. Tätä samaa koetti vaari tänään aamulenkillä, mutta ehkä vaari ei osaa murahtaa ja irvistää yhtä rumasti kuin minä, sillä Oko luulee sitä leikkiin kutsuksi. Sen pylly on pystyssä, häntä heiluu ja se haukkuu ja pyörii iloisesti vaarin ympärillä. Vaarihan meillä yleensäkin on leikkinyt Okon kanssa ramboleikkeijä (minä en), ehkä senkin takia Oko (ainakin toistaiseksi) pitää minun murahdustani "arvossaan". Minun murahdukseni ovat vielä toistaiseksi tehonneet. Täytyy vain säästää niitä harvoihin kinkkisiin tilanteisiin, ettei poika ala pitää niitä pelkkänä lässytyksenä. Toisaalta säälittää, kun se on murahdukseni jälkeen niin anteeksipyytäväinen. Tuntuu kuin olisin puraissut sitä ....

Eilen ostin "hävyttömän kalliita" poronsydämiä ja liottelin niitä laimeassa etikkavedessä yön yli. Kulmapaisti olisi ollut halvempaa, mutta tajusin hintaeron vasta kotona. Jorma antoi Okolle illalla pienen palan sydäntä ja sekös oli pojasta ah niin ihanaa. Se ei alkuun raatsinut kuin lipoa sitä, sitten se heitteli sitä ympäri lattiaa ja makaili vieressa vahtimassa, ettei kukaan muu sitä nappaa. Lopuksi se sitten herkutteli ja söi palan. Sama toistui tänä aamuna. Aamulla kuutioin sydämet ja laitoin ne uunipussiin kypsymään miedossa lämmössä mureaksi. Kun olivat kypsiä, laitoin ne vielä kuivahtamaan uuniin. Nyt Okolle on naminameja opetuspaloiksi moneksi päiväksi. Ostin eilen myös kaksi pullollista poron verta. Oko tykkää valtavasti veriletuista ja hyvältä ne maistuvat meistäkin.