Joulun aikaan

Mihin tämä aika oikein katoaa? Nähtävästi päivämme ovat hurahtaneet Okon ja Haltin kanssa lenkkeilyyn, joululaatikoiden (lanttu, porkkana, kaali) valmistukseen, kakkujen, pipareiden ja karjalanpiirakoiden leipomiseen. Kakkuja ja karjalanpiirakoita on tehty useampaan otteeseen. Ja Oko on vallan ihastunut kaikkiin mummon leipomisiin ja kakkutaikinaa se oikein mankuu. No, nyt jouluna Oko on syönyt samaa jouluruokaa kuin mekin ja totta vie, kinkku maistuu! Säät ovat olleet todella ihanteelliset lenkkeilyn kannalta, eikä lonkkanikaan ole enää suuremmin vaivannut. Tosin olen pyrkinyt vain noin 10 km per päivä kävelemään, Okolle ja vaarille tulee lähemmä 15 km per päivä. 

Mitäs muuta me olemme tehneet? Oko sai 17.12. tehosterokotuksen eläinlääkäriltä, seuraavan kerran rokotetaan kolmen vuoden päästä. Eläinlääkärillä oli hauska nimi, Raiku Sarvioja. Muistaakseni koiramaailman "allakkakin" tuntee nimen Raiku. Rouva Raiku oli jo varttunut ja varmasti paljon kokemusta oleva eläinlääkäri. Hän totesi Okoa katsellessaan, että "onpas täydellinen bordercollie". En tiedä tarkoittiko hän Okon ulkomuotoa vai sen muita ominaisuuksia. Oko oli nimittäin taas todella terhakka ja kiltti poika vastaanotolla. Minusta on jännää, että se ei pelkää eli "haista" ollenkaan, että ollaan eläinlääkärillä. Eikä se edes huomannut kun Raiku pisti piikin sen pakaraan. Kiltti poika! Eläinlääkärin tiloissa Oko asteli vaakaan ihan muina miehinä ja sai painolukeman 22,8 kg. Hyvin olemme pystyneet pitämään sen painon kurissa, vaikka välillä tuntuu, että se syö kuin hevonen, eikä ole ollenkaan kranttu siitä, mitä syö. Kaikki käy, se on oppinut jopa kohteliaasti kerjäämään ruokaa. Tänään minua huvitti, kun se söi silliä ja pyysi lisääkin, mutta en uskaltanut antaa. Piparit ja kakut ovat namia, samoin viinirypäleet ja omenat, mandariinistakin kelpaa pari palaa, mutta sitten on siirryttävä muihin herkkuihin. Herkkukurkut ja punajuuret ovat ihan kelvollista syötävää, samoin salaatit, paprikat, tomaatit, kurkut, kesäkurpitsat ym. ym. .... Helppo koira ruuan suhteen.

Turkkiaan Oko kapsuttelee milloin mistäkin. Olen tarkistanut tarkistamista päästyäni sen ihoa, mutta en ole löytänyt mitään syytä kutisemiselle. Eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että saattaa johtua pakkasesta/kuivasta ilmasta. Kehotti antamaan päivittäin rypsiöljyä ruokalusikallisen. Sitähän me olemme Okolle antaneetkin aikaisemmin, mutta ei kovin säännöllisesti. Nyt se saa joka päivä aamuruuan kanssa. Vielä vaikutusta ei ole näkynyt. Tervehän tuo poika on ollut, mikä on hieno asia. 

Lenkeillä Oko vahtii varjoja ja napsii niitä. Jos varjoja ei ole, sen pää pyörii kuin väkkärä ja silmät etsivät "mitähän kivaa minä löytäisin". Jos muuta ei keksi, niin sitten tehdään kuperkeikkoja tämän tämän. Tänään päivällä se alkoi "keskustelemaan" aikansa kuluksi. Se kulkiessaan katsoa napitti silmiin ja keskusteli ihan oikeasti, kyllä meitä nauratti.  

Laitetaanpa sitten hieman kuvia:

 Ostin Okolle Kuukkelista sinisen hymynassun, jossa on vinku sisällä. Se oli Okosta niin kiva lelu, että kävin ostamassa sille jouluksi vielä keltaisen ja vihreän hymynassun. Tässä kuvassa Oko pyytää nostamaan tiputtamansa nassun takaisin sille. 

 Välillä on otettava "tirsat".

Okosta on tullu "isäntäänsä" siinä, ettei se suuremmin tykkää tuijotella kameran linssiin. Tässä se kuitenkin suostui poseeraamaan hymynaamojensa kanssa, tosin vähän nolona.

 Tässäpä meidän joulukoristeemme; joulukuusi ja jäälyhdyt.

 Aatonaattona kävelylenkillä Kaunispään Etelärinne II:lla.

 Lunta satoi ja maailma oli - ah niin kaunis!

On kyllä tunnustettava, että paljon mukavampaa on kävellä pienessä pakkassäässä kuin Etelä-Suomen lumettomilla ja märillä teillä. Huushollin lattiakin pysyy puhtaana, hih. 

Vaari on opettanut Okolle nassujen värejä. Oko tuntee hymynaamat nimellä "nassu", se osaa hakea ne, mutta värierottelu on vielä "opissa". Jorma opettaa sitä niin, että sanoo "vihreä nassu", osoittaa sitä ja sanoo "nosta vihreä nassu" (tai sininen nassu tai keltainen nassu) ja Oko tekee työtä käskettyä. On se ihme veijari siinä mielessä, että sillä on kyltymätön tekemisen (oppimisen?) halu. Täällä oli muutama viikko sitten lomailemassa eräs bordercollie omistajansa kanssa. Tämä kertoi, ettei hänen bortsunsa leiki ollenkaan, ei leluilla eikä ihmisten kanssa, ei kyttää autoja eikä sillä ole mitään bordercolliemaisia taipumuksia, vaikka oli ns. puhdas rotukoira. No, Okolta olisi saanut vähän mallia .....

Tänään on joulupäivä. Joten toivotamme koko porukalla Hyvää Joulua!

Duracell-pupu nimeltä Oko

Kylläpä aika rientää. Nyt elämme jo joulukuun 7. päivää ja edellisestä kirjoituksestani on kauan. No, eihän täällä mitään suuria mullistuksia ole ollut. Pari viikkoa sairastin lonkkaani ja olin viikon verran lenkkeilemättä (pojat saivat laatuaikaa). Nyt kivut ovat ainakin toistaiseksi olleet pois, mutta en ole osallistunut vieläkään kaikkiin päivittäisiin lenkkeihin.

Okosta on tullut varsinainen Duracell-pupu. Kun olemme ulkona, se kyttää varjoja ja niitähän katuvaloissa tulee aina uusia ja uusia. Oko yrittää napata liikkuvaa varjoa kiinni, varsinkin heiluvien käsien varjoja. Sisällä se on keksinyt kytätä eteisessä omaa oviin heijastuvaa varjoaan, se pläsäyttää kirsunsa vauhdilla oveen niin, että vesi tirisee. Olen varoittanut Okoa, että sen kirsusta tuleekin pieni musta kärsä, jos se kirsuaan alinomaa tökkii voimakkaasti vasten ovea. Meidän pikkuisesta hauvastamme tulee sitten hauvapossu. Pyyhin ovia etikkaan kostutelulla liinalla, mutta ei sekään auta. Varjot ovat nyt ihan must-juttu, välillä lattiakin on märkänä ei vain ovi. Ainoa keino estää Okoa läiskimästä kirsuaan oviin on laittaa portti ovien eteen. Tuota porttia se vieroksuu, ei uskalla ihan liki mennä.

Vanhoja asioita ollaan kertailtu ja harjoiteltu. Uusia asioita se on lähinnä "itseopiskellut". Näitä ovat "televisio" ja "mennään sängyn päälle". Kun Oko kuulee tv:stä koiran haukuntaa, se juoksi aikaisemmin eteiseen haukkumaan ja sille tuli sanottua "se tulee televisiosta". Nyt Oko on sitten hiffannut mikä se televisio on. Kun sille sanotaan "se tulee televisosta" poika juoksee televisoruutua katsomaan. Tuo "mennään sängyn päälle" on Okosta sen takia kiva juttu, koska se tietää jähäämistä ja leikkiä sängyn päällä. Okohan ei saa tulla sänkyyn silloin kun vuode on auki, mutta kun vuoteen päälle on levietty sänkypeitto, sillä on lupa hypätä sänkyyn. Kun sille sanoo "mennään sängyn päälle", se nappaa suuhunsa turvakon tai pallon ja häntä heiluen kipittää ekana sängyn päälle. Siellä olen leikkinyt sen kanssa turvakolla vetoleikkiä, piilottanut palloa koristetyynyjen alle ja heittänyt palloa niin, että Oko ottaa koppeja. Nämä ovat Okosta mukavia sängynpäällä leikittäviä juttuja ja niihin väsyttyään se tulee kainaloon ja sille pitää leperrellä hiljaisella äänellä, miten suloinen ja kultainen ja kaunis ja mukava ja sitä ja tätä se oikein on.

Joku aika sitten oli liki parikymmentä astetta pakkasta ja nyt on taas pakkasjakso. Ihme minusta, että syksyllä Oko ei tykännyt ollenkaan Back on Track -loimestaan, mutta nyt pakkasilla se antaa pukea sen ylleen mielellään. Olemme pitäneet pakkasrajana 15 astetta ja 2 km:n pituista lenkkiä, lyhyemmälle lenkille emme ole loimea laittaneet, sillä Oko pitää huolen lämpimyydestään hyppien ja loikkien.

Ensi viikolla soitan eläinlääkärille ja yritän varata tehosterokotukseen ajan tammikuun alkuun. Samalla aion kysellä Okon itsensä rapsuttamisesta ja pyytää tarkistamaan Okon korvat. Minusta itsestäni näyttää, että korvat ovat ihan erinomaisessa kunnossa, mutta ei Oko niitä ihan mielellään anna "ronkkia". Tuo rapsutteleminen on jotenkin epämääräistä, se ei kohdistu mihinkään tiettyyn paikkaan, vaan Oko rapsuttelee milloin sieltä milloin täältä. Mitään hilsettä tms. sen iholla ei ole. Iho on aivan puhdas.

Valokuvia en ole nyt juurikaan ottanut, on ollut laiskuus huipussaan. Tässä kuitenkin viimeisimpiä otoksia muutama:

 Leikkien lomassa otetaan pienet tirsat, nukkuma-asento on ihan miten sattuu,

välillä näin söpö, välillä jalat ovat sikin sokin ja välillä koko poika on solmussa.

 Tässä on tennispallot pinottu suuhun, kohta ne tuodaan mummon

luokse ja heitetään vauhdilla pois.

 Varjon kyttäys alkaa ....

Kohta pläjähtää kirsu vauhdilla oveen - häntä huiskaa siihen malliin ....

 

Ja nyt, armoton lätinä on päällä .... sylki roiskuu ja murina säestää ....

Ai, miks varten sitä ei sais tehdä?

Oko Onni Otto Oskari Olavinpoika "Taavilainen"

Alkutalvi on ollut tosi mukava pakkasten suhteen, toivottavasti koko talvi menisi näin mukavasti. Kaamosta kohti mennään jo kovaa vauhtia, kohta aamuauringon kajoa seuraa välittömästi ilta-auringon kajo, mutta itse aurinko pysyy piilossa horisontin takana. Nyt on täyden kuun aika ja eilen iltalenkin aikoihin (n. klo 21) kuutamo oli niin kirkas, että puiden varjot näkyivät hangella. Vielä olemme tarenneet lenkeillä ilman loimea. Sitten, kun pakkanen kiristyy - 15 asteeseen ja yli, laitamme loimen Okon päälle. Tosin en ole varma, huoliiko se sitä ja tarvitseeko se edes sitä, sillä sellainen Touhu-Taneli tuo poju on lenkeillä. 

Oko on edelleen se sama höpsö Oko Onni Otto Oskari Olavinpoika "Taavilainen" kuten tähänkin asti. Aamuisin olemme touhunneet samoja juttuja ja Oko osaa jo "vaatia" näitä aamuleikkituokioita. Päivällä se huvittaa itse itseään. Se on keksinyt varjot! Ihan höpö. Se menee eteiseen ja kun oviin tulee sen varjo, se heiluttaa häntäänsä ja yrittää ottaa hännän varjoa kiinni. Välillä auringonpaisteessa varjot ovat niin selvät, että se haistelee oman kuononsa varjoa tai yrittää ottaa "varjohauvan" korvasta kiinni. Tämä on muutaman päivän ajan ollut sen kliffa homma. Uutta on myös se, että Oko yrittää välillä tulla syliin. Eihän se siihen mahdu kuin osaksi, mutta on se vaan niin liikuttavaa. Usein sylittelyhetken jälkeen se haluaa painia ja aikansa touhuttuaan se käy sohvalle viereen nukkumaan. Ihana otus!

Lenkeillä se on koko ajan jotain puuhaamassa. Kun Halti kävelee eteenpäin juuri päätään mihinkään suuntaan kääntämättä, niin Okon pää pyörii sinne ja tänne ja silmät etsivät koko ajan jotain mielenkiintoista. Sitten pitää keskustella joko haukkumalla tai hrrr-mrr-kielellä meidän kanssamme asioista. Tässä alla "todisteita" sen touhuista eiliseltä päivältä.

 Minulta jäi ostamani koirantalustusvyö Kitkalle ja oli pakko ostaa uusi, mihin saan Okon taluttimen kiinnitettyä vyötärölle varmistamaan, että jos kädet jostain syystä irtoavat, ei Oko kuitenkaan pääse juoksemaan autojen perään. Se hyvin mielellään tekisi sen, vaikka autojen ohittamiset sujuvat suht mutkattomasti - edelleen kuitenkin kyttäysasennossa henkilöautojen kohdalla, ja kun auto menee ohi, Okolle tulee kiire ottaa se kiinni. Isommat autot pääsevät mukavasti ohi ilman mitään suurempia kommervenkkejä. Ihmisten ohitukset onnistuvat silloin, kun kukaan ei tule taputtelemaan Okoa, mutta jos tulee, niin silloin Oko odottaa, että reissun aikana kaikki ihmiset haluavat sitä taputella. Tuosta yllä olevan kuvan vaatetuksestani näyttäisi sille, että täällä on kymmeniä asteita pakkasta, vaan ei ollut kuin - 7. Tuo puku on vain niin mukava pitää päällä, se ei hiosta ja se on lämmin.

Hurja, miten iso suu!!!! Lumileikit ovat Okosta lenkkireissujen ilo ja autuus, ne jopa päihittävät henkilöautojen kyttäämisen sen mielestä. Pehmeää lunta on niin kiva ottaa kiinni samoin kuin juosta lumikökkäreiden perässä, kannella niitä suussa ja pureskella pieniksi.

Voi mikä peto!

 Kun lumi on pehmeää Oko tykkää hyppiä hangessa sinne ja tänne. Minä yleensä potkin lunta puoleen ja toiseen poispäin Okosta ja Oko hyppää lumen perässä ottamaan sitä kiinni. Se oikein vonkuu tätä leikkiä.

 Tämä on kyttäysasento!

Hyppy hangessa!

Yhtenä päivänä ompelin Okon kaikki rikkoutuneet pehmolelut. Joukossa oli Okon ensimmäinen lelu, Hello Kitty -tyttö. Tyttöhän on ollut monta kuukautta piilossa, sillä se enää vain vähän muistuttaa tyttöä, mutta sen ääni toimii edelleen. Kun olin ommellut taas kerran tytön kasaan, painoin sen soimaan. Oko kuunteli pää kallellaan "tytön laulua". Annoin tytön Okolle ja Oko laittoi sen "laulamaan". Sitten Oko alkoi itse ulvoa mukana ihan samalla tavalla kuin pienenä Rovaniemelle mennessä. Kyllä meitä vaarin kanssa nauratti. Voi tuota meidän Oko Onni Otto Oskari Olavinpoikaa!!!!!

Merkittävä vuosipäivä!

Tänään tuli vuosi siitä, kun kurvasimme aamulla auton Sonkajärven Pohjoismäellä Alapihan (Bergmanien) pihalle. Siellä vastaamme tuli musta labaradorinnoutajapoika Hugo ja brodercollieäiti Siru. Heti pihalle ilmestyi myös Sari ja yhdessä menimme katsomaan bordercollieisä Frediä. Hetken päästä menimme sisälle tapaamaan muita perheenjäseniä ja Merike vei meidät katsomaan suloisia bordercollievauvoja, Sirun ja Fredin suloisia lapsia. Ja siellähän meidän valokuvista ennakkoon varaamamme tähtisilmäpoika oli perimmäisenä, mutta tosi topakkana pentuaitauksen päällä katsomassa, ketä sieltä tulee. Meidän ei tarvinnut yhtään epäillä, heti tiesimme, että tuossa on meidän ikioma Okomme! Merike sanoi, että jos haluamme vaihtaa valittua pentua, sen voisimme tehdä, mutta ei ajatus tullut mieleemmekään. Olimme jo ennakkoon saamiemme valokuvien perusteella täysin myytyjä Okoon. Merike otti Okon pois laatikosta ja tutustuimme pentuun tovin ennen paluumatkalle lähtöämme. Olimme ennakkoon pehmustaneet banaanilaatikon, johon laitoimme Okon, minä istuin laatikko sylissäni autossa ja Jorma ajoi. Muistan, että Oko vingahti vain kerran, ja tyytyi sitten olemaan "meidän potra poika". 

Tässä vasemmalla Oko pentulaatikon reunalla, vieressä sisko tai veli.

Tässä Oko-vauvana, tosi makean muhkeana!

Tässä kuvassa Oko on jo Saariselällä kotona tutustumassa uuteen kotiin. Voi

tuota ilmettä ja voi tuota pentukarvan pehmeyttä ja hauvavauvan tuoksua, ne voin

vieläkin mielessäni aistia.

 Tässä Oko on ensimmäistä kertaa elämässään käymässä Ivalossa. Tosi 

tarkkana katsellaan maailmaa.

 ... ja sitten tuli pissi, oike kunnon suihku!

Nyt on vuosi vierähtänyt, mutta edelleen Oko on topakka itsensä. Olemme olleet todella tyytyväisiä Okoon. Se on tuonut elämäämme vauhtia, iloa ja varsinkin eloa, ja sama tahti jatkuu. Oko on rokotettu, sirutettu ja sillä on EU-passi. Vain kerran tämän vuoden aikana Oko on ollut kipeä. Silloin se oksensi ja ripuloi parina päivänä, veimme sen eläinlääkärille toisena päivänä ja Oko oli pari tuntia tiputuksessa, sai lääkkeet ja poika parani entiselleen. Oli surullista katsoa pojan sairastamista, tuntui kuin itsekin olisi ollut huolesta sairas. Pentuna Oko madotettiin ohjeen mukaan ja sen jälkeen keväällä ja syksyllä. Mitään loisia punkkeja lukuun ottamatta emme ole Okolla huomanneet. 

Luonteeltaan Oko on aika herkkä, mutta kyllä siltä itsepäisyyttä ja omaa tahtoa löytyy. Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä hellyydenkipeämmäksi se tulee, halipula on aina läsnä. Koko vuoden aikana Oko ei ole ollut meistä erossa paria minuuttia kauempaa ja noita pariminuuttisiakaan ei ole ollut montaa kertaa. Ensin tuntuivat kauppareissut hassuilta, kun ensin minä kävin ostamassa kevyemmät ostokset ja sitten vaari meni ostamaan maidot ja piimät, toinen meistä oli Okon kanssa joko ulkona tai autossa sillä aikaa. Nyt tästä on tullut jo tapa. 

Me touhuamme Okon kanssa paljon, sisällä pelaamme kahdella tennispallolla ja leikimme muilla Okon leluilla sen kanssa ja ennen kaikkea juttelemme sille hyvin paljon. Lähes joka päivä se nykyisin yllättää meidät sillä, miten paljon se ymmärtää puhetta ja tietää sanojen merkityksiä. Ja Okolla on uskomattoman hyvä huumorintaju, se tulee päivittäin esille monissa eri tilanteissa. Aamuisin meillä on kertaustunti. Silloin kertaamme opittuja asioita ja joskus opettelemme uusia. Käskyt: paikka, odota, etsi, tassu - toinen tassu, hyppää, ryömi, maahan, tänne, istu, alas, ulos, nosta, valjaat, muumi, pallo, ym. ovat hallussa. Näitä kertailemme aamuisin, sillä se tuntuu olevan Okosta kaikkein mieluisin aika näihin asioihin. Tosin pallonpeluuta tennispalloilla tehdään pitkin päivää ja muitakin leikkejä silloin tällöin. Ulkona Oko kantelee lumikönttejä ja sille pitää potkia lunta, jota se sitten yrittää ilmasta haukata. 

Nykyisin kävelemme Okon kanssa toistakymmentä kilometriä päivässä, teemme kolme tai neljä yli kolmen kilometrin lenkkiä tai sitten kaksi lyhyempää ja yksi kymmenen kilometrin lenkki riippuen tietenkin säästä. Mökillä ollessamme vaari pelaa tuntitolkulla Okon kanssa jalkapalloa, frisbeetä ja turvakkoa. Aitasimme kesällä koko mökkitontin metalliverkkoaidalla, niin Oko (ja tyttäret koirat) voivat juoksennella siellä vapaana. 

On Oko tehnyt pahojaankin. Pienenä sillä oli tapana purra ja meidän kätemme olivatkin muutama kuukauden haavoilla ja mustelmilla. Pienenä se lenkillä hyppi vaatteisiin ja minun talvilenkkipukuni onkin 1 cm:n ompeleita täynnä. Sängyn jalassa on iso lovi, eikä meillä ole tietoa, milloin Oko on sen saanut aikaan. Sohvapöydän jaloissa näkyy järsimisen jäljet ja sohvapöydän pinnalla hampaiden jäljet. Ruokapöydän ja tuolien jaloissa näkyvät myös hampaiden jäljet ja yksi pieni pätkä lattialistaa täytyy uusia ja sen yläpuolella on maalattava pätkä seinää. Yksi sänkypeitto on "entinen". Täällä Saariselällä Oko on antanut nahkasohvan ja nojatuolien olla rauhassa, mutta Kitkan mökillä se on raapinut nahkasohvaa. Johtuneeko siitä, että sohva on paksua hirvennahkaa. Kitkalla Oko puri takan rappaukseen kolon, se on paikattava ja maalattava. Pieniä nämä ovat kuitenkin sen ilon rinnalla, minkä Oko on elämäämme tuonut. 

Oko on reissannut vuoden aikana paljon. Olemme käyneet sen kanssa Itä-Suomea ristiin rastiin, toukokuussa olimme Eijan ja Karin, Arcon, Kepan ja Oksin luona Kouvolassa, kesäkuussa olimme Eijan ja hänen koiriensa kanssa reilun viikon Kangasalla Roineen mökillä, olemme olleet Kitkan mökillä, olemme kiertäneet Lappia ristiin rastiin, olemme käyneet muutaman kerran Norjassa, patikoineet pitkin ja poikin eri reittejä Tenolta Näätämöön ja Saariselältä Pulmankijärvelle. Monta kalareissua on tehty. Oko osaa olla hienosti veneessä, kun me vaarin kanssa nostamme tai laskemme verkkoja. Paljon on tähän vuoteen mahtunut tekemistä ja näkemistä. Oko tykkää "asua" autossa, mikä on meistä todella mukava asia. 

Pienempänä Oko osasi säännöstellä syömisensä, se ei koskaan syönyt liikaa. Nyt kastraation jälkeen Okon ruokahalu on ihan huomattavasti lisääntynyt ja annettavan ruuan määrää täytyy tarkkailla, ettei pojasta paisuisi liian lihavaa. Sehän ei ole eduksi koiran terveydelle kuten ei meille ihmisillekään. Kastraatio onnistuttiin tekemään tosi hyvään aikaan, Oko oli vielä alle vuoden, eikä sen "miehisyys" ollut vielä saanut täyttä voimaa. Tosin se yritti nylkyttää Otto-poikaa (isoa nallea), mutta nostimme Oton parvelle piiloon. Ja jossain vaiheessa lähistöllä oli nähtävästi juoksulla narttu, koska Oko oli hyvin levoton ja halusi jatkuvasti ulos haistelemaan jälkiä. Kastraation jälkeen Oko ei ole osoittanut minkäänlaista nylkyttämisen tarvetta, se ei ole järin kiinnostunut toisten koirien sukupuolesta, eikä osoita minkäänlaista levottomuuden merkkejä, vaikka lähistöllä varmasti liikkuu myös narttuja, joilla on juoksuaika. 

Ja nyt tähän päivään. Tänään siis juhlimme Okon meillä olon vuosipäivää! Ihana vuosi takana. Tässä kuvia eilisillalta ja tältä päivältä:

 Me katselimme televisiota ja Oko nukkui.

 Tämä on "poikien" juhlakakku, vaarin isänpäiväkakku ja Okon

meillä olon 1-vuotiskakku. Hyvää on!

 Tämän vinkuankan Oko sai vuosilahjaksi tänään. Se onkin

ollut jo "kovassa käytössä"

 Aamulenkin jälkeen tänään omassa pihassa.

Tämä on tämän päivän virallinen potretti. Oko on ollut meidän

poikamme vuoden. (Okohan on syntynyt 14.9.2012, mutta meidän

poikamme siitä tuli 9.11.2012).

Vaari ottaa voileipää ja Oko odottaa, saisiko siitä maistiaisia. 

Muuta ei voi toivoa kuin sitä, että sekä Okolla että meillä riittäisi terveyttä ja että Oko olisi onnellinen meidän koiranamme. Mehän olemme onnellisia siitä, että olemme löytäneet ja saaneet noin ihanan pojan!

Nostalgiaa ....

Tänään kävimme näyttämässä Okolle muistojen maisemia. Kävimme näyttämässä Okolle entisiä valtausmaisemia. Ilma oli mitä ihanin, - 2 astetta pakkasta ja lunta sateli hiljalleen. Maailma oli uskomattoman kaunis, kynttiläkuuset kohosivat ylväinä kohti taivasta ja koivut olivat kuin Brysselin pitsiä. Jotenkin oli aivan "pyhä" olo.

Oko oli oma touhukas itsensä, kuten kuvista näkyy:

 Korkealle jaksaa pojuli hypätä!

 Mitäs hajuja täältä löytyy?

 Mitä se mummo taas haluaa?

 Ai, poseraamista. Käviskös tämä?

 Kaukana kaikesta ....

 Pyryttää ....

Ihanaa, AUTO TULEE!!!!!!

Oko on sitten hassu höpöliini. En olisi ikinä uskonut, että koira voi olla noin fiksu. Vaikka edesmennyttä cockeriamme Nököä kohdeltiin ihan samalla tavalla, ei se koskaan ollut noin hoksaavainen/viisas. Tosin Nökö joutui olemaan päivisin muutaman tunnin yksin, kun olimme töissä, mutta Oko ei ole ollut kuin korkeintaan pari minuuttia yksin. Aina sen kanssa on jompi kumpi meistä ja Okolle jutellaan hyvin paljon. Olemme varmoja, että koirat ymmärtävät paljon enemmän kuin me ihmiset aavistammekaan. Siitä on meilläkin monta esimerkkiä. Esim. yhtenä päivänä vaari lähti käymään autolla ja Oko meni katsomaan olohuoneen ikkunasta näkyisikö vaaria siellä. Minä laittelin kahvia ja sanoin Okolle ihan normaalilla äänellä, että "mene makuuhuoneen ikkunasta katsomaan, sieltä vaari näkyy". Ja mitä Oko teki? Se kipitti kiireenvilkkaa makuuhuoneen ikkunasta katsomaan näkyykö vaaria siellä. Minä olin aivan "äimän käkenä". Monta muutakin esimerkkiä siitä, että koira ymmärtää puhetta on tapahtunut, mutta ne pitäisi aina kirjoittaa  heti ylös, jotta muistaisi. Ihmettelemme kuitenkin jatkuvasti tuota puheen ymmärtämisasiaa. 

Aika tuon veijarin kanssa kuluu sukkelaan. Olemme ottaneet tavoitteeksi kävellä joka päivä ainakin 10 km. Eilen tuli peräti 18,5 km! Tosin matkaa ei kävellä yhtä mittaa, vaan se jakautuu 3 - 4 eri lenkkiin, joiden välillä pojat ottavat nokoset ja minä luikin nettiin. Tänään on 9,9 km kävelty ja käymme kohta vielä yhden lenkin tekemässä, joten tavoite ylittyy tänäänkin. Usein viime aikoina ja tästä eteen päin on Halti ainakin yhden lenkin verran meidän kanssamme ulkoilemassa.  

Olen jo aikaiseminkin maininnut, että Oko on ns. kaikkiruokainen. Sille kelpaa omenat, banaanit, mandariinit, appelsiinit, paprikat, salaatit, kurkut, kiinankaali, porkkanat, yleensä kaikki mitä se näkee meidänkin suuhumme laittavan. Jätski on Okosta njam, njam, samoin hillot (paitsi sokeroimaton puolukkahillo). Tänään se sai iltaruuaksi paistettuja muikkuja, mitkä ovat sen mielestä ah, niin hyviä! Ja pallon pelaaminen sekä sisällä että ulkona on sen mielestä ihan must-juttu!

Lunta, lunta, lunta vaan

Talvi on tullut ja lunta tulee parasta aikaa taivaan täydeltä. Aamulla kävin Okon kanssa lehdenhakureissulla. Hiljaista oli kylällä. Oko oli ihan ihmeissään, kun ei autoja näkynyt liikenteessä. Kymmenkunta senttiä oli satanut yöllä lunta ja tiet olivat tuhnuiset kävellä, kun aurat eivät vielä olleet ajaneet. Reissulla tuli vastaan jännän näköinen koira (rotua en tiedä, täytyisi kurkkailla googlesta). Molemmat haukkuivat hullun lailla toisiaan. Kysyin, voivatko koirat haistella ja isäntä sanoikin, että hänen koiransa on kova leikkimään. Kuinkas sitten kävikään? Vaikka Oko oli aivan intopinkeenä heiluttamassa häntää, se ei kuitenkaan antanut tuon koiran haistella itseään, vaan tuli minun viereeni "suojaan". Taisi vähän pelätä koiran outoa ulkonäköä. Vähän aikaa juteltiin tuon isäntämiehen kanssa ja sitten jatkoimme matkaa, kun ei koirista sen kummempia kavereita tullut.

Halti on jälleen kuvioissa mukana. Ensin Oko yritti saada sitä leikkikaverikseen, mutta kun Halti ei osaa leikkiä, niin Okokin luovutti. Hyvin tulevat juttuun edelleen. Halti on ihan innoissaan, kun sen ei tarvitse viettää kopissaan pitkiä aikoja. Ja Oko nauttii talvesta, se hyppii lumihiutaleiden perässä ja muutenkin nauttii lumesta.

Kuvia ei ole tullut otettua. Nämä kuvat ovat lähes pari viikkoa sitten Ivalon reissulla otettuja kuvia. Oko näki jotain, mille oli rähjättävä ja sitten se tyytyi vain tarkkailemaan tilannetta. 

Nyt taitaa pikku hiljaa Okokin oppia kulkemaan vetämättä taluttimessa. Ainakin osa lenkistä menee jo ihan kivasti. Olemme viime päivät lenkkeilleet niin, että 10 - 14 km on ollut Kulkurin kellon mittaama matka päivälle. Tosin tuo kilometrimäärä jakautuu kolmeen lenkkiin; aamu-, päivä- ja iltalenkkiin. 

Muuten Oko on sama hassu kultamussukka kuin aikaisemminkin. Leikitty on samoja juttuja. Pääasiallisin opettelu on viime päivinä ollut taluttimessa kulkeminen ja autojen kyttäämättä jättäminen. 

Yksi asia minua ihmetyttää, nimittäin se, miten ihmeessä kaikki japanilaiset ovat ihan hassuja Okon perään. Sitä silitellään, valokuvataan, videoidaan ja sille vilkutellaan. Eikö Japanissa ole koiria ollenkaan? Eilen eräs suomalainen mies pysäytti autonsa ja kysyi onko Oko bordercollie. Sitten se tuli rapsuttelemaan Okoa ja kehui miten kaunis poika se on. Ja onhan Oko ihan komea urho, vaikka totta on sekin, että "kauneus on katsojan silmissä". Parasta kuitenkin on se, miten mukava poika tuosta Rajaseudun Rambosta on kehittynyt. Se on niin hyväilynkipeä ja hullun hauska velikulta muutenkin. Kyllä sen kanssa aika kuluu!

Joka päivä jotain

Täällä on ollut pari päivää myrsky, tuuli ja tuiverrus. Nyt on täysin talven tuntu, sillä lunta tuli ihan mukavasti lisää näinä parina päivänä. Kävelimme sateen seassa metsässä, toisena polkua Tolosjoelle ja toisena kävimme Kaunispään päällä lyhyempien pissatuslenkkien lisäksi. Eilen kiertelimme talvilenkkialueilla ja teimme lumitöitä kolmeen kertaan. 

Jotenkin itsellä on tylsä olo, ehkä kesän reissujen jälkeen on vaikeaa totutella yhteen ja samaan kohtaan (hah), mitään reissuja ei ole odotettavissa. Okon kanssa puuhailua kyllä riittää. Tänä aamuna pelasin sen kanssa palloa ja nauroin itseni kipeäksi. Oko on niin metka, kun pullauttelee palloja suustaan. Sanoinkin vaarille, että nähtävästi Oko tapailee päällään ihmisen käsiliikettä. Käsihän nousee, kun heitämme pallon pompulle, mistä Oko sen sitten nappaa suuhunsa. Oko heittää mieluiten kahta palloa yhtä aikaa. Ensin se laittaa pallot etutassujen väliin ja ottaa ne suuhunsa. Sitten se kipittää minun luokseni, taivuttaa päätään taaksepäin ja pullauttaa pallot pois suustaan, ei voi nauramatta olla! Vahinko vain, että kuvaa tilanteesta on tosi vaikea saada. Välillä Oko myös pelaa tassuillaan eli se kuljettaa tassuillaan palloja luokseni, Pelen ainesta siis!

Eipä tänne tämän kummempaa kuulu, onneksi Oko antaa päiviin sisältöä. Tässä muutama päivä sitten otettuja kuvia:

 Oko kerjää leikkimään.

 Tämä on sen bravuuripyyntö: "TULE nyt LEIKKIMÄÄN!"

 Tuossa tohinassa korvakin kääntyi kaksinkerroin. 

 No, mitäs nyt tehtäis?

Minullapa onkin MUUMI!

Talven tuntumassa

Tulimme maanantaina illalla sakean lumisateen saattamana Saariselälle. Ja yllätys, yllätys, Oko oli ihan mielissään kun pääsi tänne. Kesällähän se aina vain halusi takaisin autoon (mehän asuimme suurimman osan kesästä autossa). Oko nukkuu kaiket yöt omassa sängyssään, vastaa aamuvarhaisella se herättää ulos.

Eipä meillä juuri uusista jutuista ole kertomista, kun ei niitä ole ehditty opettelemaan, onneksi vanhoja asioita on kerrattu ja ne pysyvät pojalla muistissa, kun on ne kerran oppinut. Eilen kävimme reilun kolme tuntia käppäilemässä poluilla ja teimme syksyn viimeiset verijäljet Okolle. Veri tuppasi jäätymään, mutta kyllä jälki vielä onnistui ja se käytiin mennen tullen haistelemassa.

Oko täytti maanantaina (14.9.) yhden vuoden ja yhden kuukauden. Ensi kuun 10. päivä tulee kuluneeksi vuosi, kun Okosta tuli meidän poika. Kyllä aika kuluu nopeasti!

Tämän kummempia ei nyt ole kerrottavana, eilen kävimme lenkillä ja otin sieltä Okosta muutamia kuvia:

 Tämä on nyt se 1 v:n 1 kk:n kuva, tosin otettu vasta 16.10. Oko

huomasi jotain mielenkiintoista lenkillä ....

 Kuukkelihan se oli. Oko ja kuukkeli "paistoivat särkeä" pitkän tovin. 

(Paistaa särkeä = katsella silmästä silmään)

 Ja kun kävely taluttimessa tuntui tylsältä, oli käytävä "hommiin" ....

 "Näin meikäpoika kuljettelee risua ...."

 Askeleet ovat pitkiä, ja meno sen mukaista ....

 Kun risusta tuli selvää jälkeä, otettiin järeämmät puut kuljetukseen ....

Mitähän Saariselän joulupukki toisi Okolle lahjaksi? Nyt ainakin pukilla

on täällä oma toimisto!