Lunta, lunta, lunta vaan

Talvi on tullut ja lunta tulee parasta aikaa taivaan täydeltä. Aamulla kävin Okon kanssa lehdenhakureissulla. Hiljaista oli kylällä. Oko oli ihan ihmeissään, kun ei autoja näkynyt liikenteessä. Kymmenkunta senttiä oli satanut yöllä lunta ja tiet olivat tuhnuiset kävellä, kun aurat eivät vielä olleet ajaneet. Reissulla tuli vastaan jännän näköinen koira (rotua en tiedä, täytyisi kurkkailla googlesta). Molemmat haukkuivat hullun lailla toisiaan. Kysyin, voivatko koirat haistella ja isäntä sanoikin, että hänen koiransa on kova leikkimään. Kuinkas sitten kävikään? Vaikka Oko oli aivan intopinkeenä heiluttamassa häntää, se ei kuitenkaan antanut tuon koiran haistella itseään, vaan tuli minun viereeni "suojaan". Taisi vähän pelätä koiran outoa ulkonäköä. Vähän aikaa juteltiin tuon isäntämiehen kanssa ja sitten jatkoimme matkaa, kun ei koirista sen kummempia kavereita tullut.

Halti on jälleen kuvioissa mukana. Ensin Oko yritti saada sitä leikkikaverikseen, mutta kun Halti ei osaa leikkiä, niin Okokin luovutti. Hyvin tulevat juttuun edelleen. Halti on ihan innoissaan, kun sen ei tarvitse viettää kopissaan pitkiä aikoja. Ja Oko nauttii talvesta, se hyppii lumihiutaleiden perässä ja muutenkin nauttii lumesta.

Kuvia ei ole tullut otettua. Nämä kuvat ovat lähes pari viikkoa sitten Ivalon reissulla otettuja kuvia. Oko näki jotain, mille oli rähjättävä ja sitten se tyytyi vain tarkkailemaan tilannetta. 

Nyt taitaa pikku hiljaa Okokin oppia kulkemaan vetämättä taluttimessa. Ainakin osa lenkistä menee jo ihan kivasti. Olemme viime päivät lenkkeilleet niin, että 10 - 14 km on ollut Kulkurin kellon mittaama matka päivälle. Tosin tuo kilometrimäärä jakautuu kolmeen lenkkiin; aamu-, päivä- ja iltalenkkiin. 

Muuten Oko on sama hassu kultamussukka kuin aikaisemminkin. Leikitty on samoja juttuja. Pääasiallisin opettelu on viime päivinä ollut taluttimessa kulkeminen ja autojen kyttäämättä jättäminen. 

Yksi asia minua ihmetyttää, nimittäin se, miten ihmeessä kaikki japanilaiset ovat ihan hassuja Okon perään. Sitä silitellään, valokuvataan, videoidaan ja sille vilkutellaan. Eikö Japanissa ole koiria ollenkaan? Eilen eräs suomalainen mies pysäytti autonsa ja kysyi onko Oko bordercollie. Sitten se tuli rapsuttelemaan Okoa ja kehui miten kaunis poika se on. Ja onhan Oko ihan komea urho, vaikka totta on sekin, että "kauneus on katsojan silmissä". Parasta kuitenkin on se, miten mukava poika tuosta Rajaseudun Rambosta on kehittynyt. Se on niin hyväilynkipeä ja hullun hauska velikulta muutenkin. Kyllä sen kanssa aika kuluu!