Hassu pieni höpöliini

Oko on sitten hassu höpöliini. Kun viime keskiviikkoiltana tulimme iltahämärissä Kitkalle, se tunnisti paikan kun auto kääntyi Rovaniementieltä mökkitielle. Silloin alkoi autossa mekastus ja hyppiminen. Oko ei olisi millään malttanut odottaa veräjän/portin avaamista ja sulkemista, vaan olisi halunnut autosta ulos tässä ja nyt. Kun portit oli suljettu ja Oko pääsi autosta ulos, se juoksi kuin tuli hännän alla ympäri tonttia ristiin rastiin ja haukkui niin, että tienoo raikui! Seuraavana aamuna se kävi tarkistamassa vierasmökin oven takana onko Oksi vierasmökissä ja laskisiko Eija sen leikkimään. Lopulta sitten uskoi, ettei Oksi ole täällä. Oko nauttii täällä mökillä olosta, kun se saa olla villinä ja vapaana ulkona. Ulkona on erilaiset leikit kuin sisällä. Ulkona Oko "potkii" vaarin kanssa jalkapalloa, juoksee ottamaan kiinni fresbiitä ja välillä pinkoo turvakko suussaan ihan höpsönä.

Yhtenä aamuna oli Kitkan joutsenperhe tulossa laguuniin syömään. Oko tietysti halusi puolustaa reviiriään ja juoksi pitkin rantaa ja laituria, haukkui hurjana ja sai lisää pontta, kun joutsenperheen isä ja äiti alkoivat ärhennellä Okolle. Sitten nuori herra päätti pontevana uida joutsenten luokse ja karkoittaa ne tiehensä. Onneksi huomasimme sen aikeet ja saimme sen kääntymään rantaan ennen kuin se olisi saanut joutsenvanhemmilta selkäsaunan. Oko tuli kanssani sisälle ja vasta sitten, kun joutsenet olivat ruokailunsa lopettaneet, vaari kävi vapauttamassa Okon ulos. Joutsenet olivat vielä nukkumassa laguunin tuonpuoleisen niemen kohdalla ja näyttivät ihan kiviltä. Lähtivät kuitenkin nopeasti pois. Okoa jäi asia kuitenkin vaivaamaan, koska yksi "kyhmy" köllötti edelleen veden pinnalla. Poika porhalsi esteitten ohitse ja ui tarkistamaan mistä oikein oli kysymys, kivihän se siellä köllötti. Onneksi huomasimme ja kutsuimme sen sitten pois, muutenhan se olisi saattanut lähteä "kylille". On se vaan niin, ettei näin matalan veden aikana voi Okoa ilman silmälläpitoa ulos laskea.

Vanhoja juttuja ollaan sisällä tehty. Lainasin kirjastosta kirjoja (taas), mutta olevinaan ei ole ollut aikaa mihinkään uusiin koulutusprojekteihin. Entisiä olemme tehneet aamuisin, kun Oko on pontevimmillaan. Täällä Kitkallakin Oko kantaa ulkoa mummolle "aarteita" (kiviä ja käpyjä) sisälle tullessaan. Se tulee aarteensa kanssa luokseni ja käy maate. Jos en ole huomaavinanikaan, se alkaa kalistella kiveä lattialla. Sitten vaihdan "aarteen" juustonpalaan tai nappulaan ja poika on taas onnellinen, hih. Hmmm-mrrr-kieltä puhutaan Okon kanssa päivittäin ja hyvin hanakasti se tulee ulkonakin haukkuen hakemaan, jos se jotain omasta mielestään merkittävää näkee. Ja näkeehän se, jos ei muuta, niin lentäviä lintuja tai tuulen heiluttelemia oksia. Nyt Oko tosin on oppinut lenkillä käydessämme kääntymään ja tulemaan luokse ilman pyytämistä. Sitten se jää seuraamaan ja tietysti saa namia. Olen pari kertaa tehnyt yksin Okon kanssa tuon lyhyen (450 m) lenkin ja silloin namittamalla Oko ei ole välittänyt ollenkaan käydä tuijottelemaan tiellä ajavia autoja. Pienen pientä kehitystä on siis tapahtunut ainakin täällä Kitkalla liikuttaessa. Saariselällä sen sijaan ei tuosta kehityksestä näy paljon mitään merkkejä varsinkaan, jos kävelemme pyörätietä myöten. Polulla Oko ei sielläkään enää autoihin juuri ollenkaan reagoi. 

Toissapäivänä ja eilen haravoimme pihan. Tänään oli tarkoitus puhdistaa laguunin ranta, mutta koko aamun on sadellut, tosin nyt vain sumutihkua. Ulos ei kuitenkaan tee mieli, vaan kohta laitan saunan lämpiämään ja sitten kudon sukkaa. Tosin ennen saunomista käymme Okon kanssa hieman pidemmällä lenkillä. Tänään herkuttelemme muikuilla ja punajuurilla. Okokin saa iltaruuaksi muikkuja.