Oko 11 viikkoa!

Oko täytti tänään 11 viikkoa! Pakkasta on - 19 astetta, joten jäimme sovinnolla pojan kanssa kotiin, kun Jorma lähti asioille ja kauppareissulle. Me leikimme sisällä ja tämän tämän kävimme pissalla ulkona. Luulinkin, että tämä päivä menee todella hienosti, mutta nyt tunnin sisällä on tullut toinen pissa ja tulipa kakatkin tuonne oleskelutilan nurkkapöydän alle. Onneksi poika tekee siististi paperille. Oma syy, oma vika, vaikka ei varmaankaan kolmea minuuttia kauempaa siitä, kun vaari tuli pojan kanssa ulkoa. Siellä vain oli niin pahuksen kylmä, että pienen pieni vailla suojakarvoitusta oleva "pippeli" meinaa jäätyä, ei ole kiva pusata kakkaakaan tuollaisessa pakkasessa. 

Mitään suuria ihmellisyyksiä ei tänään ole tapahtunut Okon tai meidänkään elämässä. Vahvistavia harjoituksia on tehty hiljalleen. Laittelin uunissa ruokia ja poika pyöri jaloissa. Meillä on ollut sääntö, että silloin, kun me istumme ruokapöydässä, Okolle ei anneta muruakaan. Sen se on jo oppinut, lähtee heti nukkumaan matolle Jorman tuolin taakse, kun istuudumme ruokapöydän ääreen. Mutta ruuanlaiton aikaan sitä kovasti kiinnostavat keittiöhommat ja mitä pöydälle laitetaan, se on oppinut tunnistamaan porkkananraastimen äänen. Porkkanaraastehan on yksi sen lemppariherkuuista. Tänään sen uteliaisuus heräsi ja sen oli ihan pakko tutkia ja maistaa ...

Uskaltaisinkohan?

Otan, otan, otan!!!!!

Hitsi, että oli hyvää!!!!

En minä mitään tehnyt! Ota vaan se kuva nyt!

On se vaan niin kulta, niin kulta! Eivät päivät käy pitkiksi kun juostaan edestakaisin ulkona-sisällä, ulkona-sisällä ja silti vielä ehtii "aineistoa" tupsahtaa paperillekin. Silti laulun sanoin "en päivääkään vaihtaisi pois"!

The little King of dogs

The little King of dogs! Näin juuri. Tämä teksti lukee Okon uusissa Y-valjaissa, huomasin sen vasta eilen, kun katselin tarkemmin valjaiden kuvioita. Ja totta tuo meidän mielestämme onkin, hih, perheen "kunkkuhan" Okossa asustaa! Tästä kuvasta muuten näkyy, että vasen korva on pystympi kuin oikea. Saas nähdä, koska oikeanpuoleinen korva terhakoituu. Toinen kives "tipahti" jo muutama päivä sitten ja toinen pulpahti tänään (tai yöllä). Gastroitaessa ei tarvitse pojalta palleja etsiskellä, vain napsauttaa ne pois, sitten kun on sen aika. 

Tänään on ollut tosi kylmä päivä, niin oli eilenkin. Pakkasta on tällä hetkellä - 14 astetta, mutta tuntuu kuin olisi - 30, niin raakaa ja navakkaa on tuuli. Ei ole juuri Okon kanssa aikaa ulkona vietetty. Pissat tulevat nopeasti ja sitten äkkiä sisälle. Parit kakat ovat tulleet sisälle lehden päälle, niiden vääntäminen taitaa olla pyllylle kylmää puuhaa. Madotus onnistui hyvin, vatsa ei mennyt löysälle eikä kovalle, vaan ihan samanlaista norjaa, mutta ei löysää kakat ovat olleet. 

Okosta on reteetä kantaa ulkona jotain suussaan. Jos sille ei anna hanskaa tai ota jotain muuta valmiiksi taskuun, se ottaa hihnastaan kiinni ja kantaa sitä topakasti häntä vispaten. Silloin ei tarvitse edes nameja taskusta kaivaa. Ajateltiin sahata pieni kapula puisesta ulkoharjan varresta, saisi sitä kannella sinne sun tänne ulkona, kun tuo on kerran niin tärkeää touhua. 

Oko oikein kerjää ohi kulkevilta ihmisiltä huomiota. Meidän autopaikkamme on pyörätien vieressä ja olemme totuttaneet Okon tekemään tarpeensa auton taakse pyörätien ja parkkipaikan väliin. Nyt Oko nousee lumivallin päälle ja silmäilee, näkyykö ketään pyörätiellä. Jos, niin se jää odottamaan ja häntä vispaten tuijottamaan tulijoita. Totta kai kaikki ihmiset pysähtyvät ja ihmettelevän "oi, kun söpö koiranpentu, onko se lapinkoira, onko se karhukoira vai mikä". Sitten Oko menee ihan jalkojen juureen ja suorastaan parkuu silittämään. Onneksi se ei ole vielä kohdannut ketään epäystävällistä ohikulkijaa! 

Tuijottaminen on kai bordercollieille aivan tyypillistä. Mielestäni Okon silmien ilmeistä voi tehdä jos jonkinlaisia johtopäätöksiä. Välillä sillä on ihan "pirullinen" ilme, välillä ah niin suloisen kerjäävä, välillä se vain tuijottaa ja pitää  miettiä mitä siellä aivoissa liikkuu. Tänään poika halusi tulla syliin päivätorkuille ja mikäs sen mukavampaa kuin pitää karvapalleroa sylissä. 

Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy valjaissa vihreät virkatut pallerot. Noiden alle jää metallinen osa, johon valjaiden remmit kiinnittyvät. Pelkäsin, että metallinen osa pakkasessa hyötää kylmää ja tein ylä- ja alapuolelle tuollaiset pallerot. Vähän särähtää silmään tuo väri, ehkä virkkaan uudet mustat laput noiden vihreiden pakalle, olis meinaan tyylikkäämmät. 

Vaaria huolestuttaa kovasti, syötämmekö Okoa liikaa. Sehän painaa aika paljon ikäänsä nähden, mutta en ole löytänyt mistään bc-pentujen painotaulukkoa. Yritettiin mitata Okon säkäkorkeutta ja pääsimme molemmat tulokseen 39 - 40 cm. 

Oko muuten osaa jo "maahan"-käskyn (hah, ainakin silloin, jos se huomaa, että namipala on tulossa). Jorma osaa kouluttaa sitä paljon paremmin kuin minä ja se myös tottelee Jormaa paremmin. Minä olen kai kummallinen höpöttävä naisihminen. 

Herkuttelua, murinaa ja punnitustuloksia

Tänään pakkanen kiilaa, aamulla oli jo - 16 astetta. Kohta on laitettava pojalle nuttu niskaan ja töppöset tassuihin, jos aikoo viittä minuuttia kauemmin olla ulkona. 

Tänä aamuna jo niin tuttuun tapaansa Pekka-Petteri hipsi aamupalalle. Onneksi muitakin ystävällisiä leivänjakajia löytyi tuosta toisesta talosta. Kävin ottamassa kameralla pienen videonpätkän, mutta ihan lähelle en uskaltanut Okoa laskea. 

Tänään Okolla oli "karkkipäivä", se sai tuoreen naudan luun. Oli se hyvää. Yritämme opettaa Okoa luottamaan siihen, että emme halua järsiä tai anastaa sen luuta. Opetamme vain, että se antaa luun meille siirrettäväksi takaisin pyyheliinan päälle ja siinä Oko sitten voi jatkaa syömistään. Luu on Okosta kuitenkin niin herkkua, että pitää juosta pari kierrosta huushollin ympäri luu suussa ja sitten palata taas pyyheliinan päälle sitä syömään. Tänään oli sen elämän toinen luu kaluttavana ja aika siististi poika söi sitä pyyheliinan päällä. Hyvä Oko! Murratakin (kiroilua koiran kielellä????) piti vähän äitimummolle. Herkullista oli, katso vaikka ....

Tänään on kerrattu vanhoja ja uusvanhana asiana opetettu "vierellä" kulkemista täällä sisälläkin eikä vain ulkona. Jos Oko oppisi kulkemaan vierellä hienosti ilman talutinta, se olisi kesän patikkapolkuja ja kalareissuja ajatellen hieno juttu. Toisaalta sen tulee oppia kulkemaan myös hihnassa vetämättä. Harjoittelu ulkona on hankalaa pakkasten takia, sillä eihän tuota kullannuppua raatsi pakkasessa kovin kauan pitää. 

Tänään annan Okolle madotuksen. Sehän on annettava kaksi viikkoa ennen rokotusta ja rokotettavaksi poika viedään parin viikon päästä eli kolmen kuukauden ikäisenä. Luultavasti rokottaminen onnistuu Ivalossa, ainakin minulle kerrottiin, että onnistuu, jos eläinlääkärillä ei ole poroteurastusten valvontaa. Jos on, niin sitten täytyy muutama päivä odotella.  

On se vaan mainio! Kun se on käynyt vaarin kanssa ulkona, niin se juoksee tuulispään lailla minun luokseni ihan kuin kertoakseen mitä sai tehtyä (höh) ja käpertyy ihan jalkoihini odottamaan kiitosta. Siinä sitä on siliteltävä ja kehuttava ihan maasta taivaaseen! Tosi mielelläni minä sitä kehunkin! Nyt illalla pissareissulla se oli riiviöpäällä. Koko ajan joko hihnassa tai minun kengänvarressa/housunpuntissa kiinni. Täytyy antaa pojalle joku esine suussa kannettavaksi, kun se kerran on niin tärkeää hommaa. 

Äsken annoin Okolle matolääkkeen, sen määrä oli sidoksissa pennun painoon. Sekoitimme madotustahnan ruuan joukkon, eikä maistunut kuin hyvälle. Voi minua, kun "höynäytän" pientä!  Kokosin tähän alle punnitustulokset ja näyttäisi sille, että painonnousu on noin kilo viikossa (täytyykin googlettaa onko tuo sopiva, liian paljon vai liian vähän (tuskin sentään):

15.11.2012          paino 5,8 kg
21.11.2012          "        6,2 kg
28.11.2012          "        7,8 kg

Uusi peti piiloon .....

Oko oli eilen niin tohkeissaan uudesta pesäsängystään, että aloitti heti sen uuteen kuosiin laittamisen. Petihän on sisältä sellaista silkkistä tekoturkista ja sekös oli mukavaa pureskeltavaa. Oko löysi reunasta sopivan sauman kohdan, se piti ratkoa ja kaivella täytteitä pois. Ei auttanut muu kuin ottaa peti pois ja ommella sauma kiinni. Nyt koko komistus on nostettu parvelle odottamaan aikaa, että puremisvimma on talttunut ja hampaat vaihtuneet. Vasta sitten Oko pääsee nauttimaan ihanan pesäpetinsä pehmeydestä! Kaupassa käydessä otetaan isoja pahvilaatikoita, joiden reunat leikataan noin 15 - 20 cm korkeiksi ja vuorataan edelleen tyynyillä. Sitten kun laatikon reunat on purtu (pahvia on mukava pureskella, siihen jää niin kivoja reikiä piikkihampaista), vaihdetaan laatikko toiseen. Eihän tuo kaunis ratkaisu ole, mutta poika tykkää nukkua "laatikossa". Makuuhuoneen pesää emme aio kuljettaa edestakaisin, koska makuuhuoneen pesä on ollut niin hyvä lepopaikka öisin, ettei poika ole lähtenyt hortoilemaan pesästään minnekään. 

Tänään elämämme on sujunut arkirutiineilla. Pekka-poro oli aamusta myöhään iltapäivään asti pihassa odottamassa aina uutta ja uutta leipä-/omena/porkkana/perunankuori -annostaan. Sikäli harmi, että vaikka Jorma houkuttelee poron kauemmas ja minä vien Okon pissalle, niin poika ei tahdo malttaa tehdä tarpeitaan, kun pitää tuijottaa poroa. Hassua on myös se, että Oko ei sitä pelkää. Silloin, jos poro liikahtaa Okoa kohti, se saattaa perääntyä metrin verran, mutta heti kun poro pysähtyy, Oko alkaa hiipiä sitä kohti. Ei hauku, mutta tuijottaa intensiivisesti, hih. Onkohan meillä ensi kesänä satapäinen porotokka kalareissuilla mukana? Jos Petteri alkaa jatkuvasti oleskella päivät pitkät rappujemme edessä, on ihan pakko lopettaa sille leipäannoksen antaminen, vaikka se säälittääkin kovasti. Tärkeämpää on, että Oko-poika pääsee jatkamaan rauhallisesti siisteysopintojaan. Tänään on lirahtanut pari pissiä ja yhdet kakat sisälle, kun ei ole malttanut ulos tehdä. 

Kertasimme jälleen vanhat opitut taidot ja opettelimme "maahan"-toimintoa. Se onnistuu noin 60 prosenttisesti. Pöydällä tutkiminen on paljon rennompaa. Seuraavaksi otetaan aktiiviseen opetukseen toiminto "irti". Oko tahtoo innostuessaan pitää topakasti kiinni siitä, minkä on hampaisiinsa saanut. Tätä täytyy harjoitella paljon, sillä irroittaminen tuntuu olevan vaikea omaksua. Silloin, kun se haluaa oikeasti itse leikkiä, se antaa mielellään lelun, mutta silloin kun se on riiviöpäällä, se ei antaisi mitään pois suustaan, oli suussa sitten housunpuntti tai hiha tai lelu.

Eilen Oko sai ensimmäisen naudan rustoluun purtavakseen. Se oli niin herkkua, että piti mennä perimmäiseen nurkkaan sitä syömään. Liekö pelännyt, että minä menen kaveriksi järsimään. Tänään seurailtiin vaikutusta vatsaan, mutta koska mitään erityistä ei ilmennyt (kakka oli sopivan norjaa), se saa huomenna taas luun kaluttavakseen. Tänään Oko sai maistella karjalanpaistista lihaa. Voi jukra, että se oli hyvää!

On se vaan mukavaa tämä koiranpennun äitimummona oleminen! Aamuisin on mukava herätä, kun tiedossa on hauvavauvan kanssa touhuamista, ihan silmissä näkee, miten vauva kasvaa ja kehittyy. Taitaa olla kohta jo nuori mies! Enää ei mahdu lipaston alle edes liukuen .... 

Korva koholla ....

Eilen eikä tänäänkään ole pissojen (eikä tänään edes kakkojen) suhteen päästy nollapäivään, mutta ei se mitään. Syyhän ei ole Okon, vaan meidän .... Yöt on kuitenkin nukuttu - ah, niin kiltisti, niin kiltisti ja ihan nollatoleranssilla. Osittain syyllinen löytyy Pekka-Petteristä, sillä poropoika on sen jälkeen, kun sai tänä talvena ensimmäisen leipäpalansa, ollut joka päiväinen viraamme. Pari kertaa on yllätys, yllätys,  ollut heti oven avatessamme vastassa poron turpa ja silloin on pitänyt perääntyä ja laittaa kiltisti ovi kiinni, jotta Oko ei saisi traumoja. Leipäpussin kanssa olemme houkutelleet poroa hieman kauemmas ulko-ovelta, jotta olemme voineet Okon kanssa mennä pissalle. Tänään Oko sitten sanoi poropojalle hau-hau, mutta kuitenkin lähes kuiskaamalla. Tuntuu, kuin molemmilla olisi suunnaton halu tehdä parempaa tuttavuutta, mutta siihen me Jorman kanssa emme ole valmiita! En tiedä, milloin Pekka-Petteri oli tänään "kytikselle" tullut, sillä kun olin lähdössä Okon kanssa ulos, se oli nukkumassa parin metrin päässä rappusilta. Tietysti se sai leipäannoksensa, omenankuoria ja kiinankaalia. Siihen se sai tänään tyytyä. Aikansa jökötettyään oven edessä, se sentään lähti pois. 

Okolla on toinen korva kohonnut, tosin sen kärki lerpottaa, mutta aivan selvästi korva ei ole enää vauvankorva, joka kulkee päätä pitkin. Toinen on vielä vauva-asennossa. Se on hassun näköinen, kun toinen korva on topakka ja toinen "löpäkkä". Jännää nähdä, saako se äitinsä Sirun korvat vai isänsä Fredin korvat. Ihan selvästi sille on kasvamassa housukarvat ja etujalkojen taakse hapsukarvat. Minusta tuntuu kuin rintakarvavarustuskin olisi tuuhettunut vai liekö äiti-mummon kuvitelmaa. 

Tänään saimme tilaamani tavarat. On kehuttava, miten nopeaa toimintaa PetNetStoressa on! Oko sai olohuoneeseen ihan oikean koiranpetin, uudet Y-valjaat, pari älypeliä (toinen helppo, toinen vaikeampi), ja mummo ja vaari saivat opetusta varten naksuttimella varustetun kosketuskepin ja kakankeruupusseja. Kylkiäisenä se sai vinkukärpän. Laitan tähän pari kuvaa näistä tavaroista:

Tässä on Oko-pojan uusi koiranpeti. Se on niin iso, että Oko mahtuu nukkumaan siinä täysi-ikäisenä. Siinä on irroitettava/pestävä patjatyyny ja myös koko petin voi pestä 30 asteessa. Nyt petissä makaa vinkukärppä, joka on Okosta tosi kiva lelu. Se hoksasi heti, mistä pitää purra, jotta kärppä vinkuu. Petin edessä on muutamia leluja, joista tuo traktorin rengas ja Röhkö ovat ihan jees-leluja. 

Tässä ylimpänä on älypeli, jonka Oko saa mietittäväkseen vasta muutaman viikon päästä. Punainen tötterö on "herkkupeli" eli sinne laitetaan namipaloja ja Okon pitää hoksata, mitä pitää tehdä, että namit saa tuolta pois. Tätä on jo kokeiltu ja Oko on havainnut sen hyväksi "namiautomaatiksi". Edessä on hieman avattu kosketuskeppi/naksutin opetustilanteita varten. 

Kävimme tänään Ivalossa. Sen verran Okolle oli jäänyt huonoja muistoja eilisestä, että se hieman epäröiden tuli auton luokse, kun auto oli käynnissä. Aikaisemminhan se on oikein kärttänyt päästä autoon. Minä ja Oko menimme suoraan autossa sängyn päälle ja siellä Oko teki pesän makuupussien väliin ja matkusti edestakaisin ihan tyytyväisenä unten mailla. Emme edes yrittäneet ottaa sitä syliin etupenkille, koska syli ei eilen ollut sen mielestä ollenkaan kliffa paikka. 

Muuten poika on hurmaava itsensä. Välillä suukotellaan ja välillä riiviöidään ... Kaikki opetetut asiat onnistuvat, ainoa on pöydän päällä "tarkastelu". Jos sille ei syötä koko ajan namipaloja, se ei viihdy tarkasteltavana. No, onneksi rokotukseen on vielä pari viikkoa. Eiköhän se siinä ajassa jo totu, kun päivittäin muutaman kerran nostamme sen pöydälle tutkittavaksi. Jotain uutta opetettavaa täytyy harkita lähipäivinä ohjelmaan. Olisiko se irti-toiminto vai paikka-toiminto (eli oma sänky)? Täytyy lukea koirankasvatuskirjasta vinkkejä. Hihnassa kulkeminen on suht vaivatonta, mutta kyllä se innostuessaan vetää. Kun ei anna joustoa, se istuu ja odottaa, että remmi löystyy .... 

Sunnuntain tekemisiä

Niin siinä kävi, että eilinen päivä oli Okolla ensimmäinen täysin siisti (eli nolla pisua sisälle) päivä. Tosi hienosti, sillä poikahan täytti toissapäivänä vasta 10 viikkoa! No, tänään on tähän mennessä yksi haveri, joka oli osittain meidän syytämme, siitä myöhemmin. 

Lähdimme tänään ajelemaan kohti Sotajokea. Koska poika oli hajottanut olohuoneen pesälaatikon niin, että siitä on vain pohja jäljellä, ajateltiin, että Oko istuisi mielellään sylissäni tyynyn päällä. Vaan ei halunnut istua! Se kiemurteli ja pyrki pois sylistä, jopa vikisi surkeana. Tulimme siihen tulokseen, että sillä on hätä. Niin, hätä oli, pissat ja kakat tulivat ulos, mutta senkin jälkeen sama touhu jatkui. Nähtävästi se ei vain tykännyt matkustaa pelkästään tyynyn päällä sylissä, koska oli tottunut, että sylissäni on laatikko (= kova, tasainen pohja, tyynyillä pehmustettu) ja se saa touhuta siinä laatikossa vapaasti autokyydissä ollessaan. Pelkäsimme, että se saa ajomatkasta traumoja, tähän astihan se on ollut autossa oikein mielellään. Sotajoen parkissa leikimme sen kanssa "tänne" tuloa. Se juoksi n. 30 metrin väliä edestakaisin innoissaan, eikä ajomatkan hankaluuksista näyttänyt jääneen suruja. Sitten kävimme kävelemässä Sotajoen sillan ylitse. Sotajokea piti tuijottaa sillan raosta, vesi virtasi mustana nauhana ja valkea lumi reunusti virtaa. Oli se Okosta aika kumma juttu! Paluumatkalla menin Okon kanssa autossa sängyn päälle köllöttelemään. Siellä se viihtyi ihan mainiosti ja nukkui koko tulomatkan. 

Saimme muutama päivä sitten tuttavien valtaukselta pienen joulukuusen ulos parvekkeen kaiteeseen kiinnitettäväksi. Ensin otimme Okon parvekkeelle mukaan, mutta se touhusi siellä omiaan niin, että oli lopulta kieputtanut itsensä penkinjalkoihin niin tiukasti, ettei päässyt liikkumaan. Laitoimme pojan sisälle ja autoin Jormaa joulukuusen kiinnittämisessä ja led-valojen laittamisessa vain muutaman minuutin. Mutta sillä aikaa tulikin sitten "hätäpisut" lattialle, ei edes paperin päälle malttanut mennä. Emme tiedä varmasti, mutta ajattelemme Jorman kanssa, että tässä näkyy Okon herkkä puoli. Jos se hätääntyy, se tekee hätäpisut ja nythän se oli ensimmäistä kertaa muutaman minuutin niin, ettei nähnyt meistä kumpaakaan. Voi pientä, ensin sillä oli inhottava alkumatka autossa ja sitten vielä mummo ja vaari karkasivat parvekkeelle ja se jäi yksin. Tuhmat me! Onhan Oko ollut sillä tavalla sisällä yksin, että esim. Jorma on ollut käymässä autolla ja minä olen käynyt wc:ssä, tällöin ei mitään ongelmia ole ollut, poika on joko nukkunut tai leikkinyt. 

Tänä aamuna keitin kaksi haukipalaa Okon nappuloiden joukkoon lisättäväksi. Perkasin niistä tarkasti ruodot pois ja laitoin lusikallisen maistiaisiksi. Hyvin maittoi! Meille tein kaalilaatikkoa ja siitäkin Oko sai pienenpienen maistiaisen. Hyvää sekin oli! On se vain ihanaa, että tuo poika ei nirsoile ruuan suhteen. Kaikki käy! Meistä tuntuu, että olemme saaneet ihan uskomattoman upean yksilön, kiitos siitä Sirulle, Fredille ja Alapihan kasvattajille. Okon puremat ovat ranteistani jo parantuneet, vain pari pientä rupea on jäljellä. Ei silti, kyllä Oko vieläkin mielellään tarraa hampaillaan vaatteisiin kiinni, mutta uskon, että tuo vaihe menee pian ohitse suuremmitta probleemitta. 

Huomenna ehkä saamme tilaamani uudet valjaat. Paketti oli kirjattu perjantaina Oulussa postin käsittelyjärjestelmään. Jotain muutakin jännää sieltä on tulossa, mutta niistä myöhemmin ....

Olipa se poro iso!

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme taas pirteinä ja toimintatarmoa täynnä. Oko olisi halunnut halunnut innokkaasti auttaa minua vuoteen sijaamisessa. Harmi vaan, että meidän käsityksemme tuosta hommasta erosivat hieman toisistaan. Oko olisi halunnut vetää peiton lattialle ja minä taitella sen sänkypeiton alle. No, tuosta pulmasta selvittiin sillä, että vaari lähti Okon kanssa pihalle. 

Ajattelemme Jorman kanssa, että olemme saaneet pienoisen "lottovoiton" tuon Oko-pojan suhteen. Sen hermorakenne ei voisi olla parempi! Se ei pelkää minkäänlaisia ääniä. Tänään oli laskettelukauden avajaiset ja niiden lopuksi ilotulitus. Jorma laittoi ikkunan auki, jotta ilotulituksen äänet kuuluivat sisälle. Oko ei ollut millänsäkään. Se ei hermostu minkäänlaisista kolinoista, ei paukkeista, pärinöistä tai suhinoista ja se on todella hieno asia.

Hyvästä hermorakenteesta johtuen se on helppo totuttaa mitä erilaisimpiin asioihin. Tänään se aloitti tuttavuutensa Pekka-Petteri -poron kanssa. Jorma oli lähdössä Okon kanssa ulos ja oven takana odottelikin poropoika leipäannostaan. Jorma huusi minulle, että ota Oko ja tuo leipää, täällä on Pekka. Vein Jormalle leipää ja otin Okon syliini, mutta eihän se siinä viihtynyt, vaan kiemurteli niin, että laskin sen maahan. Ulko ovi oli auki. Oko asettui istumaan eteisen puolelle ja katseli, kun Jorma syötti poroa terassin rappujen edessä. Ajatteli varmaankin, että onpa se iso! Sitten se otti muutaman askeleen ja istahti tuulikaappiin tarkistamaan tilannetta. Pyysin Jormaa siirtymään vähän kauemmas rappujen edestä syöttämään poroa ja sen seurauksena Oko siirtyi terassin lattialle kaiteen kulman taakse istumaan. Sieltä se kurkki mitä vaari ja Pekka oikein puuhastelevat. Sitten Jorma johdatteli poron parkkialueelle, minä otin Okon hihnasta kiinni ja annoin sen itse mennä minne halusi. Se lähti menemään Jorman ja poron luokse. En kuitenkaan uskaltanut laskea sitä ihan lähelle, sillä poro saattaisi koparallaan "lyödä" meidän pienokaistamme. Meille Pekka-Petteri ei ole koskaan koparaa tarjonnut, se on antanut ihan hyvin silittää turpaansa. Tämä episodi jos mikä kertoo, että Okolla on todella terve itsetunto ja hyvä hermorakenne. Se ei osoittanut kuin lievää kunnioitusta itseään kymmeniä (ellei sata) kertaa suurempaa elävää kohtaan. Se ei edes haukkunut poroa, uteliaisuus/tutustumishalu oli voimakkaampi kuin minkäänlainen pelkotila. Ajattelimme, että on ihan hyvä tutustuttaa Oko poroihin niin, ettei se niistä perusta ollenkaan, sillä porojahan täällä on pitkin ja poikin sekä kesällä että talvella. Olisi kurjaa, jos se lähtisi porojen perään haukkumaan tai paimentamaan niitä. Tai että se saisi poroista ihan hepulin. Paimennusvietistä emme tosin vielä osaa sanoa mitään, se ehkä näkyy sitten, kun poika kasvaa. Oko ei hauku ihmisiä, ei autoja, ei hiihtäjiä, ei toisia koiria, eikä nyt poroakaan, mutta tiedämme, että se osaa haukkua. Kun se leikkii sisällä itsekseen, se saattaa haukkua ja murista ja olla "niin kunkkua, niin kunkkua, jotta". 

Laitoin tänne joukkoon Jorman tänään ulkona ottamia kuvia. Niistä näkyy mainiosti, millaiset teddykarhun silmät meidän kullanmurullamme on. Silmien väri on jotain mustan-harmaan-ruskeaa, ei sellaista kirkasta ruskeaa kuten tyttäremme koirilla Arcolla tai Kepalla on. 

Tänään Oko mielestäni pyysi ensi kertaa itse ulos. Se meni eteisen ja tuulikaapin välioven viereen, "ulahti" ja hyppäsi seinää vasten. Laitoin oitis taluttimen ja avasin tuulikaapin oven. Se meni heti ulko-oven eteen ja alkoi raapia sitä ihan kuin viisaammatkin koirat avatakseen oven. Ja pissat tulivat heti! Tänään se ei ole tähän mennessä tehnyt ainoatakaan pissaa tai kakkamurusta sisälle ja kello on nyt 19.44. En tosin usko, että tämä olisi ensimmäinen ihan "siisti" vuorokausi, sillä ilta on vasta nuori, mutta toivossa on hyvä elää! Huomennahan sen tiedämme!

Oko 10 viikkoa!

Onnea 10-viikkoiselle Okolle!

Tänään Oko täytti 10 viikkoa,  illalla se ystävällisesti halusi auttaa minua asianpesukoneen tyhjentämisessä, istahti iloisena sen kannelle, ja Jorma otti siitä kuvan. Kyllähän astianpesukoneen kansi vielä Okon painon kestää, mutta ei enää kovin kauan ....

Kun aamupäivällä olimme lähdössä ulos ja avasimme oven, Oko-poika hämmästyi perinpohjaisesti. Terassilla seista jötkötti olento, jota se ei ollut vielä nähnyt. Piti perääntyä pari metriä. Ja kukas se siellä olikaan? Ihan oikea Pekka-Petteri poro oli taas tullut oven taakse odottelemaan, saisiko talosta leipää. Ja saihan sitä! Oko odotti eteisessä, kun kävin antamassa terassilla Pekka-porolle leipää. Sitten odottelimme, että se lähtisi pois oven edestä ja Oko pääsisi pissalle. Katsoimme makuuhuoneen ikkunasta, mutta siellä se poropoika jökötti kymmenkunta minuuttia rappujen edessä ja katseli meitä ikkunan läpi. Ikkunan läpi kuvasin "todistusaineistoa". Sanoin Okolle, että poropoika tuli toivottamaan sille onnea! 

Pekka-Petteri, poropoika, joka tykkää leivästä!

On tunnustettava, että sydämessä ailahti lämmin tunne,

kun Pekka-Petteri vielä muisti meidät viime talvesta. 

Viime talvenahan se söi kymmeniä pussillisia Vaasan 

Ruisviipaleita. Kovasti oli Pekka kasvanut ja "miehistynyt".

 Taisi Oko saada ison ystävän!

Kävin syöttämässä Pekalle lisää leipää ja sitten hätistelin sitä kauemmaksi, jotta pääsin Oko sylissäni kävelemään pois pihasta. Tätä episodia oli pysähtynyt pyörätielle katselemaan ja kuvaamaan kolme naisihmistä. Kun laskin Okon maahan, se vilisti yhden naisen jalkojen väliin tillistelemään, mitä Pekka-poro ja sen kaveri oikein touhuavat. Naisilla oli hauskaa, ne vuoroin kuvasivat poroa ja vuoroin Okoa. Oko oli niiden mielestä niin söpö ja suloinen. Niin se muuten onkin! Myöhemmin päivällä Okolla oli monta riemuhetkeä, kun lähes kaikki pyörätiellä kävelleet ohikulkijat pysähtyivät kysymään, saako sitä silittää. Ja sekös oli Okosta mukavaa. Pylly pyöri ja häntä vispasi. 

Tänään olimmekin Oko-pohjan kanssa lähes koko pitkän päivän kahdelleen, onneksi isä-vaari pääsi illan suussa kotiin. Molemmat pojat olivat asiasta tosi mielissään. Oko oli hyväkäytöksinen nuori mies ihan koko päivän (siis ainakin tähän asti). Otimme lattialla oikein kunnolliset reilun tunnin päikkärit kahteen otteeseen. Oko-poika oli käpertynyt viereeni ja nukkui rauhallisesti. Kertasimme tänään myös perustoimintoja: istu, tassu/oikea (se sujuu jo erittäin mallikkaasti), odota, tänne, anna, irti, ei sekä uutena asiana maahan. Tämä "maahan" -toiminto onnistui muutaman kerran, vaikka se tulee ns. ketjutoimintona eli ensin on pyyntö "istu", sitten "maahan". Samoin tuo "istu-odota" sujuu sekin lähes aina, vain silloin, kun herkkupalan himo on suunnaton, tahtoo odottaminen käydä pitkäksi .... "Autonrenkaalla" leikkimisen se hoksaa nyt ihan oikeana leikkinä, sen käytös on ihan erilaista kuin häsläten leikkiessä. Nyt se keskittyy hyvin siihen, kun laitan renkaan pyörimään, ottaa sen vastaan ja tuo minulle, irroittaa otteensa "anna-kiitos" -pyynnöllä ja siirtyy taas parin metrin päähän odottamaan, että laitan renkaan pyörimään lattialla sitä kohden. 

Tällaisia olivat tämän päivän touhumme. Iso ihme oli Okolle poro, mutta ei se sitä haukkunut, eikä suuremmin edes pelännyt (Oko luulee olevansa itsekin aika iso mies, hih). Poron jälkiä se haistella nuuskutti pihamaalla. Saas nähdä, milloin Pekka-poro tulee Okoa seuraavan kerran tervehtimään. Silloin yritämme Jorman kanssa antaa niiden tutustua lähemmin, tänään kun olin Okon kanssa yksin, en arvannut antaa niiden tehdä ihan pusu-tuttavuutta. 

Valjaita ja älypelejä

Kirjoitan tähän vielä eilisestä hieman, sillä en muista mainitsinko, että Oko sai eilen nappuloiden joukossa kananmunan. Palstoilla tuntuu olevan epätietoisuutta siitä, saako valkuaista antaa raakana vai ei. Jollain palstalla asiantuntija sanoi, että valkuainen sisältää ainetta, joka hävittää biotiinia, mutta keltuainen vastaavasti sisältää runsaasti biotiinia, joten summa summaarum. Jos haluaa, ettei valkuainen kadota biotiinia, niin silloin kananmuna pitäisi antaa joko hyydytettynä tai keitettynä, koska lämmitettynä tämä aine haihtuu. Niin tai näin, seuraavan kananmunan annan sitten keitettynä ja vasta parin päivän päästä. Ihana poika tuo Oko, sille tuntuu maistuvan kaikki, mitä äiti-mummo kädestään tarjoaa. Klementiini ja porkkanaraaste ovat aivan must-ykkösiä! Eilen illalla Oko antoi kiltisti kammata turkin. Ihan muutaman muutamia karvoja jäi kampaan, pentuvilla ei siis ole vielä vaihtumassa. Eikä ole kiirettäkään! Hyvä vain, jos oppii tykkäämään kampaamisesta ja myöhemmin harjaamisesta.

Eilen illalla tilasin Okolle nuorukaisen valjaat, mallia Y-valjaat, kaksi älypeliä ja ihan oikean koirien petin olohuoneessa pitämistä varten, sillä tuo tyynyhökötys on ruma. No, rumathan nämä vanhat matotkin ovat, mutta nämä lähtevät roskiin, kunhan Okosta tulee sisäsiisti. Oko ei muuten ole kertaakaan pissannut/kakannut mattojen päälle, mikä osoittaa minusta Okolla olevan valtavan suuren älykkyysosamäärän!!!!!!!

Latasin tähän videon Okon tämän aamun leikkihetkestä. Jos tuo video ei näy hyvin, sitä voi katsella minun FB-sivultani, siellä se näytti ainakin toimivan. Oko tykkää paljon kolisevista leluista ja tuossa sillä on leluna vessan roska-astiana toimiva entinen saunan kiulu (josta varsi katkesi). Sen kanssa on tosi kiva leikkiä, sille murista ja sitä pyöritellä. Tätä lelua se ei saa käyttää usein, se on vain harvinaista herkkua (pitää niin kovaa mekkalaa). Toinen kolistettava on sille ostettu metallinen vesikuppi, joka ei Okon mielestä kelpaa muuhun kuin kolisteluleikkeihin, sekään ei ole joka hetken lelu, hih. 

Tänään Oko pääsi ensimmäisen kerran hyppäämään sängyn päälle. Tämä tapahtui oikeastaan ihan vahingossa, se ponnisti omasta pesästään, joka on kymmenkunta senttiä lattian pintaa ylempänä. Houkuttimena oli kuivauskaapista ottamani pyykit, jotka laitoin sängyn päälle lajittelua varten. Siirsin Okon vuoteen hieman kauemmas sängystä. Poika yritti sitten eteisestä oikein vauhdin kanssa päästä sängylle, mutta vielä hyppääminen ei onnistunut, sillä lattia on aika liukas. 

Muuten päivä tähän asti on kulunut entiseen tapaan. Poika nukkuu edelleen kuin enkeli ja on muutenkin niin rakas, niin rakas ... Jorma on lähdössä Rovaniemelle ja sen takia kirjoitan tätä blogiani jo nyt. Huomenna tuskin päivitystä tulee, sillä odottelemme isä-vaaria myöhään illalla kotiin. Minä en raatsi tulla tänne parvelle nettiin, ettei poika jäisi yksin ikävään alakertaan .... Näin se vaan on! Tällä hetkellä Oko poika köllöttelee isä-vaarin kainalossa. 

Saas nähdä, millainen ilta ja huominen päivä meille kahdelle tulee.

Kainalossa ja sylissä

Taas on yksi päivä kohta takana hauvavauvallista elämää! Eikä yhtään samanlaista päivää!

Jorma mittasi tänään Okon painon, painoi 6,2 kg. Valjaat ovat käymässä liian pieniksi, eikä Ivalosta löytynyt sopivia, ovat jo aikuisten koirien valjaita ja ovat Okon käyttöön turhan jykeviä. Jostain valjaat on muutaman päivän sisällä saatava tai sitten on tehtävä pentuvaljaitten ympärysmittaan jatko. Okon "rinnanympärys" etujalkojen takaa kaulakuopan kohdalta selän puoleta mitattuna on 46 cm. Yritän löytää jostain nettikaupasta valjaat, joilla päästäisiin pari kuukautta eteen päin, näillä valjailla pääsemme vielä ehkä tämän viikon eli yhteensä 2 viikkoa. Hah, taisimme ostaa alkuun ihan liian pienet valjaat. Rintaremmin kohdalla niissä on jatkovaraa, mutta vartalon ympäryksessä ei enää. Sormi mahtuu juuri ja juuri kulkemaan, mutta poika kasvaa sekä ympärysmitaltaan että korkeudeltaan päivä päivältä. Eli tämän illan urakkana on tehdä valjasostoja. Täytyy miettiä, onko muita tarpeita myös (hammasharja, hammastahna tms., älypeli, tms., pari mielenkiintoista kirjaa jotka nyt ovat kirjastosta lainassa, mutta olisi kiva olla ihan omana ohjekirjana tulevia päiviä varten). 

Kaija kävi tänäänkin tervehtimässä Okoa autossa. Poika on sitten hyväkäytöksinen! Se tervehti Kaijaa häntä vispaten ja kovasti tykkäsi rapsuttelemisesta. Ivaloon meno- ja tulomatkan se nukkui kiltisti Ruususen unta pesälaatikossaan. Jorma oli Okon kanssa autossa sillä aikaa, kun minä kävin ruokaostoilla, eihän poikaa vielä voi yksin autoon jättää. Täällä kotona se ei ole välillä millänsäkään, vaikka meistä kumpikaan ei ole näkösällä (jos vaikka toinen on roskia viemässä ja toinen parvella), välillä taas sillä on "vauvapäivä", esim. tänään. Se on ollut hyvin tarkkana siitä, että me molemmat olemme sen näköpiirissä, muuten se "itkee" perään. Päikkäreitä se on ottanut sekä lattialla isä-vaarin kainalossa että äiti-mummon sylissä nojatuolissa. Voi sitä onnea, kun saa pitää karvaista hauvavauvaa sylissä!!!!

Eilen meitä nauratti kovasti, kun Oko halusi sisälle siihen pahvilaatikkoon, missä sille tilaamani tavarat tulivat. Se mahtui juuri ja juuri kerälle laatikon sisään ja sieltä se katsella napotti meitä ikään kuin sanoakseen, "huomaattekos missä olen". Meni omasta halustaan ja omasta halustaan tuli myös pois. Laatikko oli toisaalta tosi kliffa leikkikalu. 

Tänään olemme kerranneet opittuja asioita, muutaman kerran on jo onnistunut "oikea"/"tassu" -erottelu. Kun ruokaa on tulossa, se menee ruokapaikalleen istumaan ja huitoo tassua ilmassa ennen kuin ehdin sitä edes pyytää. Se on ihanan perso kaikelle ruualle ja sen takia myös otollinen opetettava. Sillä on valtava ruokahalu, toisaalta pelottaa että annamme sille liian vähän ruokaa, mutta ei se kyllä laihalta tunnu. Se saa neljä kertaa päivässä turvotettuja nappuloita (n. 150 - 170 g kuivaa nappulaa per päivä), lisäksi opetuksen/kertauksen yhteydessä turvottamattomia nappuloita, hieman lenkkiä, juustoa tms. namipaloina. Tänään laitoin ruokanappuloiden joukkoon kananmunan. Hyvin kelpasi!

Ihan selvästi Oko haluaisi jo tutkia lähiseutua enemmänkin. Se kipittää pyörätielle ja mieli tekisi lähteä kävelylle kauemmaskin. Mutta on maltettava, sillä rokotukseen on aikaa vielä joulukuun puoliväliin. Sen jälkeen voimme kipitellä jo pidemmälle. 

Huomenna yritän ottaa siitä ulkona kuvia. Ai niin, onkohan Pekka-Petteri

-poropoikamme vielä hengissä? Tänään, kun tulimme Ivalosta, kulkivat tuoreet poronjäljet pihan poikki juuri meidän terassimme eteen. Siinä poro oli tepastellut jonkin aikaa ja lähtenyt sitten takaisin päin. Olisi se ihanaa, jos "leipäporomme" olisi vielä hengissä! Saisi Okokin tutustua siihen. Näin syksyllä sillä ei ole vielä sarviakaan. Minä olin jo ihan varma, että Pekka on pantu lihoiksi, sillä sehän on tehty "pallittomaksi", joten suvun jatkamiseen siitä ei ole. Kukahan sen omistaa?

Tilaamani tavarat saapuivat

Tänään iltapäivällä sain tekstiviestin, että tilaamani tavarat olivat saapuneet Saariselän postiin. Kipitin hakemassa ne per oitis. Talvitakki oli aivan sopiva, nätti ja varmasti lämmin. Huppukin oli paksuvuorinen, mutta sitä emme vielä kokeilleet. Vähän kasvunvaraa takissa on, mutta uskon, että huhtikuussa takki on jo liian pieni, sillä Oko kasvaa kovaa vauhtia. Tossut sen sijaan olivat liian pienet, ne palautan takaisin. Nimikilpi on ihan söpö! Toivottavasti Okokin tykkää pitää sitä. Laitan näistä "kauneuksista" kuvat tähän alle:

 Nyt ei napaa palele!

Huppu on vielä sovittamatta, siinä

on nepparikiinnitys.

Nimikilpi kaulapantaan, 

takana on puhelinnumero.

Päivä on kulunut rattoisasti, yö meni hienosti, kuten edellisetkin. Niin, täytyy vielä kehua, ettei Oko ole minua tänään purrut kertaakaan, vain yhden kerran olen joutunut näyttämään sille suihkepulloa. Säälittää, mutta tuo pureskeluvaihe on hankala, onneksi se on vain välivaihe. Jorma opetti sille tänään toisenkin tassun antamista. "Tassu" tarkoittaa vasenta tassua ja "oikea" tarkoittaa oikeaa tassua. Muuten olemme vahvistaneet leikein entisiä, jo opittuja taitoja. Ulkona Oko kulkee jo suht hienosti hihnassa, istahtaa välillä odottamaan palkkaa, vaikka ei ole vetänyt yhtään. Hassu poika, ajattelee varmaan, että 20 metriä on maksimimatka, mikä ilman palkkaa kannattaa kävellä. Pyörätie tuntuu huitsin kiinnostavalta kävelyreitiltä, sitä kävimme tänään kävelemässä muutaman kymmenen metriä. Ajattelimme, että viikonloppuna ajamme jonnekin hiljaiselle tielle, ehkä Sotajoen parkkiin, jotta voimme juoksuttaa poikaa irrallaan ja vahvistaa pillillä kutsua. Olemme muutaman kerran päivässä kokeilleet pillillä kutsua ja se tehoaa, mutta koska naapurissa on asukkaita, niin ei sovi kovasti "pillitellä". 

Ai niin, ulkona ovat aivan upeat revontulet. Niitä kannattaa käydä pojan kanssa katselemassa tämän tämän. Mitähän uutta huomenna tapahtuu?

Ainakin 10 vuotta elinikää lisää

Tänään on ollut hauska päivä, tai oikeastaan viimeiset kaksi tuntia olemme hekotelleet hassun lailla. Sanoin Okon isä-vaarille, että ainakin 10 vuotta on tullut elinikää lisää tuon Oko-pokon ansiosta. 

Yö meni taas kiitettävästi. Hieno poika! Mistä se on tuon yö-nukutaan-rytmin oppinut? Onko Siru-emo vai kasvattaja-Meriken perhe ollut noin taitava opettaja?

Aamusyönnin jälkeen Oko oli taas toimintatarmoa täynnä. Se roikkui housunpunteissani, enkä tiennyt mitä sen kanssa oikein pitäisi tehdä. Kun irroitan sen hampaat ja lähden pois, se hyökkää heti takaapäin kiinni uudestaan, eikä meinaa irroitta millään ja jos, niin kohta on kuin takiainen "persuksissa" kiinni. Eilen illalla sen puruleluksi joutui isä-vaarikin, joten hän myös tietää miten terävät pienokaisen hampaat ovat ja millainen puruvoima leuoissa jo on. Ja ennen kaikkea se tarmo, millä poika päättää, että nyt leikitään puremista ja pitkään .... Illalla juttelimme Jorman kanssa, miten pahalta meistä tuntuu pojan komentaminen tai väkisin sen leukojen auki vääntäminen, varsinkin, kun sillä ei tunnu olevan mitään kasvatuksellista merkitystä. On ihan yhtä tyhjän kanssa avata puoliväkisin sen suu, kun se tarraa heti uudestaan kiinni. Eikä sitä halua edes vähäisintäkään määrin satuttaa. Ja onhan se niin suloinen jopa nukkuessaan (tänäänkin leikin lomassa otetiin nokkaunet): 

Tulin aamuepisodin jälkeen etsimään netistä neuvoja. Löysin kohtalotoverin, jolla oli samanlainen probleema: ei ollut auttanut kielto, ei hampaiden irroittaminen vaatteesta, ei muilla leluilla houkuttelu, ei poispäin kääntyminen, ei palkkaaminen, ei vesisuihku, ei paineilmasuihku, ei mikään .... Mutta sitten joku ehdotti, että kokeile deodoranttia. Koirat eivät kuulemma tykkää deodorantista. Neuvo oli, että kun pentu tarraa punttiin kiinni, suihkutetaan deodoranttia ja sitä voi sen jälkeen suihkuttaa lahkeisiin ja sukkiin ennakkovaroitukseksi. No, minullahan on hajusteallergia/astma, joten en voi käyttää hajustettuja deodorantteja. Niitä meillä ei ole eikä tule. Sitten vaari keksi, että meillähän on vessassa ilmanraikastajaa suihkepullossa hajukakan varalta peräti kahta eri merkkiä. No ei kuin tuumasta toimeen. Otettiin pullot keittiön pöydälle ja leikittiin pojan kanssa normaaleja leluleikkejä. Energiapakkaus kun on, niin hetken päästä se jo innoissaan tarrasi lahkeeseeni kiinni. Nappasin suihkepullon pöydältä ja suihkautin hieman sivuun siitä, mutta lahkeesen kumminkin. Okosta haju oli yök-yök ja se irroitti heti hampaansa ja vipelsi pois. Eikä ole koko päivänä tarttunut kiinni hampaillaan ei vaatteisiin eikä käsiini. Olen huomannut, että kovasti sen mieli on tehnyt "roikkuleikkiin" ja välillä se on jo syöksynyt "se-ilme-silmissä" kohti, mutta lyönyt jarrut päälle ennen kuin on ehtinyt tarraamaan kiinni. Silloin olen nostanut oikean käden etusormen pystyyn ja sanonut "ei" ihan rauhallisesti ja kurtistanut vähän naamaani. Koko loppupäivänä Oko ei ole puraissut minua. Jorma joutui tekemään saman tempun. Ei ole tarvinnut kuin kääntää katse suihkepulloon, niin heti on Okon suuhun löytynyt toisenlainen lelu, johon tarraa kiinni. 

Tänään postinhakureissulla kävin ostamassa Okolle kumisen "traktorin päällysrenkaan". Sen sisään sai piilotetuksi raksuja ja Oko osasi karistella niitä sieltä pois. Tässä renkaassa oli myös vetoköysi, mutta olemme päättäneet, että vetoleikkejä emme tässä vaiheessa sen kanssa leiki, ettei se aktivoi/vahvista purentatarvetta. Jorma siis otti vetoköyden lelusta pois ja näin renkaan voi lähettää pyörimään. Se on Okosta tosi nasta leikki. Meistä toinen istuu olohuoneen lattialla ja toinen eteisen lattialla ja lähetämme renkaan toisen luota toisen luokse. Oko juoksee renkaan perässä häntä heiluen edestakaisin ja yrittää napata sen kiinni, tuo sitten jommalle kummalle uudelleen heitettäväksi. Välillä laitoimme tennispallon pyörimään lattiaa myöten ja välillä renkaan. Kyllä pokolla oli touhua ja lystiä touhua!!! Lopetimme leikin ja minä kiipesin parvelle netin ääreen. Jorma jäi leikkimään pojan kanssa. Kun Jorma oli polvillaan lattialla, Okolla "himot" heräsivät, se piti etukäpälillään vaarin nilkasta kiinni alkoi astua vaarin jalkapohjaa. Jormalta pääsi kummastunut huudahdus "ei voi olla totta, se astuu mun jalkaa". Jonkin ajan päästä Jorma taas kävi polvilleen lattialle ja sama juttu toistui. Ei voitu kuin nauraa niin, että vesi silmistä sirisi. Niin se vain on, että Okolla hormonit alkavat hyrrätä heti, kun se näkee vaarin mustan sukanpohjan! Tai sitten se on jo esimurkkuiässä 9,5 viikon vanhana! Mitähän murkkuikä tuokaan tullessaan? Ettei vain pitäisi hankkia jotain "pumpattavaa", jotta vaarikin uskaltaisi polvilleen sen kanssa leikkiessään. 

Me olemme tänäänkin touhunneet hyvin paljon Okon kanssa, tämän tämän olemme käyneet ulkona tarpeilla ja taas leikkineet. Ja naurua on riittänyt. Jos sananlasku "nauru pidentää ikää" ja tutkimusten mukaan lemmikin pitäminen lisäävät ikää, niin ainakin 10 vuotta on Oko-pojan ansiosta tullut meille molemmille lisää!

Isä-vaari, Euroopan omistaja

Hih, ihan ensimmäisenä kerron, että Jorma (= isä-vaari), on kuin Euroopan omistaja, yhtä ylpeä Oko-pojasta. Nimittäin tänä aamuna, kun aamutoimet oli onnistuneesti suoritettu, Jorma istahti alimmalle parven rapulle (siinä hän opetti Okolle eilen tassun antamista) ja sanoi Okolle "tassu". Poika tarjosi tassua heti ja reippaasti niin monta kertaa kuin pyydettiin. Päivän mittaan kokeiltiin muissakin paikoissa ja homma toimii kaikkialla. Toiminto on siis yön aikana täysin sisäistetty. Poika ei aikaile, kun se roppaa käpälänsä käteen! Minäkin otin käytännön, että kun annan Okolle ruokakupin, pyydän sitä ensin istumaan ja sitten pyydän tassun. Ja sekin toimii täyden kympin arvoisesti! Luimme nimittäin eräästä opaskirjasta, että koira osaa arvostaa ruokaansa enemmän, jos se joutuu tekemään jotain eli "ansaitsemaan" ruokansa. 

Okolla on ollut taipumus osoittaa minulle hellyyttä rajusti rakastaen eli verta on tihkunut ranteistani useammasta kohtaa näiden päivien aikana. Kun tällaisesta tilanteesta lähden pois, se saattoi tarrata housunpunttiin kiinni takaapäin. Tänään kaikki on ollut toisin! En tosin tiedä, mistä moinen kohteliaisuus johtuu. Olisiko poika prosessoinut tämänkin pitkien ja rauhallisten yöuniensa aikana? Kaiken varalta kuitenkin opettelimme tänään ”irti”-toimintaa. Leikimme Okon kanssa vetoleikkiä joko pyyheliinan tai vetolelun kanssa. Kun poika kiskoo sitä, näytän sille namia ja heti, kun Oko irroittaa lelun, sanon ”irti” ja palkkaan namilla. Tämä on toiminut myös hyvin ja näyttää sille, että Oko oppii tämänkin ihan kivutta. Joskus lähipäivinä opetan sille vielä toiminnon ”jätä”, sain siihen Eijalta hyviä neuvoja. Sitten vain vahvistamme ja kertaamme näitä opittuja asioita ainakin kuukauden päivät. Silloin perustoiminnot: tänne, istu, tassu, irti, odota, jätä ja hihnassa vetämättä kulkeminen pitäisi olla selkärangassa. Pään valjaisiin pujottaminen sujuu omasta halusta namin kanssa mainiosti. Lisäksi tietysti sisäsiisteyden opettelu jatkuu. Tämäkin homma on jo lähes täydellistä, eilen tuli kahdet pissat lehden päälle, tänään on tullut yhdet pissat lattialle ja yhdet kakat lehden päälle. Oko kyllä pyörähtää ovella, mutta jos emme ole sitä huomaa, voi näin käydä. Oikeastaan tämä ei ole Okon vika, vaan meidän huomaamattomuuden. 

Ruoka on Okolle paras houkutin opettella uusia asioita. Varsinaisena ruokana se syö Jahti&Vahti Pentu -nappuloita. Ne käyvät hyvin myös palkitsemiseen. Välillä olemme palkinnet sitä pienen pienillä muruilla Tapolan savulenkkiä. Oko on myös maistellut klementiiniä (ah, kun hyvää), omenaa, kiinankaalia, porkkanaraastetta, metvurstia, pihviä, lohta ja harjusta. Näitä kaikkia vain pienen pieniä määriä. Kalan tuoksusta se tykkää, kun tänään paistoimme harjusta, se "lähes" kuolasi. Näitä voisi myös käyttää palkkaamiseen, jos/kun nappulat eivät enää tehoa. 

Tällainen päivämme on tähän asti ollut, mielestämme jälleen erittäin antoisa, yhdessä oloamme lujittava ja tunnesiteitä lisäävä päivä! En päivääkään vaihtaisi pois .....

On ihanaa olla koiravauvan äiti-mummo

Totta tuo, ihan varmasti! Edelleen ihmettelen sitä, miten hyvin Oko nukkuu kaikki yöt omassa pesässään makuuhuoneessa, ei tee tarpeitaan mihinkään yön aikana, eikä liiku pesästään mihinkään ennen kuin jompi kumpi meistä kömpii vuoteesta pois. 

Kun viikko sitten kotiuduimme, Jorma ei antanut Okon purra käsiään, minä olin lepsumpi. Se taisi oppia siihen, että äiti-mummolle saa osoittaa rakkautta raapien hampailla. Ja on tunnustettava, että aikamoiset leukavoimat sillä jo on. Laastaria ovat ranteeni tarvinneet, pakko tunnustaa. Eilen illalla ja tänään olen lähtenyt sen luota pois, jos se on innostunut puremaan. Se näyttäisi pikkuhiljaa tepsivän. Olin kai lähtenyt sen mielestä liian usein pois, koska se on tänään kömpinyt syliini nukkumaan päiväuniaan jo kolme kertaa. Ja voi juku sentään, että on mukavaa, kun se nukkuu sylissäni. Mitenkähän se isona mahtuu mun syliin, hih? 

Pikkuhiljaa arkipäivistä Okko-pojan kanssa muodostuu rutiinia, ainakin niin kauan, kunnes se saadaan rokotettua. Sitten voidaan tehdä lyhyitä tutustumislenkkejä lähialueelle pyörätietä myöten. Nyt emme vielä uskalla sitä sinne viedä, sillä pyörätiellä kulkee päivän mittaan aika monta karvaista lemmikkiä. 

Tänään Jorma luki opettamisesta, että samaa asiaa saisi opettaa vain yksi ja sama henkilö. Siksi olemme sopineet, että Jorma opettaa tassun antamista ja minä odottamista. Eilen Jorma teki "harjoituksia" ja tänään Oko antoi yhden kerran ihan itse tassun pyynnöstä (näin ainakin Jorma väitti). Eli kyllä se hiffaa homman ihan kohta. Istu-sanan se on jo sisäistänyt ja istuu pyynnöstä heti. Se odottaa kiltisti istuen ruokakupin laittamista maahan. Se jää pyynnöstä istumaan, kun sanon "odota" ja nostan kämmeni pystyyn, sitten siirryn muutaman metrin  taaksepäin ja sanon "tänne". Tämän se oppi tosi helposti. Edelleen hauskin leikki on, että se saa juosta edestakaisin meidän väliämme "tänne"-kutsusta ja saa siitä herkun. Se ei aina edes malta odottaa pyyntöä, vaan kääntyy automaattisesti juoksemaan toisen luokse. On se hassuliini! Hihnassa kävelyä opetamme molemmat ulkona, mutta teemme sen samalla periaatteella, jotta Oko ei menisi hämminkiin. 

Tänään jouduimme siirtämään kukan parvelle. Oko tykkäsi niin kovasti etsiä ruukusta jotain mielenkiintoista ja ripotella löytämänsä pitkin lattiaa. Imurin kanssa se on kuin ylimmät ystävät konsanaan, kulkee suulakkeen mukana imuroitaessa ja yrittää ottaa suulaketta hampaisiinsa. Eikös ne ylimmät ystävätkin roiku toisissaan? Nökö aikoinaan tykkäsi kovasti, että sitä imuroitiin, tosin imua käännettiin pienemmälle sitä imuroitaessa kuin villakoiria etsiessä. Okon kanssa emme vielä ole harjoitelleet asiaa.

Talvitakki ja muut tavarat ovat jo lähteneet konti Kaunispään Etelärivistöä, eilen katsoin, että paketti on leimattu Tampereella ja kohta katson, joko se on käsitelty Oulussa. Jos, niin sitten se on jo maanantaina täällä tai ainakin tiistaina. Otan sitten pojasta takki päällä kuvan!

On se vaan niin makeeta olla koiravauvan äiti-mummo!

Uusia kokemuksia, kehuja ja kertausta

Tänään Okon päivässä oli paljon uusia asioita. Kävimme nimittäin Ivalossa. Matka meni jo tutussa pesälaatikossa mummon sylissä. Ensimmäisen parinsadan metrin matkalla katseltiin ikkunasta ulos ja sitten pötkähdettiin nukkumaan. Ivalossa kävimme ensin rautakaupassa, Oko pääsi ihan sisälle asti. Ja voi että siellä oli Okon mielestä paljon ihania ihmisiä, ne tulivat kehumaan poikaa kauniiksi ja rapsuttelemaan leuan alta. Poika oli tosi "otettu" huomiosta, sen häntä vispasi edestakaisin mielihyvän merkkinä ja se halusi nuolla kaikkia rapsuttelijoita. 

Kävin viemässä kirjastoon lainakirjat ja otin sieltä koirankasvatuskirjoja ison pinon mukaani. Tuonne Oko ei päässyt, sillä muistelin, ettei kirjastoon ollut lupaa viedä lemmikkejä. Meillä on ennestään Tuire Kaimion kirjoittama opas pennun kasvattamisesta, mutta onhan mielenkiintoista lukea toistenkin kirjoittamia oppaita. Lisäksi lainasin opaskirjan miten menetellä, jos koiralle sattuu pieniä haavereita. Tämä meidän poikamme kun on rasavilliä rotua ja maailma vaaroja täynnä. 

Ruokaostosten ajan Jorma ja Oko olivat autossa. Kahdelta iltapäivällä meillä oli treffit Kaijan kanssa. Kaija on 81-vuotias, tosi pirtsakka ihminen ja tykkää koirista. Ensin kävimme autossa tervehtimässä Okoa. Ihastuminen oli molemminpuolista. Kaija pyysi Okoa käymään hänen luonaan mahdollisimman usein. Varmasti käymmekin, mutta vasta sitten, kun Oko on sisäsiisti. Tutustumisen jälkeen Kaija ja minä lähdimme tavanomaiseen "istuntoon" S-marketin kahvilaan laittamaan "maailman asiat mallilleen". Juttelimme noin tunnin verran ja sitten meidän poppoo lähti takaisin Saariselälle. Jorma kertoi, että kun hän oli käyttämässä Okoa pissalla, oli ohi ajanut auto, jossa oli lapsia. Auto oli pysähtynyt ja autosta oli pyrähtänyt kaksi noin 10-vuotiasta poikaa kyselemään, saako pentua silitellä. Sitten paikalle oli juossut noin 5-vutias tyttö, joka oli jo kaukaa huutanut pojille, että "saitteko silittää". Kun pojat olivat myöntäneet, tyttö oli huutanut Jormalle: "Älä vie pois, minäkin haluan silittää!" Oko oli ollut niin herrasmiestä, niin herrasmiestä ja antanut lasten paijata sitä ja käyttäytynyt kaikin puolin hyvin. Vieraita koiriakin oli katseltu auton ikkunan läpi ihan ilman minkäänlaista reagointia. Oko ei turhista hötkyä!

Olin luvannut Saariselän postin tytöille käydä vauvaamme näyttämässä ja niin teimme. Ajoimme paluumatkalla Kuukkelin kautta ja kävin Okon kanssa hakemassa postit. Ja voi hurja, miten lämpimän ja ihastuneen vastaanoton Oko sai postissa. Toinen rouvista laittoi kasvonsa Okoon kiinni, nuuhki sitä ja sanoi ihastuneena "se tuoksuukin ihan hauvavauvalta". Ennen kuin jatkan sepostustani, laitan tähän pari kuvaa tältä päivältä:

 Tarkkana on oltava ....

 Pahus, katsooko kukaan kun pissaan ...

Viime yönä emme käyneet kertaakaan "yöpissalla". Oko nukkui koko yön omassa sängyssään. Nukkumaan menimme n. 22.30 ja heräsimme aamulla vasta klo 6.15. Tänään Oko onkin ollut rauhallinen, vain pari verta vuotavaa rakkauden ilmaisua on ranteisiini tullut. Olemme harjoitelleet pöydällä tutkittavana olemista sekä pillin kutsusta luokse tuloa. Tämä on Okon mielestä "makea" leikki, kun se saa juosta toisen luota toisen luokse ja saa aina palkan, välttämättä se ei edes tarvitsisi käskysanaa "tänne" tai edes pilliin puhaltamista, kunhan se saa juosta edestakaisin hakemassa namia. Taluttimessa kulkemisen harjoittelu on ollut osa pissa- ja kakkakäyntejä. Harjoittelua vielä tarvitaan, mutta uskon, että hyvin oppii. Täytyy vain muistaa, ettei anna sen koskaan vetää. Äsken Jorma opetti sitä antamaan tassua ja koskemaan kirsullaan käteensä. Nämä olivat vasta ensimmäisiä hapuilua ja vain osa päivän leikkihetkiä. 

Oko täytti tänään 9 viikkoa. Sen kunniaksi alla kaksi juhlapotrettia:

 Oko 9 viikkoa! Onnea rakas Oko!

Millainen poika onkaan seuraavan 9 viikon päästä?

Ai niin, piti vielä kertoa pari asiaa. Ostimme jo ennen pennun hakemista ruokakupin (musta muovinen) ja vesikupin (kirkas metallinen). Olemme ihmetelleet, kun Oko ei juo koskaan vettä, mutta tykkää juoda kuitenkin vedellä laimennettua piimää mustasta ruokakupistaan. Pari päivää sitten ajattelin, että tarjoan sille vettä sen ruokakupista. Ja yllätys, yllätys, siitä vesi kelpasi. Tulimme siihen tulokseen, että kirkas metallikuppi ei hivele Okon värisilmää. 

Toinen asia. Oko on oppinut ihan itsekseen, että pesuhuoneen lattiakaivon kannen pyörittäminen on nasta juttu. Se tykkää aina tulla perässä pesuhuoneeseen, siellä se menee heti käpälillään pyörittämään lattiakaivon kantta. Se on reijällinen. Kynnet sopivat reikiin ja käpälällä on sitten kiva pyörittää sitä, välillä meno äityy hurjaksi ja silloin pyöritetään ihan kaksin käpälin. Tämä on Okosta tosi kliffaa tekemistä!

Onnistumisia ja ärhentelyjä

Jorma heräsi aamuviideltä ja Oko-poika myös! Ja siinä sivussa myös minä. Aamutoimien jälkeen poika oli kovasti leikkisä. Leikittiin nätisti lattialla ja kun väsy yllätti, Oko kiipesi syliini ja otti siinä tunnin torkut. Yleensä päivän mittaan näitä torkkuja tulee useita, välillä pitempiä, välillä lyhyempiä. Torkkujen välillä sitten leikimme, opettelemme uusia asioita ja pidämme toisiamme hyvänä. Välillä pojan hyväilyt ovat niin rajuja, että kannan hänen "merkkejään" ranteissa, käsivarsissa, leuassa, jne. Suloista kuitenkin on, että kun puraisu tuntuu liian kovalta, älähdän, ja sitten poika nuolee ja pyytää näin anteeksi. 

Tänään Jormakin oli sitä mieltä, että Okoa ei ulkoiluteta enää irti, vaan aina valjaissa ja talutushihnassa. Syy tähän oli tietysti se, että hänen lapikkaansa tulivat täyteen lunta Okon perässä hankea tarpoessaan. Poika on tosi rohkea ja mennä viipottaa vauhdilla uppohangessa. 

Uusi asia Okolle oli tänään paitsi se, että sitä talutettiin pissakäynneillä hihnassa, myös pölynimuri. Laitoimme ensin pölynimurin lattialle ja Oko sai kierrellä, haistella ja maistella sitä ihan rauhassa. Sitten käynnistimme imurin makuuhuoneessa, minä ja poika olimme oleskelutilassa. Oko perääntyi heti muutaman askeleen äänen kuultuaan, mutta sitten hiipi makuuhuoneen ovelle katsomaan mikä tuollaista hurinaa päästää. Olohuonetta imuroidessani se jo roikkui suulakkeessa kiinni ilman pienintäkään pelon häivähdystä. On todella hyvä asia, että Oko ei pelkää mitään, vaan ottaa uteliaasti selvää asioista. 

Jorma on ollut aina sitä mieltä, että koiraa ei saisi pukea. Hän jopa naureskeli kesälomalla Eijalle, kun Eija oli hankkinut koirilleen sellaiset teflonloimet. Olin ihan äimänkäkenä, kun hän eilen aamulla sanoi, että Okolle on hankittava talvitakki ja tossut. Tänään katseltiin netistä eri valmistajien takkeja ja tilattiin Okolle tällainen talvitakki:

Siinä on irroitettava huppu ja taluttimen lenkki jo itsessään. Ehkä se on alkuun vähän iso, mutta äkkiäkös siitä tulee liian pieni, kun poika on kasvanut viikossa jo ihan silmissä. Painaa nyt 5,8 kg. Tilasimme myös pakkastossut kaikkiin jalkoihin, nimilaatan kaiverruksineen (nimi, omistajan nimi ja puhelinnumerot), pentufrisbeen tulevia hankileikkejä varten ja jotain muuta pientä .... 

Ärhentelyä ....

Iltapäivällä poika suuttui ja sen muoto mustaksi muuttui! Pentukirjan ohjeessa on, että jos koiranpentu tekee jotain sellaista, mitä se ei saa tehdä, se on niin monta kertaa keskeytettävä touhuistaan, että se lopettaa sen. Oko innostui pureskelemaan minun kenkiäni. Minä vein sen pois, se juoksi taas takaisin, vein taas pois, juoksi takaisin, jne. Sitten avuksi tuli Jorma ja sama homma toistui. Lopulta Oko antoi periksi, mutta "kosti". Se kävi kakkaamassa ja pissaamassa makuuhuoneen sängyn alle lattialle, vaikka ei ole aikaisemmin pissannut paljaalle lattialle kertaakaan, aina lehden päälle. Vaikka poikaa ei toruttu, se ihan selvästi stressaantui, kun ei saanut purra kenkiä. Ja ihan selvästi huomasi, että poikaa kiukutti. Luulen, että sillä on aika kova oma tahto. Niin oli Nökölläkin. Nököä ei saanut käskemällä tekemään mitään, mutta kun sitä kehui ja houkutteli, se olisi mennyt vaikka takaperin puuhun. Samanlainen kasvatus täytynee ottaa Okon kanssa käytäntöön. Pitää aina yrittää kiinnittää sen huomio johonkin toiseen asiaan ja sitten kehua se maasta taivaaseen ....

Ihan mielenkiintoinen päivämme oli ja tuli taas todetuksi, että eivät lemmikit ole tyhmiä - ne ovat viisaita ja tosi ihania! Mitähän jännää huomenna tapahtuu, kun me kolme menemme Ivaloon. Tosin Jorma jää autoon Okon kanssa, kun minä käyn ostamassa ruuat. Kaijalle olen luvannut, että hän saa tavata meidän kullanmurumme. Kaija on pyytänyt jo monta kertaa halaamaan ja silittämään Okoa puolestaan ja odottaa kovasti pojan tapaamista. Toivottavasti Oko ei pure Kaijaa!

Jokainen päivä on lahja

Elämämme on saanut aivan uuden "hohteen". Aikaisemmin arkeemme kuuluivat vähintään 2,5 tunnin (10 - 12 km) kävelylenkit, jos sää oli hyvä. Huonommallakin säällä (kovilla sateilla ja pakkasilla) kävelimme ainakin tuon kaksi kilometriä, mikä meiltä on edestakainen noin-matka Kuukkelissa olevaan postilokeroomme. Nyt, kun Oko on vielä pieni ja "strategisen, mutta tosi söpön, nestettä tuottavan paikan" ympärystä on ilman karvoitusta,  pelkäämme, että se saa liiasta ulkona pakkasella oleskelusta rakkovian. Käymme ulkona tosi tiheästi, mutta vain sellaisen ajan, että pissat ja kakat pulpahtavat ja sitten taas kipitämme sisälle. Oko tosin tarpoisi mielellään hangessa, siellä se työntää päänsä kokonaan pehmeään lumeen ja "tupsauttaa" sieraintensa kautta lunta. Se on siitä tosi makeeta hommaa! 

Tänään Kuukkelissa käydessäni etsin Okolle "talvitakkia", mutta ei siellä ollut. Perjantaina menemme Ivaloon ja toivon mukaan sieltä löytyy talvitakki, jotta voimme opetella ulkona hihnakävelyä ja käydä "pällistelemässä" pyörätiellä elämää ja vähitellen kävellä muutaman sadan metrin matkoja kylmemmälläkin ilmalla (tänään oli pakkasta - 12 astetta). Jos Ivalosta ei löydy, täytyy pyytää Eijaa ostamaan se Kouvolasta ja lähettämään tänne. Täällä nimittäin talvella pakkanen paukkuu!

Tänään olemme leikkineet "tänne"-käskyä ja se sujuu pojalta todella riemuisasti varsinkin, jos molemmat olemme leikissä mukana ja se saa juosta toisen luota toisen luokse. Lisäksi olemme harjoitelleet sisällä hihnassa kävelyä. Valjaat sujahtavat vaikeuksitta ylle, eivätkä harmita samalla tavalla kuin kaulapanto. Todennäköisesti Oko-poikaa tullaan taluttamaan aina valjaissa. Tämä nyt ostettu kaulapanta taitaa joutua harakoille. Jonkinlainen kaulapanta täytyy kuitenkin olla, se voisi olla aika kapea ja suht ohut, koska siihen ei hihnaa kiinnitettäisi. Siihen laitetaan laatta, jossa on ilmoitettu koiran nimi, omistajan nimi ja puhelinnumerot. Ne siltä varalta, jos koira jostain syystä joskus eksyy. Niin, hihnakävelystä poika on hoksannut, ettei kannata vetää ja yrittää väkisin päästä namipalan luokse. Kun se istahtaa ja katsahtaa silmiin ja sitten lähdemme taas liikkeelle seuraavan namipalan luokse, jotka on laitettu talutusreitille. Tätä on harjoiteltu muutaman kerran pari-kolme minuuttia kerrallaan tänään ja harjoitukset jatkuvat huomenna. 

Viime yökin meni hienosti. Heräsin vähän kahden jälkeen, kun Oko nousi sänkyäni vasten. Sillä oli pissahätä! Seuraavan kerran heräsimme vähän jälkeen viisi, kun Oko lähti pesästään hipsuttelemaan kohti eteistä. Taas ulos tuli hienosti pissat ja kakat! Sen jälkeen Oko olikin jo niin leikkisällä päällä, ettei unnuttelusta tullut mitään. Otimme päivällä porukalla päiväunet makuuhuoneessa. Olemme pitäneet makuuhuoneen alueena, jossa ei leikitä, sillä vain levätään/nukutaan, eikä sinne saa viedä leluja ollenkaan. Sisälle Oko ei juurikaan ole tarpeitaan tehnyt, koska aina kun epäilemme sillä olevan hätä, lähdemme ulos ja voi sanoa, että 95 - 98 prosenttisesti tarpeet onnistuvat ulos. Ovet ulos ja sisään käyvät tiuhasti! 

Röhkö on jo tavallista "kamaa", sitä ei enää pelätä. Sen kanssa on kiva leikkiä, kun se röhkii niin matalalla äänellä. Sen sijaan hyvin arveluttava on alusta asti ollut takan edessä oleva musta, kiiltävä kivilaatta. Mehän teetimme remontin yhteydessä Kaavin kivellä sekä takan tulipesän eduslaatan että lattialle takan eteen laatan mustasta Varpaisjärven diabaasista. Se on ollut mörkö juttu ja sitä on pitänyt kiertää ja kaartaa, eikä siihen ole uskaltanut tassua laittaa. Tänään rohkeus voitti, ensin kokeiltiin tassulla varovasti ja sitten hetken päästä jo tallusteltiin laatan päällä ihan ison pojan tavoin. Tuo onkin ollut ainoa asia, mikä täällä on Oko-poikaa arveluttanut. 

Tosi kiinnostava juttu on myös puhelin. Kun Eija tänään soitti, niin oli kallisteltava päätä puolelle ja toiselle, kun mokomasta motikasta kuului ääntä. Kun laitoin puhelimen Okon korvan lähelle, jotta Eija sai jutella sen kanssa, poika kyllästyi ja nappasi hampaillaan kännykästä kiinni. 

Puhuimme tänään Jorman kanssa, miten mukavaa on, kun päiviimme on tullut touhua ja tohinaa, aikaisemminhan elämää on ollut vain Eijan lomien aikana. Tuntuu kuin jokainen päivä olisi iso lahja - niin se totta vie onkin!

Eija oli käyttänyt tänään Arcoa silmäpeilissä. Arco oli saanut kaihi-diagnoosin, mutta silmien tilanne oli onneksi suurin piirtein sama kuin vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa. 

Nyt on mukava odottaa huomista päivää ja sitä, mitä uutta Oko huomenna hoksaa/oppii! Huomenna yritän ottaa siitä kuvia ulkotouhuissa.

Uusien asioiden opettelua ja perässäjuoksua

Viime yö sujui taas hienosti! Heräsin puoli viiden aikaan vessakäynnille ja Oko kömpi perässäni eteiseen. Nappasin sen kainalooni, vein ulos. Okolta tuli pissa heti eikä 15. päivä. Sisälle tultuamme se kömpi suoraan omaan pesäänsä ja jatkoi uniaan aina puoli seitsemään, jolloin Jorma heräsi. Nähtävästi Oko ei hortoile asunnossa yöaikaan ollenkaan, vaan pysyy pesässään ja vasta sitten, jos jompi kumpi nousee vuoteesta, sekin lähtee liikkeelle. Tarkastimme jälleen aamulla kaikki paikat sängynalustoista sohvien taakse, eikä missään näkynyt pissaplänttiä tai kakkamurua. Hyvä Oko-poika!

Tänään olemme opetelleet "tänne"-kutsua pillin kanssa. Ostimme Jorman kanssa molemmille samanääniset pillit. Kun puhallamme pilliin ja saamme Okon huomion, kutsumme sen "tänne"-kutusulla luoksemme ja palkitsemme namipalalla (kuivamuonarae toimii houkuttimena). Okosta tämä on tosi hauska leikki silloin, kun se saa juosta toisen luota toisen luokse, varsinkin ulkona. Ulkona välimatka on noin 25 metriä, sisällä alle 10 metriä. Jos vain toinen on kutsumassa, poika ei välttämättä välitä kutsusta, siitä hieman kokemusta tuonnempana ....

Eilen yritimme totuttaa Okoa kaulapantaan, mutta siitä se ei tykännyt. Se kutitti .... Jorma yritti opettaa talutushihnan kanssa liikkumista, mutta se oli pojasta tosi inhottavaa, piti hyppiä kuin kumipallo ja yrittää päästä kaulapannasta ja kiristävästä tunteesta eroon. Tänään viisastuimme vahingosta ja laitoimme valjaat. Niiden kanssa ei ole "kutitus-/kuristustunnetta" ja hihnassa kävelyn opettelu sujuu paljon paremmin. Ensi alkuun Oko oli sitä mieltä, että "tässä makaan, etkä mitään voi, kun en liiku niin en liiku", mutta namipalalla ja Hello-Kitty -nuken avulla olemme sisällä päässeet jo mukavasti harjoittelun alkuun. 

Pienelle pennulle on opettaminen tehtävä vain muutaman minuutin jaksoissa useampaan kertaan päivässä. Huomaa aivan selvästi, että opetteleminen on väsyttävää. Välillä on ihan pakko ottaa nokoset. Tässä pari mallia nokosista tältä päivältä, aamupäivällä vaarin ja puolen päivän aikaan mummon sylissä: 

Ei mikään tyhmä poika ....

Oko on terävä kaveri, suotta ei bordercollieita kehuta älykkäiksi. Kun poika tulee Jorman kanssa ulkoa, se ryntää etsimään minua ja minun vuolaita "hyvä poika" -kiittelyjä. Tänään olin parvella käymässä, kun Oko tuli sisälle ja tietysti ryntäsi kerjäämään kiitoksia. Kun en ollutkaan näkösällä, se ihmetteli kovasti minne mummo on kadonnut. Minä kurkin parven kaiteen yli ja huutelin, että "mummo on täällä", sitten siirryin portaiden kohtaan. Ja arvatkaas mitä? Tuo poika yritti lähteä kiipeämään portaita ylöspäin. Se siis hiffasi heti, miten portaita kiivetään ja just ja just haarut riitti porrasvälin nousuun. Pääsi jo toiselle portaalle, kun Jorma nappasi sen kiinni. Nämä portaat alakerrasta parvelle ovat ei-hirmuisen, mutta kuitenkin aika jyrkät. Oko on vielä liian pieni kiipeämään näitä ylös ja se saattaisi pudota kaiteen välistä alas. Mutta "kyllä minä vielä sinne tulen"   -ilme oli aivan selvänä havaittavissa .....

Röhkö kummastutti ja sitä piti haukkua ....

Jorma kävi hakemassa postin ja oli samalla reissulla ostanut Kuukkelista Okolle Röhkö-possun, sellaisen harmaan, jossa on muutama musta raita. Röhkö päästää matalan röh-äänen, kun sitä painaa. Sekös Okoa kummastutti. Se kierteli röhköä, mieli teki koskea, mutta ei uskaltanut. Sitten se aloitti hurjan murina- ja haukkukonsertin. Vähitellen hiipi lähemmäs ja lähemmäs, koski tassullaan ja kun Röhkö röhkäisi, niin Oko hyppäsi loikan taaksepäin. Tänään se siis ihan oikeasti haukkui ensimmäisen kerran (Nökö oli yli puolivuotias, kun ensi kerran haukkui). Sitten piti jo mummon kanssa levähtää ....

Kaikki käy ....

Eilen illalla söin mandariinia ja Okon teki sitä kovasti mieli. Annoin sille yhden siivun ja pitelin siivua toisesta päästä kiinni, niin että poika sai pureskellen mehut suuhunsa. Ai, että oli hyvää! Kiinankaalin ja omenan palanen maistuivat myös, ei Oko ainakaan nirsolta ruuan suhteen vaikuta! Ja tietää, missä ruokaa säilytetään. Heti, kun jääkaapin ovi aukeaa, poika on kuin ohjus katsomassa, tipahtaisiko sieltä mitään suuhun. Olemme päättäneet, että emme anna pöydästä sille makupaloja, jos jotain välipalaa annamme, se tapahtuu sitten muualla. 

Puremistakin on kokeiltu ....

Ja eihän pentu olisi pentu, ellei se kokeilisi eri materiaalien puremista. Nökön saimme aikoinaan luopumaan pureskelusta valkopippuritahnan avulla, mutta Okoa se ei samalla tavalla "kirvele". Kun Jorma laittoi sitruunamehua kämmenelleen, niin Oko lipoi sen herkkuna, heh. Ainoa, joka tepsii on etikka. Jos huomaamme, että Oko käy pureskelemaan jotain sellaista paikkaa, johon se ei saa koskea, sivelen siihen etikkaa. Onneksi se on ollut suht' tyytyväinen omien lelujensa pureskeluun, lattialistat, sohvat, pöytien ja tuolien jalat ovat saaneet olla suht rauhassa, mitä nyt pientä kokeilua on ollut .... 

Sydämen tykytystä ....

Olemme käyttäneet Okoa ulkona vielä ilman talutushihnaa, välillä Jorma, välillä minä ja välillä yhdessä. Tänään, kun Jorma oli kauppareissulla, lähdin pissattamaan Okoa ulos. Kun pisut oli liritelty, ajattelin, että saattaisi vielä kakkakin tulla, jos hieman kiertelemme pihassa. Jorma oli kertonut, että edellisen kerran kakat olivat tulleet roskakatoksen lähelle. No, sinne vipelsimme. Ei tullut mitään, mutta uusi alue kiinnosti kovasti. Oko tutki tuuletustelineen alustan, siirtyi siitä haistelemaan muutaman metrin hangessa taapertaen koivun oksia. Puhalsin pilliin ja kutsuin sitä luokseni. Ei reagointia. Sitten menin suksihuoltorakennuksen taakse sillä ajatuksella, että poika tulee takaisin, kun ei näe minua. Ja katin kontit! Kun kurkkasin, huomasin kauhukseni, että Oko hyppeli hangessa jo liki kolmenkymmenen metrin päässä ja olisi kohta naapurin pihassa. Ensin ajattelin juosta sen perään hangessa tarpoen, mutta silloin se olisi lähtenyt juoksemaan pakoon (olisi luullut leikiksi). Sitten juoksin kiireesti pyörätietä myöten Okon kohdalle ja hyppäsin hankeen ja sain kuin sainkin sen valjaista kiinni. Kyllä sydän tykytti!!!! Kun Jorma tuli kotiin, sanoin, että en enää uskalla sitä yksin viedä ulos ilman talutushihnaa. Huomenna siis harjoittelemme talutushihnan kanssa kävelyä ulkona ja sisällä!

On muuten ihmeellistä, miten nopeasti tuo liikkuminen kehittyy. Pari päivää oli arkuutta, mutta nyt mennään niin, että nokka tuhisee ....

On se vaan NIIN RAKAS!