Elämämme on saanut aivan uuden "hohteen". Aikaisemmin arkeemme kuuluivat vähintään 2,5 tunnin (10 - 12 km) kävelylenkit, jos sää oli hyvä. Huonommallakin säällä (kovilla sateilla ja pakkasilla) kävelimme ainakin tuon kaksi kilometriä, mikä meiltä on edestakainen noin-matka Kuukkelissa olevaan postilokeroomme. Nyt, kun Oko on vielä pieni ja "strategisen, mutta tosi söpön, nestettä tuottavan paikan" ympärystä on ilman karvoitusta, pelkäämme, että se saa liiasta ulkona pakkasella oleskelusta rakkovian. Käymme ulkona tosi tiheästi, mutta vain sellaisen ajan, että pissat ja kakat pulpahtavat ja sitten taas kipitämme sisälle. Oko tosin tarpoisi mielellään hangessa, siellä se työntää päänsä kokonaan pehmeään lumeen ja "tupsauttaa" sieraintensa kautta lunta. Se on siitä tosi makeeta hommaa!
Tänään Kuukkelissa käydessäni etsin Okolle "talvitakkia", mutta ei siellä ollut. Perjantaina menemme Ivaloon ja toivon mukaan sieltä löytyy talvitakki, jotta voimme opetella ulkona hihnakävelyä ja käydä "pällistelemässä" pyörätiellä elämää ja vähitellen kävellä muutaman sadan metrin matkoja kylmemmälläkin ilmalla (tänään oli pakkasta - 12 astetta). Jos Ivalosta ei löydy, täytyy pyytää Eijaa ostamaan se Kouvolasta ja lähettämään tänne. Täällä nimittäin talvella pakkanen paukkuu!
Tänään olemme leikkineet "tänne"-käskyä ja se sujuu pojalta todella riemuisasti varsinkin, jos molemmat olemme leikissä mukana ja se saa juosta toisen luota toisen luokse. Lisäksi olemme harjoitelleet sisällä hihnassa kävelyä. Valjaat sujahtavat vaikeuksitta ylle, eivätkä harmita samalla tavalla kuin kaulapanto. Todennäköisesti Oko-poikaa tullaan taluttamaan aina valjaissa. Tämä nyt ostettu kaulapanta taitaa joutua harakoille. Jonkinlainen kaulapanta täytyy kuitenkin olla, se voisi olla aika kapea ja suht ohut, koska siihen ei hihnaa kiinnitettäisi. Siihen laitetaan laatta, jossa on ilmoitettu koiran nimi, omistajan nimi ja puhelinnumerot. Ne siltä varalta, jos koira jostain syystä joskus eksyy. Niin, hihnakävelystä poika on hoksannut, ettei kannata vetää ja yrittää väkisin päästä namipalan luokse. Kun se istahtaa ja katsahtaa silmiin ja sitten lähdemme taas liikkeelle seuraavan namipalan luokse, jotka on laitettu talutusreitille. Tätä on harjoiteltu muutaman kerran pari-kolme minuuttia kerrallaan tänään ja harjoitukset jatkuvat huomenna.
Viime yökin meni hienosti. Heräsin vähän kahden jälkeen, kun Oko nousi sänkyäni vasten. Sillä oli pissahätä! Seuraavan kerran heräsimme vähän jälkeen viisi, kun Oko lähti pesästään hipsuttelemaan kohti eteistä. Taas ulos tuli hienosti pissat ja kakat! Sen jälkeen Oko olikin jo niin leikkisällä päällä, ettei unnuttelusta tullut mitään. Otimme päivällä porukalla päiväunet makuuhuoneessa. Olemme pitäneet makuuhuoneen alueena, jossa ei leikitä, sillä vain levätään/nukutaan, eikä sinne saa viedä leluja ollenkaan. Sisälle Oko ei juurikaan ole tarpeitaan tehnyt, koska aina kun epäilemme sillä olevan hätä, lähdemme ulos ja voi sanoa, että 95 - 98 prosenttisesti tarpeet onnistuvat ulos. Ovet ulos ja sisään käyvät tiuhasti!
Röhkö on jo tavallista "kamaa", sitä ei enää pelätä. Sen kanssa on kiva leikkiä, kun se röhkii niin matalalla äänellä. Sen sijaan hyvin arveluttava on alusta asti ollut takan edessä oleva musta, kiiltävä kivilaatta. Mehän teetimme remontin yhteydessä Kaavin kivellä sekä takan tulipesän eduslaatan että lattialle takan eteen laatan mustasta Varpaisjärven diabaasista. Se on ollut mörkö juttu ja sitä on pitänyt kiertää ja kaartaa, eikä siihen ole uskaltanut tassua laittaa. Tänään rohkeus voitti, ensin kokeiltiin tassulla varovasti ja sitten hetken päästä jo tallusteltiin laatan päällä ihan ison pojan tavoin. Tuo onkin ollut ainoa asia, mikä täällä on Oko-poikaa arveluttanut.
Tosi kiinnostava juttu on myös puhelin. Kun Eija tänään soitti, niin oli kallisteltava päätä puolelle ja toiselle, kun mokomasta motikasta kuului ääntä. Kun laitoin puhelimen Okon korvan lähelle, jotta Eija sai jutella sen kanssa, poika kyllästyi ja nappasi hampaillaan kännykästä kiinni.
Puhuimme tänään Jorman kanssa, miten mukavaa on, kun päiviimme on tullut touhua ja tohinaa, aikaisemminhan elämää on ollut vain Eijan lomien aikana. Tuntuu kuin jokainen päivä olisi iso lahja - niin se totta vie onkin!
Eija oli käyttänyt tänään Arcoa silmäpeilissä. Arco oli saanut kaihi-diagnoosin, mutta silmien tilanne oli onneksi suurin piirtein sama kuin vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa.
Nyt on mukava odottaa huomista päivää ja sitä, mitä uutta Oko huomenna hoksaa/oppii! Huomenna yritän ottaa siitä kuvia ulkotouhuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti