Kun viikko sitten kotiuduimme, Jorma ei antanut Okon purra käsiään, minä olin lepsumpi. Se taisi oppia siihen, että äiti-mummolle saa osoittaa rakkautta raapien hampailla. Ja on tunnustettava, että aikamoiset leukavoimat sillä jo on. Laastaria ovat ranteeni tarvinneet, pakko tunnustaa. Eilen illalla ja tänään olen lähtenyt sen luota pois, jos se on innostunut puremaan. Se näyttäisi pikkuhiljaa tepsivän. Olin kai lähtenyt sen mielestä liian usein pois, koska se on tänään kömpinyt syliini nukkumaan päiväuniaan jo kolme kertaa. Ja voi juku sentään, että on mukavaa, kun se nukkuu sylissäni. Mitenkähän se isona mahtuu mun syliin, hih?
Pikkuhiljaa arkipäivistä Okko-pojan kanssa muodostuu rutiinia, ainakin niin kauan, kunnes se saadaan rokotettua. Sitten voidaan tehdä lyhyitä tutustumislenkkejä lähialueelle pyörätietä myöten. Nyt emme vielä uskalla sitä sinne viedä, sillä pyörätiellä kulkee päivän mittaan aika monta karvaista lemmikkiä.
Tänään Jorma luki opettamisesta, että samaa asiaa saisi opettaa vain yksi ja sama henkilö. Siksi olemme sopineet, että Jorma opettaa tassun antamista ja minä odottamista. Eilen Jorma teki "harjoituksia" ja tänään Oko antoi yhden kerran ihan itse tassun pyynnöstä (näin ainakin Jorma väitti). Eli kyllä se hiffaa homman ihan kohta. Istu-sanan se on jo sisäistänyt ja istuu pyynnöstä heti. Se odottaa kiltisti istuen ruokakupin laittamista maahan. Se jää pyynnöstä istumaan, kun sanon "odota" ja nostan kämmeni pystyyn, sitten siirryn muutaman metrin taaksepäin ja sanon "tänne". Tämän se oppi tosi helposti. Edelleen hauskin leikki on, että se saa juosta edestakaisin meidän väliämme "tänne"-kutsusta ja saa siitä herkun. Se ei aina edes malta odottaa pyyntöä, vaan kääntyy automaattisesti juoksemaan toisen luokse. On se hassuliini! Hihnassa kävelyä opetamme molemmat ulkona, mutta teemme sen samalla periaatteella, jotta Oko ei menisi hämminkiin.
Tänään jouduimme siirtämään kukan parvelle. Oko tykkäsi niin kovasti etsiä ruukusta jotain mielenkiintoista ja ripotella löytämänsä pitkin lattiaa. Imurin kanssa se on kuin ylimmät ystävät konsanaan, kulkee suulakkeen mukana imuroitaessa ja yrittää ottaa suulaketta hampaisiinsa. Eikös ne ylimmät ystävätkin roiku toisissaan? Nökö aikoinaan tykkäsi kovasti, että sitä imuroitiin, tosin imua käännettiin pienemmälle sitä imuroitaessa kuin villakoiria etsiessä. Okon kanssa emme vielä ole harjoitelleet asiaa.
Talvitakki ja muut tavarat ovat jo lähteneet konti Kaunispään Etelärivistöä, eilen katsoin, että paketti on leimattu Tampereella ja kohta katson, joko se on käsitelty Oulussa. Jos, niin sitten se on jo maanantaina täällä tai ainakin tiistaina. Otan sitten pojasta takki päällä kuvan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti