Oko se tykkää kalasta!

Käytiin Okon kanssa kesän viimeisellä retkireissulla. Ruskareissun ja tämän kalareissun välillä ehdimme käydä täällä Saariselällä tekemässä jälkeä Kaunispään rinteeseen. Oko on Jorman mielestä tosi tarkka jäljestäjä, seuraa reittiä tarkasti ja jos "eksyy", palaa reitille ilman käskyä. Minä en hommasta oikein ymmärrä muuta kuin sen, että Okon jalat ovat jälkireitin jälkeen kuin teurastajan kädet, aivan veriset puoleen väliin etujalkoja. Nyt ovat vaarin vanhat vaelluskengätkin veriplänttejä täynnä. Teimme yhtenä päivänä Palo-ojan lenkin ja tapasimme siellä japanilaisia tyttöjä, jotka olivat aivan otettuja Okosta. Pyysivät saada silittää sitä ja halusivat tietää sen nimen. Mikähän tuossa Okossa japanilaisia viehättää, sillä kaikkein eniten Okoa haluavat silitellä juuri japanilaiset turistit. Ja Oko oli otettu - se on tietty se!

Kalareissulle lähdettiin maanantaina, tosin maanantai meni huhhailuun ja vasta myöhään iltapäivällä olimme Tuulispään parkissa. Tiistaina varustimme rinkkamme retkieväillä ja otettiin virvelit mukaan ja tallusteltiin Tuulijärven kautta Saukkojärvelle. Sää oli kylmänkalsea, mutta kävellessä tuli lämmin. Perillä laitettiin veneilyliivit päälle, Okolle tietysti myös, sitten lähdettiin laskemaan verkot. Oko istui taas ihan hiljaa matalana jalkojeni juuressa melkein koko ajan. Rannan lähellä se nousee istumaan ja odottaa, että pääsisi loikkaamaan veneestä pois. Ihme, että se malttaa olla niin nätisti veneessä! Kolme tuntia pidettiin verkkoja järvessä, nostettiin verkot, otettiin kalat pois ja perattiin ne. Verkot vietiin takaisin järveen yön ajaksi sillä ajatuksella, josko kalat liikkuisivat yöllä paremmin verkkoon. Uistimella ei juuri ottia ollut, minä sain kaksi harjusta, vaari ei yhtään. Verkosta sentään tuli harjuksia ja yksi iso siika. Autolle palasimme vasta joskus kuuden jälkeen illalla.  Jännä juttu Okon kanssa on se, että jos sen laittaa remmistään esim. puuhun kiinni, se on kohta remminsä kanssa ihan solmussa. Ihme minusta on se, että kun menen perkaamaan kaloja, Oko makaa rauhallisena ja katselee koko ajan, mitä minä puuhaan. Ihan kuin se ymmärtäisi, että nyt ei sovi remmisekoilu. Iltaruuaksi Oko sai paistettua harjusta.

Keskiviikkoaamuna olimme jo kukonlaulun aikaan keittelemässä kahvia termospulloon ja aamu-yhdeksän aikoihin lähdimme taas tallaamaan kohti Saukkojärveä. Tuuli oli puuskittainen ja oli hankala nostaa verkkoja tai oikeastaan minulla oli vaikeuksia hallita venettä verkkoja nostettaessa. Oko oli kuitenkin taas niin kiltti poju, se ymmärtää, että veneessä ei riehuta, vaan maataan matalana mummon jalkojen juuressa, että soutaminen/huopaaminen onnistuu. Kalaa tuli kivasti, oikein isoja siikoja ja harjuksia. Yksi madekin, sen sai puun latvassa odottanut korppi. Okolle paistettiin nuotiolla yksi harjus (vaurioitui verkosta otettaessa, joten en sitä ottanut ehjien kalojen joukkoon) ja se oli sen mielestä tosi namia! Kalansaaliista jäi hyvä mieli, sillä nyt on Aalun pakastin aivan piripintaan asti täynnä marjoja ja kalaa. Järveltä pois kävellessä saimme niskaamme pari raekuuroa ja yhden lumikuuron. Onneksi ei satanut vettä, se olisi kastellut enemmän.

Oko touhusi "juttujaan" matkalla järvelle ja sieltä pois; kiskoi maasta puunjuuria, katkoi oksia ja kanniskeli niitä suussaan. Kun se homma ei enää maittanut, sitten se käpälällään kaatoi tatteja ja kanteli niitä suussaan, heitteli kuin palloa ja taas kanteli suussaan. Pari kertaa se kokeili jopa remmiramboilua, mutta vaari ei suostunut ollenkaan moiseen leikkiin ja siihen oli Okon tyytyminen.

Kotiin tullessa olimme aivan äimistyneitä, sillä Magneettimäen päällä oli vielä sulamatonta lunta, Kaunispääkin näytti vaaleanharmaalta, yhtään ruskan hehkua ei näkynyt maassa. Ja tietty, Oko sai illalla taas paistettua harjusta! Njam, njam!!!! Laitan tähän vielä kuvia, miten Oko osaa ottaa autossa rennosti. Muutenkin se on ihan kuin vieteri, se nukkuu mitä ihmeellisimmissä asennoissa ja saa itsensä melkein korkkiruuviksi kiertymään.

Harjusaterian jälkeistä unnuttelua autossa:

 "Olipa se harjus hyvää, nyt on ruokalepo paikallaan!"

 "Höh, taas tuo mummo häärää kameran kanssa, en jaksa ...."

 "No, kuvatkoon, minä poika nukun tässä vaarin vieressä kunnon ettanet."

 Lumihärmää, lämmintä + 1 aste! Noustaan Magneettimäelle.

 Lumiaitakin oli aikoin lumessa, nähtävästi oli tuiskunnut vaakasuoraan.

Ja Kaunispää ei ollut enää pukeutuneena ruskan väreihin, vaan 

harmaankirjava. Kuvat vaikuttavat ihan mustavalkofilmiin otetuilta,

ei väriä juuri missään.