Merkittävä vuosipäivä!

Tänään tuli vuosi siitä, kun kurvasimme aamulla auton Sonkajärven Pohjoismäellä Alapihan (Bergmanien) pihalle. Siellä vastaamme tuli musta labaradorinnoutajapoika Hugo ja brodercollieäiti Siru. Heti pihalle ilmestyi myös Sari ja yhdessä menimme katsomaan bordercollieisä Frediä. Hetken päästä menimme sisälle tapaamaan muita perheenjäseniä ja Merike vei meidät katsomaan suloisia bordercollievauvoja, Sirun ja Fredin suloisia lapsia. Ja siellähän meidän valokuvista ennakkoon varaamamme tähtisilmäpoika oli perimmäisenä, mutta tosi topakkana pentuaitauksen päällä katsomassa, ketä sieltä tulee. Meidän ei tarvinnut yhtään epäillä, heti tiesimme, että tuossa on meidän ikioma Okomme! Merike sanoi, että jos haluamme vaihtaa valittua pentua, sen voisimme tehdä, mutta ei ajatus tullut mieleemmekään. Olimme jo ennakkoon saamiemme valokuvien perusteella täysin myytyjä Okoon. Merike otti Okon pois laatikosta ja tutustuimme pentuun tovin ennen paluumatkalle lähtöämme. Olimme ennakkoon pehmustaneet banaanilaatikon, johon laitoimme Okon, minä istuin laatikko sylissäni autossa ja Jorma ajoi. Muistan, että Oko vingahti vain kerran, ja tyytyi sitten olemaan "meidän potra poika". 

Tässä vasemmalla Oko pentulaatikon reunalla, vieressä sisko tai veli.

Tässä Oko-vauvana, tosi makean muhkeana!

Tässä kuvassa Oko on jo Saariselällä kotona tutustumassa uuteen kotiin. Voi

tuota ilmettä ja voi tuota pentukarvan pehmeyttä ja hauvavauvan tuoksua, ne voin

vieläkin mielessäni aistia.

 Tässä Oko on ensimmäistä kertaa elämässään käymässä Ivalossa. Tosi 

tarkkana katsellaan maailmaa.

 ... ja sitten tuli pissi, oike kunnon suihku!

Nyt on vuosi vierähtänyt, mutta edelleen Oko on topakka itsensä. Olemme olleet todella tyytyväisiä Okoon. Se on tuonut elämäämme vauhtia, iloa ja varsinkin eloa, ja sama tahti jatkuu. Oko on rokotettu, sirutettu ja sillä on EU-passi. Vain kerran tämän vuoden aikana Oko on ollut kipeä. Silloin se oksensi ja ripuloi parina päivänä, veimme sen eläinlääkärille toisena päivänä ja Oko oli pari tuntia tiputuksessa, sai lääkkeet ja poika parani entiselleen. Oli surullista katsoa pojan sairastamista, tuntui kuin itsekin olisi ollut huolesta sairas. Pentuna Oko madotettiin ohjeen mukaan ja sen jälkeen keväällä ja syksyllä. Mitään loisia punkkeja lukuun ottamatta emme ole Okolla huomanneet. 

Luonteeltaan Oko on aika herkkä, mutta kyllä siltä itsepäisyyttä ja omaa tahtoa löytyy. Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä hellyydenkipeämmäksi se tulee, halipula on aina läsnä. Koko vuoden aikana Oko ei ole ollut meistä erossa paria minuuttia kauempaa ja noita pariminuuttisiakaan ei ole ollut montaa kertaa. Ensin tuntuivat kauppareissut hassuilta, kun ensin minä kävin ostamassa kevyemmät ostokset ja sitten vaari meni ostamaan maidot ja piimät, toinen meistä oli Okon kanssa joko ulkona tai autossa sillä aikaa. Nyt tästä on tullut jo tapa. 

Me touhuamme Okon kanssa paljon, sisällä pelaamme kahdella tennispallolla ja leikimme muilla Okon leluilla sen kanssa ja ennen kaikkea juttelemme sille hyvin paljon. Lähes joka päivä se nykyisin yllättää meidät sillä, miten paljon se ymmärtää puhetta ja tietää sanojen merkityksiä. Ja Okolla on uskomattoman hyvä huumorintaju, se tulee päivittäin esille monissa eri tilanteissa. Aamuisin meillä on kertaustunti. Silloin kertaamme opittuja asioita ja joskus opettelemme uusia. Käskyt: paikka, odota, etsi, tassu - toinen tassu, hyppää, ryömi, maahan, tänne, istu, alas, ulos, nosta, valjaat, muumi, pallo, ym. ovat hallussa. Näitä kertailemme aamuisin, sillä se tuntuu olevan Okosta kaikkein mieluisin aika näihin asioihin. Tosin pallonpeluuta tennispalloilla tehdään pitkin päivää ja muitakin leikkejä silloin tällöin. Ulkona Oko kantelee lumikönttejä ja sille pitää potkia lunta, jota se sitten yrittää ilmasta haukata. 

Nykyisin kävelemme Okon kanssa toistakymmentä kilometriä päivässä, teemme kolme tai neljä yli kolmen kilometrin lenkkiä tai sitten kaksi lyhyempää ja yksi kymmenen kilometrin lenkki riippuen tietenkin säästä. Mökillä ollessamme vaari pelaa tuntitolkulla Okon kanssa jalkapalloa, frisbeetä ja turvakkoa. Aitasimme kesällä koko mökkitontin metalliverkkoaidalla, niin Oko (ja tyttäret koirat) voivat juoksennella siellä vapaana. 

On Oko tehnyt pahojaankin. Pienenä sillä oli tapana purra ja meidän kätemme olivatkin muutama kuukauden haavoilla ja mustelmilla. Pienenä se lenkillä hyppi vaatteisiin ja minun talvilenkkipukuni onkin 1 cm:n ompeleita täynnä. Sängyn jalassa on iso lovi, eikä meillä ole tietoa, milloin Oko on sen saanut aikaan. Sohvapöydän jaloissa näkyy järsimisen jäljet ja sohvapöydän pinnalla hampaiden jäljet. Ruokapöydän ja tuolien jaloissa näkyvät myös hampaiden jäljet ja yksi pieni pätkä lattialistaa täytyy uusia ja sen yläpuolella on maalattava pätkä seinää. Yksi sänkypeitto on "entinen". Täällä Saariselällä Oko on antanut nahkasohvan ja nojatuolien olla rauhassa, mutta Kitkan mökillä se on raapinut nahkasohvaa. Johtuneeko siitä, että sohva on paksua hirvennahkaa. Kitkalla Oko puri takan rappaukseen kolon, se on paikattava ja maalattava. Pieniä nämä ovat kuitenkin sen ilon rinnalla, minkä Oko on elämäämme tuonut. 

Oko on reissannut vuoden aikana paljon. Olemme käyneet sen kanssa Itä-Suomea ristiin rastiin, toukokuussa olimme Eijan ja Karin, Arcon, Kepan ja Oksin luona Kouvolassa, kesäkuussa olimme Eijan ja hänen koiriensa kanssa reilun viikon Kangasalla Roineen mökillä, olemme olleet Kitkan mökillä, olemme kiertäneet Lappia ristiin rastiin, olemme käyneet muutaman kerran Norjassa, patikoineet pitkin ja poikin eri reittejä Tenolta Näätämöön ja Saariselältä Pulmankijärvelle. Monta kalareissua on tehty. Oko osaa olla hienosti veneessä, kun me vaarin kanssa nostamme tai laskemme verkkoja. Paljon on tähän vuoteen mahtunut tekemistä ja näkemistä. Oko tykkää "asua" autossa, mikä on meistä todella mukava asia. 

Pienempänä Oko osasi säännöstellä syömisensä, se ei koskaan syönyt liikaa. Nyt kastraation jälkeen Okon ruokahalu on ihan huomattavasti lisääntynyt ja annettavan ruuan määrää täytyy tarkkailla, ettei pojasta paisuisi liian lihavaa. Sehän ei ole eduksi koiran terveydelle kuten ei meille ihmisillekään. Kastraatio onnistuttiin tekemään tosi hyvään aikaan, Oko oli vielä alle vuoden, eikä sen "miehisyys" ollut vielä saanut täyttä voimaa. Tosin se yritti nylkyttää Otto-poikaa (isoa nallea), mutta nostimme Oton parvelle piiloon. Ja jossain vaiheessa lähistöllä oli nähtävästi juoksulla narttu, koska Oko oli hyvin levoton ja halusi jatkuvasti ulos haistelemaan jälkiä. Kastraation jälkeen Oko ei ole osoittanut minkäänlaista nylkyttämisen tarvetta, se ei ole järin kiinnostunut toisten koirien sukupuolesta, eikä osoita minkäänlaista levottomuuden merkkejä, vaikka lähistöllä varmasti liikkuu myös narttuja, joilla on juoksuaika. 

Ja nyt tähän päivään. Tänään siis juhlimme Okon meillä olon vuosipäivää! Ihana vuosi takana. Tässä kuvia eilisillalta ja tältä päivältä:

 Me katselimme televisiota ja Oko nukkui.

 Tämä on "poikien" juhlakakku, vaarin isänpäiväkakku ja Okon

meillä olon 1-vuotiskakku. Hyvää on!

 Tämän vinkuankan Oko sai vuosilahjaksi tänään. Se onkin

ollut jo "kovassa käytössä"

 Aamulenkin jälkeen tänään omassa pihassa.

Tämä on tämän päivän virallinen potretti. Oko on ollut meidän

poikamme vuoden. (Okohan on syntynyt 14.9.2012, mutta meidän

poikamme siitä tuli 9.11.2012).

Vaari ottaa voileipää ja Oko odottaa, saisiko siitä maistiaisia. 

Muuta ei voi toivoa kuin sitä, että sekä Okolla että meillä riittäisi terveyttä ja että Oko olisi onnellinen meidän koiranamme. Mehän olemme onnellisia siitä, että olemme löytäneet ja saaneet noin ihanan pojan!