On se vaan veikeä tämä Oko-poika. Välillä se on niin hyväilyn- ja kiitoksenkipeä, välillä oikea remmiriehuja. Onneksi hampaiden vaihtuminen on jo hyvällä mallilla ja pureminen on hellää. Ainakin minusta tuntuu, että Oko hallitsee jo leukojensa voimaa ja jos se ottaa käden suuhunsa, se ei pure kovasti. Eilen illalla Okon ikeniä taas kutitti ja kun sormellani hankasin niitä, oikein säikähdin, kun alaleuan toinen kulma-hammas (se piikkihammas) kallistui kuin itsestään. Sitten olikin vaarilla hammaslääkärihommia, ettei poika vahingossa nielaisisi tuota piikki-hammastaan. Ihmeen lyhyet juuret siinä oli. Tässä siitä komeudesta kuva:
Tänään meillä oli kova pakkaspäivä. Aamulla pakkasta oli - 23 astetta. Aurinko killotti kirkkaalta taivaalta ja luonto oli uskomattoman upea. Tässä kuvassa aurinko nousee Iisakkipään takaa.
Kävimme kauppareissulla Ivalossa ja samalla kävin ostamassa meille "okontalutusrukkaset". Kävi nimittäin niin, että poika on sekä repinyt hampaillaan että remmi on kuluttanut meidän molempien ns. paremmat rukkaset rikki. Nyt ostin molemmille teddyvuoriset työrukkaset, joiden nahka on paksua ja kestää remmin edestakaisen kerimisen. Kävin myös hakemassa kirjastosta Naksutuskoulutusta koirallesi -kirjan. Jorma oli sitä mieltä, että tilattaisiin jostain tuo kirja omaksi, koska yritämme parhaamme mukaan toteuttaa noita oppeja. Olemme nyt harjoitelleet naksuttimeet sitouttamista, emmekä anna Okolle enää namipaloja - ei ainakaan yhtä maukkaita - muulloin. Luulen, että Oko hiffaa homman ja minusta tuntuu, että se on alkanut ottaa katsekontaktia, jos vähänkin naksu/palkka myöhästyy .... Mennään kuitenkin varman päälle ja naksutellaan vielä muutama päivä ennen kuin yritetään siirtyä asiassa eteen päin.
Oko on alkanut hiipiä aamuyöstä meidän sänkyymme. Se hyppää minun ylitseni meidän väliin, laittaa päänsä tyynylle ja nukkuu potsojollaan eli pitkin pituuttaan ihan kuin mekin. Jaa, jaa, mitenkäs raatsit sen komentaa sieltä pois. Et mitenkään! Tietää vuodevaatteiden ahkeraa puistelua ja paljon pyykkiä kevätkeleillä, huh, huh sentään!
En muista olenko maninnut, että Oko on täysin sisäsiisti. Se osaa pyytää ulos vinkumalla. Ääni on kuin vinkulelua puristaisi, heh. Lisäksi Oko on alkanut leikkiä paljon yksinään. Se pelaa itsekseen tennispalloa, vinguttaa tiikeriään ja osaa laulattaa Hello Kittyä. Se on jo muutama päivä sitten keksinyt, miten saa Kittyn laulamaan.
Luulin jo, että Oko on unohtanut remmiräyhäämisen, mutta ei. Kiersin sen kanssa tänä aamuna Suopunkitien lenkin ja puolen välin jälkeen Oko alkoi riehua remminsä kimpussa ja sitä riitti koko loppumatkan. Nyt päivällä, kun tulimme Ivalosta, kävimme Etelärinne II:n lenkin porukalla. Siellä Oko taas meinasi käydä remminsä kanssa leikkimään, mutta Jorma kävi leikkimään sen kanssa lumikökkäreillä ja näin lenkki meni kaikkien kannalta kivasti, Oko sai juosta taas sydämensä kyllyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti