Lumivallin kaivaminen on kivaa

Olemme yrittäneet tehdä lenkeistämme hieman rauhallisempia kuin aikaisemmin. Aikaisemminhan meillä riehuttiin remmissä, juostiin lelujen perässä ja leikittiin lumikönteillä. Sitä mukaa, kun Oko kasvaa, nämä leikit tuppasivat muuttua koko lenkin mittaisiksi ja ja aina vain rajuimmiksi. Nyt tällaiset lenkit eivät edes ole mahdollista, kun väkimäärä Saariselällä lähiviikkojen aikana tuplaantuu moninkertaiseksi. Lisäksi lenkeille on mukaan tullut autojen peräänjuoksu ja kaikenlainen kyttäily, hihnavetäminenkin. 

Olemme nyt jo jonkin aikaa yrittäneet rauhoittaa lenkkejä siten, että emme lähde remmiriehuntaan mukaan ollenkaan ja lelut sekä lumiköntit kuuluvat vain tuonne talvikävelyreitille, jossa Oko saa juosta vapaana, ei hihnalenkeille. Ihmisten ohitukset onnistuvat silloin tällöin todella hienosti. Toisille koirille pitää rähähtää paitsi Haltille, joka on Okon paras kaveri.

Pariin päivään minulla ei ole ollut kamera matkassa (tässä olevat kuvat on otettu 13.2.2012), sillä sää on ollut pilvinen ja lunta on hiljalleen sadellut, eli ei ole ollut ns. kuvauksellinen sää. Tässä postauksessa olevat kuvat on otettu Etelärinne II:n lenkin varrelta.

Ei me lenkeillä silti ihan ilman leikkejä olla. Parina päivänä olemme leikkineet leikkiä, missä vaari tekee kengällään penkan reunaan jäljen ja sanoo "mitähän tuolla on". Oko hyppää innoissaan raapimaan lumivallia etukäpäillään takajalat aivan haara-asennossa. Sitten vaari onkin jo tehnyt toisen jäljen ja ihmettelee "mitähän tuolla on" ja Oko hyppää innostuneena raapimaan taas lumivalliin koloa. Tämä on Okosta tosi hauskaa. Välillä vaari heittää koloon namipalan ja Oko joko nappaa sen tai tohkeissaan kaivaa vaan. Toinen Okosta mukava touhu lenkeillä on pienten oksien kantelu. Jos oksia ei löydy irrallisina kävelytieltä, Oko osaa valita sopivalla korkeudella olevan puun, hyppää vallille ja puraisee puusta pienen oksan irti. Sitten taas ollaan niin tyytyväisiä oksa suussa kulkemassa, pylly vain pyörii ja häntä heiluu. 

Tänään lenkillä Oko tapasi toisen kaverin, Lillin. Lilli on täällä lomailemassa, se on 7 kk vanha dalmatiankoiratyttö. Hieman Okoa ujostutti, sillä tytteli oli niin paljon isompi. Hyvin kuitenkin tulivat juttuun, vaikka alkuun Oko olikin niskakarvat pystyssä. Minua aina huvittaa suunnattomasti tuo Okon niskakarvojen heristely, se näyttää silloin ihan ahvenen selkäevältä. 

Eilen olimme ulkona tuntitolkulla. Kävimme Laanilan lähellä kääntymässä, osan matkasta kuljimme talvikävelyreittiä ja osan kävelytiellä. Talvikävelyreitti oli hieman tuhnuinen ja raskas kävellä. Lisäksi kävimme nämä lyhyemmät lenkit eli Suopunkitien lenkin kahteen kertaan. Tuo Laanilan lenkki on Okolle vapaanajuoksulenkki suurimmaksi osaksi ja Oko nauttii siitä sydämensä kyllyydestä, sen jälkeen se onkin väsynyt, mutta onnellinen. Tänään olemme kävelleet kahteen kertaan Etelärinne II:n lenkin ja vielä illalla käydään joko Suopunkitien lenkki tai Etelärinne II:n lenkki. Hiljaisimmilla teillä olemme opetelleet nätisti hihnassa kävelyä. Ehkä se vielä joskus sujuu hälinässäkin, sillä rauhallisilla teillä Oko vetää vaan lenkille lähtiessä. Kun se on vähän aikaa viipottanut, se  kulkee jo suhtkoht vetämättä. 

Oko on siirtynyt nyt kaksi kertaa päivässä ruokintaan. Tosin se saa vielä ruokailujen välillä poronluuannoksensa ja iltaisin possunkorvan, jos namipaloja ei ole päivän aikana annettu runsaasti. Asioita on kertailtu ja sisäleikkinä sängyn päällä piilotamme tennispallon sohvatyynyn alle ja Oko on niin jelleä, kun ne sieltä löytää. 

On se vaan mukava, suloinen, söpöläinen, lutunen, energinen ja aivan ihana höpönassu. Meidän elämämme ei ole enää yksitoikkoista tai jos on, se on ihan omaa tyhmyyttämme!