Eilen täällä oli talven leudoin sää, pakkasta vain noin -2 - -3 astetta. Kävelimme useamman kerran Suopunkitien lenkin ja kiersimme postilenkillä kylän hotellien ja Vahtamatien kautta ympäri. Laitan muutaman kuvan reissulta tähän alle.
Tässä ihmetellään Alakelolammen maisemia.
Ensin ihmeteltiin moottirkelkkoja, mutta sitten
tulikin auto, jota oli kytättävä kunnolla
Pomokairan karhua olivat toisetkin käyneet nuuhkimassa,
Oko haisteli oikein kunnolla, nassu lumessa
Välillä katsottiin "mamia" näin suloisesti
Ja lenkin päätteeksi tehtiin kunnon kakat!
Oko käyttäytyi eilisen lenkin aikana suht mukavasti, mitä nyt vähän kyttäiltiin autoja ja haluttiin vastaantulijoilta rapsutuksia. Tänään olikin toisin. Kiersimme aamupäivällä Etelärinne II:n lenkin. Alkumatka meni tosi hienosti, mutta loppumatkalla ramboilu otti vallan. Yleensäkin tuntuu siltä, että Oko tajuaa, koska ollaan lähellä kotia ja silloin se haluaa ramboilla. Eli hyppii, näykkii, puree remmiään ja haluaisi tehdä vaikka mitä sellaista, mikä meistä ei ole ollenkaan kivaa. Jorma on lopettanut sisällä "painileikit"
kokonaan, mutta ulkona on vielä ollut lelujen heittelyä ja lumikökkäreillä leikkiä. Jos ulkoleluja ei ole matkassa tai emme ala potkiskelemaan tai heittelemään lumikökkäreitä, Oko alkaa temppuilla remminsä kanssa ja hyppii näykkimään käsiä. Se ei ole kivaa. Silloin, jos ramboilu alkaa hiljaisilla teillä, auttaa irti päästäminen, mutta eihän sitä voi tehdä siellä, missä autoja paljon liikkuu. Meillä on ollut mukana suihkepullo, mutta tänään se unohtui kotiin ja loppumatka oli yhtä rallia. Liekö ramboilun aiheuttaneet ohi kulkeneet moottorikelkkajonot vai autot, tiedä tuota. Väsynyt Oko oli lenkin jälkeen, sillä pikku-herra otti parin tunnin sikeät nokoset. Äsken söi poronluun ja kohta lähdemme postilenkille.
Pureminen jatkuu vielä, mutta käsien pureskelu on jäänyt lähes kokonaan tai ainakin Oko hallitsee puremisensa voiman. Yhtään haavaa ei ole kummallakaan käsissä, hih. Sen sijaan olen huomannut, että sängynjalasta on lähtenyt sälöjä, sohvapöydän levyssä on parissa kohtaa piikkihampaiden syvät jäljet ja sohvapöydän jalkoja on kaluttu hieman enemmän. Milloin? En kyllä tiedä! Olen yrittänyt olla tarkkana kuin porkkana, mutta nähtävästi poika osaa puijata meitä ....
Onneksi tuon ramboilun vastakohtana löytyy mitä suloisin veijari, joka tunkee sohvalle viereen nukkumaan ja tulee istumaan eteen pyytäen katseellaan anovasti "paijaa minua", leikkii sekä yksin että meidän kanssamme, on huumorintajuinen, rapsutuksen kipeä ja kaikin puolin peijakkaan viehättävä. Silloin Oko on maailman ihanin olento, jota ei voi kuin sydän syrjällään rakastaa ....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti