Okon kastraatiosta tulee huomenna viikko. Poika on sellainen energiapakkaus, ettei sitä kohta pitele mikään. Onneksi huomenna voimme jo tehdä sen kanssa pidemmän metsälenkin, siellä Oko pääsee purkamaan energiaansa. Toisaalta, vaikka viikko on Okon mielestä ollutkin tylsää tylsempi, se on ollut kiltti poika. Kun se ei mielestään saa meihin tarpeeksi liikettä se piilottaa jonkin lelunsa lipaston tai sohvan alle ja sitten vinkuu meitä apuun. Kun lelu on otettu ja annettu sille, se tekee saman tempun uudestaan. On varmaan sen mielestä tosi nasta leikki. Nyt se seuraa silmä tarkkana menemmekö autoon, jos jompi kumpi meistä menee ulos. Auta ja varjele sitä metakkaa mikä siitä syntyy! Jos minä olen tekemässä jotain työtä silloin, kun Jormaa menee autolle, Oko tulee hakemaan minut haukkuen ja silmät "tapittaen" ikkunan luokse. Siellä se sitten haukahtelee, murahtelee ja ulvahtelee ikään kuin kertoen, että "mokoma vaari mitä teki, ei kai se vaan yksin lähde autolla liikkeelle". Okohan tykkää olla autossa. Usein illalla se menee auton oven eteen ja haluaisi autoon nukkumaan. Hassu poika!
Oko on siis parantunut hienosti. Ensi alkuun kivespussit turposivat ja meitä jo pelotti, mitä siitä seuraa, kun Okolle ei laitettukaan "kaulusta", joka olisi ehkäissyt nuolemisen. Eläinlääkäritäti Marja sanoi, ettei sitä tarvita, koska tikit ovat itsesulavia ja tikit ovat sisällä kudoksessa, eivät missään kohti pinnassa. Ja oikeassahan tohtoritäti oli. Turvotus on nyt laskenut ja Oko ei nuole itseään sen enempää kuin ennenkään. Pitkillä lenkeillä tai järvessä Oko ei vielä ole käynyt, mutta ehkä muutaman päivän päästä lasketaan poika uimaan. Tänään Oko söi viimeiset antibiootit. Kipulääkettä emme antaneet enää eilen eikä tänään.
Kovasti on vaari leikkinyt Okon kanssa. Minun aikani on tärvääntynyt lähes täydellisesti murtoasioiden setvimiseen ja poliiseille vahinkoluettelon tekemiseen. Kun vielä saamme kellon korjausarvion, niin ehkä sitten helpottaa.
Nyt on jäänyt varmasti monenmonta mukavaa asiaa kirjoittamatta Okon blogiin, koska muuta touhua on ollut niin paljon, että asiat unohtuvat ja sitten luulee, että ne on tullut jo laitetuksi. Mutta ei hätää, ehkä tämä tästä helpottaa ... Lopuksi vielä patikkareissumme rentoja hetkiä:
Tässä rellotellaan selällään mummon
jalan vieressä ...
Pallit ovat vielä tallessa, mutta eivät kovin
kauan, vain muutaman päivän enää. Sitten ei kuulukaan
kävellessä "klik, klik, klik" vaan "tups, tups, tups".
Okon mielestä olisi kiva leikki sellainen, että
se saisi pureskella kättä. Välillä leikimme sitä,
Oko ei kuitenkaan pure kovasti (kuten pienempänä),
vaan osaa jo hallita purentansa kovuutta.
Okon karvanlähtö alkaa olla ohitse. Tänään olen vielä muutaman tupsun harjannut pois. Karvaa kertyikin 2 kg:n muovipussillinen. Siitä saan huovutettua lämpimät kengänpohjalliset lampaan villan kanssa. Näyttäisi, että pohjavilla huopuisi itsestäänkin, mutta ehkä lanolinia sisältävä lampaanvilla antaa sitkoa ja kestävyyttä huopaan. Ihanaa, että enää ei jatkuvasti leiju karvoja pitkin huushollia!
Mielestäni Oko on tämän hiljaisen viikon aikana hieman lihonut. Se olikin mielestäni jo turhan hoikkanen. Oikeastaan se saisi pysyä tuollaisena, ei laihempana eikä lihavampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti