Ensimmäinen ilta ja yö kotona

Paluumatkalla yövyimme yhden yön, sillä ajattelimme, että yhtämittainen ajo kotiin asti olisi ihan liian rasittava pienelle Oko-pojallemme. Matkalla Oko käyttäytyi todella hienosti ja teki vain alkumatkasta kahdet pissat autossa lehden päälle ja kakat auton etuosan kumimatolle (osoitti mielestämme suurta fiksuutta, kun ei kakannut auton asunto-osan kokolattiamaton tai paperien päälle, hih). Muut kerrat se kiltisti pissasi ja kakkasi ulos, vaikka lumi oli hieman outo elementti ja sitä piti hieman ihmetellä. Lähtiessämme sen entisestä kodista, se pari kertaa vikisi ja sitten tyytyi katselemaan ohi viliseviä maisemia ja vastaantulevia autoja. Matkan ajan se köllötti sylissäni tyynyillä vuoratussa, isossa banaanilaatikossa. Yhtään ei aristellut ääniä eikä pelännyt, vaikka vastaan tuli rekkoja ja hälytysajossa oleva ambulanssi, auton tärinätkään eivät haitanneet. Yö autossa oli hieman rauhaton, sillä emme kumpikaan oikein uskaltaneet nukahtaa. Oko nukkui "pesässään", sen laitoimme meidän keskeemme vuoteelle ja jalkopäähän kasasimme makuupusseista "barrikaadin". Ajattelimme, että jos pentu yrittää lattialle, se saattaisi pudotessaan loukkaantua. On tunnustettava, että meiltä kaikilta kolmelta jäivät unet lyhyiksi, Oko taisi saada pisimmät unihetket. 

Toisena päivänä matkalla kaikki pissat ja kakat tulivat ulos. Muutenkin lumessa liikkuminen oli varmempaa kuin edellisenä päivänä. Matka sujui hitaasti, sillä tiet olivat peililiukkaat ja vettä satoi koko matkan. Onneksi matkasimme asuntoautolla, joten matkaa teimme rauhallisesti, välillä leikimme autossa Okolle varaamillani leluilla (vaikka talouspaperirullan tyhjä pahvirulla olikin tosi kiva juttu), syötiin ja käytiin ulkona pissattamassa ja kakattamassa poikaa. 

Lopulta illan edellä olimme kotona. Oko tutustui uuteen kotiinsa tarmokkaasti. Ja merkkasikin kotinsa, teki pissat nojatuolin taakse ja kakat  nurkkapöydän alle. Muut tarpeet tulivatkin sitten ulos. Illalla leikimme kovasti ja Okosta oli ihmeellistä katsella televisiota, sieltä kun kuului vielä ääniäkin. Olin laittanut Okolle olohuoneeseen matkalla käyttämämme "pesän" ja valmistanut toisesta isosta banaanilaatikosta makuuhuoneeseen  oman "pesän". Olin varannut pennulle omat pussilakanat ja täkin, jonka taittelin laatikkoon ja sen reunoille pehmusteeksi. Kun illalla menimme kaikki makuuhuoneeseen nukkumaan, Oko asettui ihan oma-aloitteisesti omaan "pesäänsä" nukkumaan. Heräsin viiden aikoihin tänä aamuna ja Oko nukkui edelleen pesässään. Se heräsi liikkumiseeni ja Jorma käytti sen ulkona pissalla. Yhtään liriä ei ollut yön aikana ilmestynyt ei paperille eikä lattialle! Hieno poika! Vähän aikaa vielä torkahtelimme ja kuuden aikaan nousimme tämän päivän touhuihin. 

Eilisiltainen episodi 

Eilen illalla meille kävi pieni haaveri. Oko leikki matolla omien lelujensa kanssa. Menin pitkäkseni maton päälle ja siitäkös ilahtuneena Oko loikkasi kohti. Sen hammas osui ylähuuleeni ja teki siihen reiän. Ja verta tuli aivan mahdottomasti. Okokin taisi hieman pelästyä, kun se pyyteli niin vuolaasti anteeksi nuolemalla kasvojani ja käsiäni. 

Huomioita ....

Meistä on yllättävää, miten erilainen Oko on ollut kuin aikoinaan Nökö oli. Nökö "itki" automatkalla, vaikka se oli sylissäni, Oko katseli uteliaana ympärilleen ja sitten kävi tyytyväisenä pesäänsä nukkumaan. Nökö "itki" koko ensimmäisen yön, Oko nukkui ja välillä hetken aikaa touhusi omiaan. 

Oko tuntee jo nimensä, ihan totta! Se kääntää katseensa heti minuun, kun sanon Oko, samoin jos Jorma sen nimen mainitsee. Se on kova poika touhuamaan ja leikkimään. Tänään se jopa kanteli lelujaan lattialta olohuoneen pesälaatikkoon, haki taas niitä sieltä pois, kasasi taas, jne. Välillä se itse oiken hyppäsi laatikkoon. Lisäksi se tulee luokse heti kutsuttaessa. Meidän täytyy vielä opettaa itseämme, että käyttäisimme kutsuttaessa vain "tänne"-sanaa, emmekä höpöttäisi muita sanoja lisäksi. 

Vahinkokin kävi ... Meillähän asunto on sellainen, että täällä on parvi ja tila olohuoneeseen on avoin. Tänään olin täällä parvella tietokoneella, kun Jorma käytti ensin Okon ulkona pissalla ja meni sitten viemään pestyt auton astiat autoon. Nähtävästi Oko ei tykännyt, että Jorma lähti yksin ulos ja että minä olin täällä parvella "näkymättömissä", sillä vaikka Jorma oli käyttänyt sen juuri ulkona ja se oli tehnyt sinne tarpeensa, eikä Jorma viipynyt edes viittä minuuttia poissa, niin Oko oli liraissut nojatuolin taakse ja tehnyt pienen sievän kakan nurkkapöydän alle. Olisiko ollut jonkinlaista mielenosoitusta yksin jäämisestä? 

Tänään on ajatuksenamme vielä tehdä muutamia opetusjuttuja. Harjoittelemme "tänne"-kutsua, kaulapannan pitämistä ja ehkä myös vähän taluttimessa oloa sisällä. Pentukirjan mukaan tärkein on kuitenkin "tänne"-kutsu. Tärkeää on myös, että pentu oppii jo sisällä kulkemaan taluttimessa niin, ettei se vedä. Tosin harjoituksia ei saa olla liian paljon ja pitkään, jotta leikkimiselle, levolle ja opitun sisäistämiselle jää aikaa. Okon liikkuminen ulkona on varmistunut kovasti. Nyt se jo hyppii innoissaan lumihangessa ja saamme pitää varamme, ettei se pinkaise meiltä pakoon. Taluttimeen opettaminen on siis otettava päivittäiseen opetusohjelmaan. 

Koska Oko-poika on mielestämme niin mahdottoman suloinen, laitan tähän alle vielä kaksi kasvattajan ottamaa kuvaa. Jorma on ottanut Okosta kuvia, mutta en ole vielä niitä tietokoneelle asti saanut .... Olemme tosi onnellisia, että olemme saaneet kasvattajalta tällaisen pennun ja saamme olla heihin yhteydessä jos kysyttävää tulee. Oko ei ole pelokas, ei arka, on jäntevärakenteinen, vaikuttaa todella oppivaiselta ja viisaalta, on tosi miellyttävän luonteinen ja niin syötävän suloinen, kertakaikkiaan TÄYSI KYMPPI!

Taustaa meistä ja Oko-poikaan päätymisestä

Olemme eläkkeellä oleva pariskunta. Meillä on aikaisemmin ollut cockerspanieli, Nökö Nicodemus Nokinenä, joka oli seuranamme 14 vuotta. Kun Nökö muutti koirien taivaaseen, oli suru suuri ja syvällä. Ajattelimme, että emme enää ota koskaan uutta koiraa, koska surimme Nökön menettämistä niin kauan ja tuntui kuin suojelisimme itseämme, kun kieltäydymme uudesta lemmikistä. Kului vuosia. Tyttäremme otti itselleen ensin hollanninpaimenkoira Arcon, vähän ajan kuluttua toisen, Kepan, ja viime syksynä hänen perheeseensä tuli vielä kolmas hollanninpaimenkoiranpentu, Oksi. Olemme viettäneet lomat yhdessä ja tyttären loman loputtua eron hetki karvaisista kavereista on ollut lohduton varsinkin Arcon kohdalla, sillä se on eniten osoittanut kiintymystään meihin. Esitimme jo tyttärellemme, että Arco muuttaisi kokonaan meille, mutta ihan ymmärrettävistä syistä tytär ja hänen miehensä eivät asiasta innostuneet. Yhä useammin ja useammin ajattelimme ja harkitsimme oman koiranpennun hankkimista. Tutkimme koirakirjoista eri rotujen ominaisuuksia ja harkitsimme belgianpaimenkoirasta hollanninpaimenkoiraan, itäsiperianlaikasta sekarotuiseen, mutta aina päädyimme bordercollieen. Se tuntui meistä sopivan parhaiten sekä elämäntilanteeseemme että toiveisiimme koiran rotuominaisuuksista. Aikuiselle, tuntemattomalle koiralle kodin tarjoaminen ei houkutellut ja pennun hankkiminen mietitytti, koska olemme jo eläkeikäisiä. Asian lopullisesti ratkaisi tyttäremme, koska hän lupasi ottaa lemmikkimme hoitaakseen, jos meistä aika jättää aikaisemmin kuin koirasta. 

Kun rotu oli selvillä, aloitimme pentueen etsinnän netistä. Se tuotti ongelmia, sillä suurin osa kasvattajista halusi ilmoituksissaan, että pennut menevät koteihin, joissa harrastetaan näyttelyjä, agilityä, tokoa tai sitten pennut menevät työkoiriksi. Me puolestamme emme olisi pystyneet rehellisesti sanomaan, että harrastamme juuri noita lajeja, sillä meidän harrastuksemme ovat lenkkeily, vaeltaminen, kalastaminen ja mökkeily. Ja tietysti koiranpennulle erilaisten asioiden opettaminen ja sen kanssa kaikenlainen yhteinen tekeminen. Emme siis halunneet lähteä vilpillisin harrastuksin pennun hankintaan. Lisäksi suurin osa kasvattajista halusi itse määrittää, mikä pentu menisi mihinkin kotiin. Ehkä monen kasvattajan mielestä olisimme olleet liian vanhoja bordercollien pennulle. Me puolestamme halusimme ehdottomasti, että saisimme itse valita sen pennun, josta tulisi meille oma rakas lemmikki. Miksi? Perustelen ajattelutapaamme sillä, että jo pennun valokuvan nähdessämme, siihen syntyy "tietynlainen" mieltymys, joka sitten pentueen luonnossa nähtyämme joko säilyy tai ei. Siinä vaiheessa asia olisi vielä helppo perua tai pentua vaihtaa, jos ne kaikki eivät olisi varattuja. Ajattelemme, että jos koiranpentuun ei synny "sitä jotakin", niin juuri monet sellaiset koirat päätyvät "myydään koira pitovaikeuksien tai elämäntilanteen muutoksen tai allergian takia" -palstoille. Me lähdemme siitä, että kun otamme koiran, se on ja pysyy perheessämme niin kauan kuin se elää tai me elämme.

Ja löytyihän se ...

Olin päivittäin moneen kertaan käynyt koiranpentuja myynnissä olevia sivustoja läpi samoin kuin bordercollieiden Kenneleiden myynti-ilmoituksia. Ja sitten se löytyi, ilmoitus, jossa ei ollut mitään etukäteisrajoituksia. Lähetin sähköpostia ja pyysin koiranpennuista kuvia.  Tämän kuvan vasemmanpuoleista pentua katsoessamme kuului meidän molempien sielussa se Ruotsin kuninkaan Silvian nähdessään kuulunut kuuluisa "klik, klik". Ei ollut epäilystäkään siitä, että tässä on juuri se urospentu, joka katsoo suoraan sydämeemme ja JUURI TÄMÄN ME HALUAMME!

Viime torstaina puolen päivän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Sonkajärveä. Matkalla yövyimme ja seuraavana aamuna olimme Alapihan tilalla. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja kun pääsimme pentuaitauksen luokse, ei ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö juuri tuo pentu ollut meidän ikioma pojumme! Minä en edes muista katsoneeni muita pentuja ollenkaan, niin kokonaisvaltaisesti juuri tuo poju valloitti minut. Kaikki pennut olivat varmasti luonnossa ihan yhtä söpöjä kuin meidän omamme, mutta se kuuluisa "klik, klik" kaikui korvissani ..... Vietimme hetken aikaa tutustumalla koiranpentuun ja samalla tutustuimme todella miellyttävään kasvattajaperheeseen. Ikionnellisina, Oko-poika sylissäni, lähdimme ajelemaan kohti pohjoista, Okon uutta kotia.

Okon vanhemmat

Oko on syntynyt 14.9.2012 Alapihan tilalla Sonkajärvellä. Sen vanhemmat ovat äiti Siru ja isä Fredi. Pentueeseen oli syntynyt yksi narttu ja viisi urospentua. Tässä kuvat Okon vanhemmista:

Siru

Fredi

Okon isä, Fredi, on lyhytkarvainen bordercollie, joka työskentelee paimennustehtävissä tilalla, on vantterarakenteinen ja lempeäkatseinen herrasmies. Äiti Siru, on pitkäkarvainen, sirorakenteinen ja leikkisä. Halusi heti tultuamme houkutella meitä lumipalloleikkeihin.