Back on Track -koiraloimi sun muut vermeet

 Lähtöä odotellaan.

Kun viime maanantaina lähdimme reissuun, emme olleet varmoja milloin palaamme. Nyt on perjantai ja palasimme jo puolen päivän jälkeen kotiin. Syynä oli se, että aamusta alkaen satoi tihkuttavaa vettä, eikä Okolle löytynyt Ivalosta sadeloimea. Etsin sitä jo viime maanantaina, mutta ei löytynyt. Pohjavillaa on lähtenyt niin paljon pois, että pitempiaikainen sade kastelee Okon selän ja varvut taas kastelevat vatsan. Toisena syynä oli, että ennen lähtöäni tilasin verkkokaupasta Okolle tarvikkeita (Back on Track -loimen, autoon turvavyövaljaat, leveän nahkataluttimen ja shampoota) ja nyt aamupäivällä tuli tekstiviesti, että tavarat ovat tulleet Saariselän Kuukkeliin. 

Ajattelin pestä Okon sitten, kun sen pohjavilla on kokonaan irronnut, jotta uusi pohjavilla saa kasvaa puhtaan ihon läpi. Tuosta vahvasta nahkataluttimesta on ollut tyttären kanssa puhetta jo aikaisemmin ja nyt kun loimen tilaaminen tuli ajankohtaiseksi, tilasin samalla myös tuon nahkaremmin. Tosi tanakalta tuo tuntuukin, on ihan samanlainen (22 mm leveä) kuin Arcolla, Kepalla ja Oksillakin. Turvavyövaljaat tilasin ihan sen takia, kun Oko lentää hassuna auton ikkunasta toiseen, sohvalta sohvalle ja sen jälkeen sänkyyn molemmista ikkunoista rähjäämään. Se onkin tosi innoissaan autossa rähjäämisestä, haukkuu kaikki, mitkä vähänkin liikkuvat. 

Pitäisi kai joskus ottaa Okosta kuva, kun sillä sylki roiskuu

ja sen ylähuuli on paksuna, kun se rähjää autossa

ulkona liikkuville koirille, lapsille, autoille ja vaikka heinätupsuille, jos

ne heiluvat tuulessa

Auton liikkuessa se saisi pysyä yhdessä kohdassa, ettei sille sattuisi mitään vahinkoa, jos äkkijarrutuksia tulee. Ja niitähän tulee, kun poroja on tämän tämän missä sattuu. Autossa Oko istuskelee yleensä sillä sohvalla, missä se voi istua pöydän ääressä katse menosuuntaan. Tosin se katselee sivuikkunasta. Toisena ajatuksena oli myös se, josko poika viihtyisi yhdessä kohdin sen aikaa, kun kävisimme vaarin kanssa kaupassa. Nyt Oko on ollut lyhyitä aikoja yksin, mutta se kiertää ikkunasta ikkunaan. Ehkä se sitten tyytyisi olemaan "tyynesti" katselemassa yhdestä ikkunasta. Kuitenkin noissa valjaissa on mahdollista, että Oko voi nukkua sohvalla halutessaan, ei välttämättä tarvitse koko aikaa istua. 

Ikkunakierros menossa, mutta tässä Oko katselee vielä

"tyynesti" eli ei rähjää - ainakin sen suu on kiinni. Nyt

Okolla on vain hännänpää valkoinen, muuten häntä on 

ylhäältä musta ja alapuolelta ruskean eri sävyinen.

Back on Trac-loimesta on tyttärellä ollut hyviä kokemuksia. Tilasin sellaisen loimen, jonka ulkopinta hylkii hieman vettä, mutta on kuitenkin varsinainen lämpöloimi eli keraamista kangasta. Oko katseli loimea hieman oudoksuen, yritin kokeilla sitä sen päälle, mutta poika suhtautui asiaan epäluuloisesti. Täytyy ujuttaa sen pää loimen läpi kuivalihalla houkuttelemalla. Okohan pitää mielellään veneilyliiviä ja kalareissuilla sillä on nyt ollut vaarin takki odotteluaikana päällä, jos sää on ollut vilakkaa. Uskon, että se tykästyy tuohon loimeen, kun se ensimmäisen kerran sille saadaan puetuksi. Otan sitten kuvan koko komeudesta.

Kävimme tällä reissulla ensin hillassa ja nyt on pakastimessa noin 10 litraa hyvänlaatuista hillaa. Hillaa olisi tällä reissulla saanut poimittua ämpärikaupalla, jos olisi halunnut, niin paljon sitä oli ainakin Inarin ja Utsjoen välisillä soilla. Ihan harmittaa, kun pakastinarkku on Kitkalla eikä täällä. Katselin jo sellaista pientä pakastinta Vaskoolista, mutta en vielä 
raatsinut ostaa.

 Okolla on hillapanta - niin se pitää ollakin

meillä hillan ystävillä.

Kokeilimme kalaa sieltä ja täältä, mutta perin heikosti niille meidän pyydyksemme kelpasivat. Utsjoesta sain ensin 15 cm:n taimenen, mutta se laskettiin kasvamaan. Sitten virveliini tarttui kunnon lohitintti, sellainen arviolta noin 50 senttinen. Huusin vaarille kuin heikkopää, että haavi tänne, haavi tänne. Olisi pitänyt kuitenkin antaa lohelle siimaa, sillä vaari oli (tietysti) niin pitkän matkan päässä, että ensin oli rauhoiteltava Okoa ja sitten vasta lähdettävä kivikossa haavin kanssa minun luokseni. Minä hölmö vedin kalan ihan rantakivikkoon, missä se pomppi ja hyppi, hyppi ja pomppi ja ennen kuin vaari ehti paikalle, se kiitti ja karkasi. Voi jukupliut, että harmitti. Olisi se Tenosta Utsjokeen uinut tintti kelvannut pannulle laittaa! Ensi viikolla on mentävä yrittämään uudelleen - ehkä. Takatullessa kävimme Syysjärvellä. Siellä virvelini tarttui jatkuvasti heiniin, eikä heittelystä tullut mitään. Kävimme myös Mudduksella ja lopuksi Vuontiksella. Vuontiksesta Jormalta putosi kaksi haukea (haavinainen kun ei ollut tarpeeksi lähellä). Minä sain harjuksen, hauenpötikän ja pulskan ahvenen. Niihin oli tällä viikolla tyytyminen. Kyllä se Okon suu napsaa noitakin syödessä. 

Tässä makaillaan pöheikössä ja katsellaan tarkasti,

saako mummo tai vaari kalaa.

Oko on sitten jännä kapistus. Se on päivä päivältä mukavampi ja suloisempi. Eihän sitä kohta urokseksi uskokaan muuten, kuin sen "tötterön" takia. Sitä se tyrkkää ulos jatkuvasti niin, että heikompaa hirvittää. Minä jo sanoin vaarille, että taitaa pojalla pippelin nahka olla liian löysä, kun sisukset tuppaavat ulos .... 

Olemme huomanneet, että kun Okon kanssa käy 2 - 3 km:n lenkillä, että se saa haistella "rintansa riemusta", sen jälkeen se tyytyy köllöttelemään ja katselemaan, kun me virvelöimme. Ja autossa on tietysti leikkisessiot päivittäin. Laitan tähän vielä lopuksi Okosta "työkuvasarjan":

Kas, kas, tässähän on komea risu.

Tämä on ihan pakko kuljettaa nuotioon ...

Hih, sitten minullekin paistetaan oma fetajuusto-

mustapippuri-Wilhelmi, kun olen näin kiltti

ja ahkera!

Mu ráhkistan du - Oko 10 kk

Tämä on Okon 10 kuukauden juhlakuva.

Mu ráhkistan du Oko (pohjoissaamea) - minä rakastan sinua Oko!

 Juhlakalu katselee ikkunasta näkyisikö ulkona liikettä,

vaikka poropoikia.

 10-kuisen juhlapäivän lahjana Oko sai tämän etualalla

olevan kalan. Nallukka on "paitsiossa" eli piilossa jonkin aikaa

parvella, sitten sekin on taas ah niin hyvä lelu.

Juhlakalu oli niin mielissään uudesta lelustaan, että

sitä piti varjella, ettei mummo vaan nappaa sitä ja ala

leikkimään yksinään.

Niin se aika kuluu kuin siivillä, Oko-poika täytti tänään 10 kuukautta. Se on jo iso mies, möreä-ääninenkin kuin mikä. Lapsi se kuitenkin vielä on ja lapsellinenkin. Tänään olemme käyneet kolme kertaa pissatusta pidemmällä lenkillä ja kilometrejä on kertynyt yhteensä hieman yli 13. Olemme kierrelleet Kaunispään rinteen polkuja, käyneet Kaunispään päälläkin. Näillä reissuilla Oko on käyttäytynyt ihan nätisti. Vaari sanoikin, että silloin kun molemmat olemme Okoa lenkittämässä, se käyttäytyy paljon paremmin kuin silloin, jos Oko ja vaari ovat kahdestaan lenkillä. Silloin Okolle tulee ramboiluvimma. Nyt parina päivänä Oko on malttanut kävellä ulkonakin jonkin aikaa vierellä (hah, nameja ahmien). Roskat saavat olla rauhassa, mutta poron papanat houkuttavat edelleen. Aika hyvin se tottelee jätä-käskyä, kun käsky vain tulee meiltä oikealla hetkellä, ei liian aikaisin eikä liian myöhään vaan just kohdallaan. 

Tänään minua huvitti, kun vaari meni imuroimaan autoa ja Oko jäi sisälle minun kanssani. Minä olin ompelemassa Okon veneilyliivejä siimalla pöydän ääressä. Oko meni makuuhuoneeseen katsomaan ikkunasta minne vaari meni. Kun se huomasi, että vaari meni autoon sisälle, se aloitti haukunnan. Ajattelin, että en noteeraa sitä ollenkaan. Sitten Oko tuli minun luokseni, haukahteli ja katsoa tapitti minua silmillään ja ikään kuin "kutsui" mukaansa. Sitten mentiin yhdessä katsomaan ikkunasta, milloin vaari tulee sisälle. Toisaalta ihan hyvä, jos poika oppii hakemaan ihmisen mukaansa, ties milloin tuotakin taitoa tarvitaan. 

Meidän ihana mussukkamme kasvaa kohti aikuisuutta huimaa vauhtia ja me molemmat vaarin kanssa sanomme sille "Mun liikon dutnje, mu ráhkistan du" (minä pidän sinusta, minä rakastan sinua).

Hillan perässä patikointia

Viime keskiviikkona aamulla Okolta tuli sairastumisen jälkeen ensimmäinen kakka. Olimme sopineet, että jos Okon kakka on normaalia, niin lähdemme katselemaan hillasoita. Kun Oko kävi kakalle, hoimme vaarin kanssa "älä tule paha kakka, tule hyvä kakka". Ja niinhän siinä kävi. 

Lähdimme iltapäivällä Ivaloon, kävimme kaupassa ja jatkoimme matkaa ensimmäiselle suolle. Sieltä poimimme jonkin verran hillaa ja autoon palattuamme puhdistimme marjat rasioihin ja laitoimme pakastimeen. Seuraavana päivänä teimme toisen "suunnistuksen" ja vaikka suolla olikin joku käynyt ennen meitä, niin kypsyneitä marjoja oli meillekin illaksi siivota. Patikoimmekin eli kävimme Keski-Taimenjärvellä paistamassa makkaraa. Päivä ei ollut lämmin ja tuuli oli kova. Oko kaipasi päiväunia ja se nukkuikin tulistelun ajan vaarin takki peittonaan.

Jännää, miten tyytyväisenä Oko nukkuu "peiton" alla

aina ollessaan väsynyt. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. 

Eilen kävimme taas eri suunnassa hillasoilla. Otimme nyt virvelit mukaan, mutta jäät unohtuivat Saariselälle. Sovimme, että ensin kierrämme järven, poimimme mahdolliset hillat ja vasta pois lähtiessämme heittelemme virveliä. No, minähän en malttanut, vaan heitin heti järvelle päästyämme. Toisella heitolla tuli harjus. Kun kävin tainnuttamaan kalaa, löinkin puukolla omaan etusormeeni. Onneksi ei ollut vaarin iso puukko, vaan minun pienokaiseni, joka on vielä aika tylsä. Silti sain kunnon haavan sormeeni ja se vuoti verta koko päivän, oli sikäli hankalassa kohtaa, että aina kun sormea liikuutti, verenvuoto alkoi. Järvi kierrettiin ja marjojakin olivat edelliset poimijat meille vähän jättäneet. Paistoimme nuotiolla makkaraa ja pitelimme sadetta. Pois lähtiessämme vaari sai hauen, mutta ei maalle asti, sillä minä en ehtinyt irroittaa oman virvelini koukkuja haavista saatuani harjuksen. Niin sitten kävi, että hauki nappasi vaarin virvelistä siiman poikki ja lähti uiskentelemaan kuva suupielessä. Vaari kävi vaihtamaan uutta kuvaa ja minä lähdin parinkymmenen metrin päähän heittelemään virveliä. Ja heti ensi heitolla nappasi. Huutelin vaaria haavittamaan. Lähemmäs tultua näimme, että kala on hauki. Sanoin vaarille, että olisipas tämä se sama hauki, joka vei sinulta kuvan. JA OLIHAN SE! Sillä napotti suupielessä vaarin virvelin kuva ja minun virvelini lipan se oli napannut suuhunsa kokonaan. Tappiota ei siis tullut kuvien suhteen, hah. Tänään olemme syöneet tuosta hauesta kalasoppaa. Okolle laitoin eilen harjuksen ja tänään se sai haukea. Oko tykkää kalasta. 

Tänään kävimme Kutturassa päin etsimässä hilloja - saimme vajaan kahvikupillisen. Katselin jo entiselle valtauspaikalle mennessä, ettei millään suolla näkynyt marjan marjaa. Halla oli vienyt Kutturan soilta kukat ja marjat. Kutturan Kultakioskilla oli kullanhuuhdontakilpailut, väkeä ja autoja pilvin pimein. Ja Okolla riitti haukuttavaa!!!!

Menomatkalla oli kilpailu käynnissä, mutta minun kamerani

jossain taskussa. Paluumatkalla kisat olivat jo ohi, mutta porukka

oli juhlatuulella ja juhlinta jatkui edelleen. Tässä vain

murto-osa porukasta. Oko hyppi ikkunasta ikkunaan ja haukkui

jokaista sydämensä kyllyydestä.

Okohan ei ole ollut mikään "kainaloinen kana", se ei ole useinkaan pyrkinyt syliin tai nukkumaan sänkyyn. Eikä se turhasta heiluttele häntäänsäkään. Nyt sen häntä heiluu tämän tämän ja muutamana viime yönä se on "ängennyt" nukkumaan meidän väliimme. Tosin se viipyy vain vähän aikaa, nähtävästi me olemme liian kuumia petikavereita sen mielestä. Jonkinlainen räksytysvaihe sillä on edelleen päällä. Poroja se ei hauku, mutta saattaa haukkua liian käyrää puuta, hah. Mutta muuten se on oma suloinen hauvavauva. Karvaa lähtee edelleen ihan tajuttomasti. Olen kammannut sitä ja samalla jutellut, että "sinustahan taitaa tulla karvaton koira". Toivottavasti ei!

Paraneminen etenee

Oko toipuu vauhdilla ja on ihan hyvä mieli, että veimme sen niin ajoissa lääkäriin, ettei se päässyt kovin heikkoon kuntoon eli kuivunut liiaksi. Ehkä tauti olisi mennyt kotihoidollakin jossain vaiheessa ohitse, mutta olimme sitä mieltä, että mitä ennemmin täsmähoito aloitetaan, sitä nopeammin Okon kuin meidänkin elämä palaa normaaliksi. Huolikin on pienempi, kun tietää, että lemmikki on saanut asiantuntijan avun. Ei meistä ihmisistäkään ole kiva sairastaa, ei varmasti tuollaisen Duracell-pupunkaan kuin Oko on. 

Ei tautia ole vielä voitettu, vaikka hyvällä alulla ollaan. Aamulla Oko halusi leikkiä ja olimme piilotusta. Piilotin ensin vaarin kännykän, minkä Oko etsi. Sitten piilotin Hello Kittyä ja palloa. Palloa pelattiinkin hetken aikaa. Annoin puolen päivän paikkeilla sille muutaman lusikallisen riisipuuron lientä ja se upposi kuin Kankkulan kaivoon. Okolla taitaa olla nälkä, mutta ollaan nyt varovaisia ja noudatetaan tarkasti ohjeita. Puolen päivän aikoihin Oko otti kolmen tunnin päiväunet. Sen jälkeen annoin sille kolme lusikallista löysää riisipuuroa, hyvin maittoi. Nyt iltapäivällä Oko on jo entisissä touhuissa.

Oma matto ja omat lelut ovat riepottelun kohteena, joten voimaa löytyy jo "pienestä kylästä". 

Kuvassa näkyy vielä laastari tiputusneulan kohdassa. Hankala on ottaa tuota pois, täytynee liottaa vedessä. Osan onnistuimme poistamaan siten, että karvatkin leikkautuivat, Oko ei kuitenkaan tykkää koko touhusta, joten otetaan laastari "pätkissä" pois. Yllä kuvassa Oko haikailee minua pallonpeluukaverikseen. Täytyyhän sen hieman saada purkaa energiaansa, sillä lenkitykset ovat olleet kilometrin mittaisia rauhallisia lenkkejä vaarin kanssa. Nyt Oko on leikkinyt palloa meidän molempien kanssa ja taitaa kohta väsy voittaa. Illalla myöhemmin annan sille vielä riisipuuroa. Huomenna se saa hieman tukevampaa ruokaa pieninä annoksina. Vettä olemme juottaneet tilkan kerrallaan ja se on pysynyt hyvin sisällä. Huomenna Oko saa vettä oman halunsa mukaisesti, mutta haaleana, ei kylmänä. 

Katselin Inarin kansalaifoorumilta, että pieni epidemian poikanen taitaa todellakin olla liikkeellä. Eilen oli neljä koiraa tiputuksessa ja moni koira oli parin viimeisen viikon aikana sairastanut samanlaisin oirein. Osa oli hoidettu kotikonstein. Vaikea vaan sanoa, mistä Oko tuon pöpön nappasi, kun ei ole varmaa tietoa sen itämisajasta. No, pääasia on se, että poika elää ja paranee täyttä vauhtia, sitä kun aina pelkää pahinta ....

Oko tänään tiputuksessa pari tuntia

Okon ripulointi jatkui aina vaan. Vaari käytti Okoa useampaan kertaan yöllä ulkona ja peräpäästä tuli vain vettä. Aamulla aikaisin Oko oksensi tuulikaappiin ja eteiseen. Sen jälkeen se ehti oksentaa vielä ulos useampaan kertaan. Oko oli muutenkin aivan rättiväsynyt, kun molemmista päistä tuli vain vettä. Puolen päivän jälkeen soitin eläinlääkärille ja hän kehotti tulemaan vastaanotolle neljän aikoihin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri sattui olemaan Ivalossa (eikä esim. Kemijärvellä) ja päivystävänä vielä meidän suosikki eläinlääkärimme Marja Nuorgam. Lähdimme kotoa jo hyvissä ajoin, jotta ehdimme käydä kaupassa ennen tohtorin luokse menoa. Olin luvannut tavata myös Kaijan. Kun menimme autoon, Oko oksensi heti kaksi kertaa ja minusta näytti, että oksennuksessa oli myös verta.  

Koko menomatkan Oko makasi reporankana. Sitä ei pätkääkään kiinnostaneet autot, eikä se edes yrittänyt mennä istumaan ja ikkunasta katselemaan autoja. Neljältä olimme eläinlääkärin luona. Kun oirekuva ja kesto oli selvitetty, eläinlääkäri oli sitä mieltä, että jonkinlainen epidemian poikanen on paikkakunnalla. Oko oli jo kolmas samanlaisista oireista kärsivä koira tänään eläinlääkärin vastaanotolla. Mistä ja mikä sen aiheuttaa on vielä hämärän peitossa. Okosta mitattiin kuumetta ja sitä oli lievästi. Eläinlääkäri teki yleistarkastuksen ja totesi, ettei kuivuminen vielä kovin pitkällä ole, mutta silti Oko laitettiin tippaan, lääkäri oli sitä mieltä että parempi liian aikaisin kuin liian myöhään. Oko sai suolaliuosta ensin suoneen puoli litraa ja vielä niskakudoksiin neljäsosalitran. Tippaan laitettiin oksennuksenestolääkitystä ja suolistotulehdusta hoitavaa lääkitystä. Lisäksi Oko sai sulfapiikin niskaan. Oko käyttäytyi ihan herrasmiesmäisesti alkuun, mutta nähtävästi ravintoliuos piristi sitä jonkin verran, sillä kun sille laitettiin tippa niskaan, sen kuono meni rypyille ja se pureskeli vaarin käsiä, ei kuitenkaan kovasti, halusi kuitenkin näyttää ettei homma ollut sen mielestä mukavaa. Lisäksi Oko sai kahden päivän kuurin oksennuksenestolääkitystä (4 tablettia). Eläinlääkäri kirjoitti reseptin jo ennen kuin hoito oli ohi, jotta vaari ehti käydä hakemassa sen vielä ennen viittä apteekista. Kaija halusi välttämättä lähteä eläinlääkärille mukaan ja oli "hoitamassa" meidän kanssamme Okoa koko ajan, kun se makasi parituntisen tipassa tohtorin hoitopöydällä. Nyt Oko nukkuu, tosin se on nukkunut lähes kokonaan jo pari päivää, mikä on selvä merkki siitä, että kaikki ei ole oikein. Kysyin eläinlääkäriltä jäniksen- ja poronpapanoiden syömisestä ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei niistä ole mitään vaaraa. Hän sanoi, että hänen koiransa ovat aina syöneet niitä, eikä hän edes kiellä asiasta. 

Tänään Okolle ei anneta ollenkaan ruokaa ja vain hyvin pieniä annoksia haaleaa vettä. Huomenna veden osalta sama systeemi, ei ollenkaan kylmää vettä, vaan haaleaa ja vähän kerrallaan. Ruokaa ei anneta tänään (ei muuten ole syönytkään murun murua). Huomenna illalla Okolle saa antaa pari lusikallista riisinkeitinvettä. Seuraavana päivänä pari lusikallista keitettyä riisiä ja sitten pieniä annoksia riisiä ja jauhelihaa, vähän kerrallaan annoskokoa lisätään ja laitetaan muuta ruokaa joukkoon. Jos koiralle annetaan normaalisti syötävää, se saattaa uusia tulehduksen. Nyt on siis rauhoitettavava sen vatsa ja suolisto ja totutettava sitten vähän kerrallaan ruokaan.

Kerroimme eläinlääkärille, että haluaisimme Okolle kastraation elokuun puolen välin paikkeilla. Marja Nuorgam aloittaa kuitenkin kesälomansa jo elokuun 12 päivä. Kerroimme, että haluaisimme Okon juuri hänen hoitoonsa ja sovittiin sitten, että Oko kastroidaan 6.8. Operaatiossa poistetaan kivekset ja kivespussit "kursitaan" kokoon itsesulavilla tikeillä. Näin on siis suunniteltu ja toivottavasti esteitä ei tule kummallekaan osapuolelle. 

Nyt sitten vain peukut pystyyn, että poika paranee ja tulee entistä ehommaksi! Meidän kalastussuunnitelmamme meni nyt pyllylleen, mutta ei se mitään, syömättömiä kaloja on pakastimessa vielä ihan riittävästi. Suunnitellaan kalareissuja sitten, kun Oko on "täydessä iskussa". 

Okolla maha sekaisin

Lenkit ovat jääneet lyhyiksi tänään, sillä eilen Okolta meni masuli sekaisin. Liekö taas napannut liian ison annoksen poron papanoita tai muuta yökkiä. Aika hyvin Oko noudattaa lenkillä "jätä"-käskyä, mutta jos itse ei ole tarkkana, niin  slurps, slurps, poron papanat ja jäniksen papanat ovat "herkkuja". Annoin Okolle illalla Inupekt fortea ja myös tänään aamulla ja nyt illalla. Koko päivän poika on ollut väsynyt, eikä eilen illalla ja tänään aamusta iltapäivään maittanut minkäänlainen ruoka. Nyt illalla söi paistijauhelihaa hieman, vähän korppua ja vähän nappuloita. Vaarikin on väsynyt, sillä hän käytti Okoa viime yönä varsin usein tiepuolessa. Toivottavasti molemmat saavat tämän yön nukuttua hyvin. Silloin huomaa selvästi, että Okolla on jotain vaivaa, kun se tulee itse syliin siliteltäväksi. Yleensä se tulee jalkojen juureen tai sohvalle viereen hyväilyjä odottamaan, mutta tänään se taas kampesi sohvalle syliini siliteltäväksi.

Okosta lähtee karvaa ihan mielettömästi. Nyt on kohta huovutettavaa karvaa pussillinen ja lisää tulee vielä jonkin verran. Selästä pohjavilla on lähtenyt, mutta sivuilta lähtee vielä. Näyttää siltä, että Oko on laihtunut, vaikka luultavimmin se johtuu juuri tuosta pohjavillan irtoamisesta. Eikä Okosta syöttämällä lihavaa saa, koska poika syö vain sen mitä tarvitsee. Sillä ei nähtävästi ole mitään "lihavuusgeeniä" perimässään. 

Oko ulkomailla

Okosta on kehittynyt oikea kullannuppu! Päivä päivältä siitä tulee yhä mussukampi ja suloisempi. Arveluttaa ihan sen kastraatioon vienti, sillä jos tilanne vielä paranee, niin meillä on kohta sellainen hauveli, jollaisesta ei edes ole voinut nähdä unta! No, nämä parhaat puolet tulevat kylläkin esille vain kotioloissa, aina jos on vähänkään vieraampi tilanne, niin kyllä Okosta ytyä löytyy; vauhtia ja ärhentelyäkin. Ja reissaamisesta Oko nauttii ihan ilmiselvästi, sillä nyt, kun tulimme kotiin, Oko ajatteli, että ei tämä käy ja halusi takaisin autoon jatkamaan matkaa. 

 Oko on tarkka palloistaan ja haalii ne joissakin tilanteissa itselleen, 

ettei mummo tai vaari vaan ala yksikseen leikkiä niillä. "Äläkä nyt

ota sitä valokuvaa taas" ....

Jokunen päivä sitten ostin kirpparilta Okolle uusia leluja, mm.

kaksi tällaista pehmopalloa, joiden sisässä on kulkunen. Nämä ovat

autossa vallan mainioita leikkikaluja. Kuvassa Oko on saanut

leikkiä tarpeeksi ja otti pallot haltuunsa (kuva auton sängyltä).

Viime maanantaina pakkasimme auton ja lähdimme yhdistetylle kala- ja naapurimaan reissulle. Pitihän Okoa käyttää ulkomailla, kun kerran passikin oli hankittu. Ensin yritimme narrata kalaa Mierasjärvestä ilman nykyn nykyä, mutta saihan Oko haistella uusia hajuja ja lenkkeillä uusissa maisemissa. Sieltä suunnistimme Kevon paikoitusalueelle ja lähdimme tekemään päivän pissalenkin Kevon reittiä myöten. Muutaman kilometrin kävelimme ja sitten käännyimme takaisin. 

 Heti Kevon lenkin alussa oli noustava portaita "taivaisiin asti". 

Hyvin se Okolta kävi, välillä oli tarkistettava, että mummo tulee perässä.

Koko viiden päivän reissumme ajan oli lämmintä + 22 - + 27 astetta, 

öisinkin + 18,5. Tässä Oko käy viilentymässä Kevon lenkin varrella

olleessa lompolossa. 

 Nykyisin Oko ei enää nuku niin paljon ajon aikana kuin ennen,

sillä se on hoksannut, että autoja on kiva kytätä ikkunasta. 

Siitä on niin kiva, kun autot sujahtavat ohi niin läheltä, että

välillä on ihan väistettävä, kun pitkä rekka liippaa läheltä.

 Norjan puolella olikin Okolla ihmettelemistä. Merta ja

kallioita - ja paljon asuntoautoja.

Välillä käytiin haistelemassa merta. Emme kuitenkaan

uskaltaneet viedä Okoa ihan rantaan, sillä Jäämeren rannat

ovat täynnä särkyneitä simpukoita, joiden terävät säröt

saattaisivat tehdä pienen pojan anturoihin haavoja.

Sitten oltiinkin jo koti-Suomessa, Pakanaojan polun varrella.

Ei uskoisi, että aikaisemmin niin tassujen kastumista varonut Oko

on tätä nykyä mitä innokkain vedessä läträäjä.

Välillä mentiin niin syvälle, että häntäkin kastui. Mutta

kivasti se viilensi, eivätkä mäkäräisetkään viitsineet tulla

märkää mahaa pureskelemaan.

Välillä oli etsittävä "työmaata". Okohan on innokas risujen 

kuljettelija, mutta tämä on ihan liian tanakasti kiinni juuristaan.

Kovasti poika sitä yritti mukaansa saada, ihan helposti

ei periksi anneta, jos hommaan ryhdytään!

Eilen illan edellä tulimme reissulta kotiin. Nyt Oko on taas tehnyt naksuhommia, eikä ole unohtanut ennen oppimiaan asioita. Harmi vaan,

kun nämä kalareissut hieman sotkevat opettelua, mutta kohtahan on esissä taas pitkä talvi, jolloin on hyvää aikaa "harrastaa sisähommia". 

Oko on ihan hyvä kalakoira, vaikka helpompi oli käydä kalalla ennen Okoa. Nyt täytyy aina ottaa huomioon, että sillä on hyvä olla, eikä se pitkästy

odottamaan, kun me virvelöimme. Saalista Oko pääsee aina haistelemaan ja ihan upea "kalamaskotti" se on; vaari sai eilen eräästä järvestä muhkean järvitaimenen. Minullakin oli osuutta sen saamiseen, sillä minä haavitin sen. Illalla paistettiin toinen file ja toinen laitettiin pakastimeen. Okostakin taimen oli niin slurps ja njam että!