Oko ulkomailla

Okosta on kehittynyt oikea kullannuppu! Päivä päivältä siitä tulee yhä mussukampi ja suloisempi. Arveluttaa ihan sen kastraatioon vienti, sillä jos tilanne vielä paranee, niin meillä on kohta sellainen hauveli, jollaisesta ei edes ole voinut nähdä unta! No, nämä parhaat puolet tulevat kylläkin esille vain kotioloissa, aina jos on vähänkään vieraampi tilanne, niin kyllä Okosta ytyä löytyy; vauhtia ja ärhentelyäkin. Ja reissaamisesta Oko nauttii ihan ilmiselvästi, sillä nyt, kun tulimme kotiin, Oko ajatteli, että ei tämä käy ja halusi takaisin autoon jatkamaan matkaa. 

 Oko on tarkka palloistaan ja haalii ne joissakin tilanteissa itselleen, 

ettei mummo tai vaari vaan ala yksikseen leikkiä niillä. "Äläkä nyt

ota sitä valokuvaa taas" ....

Jokunen päivä sitten ostin kirpparilta Okolle uusia leluja, mm.

kaksi tällaista pehmopalloa, joiden sisässä on kulkunen. Nämä ovat

autossa vallan mainioita leikkikaluja. Kuvassa Oko on saanut

leikkiä tarpeeksi ja otti pallot haltuunsa (kuva auton sängyltä).

Viime maanantaina pakkasimme auton ja lähdimme yhdistetylle kala- ja naapurimaan reissulle. Pitihän Okoa käyttää ulkomailla, kun kerran passikin oli hankittu. Ensin yritimme narrata kalaa Mierasjärvestä ilman nykyn nykyä, mutta saihan Oko haistella uusia hajuja ja lenkkeillä uusissa maisemissa. Sieltä suunnistimme Kevon paikoitusalueelle ja lähdimme tekemään päivän pissalenkin Kevon reittiä myöten. Muutaman kilometrin kävelimme ja sitten käännyimme takaisin. 

 Heti Kevon lenkin alussa oli noustava portaita "taivaisiin asti". 

Hyvin se Okolta kävi, välillä oli tarkistettava, että mummo tulee perässä.

Koko viiden päivän reissumme ajan oli lämmintä + 22 - + 27 astetta, 

öisinkin + 18,5. Tässä Oko käy viilentymässä Kevon lenkin varrella

olleessa lompolossa. 

 Nykyisin Oko ei enää nuku niin paljon ajon aikana kuin ennen,

sillä se on hoksannut, että autoja on kiva kytätä ikkunasta. 

Siitä on niin kiva, kun autot sujahtavat ohi niin läheltä, että

välillä on ihan väistettävä, kun pitkä rekka liippaa läheltä.

 Norjan puolella olikin Okolla ihmettelemistä. Merta ja

kallioita - ja paljon asuntoautoja.

Välillä käytiin haistelemassa merta. Emme kuitenkaan

uskaltaneet viedä Okoa ihan rantaan, sillä Jäämeren rannat

ovat täynnä särkyneitä simpukoita, joiden terävät säröt

saattaisivat tehdä pienen pojan anturoihin haavoja.

Sitten oltiinkin jo koti-Suomessa, Pakanaojan polun varrella.

Ei uskoisi, että aikaisemmin niin tassujen kastumista varonut Oko

on tätä nykyä mitä innokkain vedessä läträäjä.

Välillä mentiin niin syvälle, että häntäkin kastui. Mutta

kivasti se viilensi, eivätkä mäkäräisetkään viitsineet tulla

märkää mahaa pureskelemaan.

Välillä oli etsittävä "työmaata". Okohan on innokas risujen 

kuljettelija, mutta tämä on ihan liian tanakasti kiinni juuristaan.

Kovasti poika sitä yritti mukaansa saada, ihan helposti

ei periksi anneta, jos hommaan ryhdytään!

Eilen illan edellä tulimme reissulta kotiin. Nyt Oko on taas tehnyt naksuhommia, eikä ole unohtanut ennen oppimiaan asioita. Harmi vaan,

kun nämä kalareissut hieman sotkevat opettelua, mutta kohtahan on esissä taas pitkä talvi, jolloin on hyvää aikaa "harrastaa sisähommia". 

Oko on ihan hyvä kalakoira, vaikka helpompi oli käydä kalalla ennen Okoa. Nyt täytyy aina ottaa huomioon, että sillä on hyvä olla, eikä se pitkästy

odottamaan, kun me virvelöimme. Saalista Oko pääsee aina haistelemaan ja ihan upea "kalamaskotti" se on; vaari sai eilen eräästä järvestä muhkean järvitaimenen. Minullakin oli osuutta sen saamiseen, sillä minä haavitin sen. Illalla paistettiin toinen file ja toinen laitettiin pakastimeen. Okostakin taimen oli niin slurps ja njam että!