Merkittävä vuosipäivä!

Tänään tuli vuosi siitä, kun kurvasimme aamulla auton Sonkajärven Pohjoismäellä Alapihan (Bergmanien) pihalle. Siellä vastaamme tuli musta labaradorinnoutajapoika Hugo ja brodercollieäiti Siru. Heti pihalle ilmestyi myös Sari ja yhdessä menimme katsomaan bordercollieisä Frediä. Hetken päästä menimme sisälle tapaamaan muita perheenjäseniä ja Merike vei meidät katsomaan suloisia bordercollievauvoja, Sirun ja Fredin suloisia lapsia. Ja siellähän meidän valokuvista ennakkoon varaamamme tähtisilmäpoika oli perimmäisenä, mutta tosi topakkana pentuaitauksen päällä katsomassa, ketä sieltä tulee. Meidän ei tarvinnut yhtään epäillä, heti tiesimme, että tuossa on meidän ikioma Okomme! Merike sanoi, että jos haluamme vaihtaa valittua pentua, sen voisimme tehdä, mutta ei ajatus tullut mieleemmekään. Olimme jo ennakkoon saamiemme valokuvien perusteella täysin myytyjä Okoon. Merike otti Okon pois laatikosta ja tutustuimme pentuun tovin ennen paluumatkalle lähtöämme. Olimme ennakkoon pehmustaneet banaanilaatikon, johon laitoimme Okon, minä istuin laatikko sylissäni autossa ja Jorma ajoi. Muistan, että Oko vingahti vain kerran, ja tyytyi sitten olemaan "meidän potra poika". 

Tässä vasemmalla Oko pentulaatikon reunalla, vieressä sisko tai veli.

Tässä Oko-vauvana, tosi makean muhkeana!

Tässä kuvassa Oko on jo Saariselällä kotona tutustumassa uuteen kotiin. Voi

tuota ilmettä ja voi tuota pentukarvan pehmeyttä ja hauvavauvan tuoksua, ne voin

vieläkin mielessäni aistia.

 Tässä Oko on ensimmäistä kertaa elämässään käymässä Ivalossa. Tosi 

tarkkana katsellaan maailmaa.

 ... ja sitten tuli pissi, oike kunnon suihku!

Nyt on vuosi vierähtänyt, mutta edelleen Oko on topakka itsensä. Olemme olleet todella tyytyväisiä Okoon. Se on tuonut elämäämme vauhtia, iloa ja varsinkin eloa, ja sama tahti jatkuu. Oko on rokotettu, sirutettu ja sillä on EU-passi. Vain kerran tämän vuoden aikana Oko on ollut kipeä. Silloin se oksensi ja ripuloi parina päivänä, veimme sen eläinlääkärille toisena päivänä ja Oko oli pari tuntia tiputuksessa, sai lääkkeet ja poika parani entiselleen. Oli surullista katsoa pojan sairastamista, tuntui kuin itsekin olisi ollut huolesta sairas. Pentuna Oko madotettiin ohjeen mukaan ja sen jälkeen keväällä ja syksyllä. Mitään loisia punkkeja lukuun ottamatta emme ole Okolla huomanneet. 

Luonteeltaan Oko on aika herkkä, mutta kyllä siltä itsepäisyyttä ja omaa tahtoa löytyy. Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä hellyydenkipeämmäksi se tulee, halipula on aina läsnä. Koko vuoden aikana Oko ei ole ollut meistä erossa paria minuuttia kauempaa ja noita pariminuuttisiakaan ei ole ollut montaa kertaa. Ensin tuntuivat kauppareissut hassuilta, kun ensin minä kävin ostamassa kevyemmät ostokset ja sitten vaari meni ostamaan maidot ja piimät, toinen meistä oli Okon kanssa joko ulkona tai autossa sillä aikaa. Nyt tästä on tullut jo tapa. 

Me touhuamme Okon kanssa paljon, sisällä pelaamme kahdella tennispallolla ja leikimme muilla Okon leluilla sen kanssa ja ennen kaikkea juttelemme sille hyvin paljon. Lähes joka päivä se nykyisin yllättää meidät sillä, miten paljon se ymmärtää puhetta ja tietää sanojen merkityksiä. Ja Okolla on uskomattoman hyvä huumorintaju, se tulee päivittäin esille monissa eri tilanteissa. Aamuisin meillä on kertaustunti. Silloin kertaamme opittuja asioita ja joskus opettelemme uusia. Käskyt: paikka, odota, etsi, tassu - toinen tassu, hyppää, ryömi, maahan, tänne, istu, alas, ulos, nosta, valjaat, muumi, pallo, ym. ovat hallussa. Näitä kertailemme aamuisin, sillä se tuntuu olevan Okosta kaikkein mieluisin aika näihin asioihin. Tosin pallonpeluuta tennispalloilla tehdään pitkin päivää ja muitakin leikkejä silloin tällöin. Ulkona Oko kantelee lumikönttejä ja sille pitää potkia lunta, jota se sitten yrittää ilmasta haukata. 

Nykyisin kävelemme Okon kanssa toistakymmentä kilometriä päivässä, teemme kolme tai neljä yli kolmen kilometrin lenkkiä tai sitten kaksi lyhyempää ja yksi kymmenen kilometrin lenkki riippuen tietenkin säästä. Mökillä ollessamme vaari pelaa tuntitolkulla Okon kanssa jalkapalloa, frisbeetä ja turvakkoa. Aitasimme kesällä koko mökkitontin metalliverkkoaidalla, niin Oko (ja tyttäret koirat) voivat juoksennella siellä vapaana. 

On Oko tehnyt pahojaankin. Pienenä sillä oli tapana purra ja meidän kätemme olivatkin muutama kuukauden haavoilla ja mustelmilla. Pienenä se lenkillä hyppi vaatteisiin ja minun talvilenkkipukuni onkin 1 cm:n ompeleita täynnä. Sängyn jalassa on iso lovi, eikä meillä ole tietoa, milloin Oko on sen saanut aikaan. Sohvapöydän jaloissa näkyy järsimisen jäljet ja sohvapöydän pinnalla hampaiden jäljet. Ruokapöydän ja tuolien jaloissa näkyvät myös hampaiden jäljet ja yksi pieni pätkä lattialistaa täytyy uusia ja sen yläpuolella on maalattava pätkä seinää. Yksi sänkypeitto on "entinen". Täällä Saariselällä Oko on antanut nahkasohvan ja nojatuolien olla rauhassa, mutta Kitkan mökillä se on raapinut nahkasohvaa. Johtuneeko siitä, että sohva on paksua hirvennahkaa. Kitkalla Oko puri takan rappaukseen kolon, se on paikattava ja maalattava. Pieniä nämä ovat kuitenkin sen ilon rinnalla, minkä Oko on elämäämme tuonut. 

Oko on reissannut vuoden aikana paljon. Olemme käyneet sen kanssa Itä-Suomea ristiin rastiin, toukokuussa olimme Eijan ja Karin, Arcon, Kepan ja Oksin luona Kouvolassa, kesäkuussa olimme Eijan ja hänen koiriensa kanssa reilun viikon Kangasalla Roineen mökillä, olemme olleet Kitkan mökillä, olemme kiertäneet Lappia ristiin rastiin, olemme käyneet muutaman kerran Norjassa, patikoineet pitkin ja poikin eri reittejä Tenolta Näätämöön ja Saariselältä Pulmankijärvelle. Monta kalareissua on tehty. Oko osaa olla hienosti veneessä, kun me vaarin kanssa nostamme tai laskemme verkkoja. Paljon on tähän vuoteen mahtunut tekemistä ja näkemistä. Oko tykkää "asua" autossa, mikä on meistä todella mukava asia. 

Pienempänä Oko osasi säännöstellä syömisensä, se ei koskaan syönyt liikaa. Nyt kastraation jälkeen Okon ruokahalu on ihan huomattavasti lisääntynyt ja annettavan ruuan määrää täytyy tarkkailla, ettei pojasta paisuisi liian lihavaa. Sehän ei ole eduksi koiran terveydelle kuten ei meille ihmisillekään. Kastraatio onnistuttiin tekemään tosi hyvään aikaan, Oko oli vielä alle vuoden, eikä sen "miehisyys" ollut vielä saanut täyttä voimaa. Tosin se yritti nylkyttää Otto-poikaa (isoa nallea), mutta nostimme Oton parvelle piiloon. Ja jossain vaiheessa lähistöllä oli nähtävästi juoksulla narttu, koska Oko oli hyvin levoton ja halusi jatkuvasti ulos haistelemaan jälkiä. Kastraation jälkeen Oko ei ole osoittanut minkäänlaista nylkyttämisen tarvetta, se ei ole järin kiinnostunut toisten koirien sukupuolesta, eikä osoita minkäänlaista levottomuuden merkkejä, vaikka lähistöllä varmasti liikkuu myös narttuja, joilla on juoksuaika. 

Ja nyt tähän päivään. Tänään siis juhlimme Okon meillä olon vuosipäivää! Ihana vuosi takana. Tässä kuvia eilisillalta ja tältä päivältä:

 Me katselimme televisiota ja Oko nukkui.

 Tämä on "poikien" juhlakakku, vaarin isänpäiväkakku ja Okon

meillä olon 1-vuotiskakku. Hyvää on!

 Tämän vinkuankan Oko sai vuosilahjaksi tänään. Se onkin

ollut jo "kovassa käytössä"

 Aamulenkin jälkeen tänään omassa pihassa.

Tämä on tämän päivän virallinen potretti. Oko on ollut meidän

poikamme vuoden. (Okohan on syntynyt 14.9.2012, mutta meidän

poikamme siitä tuli 9.11.2012).

Vaari ottaa voileipää ja Oko odottaa, saisiko siitä maistiaisia. 

Muuta ei voi toivoa kuin sitä, että sekä Okolla että meillä riittäisi terveyttä ja että Oko olisi onnellinen meidän koiranamme. Mehän olemme onnellisia siitä, että olemme löytäneet ja saaneet noin ihanan pojan!

Nostalgiaa ....

Tänään kävimme näyttämässä Okolle muistojen maisemia. Kävimme näyttämässä Okolle entisiä valtausmaisemia. Ilma oli mitä ihanin, - 2 astetta pakkasta ja lunta sateli hiljalleen. Maailma oli uskomattoman kaunis, kynttiläkuuset kohosivat ylväinä kohti taivasta ja koivut olivat kuin Brysselin pitsiä. Jotenkin oli aivan "pyhä" olo.

Oko oli oma touhukas itsensä, kuten kuvista näkyy:

 Korkealle jaksaa pojuli hypätä!

 Mitäs hajuja täältä löytyy?

 Mitä se mummo taas haluaa?

 Ai, poseraamista. Käviskös tämä?

 Kaukana kaikesta ....

 Pyryttää ....

Ihanaa, AUTO TULEE!!!!!!

Oko on sitten hassu höpöliini. En olisi ikinä uskonut, että koira voi olla noin fiksu. Vaikka edesmennyttä cockeriamme Nököä kohdeltiin ihan samalla tavalla, ei se koskaan ollut noin hoksaavainen/viisas. Tosin Nökö joutui olemaan päivisin muutaman tunnin yksin, kun olimme töissä, mutta Oko ei ole ollut kuin korkeintaan pari minuuttia yksin. Aina sen kanssa on jompi kumpi meistä ja Okolle jutellaan hyvin paljon. Olemme varmoja, että koirat ymmärtävät paljon enemmän kuin me ihmiset aavistammekaan. Siitä on meilläkin monta esimerkkiä. Esim. yhtenä päivänä vaari lähti käymään autolla ja Oko meni katsomaan olohuoneen ikkunasta näkyisikö vaaria siellä. Minä laittelin kahvia ja sanoin Okolle ihan normaalilla äänellä, että "mene makuuhuoneen ikkunasta katsomaan, sieltä vaari näkyy". Ja mitä Oko teki? Se kipitti kiireenvilkkaa makuuhuoneen ikkunasta katsomaan näkyykö vaaria siellä. Minä olin aivan "äimän käkenä". Monta muutakin esimerkkiä siitä, että koira ymmärtää puhetta on tapahtunut, mutta ne pitäisi aina kirjoittaa  heti ylös, jotta muistaisi. Ihmettelemme kuitenkin jatkuvasti tuota puheen ymmärtämisasiaa. 

Aika tuon veijarin kanssa kuluu sukkelaan. Olemme ottaneet tavoitteeksi kävellä joka päivä ainakin 10 km. Eilen tuli peräti 18,5 km! Tosin matkaa ei kävellä yhtä mittaa, vaan se jakautuu 3 - 4 eri lenkkiin, joiden välillä pojat ottavat nokoset ja minä luikin nettiin. Tänään on 9,9 km kävelty ja käymme kohta vielä yhden lenkin tekemässä, joten tavoite ylittyy tänäänkin. Usein viime aikoina ja tästä eteen päin on Halti ainakin yhden lenkin verran meidän kanssamme ulkoilemassa.  

Olen jo aikaiseminkin maininnut, että Oko on ns. kaikkiruokainen. Sille kelpaa omenat, banaanit, mandariinit, appelsiinit, paprikat, salaatit, kurkut, kiinankaali, porkkanat, yleensä kaikki mitä se näkee meidänkin suuhumme laittavan. Jätski on Okosta njam, njam, samoin hillot (paitsi sokeroimaton puolukkahillo). Tänään se sai iltaruuaksi paistettuja muikkuja, mitkä ovat sen mielestä ah, niin hyviä! Ja pallon pelaaminen sekä sisällä että ulkona on sen mielestä ihan must-juttu!

Lunta, lunta, lunta vaan

Talvi on tullut ja lunta tulee parasta aikaa taivaan täydeltä. Aamulla kävin Okon kanssa lehdenhakureissulla. Hiljaista oli kylällä. Oko oli ihan ihmeissään, kun ei autoja näkynyt liikenteessä. Kymmenkunta senttiä oli satanut yöllä lunta ja tiet olivat tuhnuiset kävellä, kun aurat eivät vielä olleet ajaneet. Reissulla tuli vastaan jännän näköinen koira (rotua en tiedä, täytyisi kurkkailla googlesta). Molemmat haukkuivat hullun lailla toisiaan. Kysyin, voivatko koirat haistella ja isäntä sanoikin, että hänen koiransa on kova leikkimään. Kuinkas sitten kävikään? Vaikka Oko oli aivan intopinkeenä heiluttamassa häntää, se ei kuitenkaan antanut tuon koiran haistella itseään, vaan tuli minun viereeni "suojaan". Taisi vähän pelätä koiran outoa ulkonäköä. Vähän aikaa juteltiin tuon isäntämiehen kanssa ja sitten jatkoimme matkaa, kun ei koirista sen kummempia kavereita tullut.

Halti on jälleen kuvioissa mukana. Ensin Oko yritti saada sitä leikkikaverikseen, mutta kun Halti ei osaa leikkiä, niin Okokin luovutti. Hyvin tulevat juttuun edelleen. Halti on ihan innoissaan, kun sen ei tarvitse viettää kopissaan pitkiä aikoja. Ja Oko nauttii talvesta, se hyppii lumihiutaleiden perässä ja muutenkin nauttii lumesta.

Kuvia ei ole tullut otettua. Nämä kuvat ovat lähes pari viikkoa sitten Ivalon reissulla otettuja kuvia. Oko näki jotain, mille oli rähjättävä ja sitten se tyytyi vain tarkkailemaan tilannetta. 

Nyt taitaa pikku hiljaa Okokin oppia kulkemaan vetämättä taluttimessa. Ainakin osa lenkistä menee jo ihan kivasti. Olemme viime päivät lenkkeilleet niin, että 10 - 14 km on ollut Kulkurin kellon mittaama matka päivälle. Tosin tuo kilometrimäärä jakautuu kolmeen lenkkiin; aamu-, päivä- ja iltalenkkiin. 

Muuten Oko on sama hassu kultamussukka kuin aikaisemminkin. Leikitty on samoja juttuja. Pääasiallisin opettelu on viime päivinä ollut taluttimessa kulkeminen ja autojen kyttäämättä jättäminen. 

Yksi asia minua ihmetyttää, nimittäin se, miten ihmeessä kaikki japanilaiset ovat ihan hassuja Okon perään. Sitä silitellään, valokuvataan, videoidaan ja sille vilkutellaan. Eikö Japanissa ole koiria ollenkaan? Eilen eräs suomalainen mies pysäytti autonsa ja kysyi onko Oko bordercollie. Sitten se tuli rapsuttelemaan Okoa ja kehui miten kaunis poika se on. Ja onhan Oko ihan komea urho, vaikka totta on sekin, että "kauneus on katsojan silmissä". Parasta kuitenkin on se, miten mukava poika tuosta Rajaseudun Rambosta on kehittynyt. Se on niin hyväilynkipeä ja hullun hauska velikulta muutenkin. Kyllä sen kanssa aika kuluu!

Joka päivä jotain

Täällä on ollut pari päivää myrsky, tuuli ja tuiverrus. Nyt on täysin talven tuntu, sillä lunta tuli ihan mukavasti lisää näinä parina päivänä. Kävelimme sateen seassa metsässä, toisena polkua Tolosjoelle ja toisena kävimme Kaunispään päällä lyhyempien pissatuslenkkien lisäksi. Eilen kiertelimme talvilenkkialueilla ja teimme lumitöitä kolmeen kertaan. 

Jotenkin itsellä on tylsä olo, ehkä kesän reissujen jälkeen on vaikeaa totutella yhteen ja samaan kohtaan (hah), mitään reissuja ei ole odotettavissa. Okon kanssa puuhailua kyllä riittää. Tänä aamuna pelasin sen kanssa palloa ja nauroin itseni kipeäksi. Oko on niin metka, kun pullauttelee palloja suustaan. Sanoinkin vaarille, että nähtävästi Oko tapailee päällään ihmisen käsiliikettä. Käsihän nousee, kun heitämme pallon pompulle, mistä Oko sen sitten nappaa suuhunsa. Oko heittää mieluiten kahta palloa yhtä aikaa. Ensin se laittaa pallot etutassujen väliin ja ottaa ne suuhunsa. Sitten se kipittää minun luokseni, taivuttaa päätään taaksepäin ja pullauttaa pallot pois suustaan, ei voi nauramatta olla! Vahinko vain, että kuvaa tilanteesta on tosi vaikea saada. Välillä Oko myös pelaa tassuillaan eli se kuljettaa tassuillaan palloja luokseni, Pelen ainesta siis!

Eipä tänne tämän kummempaa kuulu, onneksi Oko antaa päiviin sisältöä. Tässä muutama päivä sitten otettuja kuvia:

 Oko kerjää leikkimään.

 Tämä on sen bravuuripyyntö: "TULE nyt LEIKKIMÄÄN!"

 Tuossa tohinassa korvakin kääntyi kaksinkerroin. 

 No, mitäs nyt tehtäis?

Minullapa onkin MUUMI!

Talven tuntumassa

Tulimme maanantaina illalla sakean lumisateen saattamana Saariselälle. Ja yllätys, yllätys, Oko oli ihan mielissään kun pääsi tänne. Kesällähän se aina vain halusi takaisin autoon (mehän asuimme suurimman osan kesästä autossa). Oko nukkuu kaiket yöt omassa sängyssään, vastaa aamuvarhaisella se herättää ulos.

Eipä meillä juuri uusista jutuista ole kertomista, kun ei niitä ole ehditty opettelemaan, onneksi vanhoja asioita on kerrattu ja ne pysyvät pojalla muistissa, kun on ne kerran oppinut. Eilen kävimme reilun kolme tuntia käppäilemässä poluilla ja teimme syksyn viimeiset verijäljet Okolle. Veri tuppasi jäätymään, mutta kyllä jälki vielä onnistui ja se käytiin mennen tullen haistelemassa.

Oko täytti maanantaina (14.9.) yhden vuoden ja yhden kuukauden. Ensi kuun 10. päivä tulee kuluneeksi vuosi, kun Okosta tuli meidän poika. Kyllä aika kuluu nopeasti!

Tämän kummempia ei nyt ole kerrottavana, eilen kävimme lenkillä ja otin sieltä Okosta muutamia kuvia:

 Tämä on nyt se 1 v:n 1 kk:n kuva, tosin otettu vasta 16.10. Oko

huomasi jotain mielenkiintoista lenkillä ....

 Kuukkelihan se oli. Oko ja kuukkeli "paistoivat särkeä" pitkän tovin. 

(Paistaa särkeä = katsella silmästä silmään)

 Ja kun kävely taluttimessa tuntui tylsältä, oli käytävä "hommiin" ....

 "Näin meikäpoika kuljettelee risua ...."

 Askeleet ovat pitkiä, ja meno sen mukaista ....

 Kun risusta tuli selvää jälkeä, otettiin järeämmät puut kuljetukseen ....

Mitähän Saariselän joulupukki toisi Okolle lahjaksi? Nyt ainakin pukilla

on täällä oma toimisto!

Oko - kyntömies

Meillä Kitkalla on tontti kuin kynnettu mullospelto sillä erotuksella, että pinta on lähinnä sammalta ja hiekkaa, mutta sekin ihan sikinsokinssekaisin. Säät ovat olleet kosteat ja Okon kanssa on leikitty jalkapallolla ja fresbeellä unohtamatta turvakkoa ja jälki on sen mukaista. Ainakin sammal on saanut kyytiä ja laguunin hiekka on lentänyt kuin hiekkamyrskyssä. Arkeologisia kaivauksia on tehty vieri viereen, kukkapenkkikään ei ole jäänyt koskemattomaksi, vaan Oko on tarkastanut mullan syvyyttä muutamasta kohden (anteeksi kukkaset). Siihen, onko mitään muinaismuistoja löynyt, osaa vastata vain Oko. Mutta ahkerana poika on ollut! Tässä kuvasarja, jossa Oko odottaa heittäjää/potkijaa kaveriksi, kyttää tarkasti heiton, juoksee pallo suussaan frisbeen perässä, vaihtaa heittovehkeen turvakkoon ja lopulta laittaa huiliksi.

Oko täyttää maanantaina 1 vuoden ja 1 kuukauden. Meille maanantai on matkapäivä, joten ei järjestetä, ehkä kuvakin jää ottamatta, otetaan sitten tiistaina. Olemme olleet Kitkalla aiottua kauemmin siitä syystä, että saamme Saariselälle pienen arkkupakastimen tiistaina ja aion viedä Kitkan isosta arkkupakastimesta suurimman osan pakasteista Saariselälle, loput marjoista laitan keittiön pakastinkaappiin. Kun lähdemme maanantaina, ei auton pakastimen tarvitse olla kuin yhden yön päällä. Saariselän pakastinkaappihan on täynnä kuin Turusen pyssy. 

Jaa, jaa, mitäs Okon kanssa on puuhailtu muuta kuin pelattu ulkona. Täällä sisällä on tehty tuttuja juttuja. Uutena olen ottanut käsimerkin "tänne"-käskyn tueksi. Nyt näyttää sille, että merkki on ainakin huomioitu, ellei sitten sisäistetty. Toinen asia on, että olemme vaikeuttaneet namien etsimistä siten, että piilotamme nameja "hankaliin" paikkoihin, "kuppeihin", lelujen suojaan, yms., hyvin Oko on ne löytänyt, nenä sillä on aika tarkka. Nostoja on harjoiteltu, nyt Oko tuo esineen jo aivan jalkojen juureen, mutta en osaa opettaa sitä antamaan esinettä käteen. Oma syy! Oko on edelleen hyvin innokas oppimaan uusia asioita. 

Okon kastraatioleikkauksesta on nyt kulunut reilu kaksi kuukautta. Aikaisempaan olotilaan on eroa se, että Oko on kokonaan unohtanut "tyttöjen" olemassa olon ja yleensäkin "miehiset vietit", pyssyn sisuskin pysyy tupen sisällä, eikä roiku tämän tämän ulkona, kuten ennen leikkausta. Luonne on edelleen hellyyttä kaipaava, ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Nyt olemme huomanneet, että ruokahalu on kasvanut. En tiedä, johtuuko se leikkauksesta vai siitä, että Oko pelaa vaarin kanssa tuntikausia palloa päivässä, juoksua ja syöksähtelyä tulee paljon ja se vie energiaa. Sittenhän tuo nähdään, kun Saariselällä lenkkeillään, siellähän palloa ei voi potkiskella. Ulkona taluttimessa seuraaminen sujuu ihan hienosti, mutta autot ovat edelleen must-juttuja. Tosin niitä ei enää kytätä maassa maaten, vaan seisten. Nämä asiat on otettava ihan vakavaan koulutukseen Saariselällä, sillä talviaikaan ei juurikaan ole autottomia kävelyreittejä talvikävelyreittiä lukuun ottamatta, mutta siinäkin osalla matkaa autot ajelevat ohi. Että tällaista nyt, seuraavan kerran kirjoittelen sitten "talvesta" eli Saariselältä, sinnehän on luvattu ensi viikolla useampana päivänä satavaksi. Saas sit nähdä!

Hassu pieni höpöliini

Oko on sitten hassu höpöliini. Kun viime keskiviikkoiltana tulimme iltahämärissä Kitkalle, se tunnisti paikan kun auto kääntyi Rovaniementieltä mökkitielle. Silloin alkoi autossa mekastus ja hyppiminen. Oko ei olisi millään malttanut odottaa veräjän/portin avaamista ja sulkemista, vaan olisi halunnut autosta ulos tässä ja nyt. Kun portit oli suljettu ja Oko pääsi autosta ulos, se juoksi kuin tuli hännän alla ympäri tonttia ristiin rastiin ja haukkui niin, että tienoo raikui! Seuraavana aamuna se kävi tarkistamassa vierasmökin oven takana onko Oksi vierasmökissä ja laskisiko Eija sen leikkimään. Lopulta sitten uskoi, ettei Oksi ole täällä. Oko nauttii täällä mökillä olosta, kun se saa olla villinä ja vapaana ulkona. Ulkona on erilaiset leikit kuin sisällä. Ulkona Oko "potkii" vaarin kanssa jalkapalloa, juoksee ottamaan kiinni fresbiitä ja välillä pinkoo turvakko suussaan ihan höpsönä.

Yhtenä aamuna oli Kitkan joutsenperhe tulossa laguuniin syömään. Oko tietysti halusi puolustaa reviiriään ja juoksi pitkin rantaa ja laituria, haukkui hurjana ja sai lisää pontta, kun joutsenperheen isä ja äiti alkoivat ärhennellä Okolle. Sitten nuori herra päätti pontevana uida joutsenten luokse ja karkoittaa ne tiehensä. Onneksi huomasimme sen aikeet ja saimme sen kääntymään rantaan ennen kuin se olisi saanut joutsenvanhemmilta selkäsaunan. Oko tuli kanssani sisälle ja vasta sitten, kun joutsenet olivat ruokailunsa lopettaneet, vaari kävi vapauttamassa Okon ulos. Joutsenet olivat vielä nukkumassa laguunin tuonpuoleisen niemen kohdalla ja näyttivät ihan kiviltä. Lähtivät kuitenkin nopeasti pois. Okoa jäi asia kuitenkin vaivaamaan, koska yksi "kyhmy" köllötti edelleen veden pinnalla. Poika porhalsi esteitten ohitse ja ui tarkistamaan mistä oikein oli kysymys, kivihän se siellä köllötti. Onneksi huomasimme ja kutsuimme sen sitten pois, muutenhan se olisi saattanut lähteä "kylille". On se vaan niin, ettei näin matalan veden aikana voi Okoa ilman silmälläpitoa ulos laskea.

Vanhoja juttuja ollaan sisällä tehty. Lainasin kirjastosta kirjoja (taas), mutta olevinaan ei ole ollut aikaa mihinkään uusiin koulutusprojekteihin. Entisiä olemme tehneet aamuisin, kun Oko on pontevimmillaan. Täällä Kitkallakin Oko kantaa ulkoa mummolle "aarteita" (kiviä ja käpyjä) sisälle tullessaan. Se tulee aarteensa kanssa luokseni ja käy maate. Jos en ole huomaavinanikaan, se alkaa kalistella kiveä lattialla. Sitten vaihdan "aarteen" juustonpalaan tai nappulaan ja poika on taas onnellinen, hih. Hmmm-mrrr-kieltä puhutaan Okon kanssa päivittäin ja hyvin hanakasti se tulee ulkonakin haukkuen hakemaan, jos se jotain omasta mielestään merkittävää näkee. Ja näkeehän se, jos ei muuta, niin lentäviä lintuja tai tuulen heiluttelemia oksia. Nyt Oko tosin on oppinut lenkillä käydessämme kääntymään ja tulemaan luokse ilman pyytämistä. Sitten se jää seuraamaan ja tietysti saa namia. Olen pari kertaa tehnyt yksin Okon kanssa tuon lyhyen (450 m) lenkin ja silloin namittamalla Oko ei ole välittänyt ollenkaan käydä tuijottelemaan tiellä ajavia autoja. Pienen pientä kehitystä on siis tapahtunut ainakin täällä Kitkalla liikuttaessa. Saariselällä sen sijaan ei tuosta kehityksestä näy paljon mitään merkkejä varsinkaan, jos kävelemme pyörätietä myöten. Polulla Oko ei sielläkään enää autoihin juuri ollenkaan reagoi. 

Toissapäivänä ja eilen haravoimme pihan. Tänään oli tarkoitus puhdistaa laguunin ranta, mutta koko aamun on sadellut, tosin nyt vain sumutihkua. Ulos ei kuitenkaan tee mieli, vaan kohta laitan saunan lämpiämään ja sitten kudon sukkaa. Tosin ennen saunomista käymme Okon kanssa hieman pidemmällä lenkillä. Tänään herkuttelemme muikuilla ja punajuurilla. Okokin saa iltaruuaksi muikkuja.