Mielenhäiriökö?

Oko on tänään harvinaisen hyvin totellut ei-kieltoa. Mielenhäiriökö vai onko poika sisäistänyt asian? Toivotaan, että vähitellen sisäistää sen ihan totaalisesti. Tänään Oko ei ole hypännyt kertaakaan minun puoleltani kurkkimaan pöydälle, vaarin puolelta pari kertaa, mutta joutui heti minuutiksi veräjän taakse. Iltaruuan saimme syödä ihan rauhassa, poika ei edes käynyt kääntymässä pöydän ääressä. Sen sijaan parina päivänä Oko on ämpyillyt valjaiden tai pannan laittamisessa. Ehkä se ajattelee, että "hanttiin panen, vaikka haluankin ulos". Okohan on innokas olemaan ulkona, eikä - 10 asteen pakkanen tuota enää sille kuin pelkkää iloa! Olemme tänäänkin kiertäneen kolme kertaa Suopunkitien lenkin sekä käyneet postissa. Postissa käydessä jompi kumpi meistä on ollut Okon kanssa Kuukkelin sisällä alarappusilla. Kun toinen sitten lähtee hakemaan postia tai käymään kaupassa, poika päästää itkut, mutta asettuu namipaloilla kiltisti. Kiltisti ja kiltisti, kiinni on pidettävä, muuten poika porhaltaa etsimään parasta suuhun pantavaa Kuukkelin lihaosastolta! Oikeastaan nämä reissut ovat "kasvattavia", Oko oppii näkemään paljon ihmisiä ja onhan ympäristökin erilainen kuin kotona tai autossa. 

Okolla näyttäisi olevan lahjoja risusavottaan. Se kerää mielellään suuhunsa nipun pyörätielle pudonneita ohuita koivunoksia ja häntä heiluen kanniskelee niitä suussaan. Olenkin nauranut vaarille, että Oko harjoittelee oksien keräämistä kesän nuotiotulia varten. Me pääsemme sitten helpolla, sanotaan pojalle vain, että "hae risuja". Huvittavinta on se, että Oko ei kunnolla hoksaa katuvalojen oksista heijastavia varjoja hangella. Se luulee, että ne ovat oikeita risuja ja kuono lumessa yrittää ottaa niitä suuhunsa. Eihän se onnistu!

Entisiä asioita on harjoiteltu, samoin ihmisten ja autojen ohittamista ja taluttimessa vetämättä kulkemista. Nyt äskeisellä lenkillä se onnistui hienosti. Uusina asioina vaari on opettanut Okoa etsimään kännykkäänsä. Yllättävän hyvin Oko asian hoksasi. Jorma pyytää poikaa olemaan paikallaan, käy piilottamassa kännykkänsä jonnekin makuuhuoneessa ja laittaa kännykän päälle namipalan. Sitten sanoo Okolle "hae kännykkä" ja poika tekee työtä käskettyä. Kun tätä harjoitellaan vielä pari päivää, voidaan jättää namipala pois ja pyytää hakemaan pelkkä kännykkä. Tosin Oko ei tuo kännykkää Jormalle, eikä sitä uskalla siltä vielä odottaakaan, sillä tuloksena olisi vain rikkoutunut kännykkä. Minä olen opettanut pojalle "etsi"-toimintoa. Pyydän Okon pysymään paikalla ja käyn piilottamassa namipaljoja makuuhuoneeseen, pöydän jalkojen taakse, eteisen nurkan taakse tms. Sitten tulen Okon luo, annan sille makupalan ja sanon "etsi". Aikaisemmin laitoin makupalat aina samoihin paikkoihin ja Oko oppi etsimään niitä juuri sieltä. Tänään yritin laittaa nameja eri paikkoihin olohuoneessa, Oko näki asian, eikä malttanutkaan pysyä paikoillaan vaan kävi napsimassa namit, joten leikki oli tältä päivältä lopetettava kesken. 

Mitenkähän saisin pojan opetettua seisomaan käskyllä "seiso". Oko kun tykkää istua tai sitten se makaa maassa mahallaan tai kyljellään. Olisi tosi hienoa, jos se eläinlääkärissä ollessa seisoisi paikallaan. Se tuntuu kylläkin olevan tällä hetkellä vain haave, niin vilkas poika on ollut "ellien" luona. Kirjassa kyllä neuvotaan, miten homma pitäisi tehdä, mutta en vielä ole onnistunut asiassa. Mutta kyllä se siitä!

Okon päälaelle on tullut lisää ruskeita karvoja, ne ovat jo selvästi erottumassa, samoin valkoisesta kauluksesta häntään päin on mustien karvojen sekaan kasvanut valkeita karvoja. Aika jännän näköinen se on, mutta tuskin valokuvista vielä erottuu. Kuvat eivät keinovalossa otettuna näytä ihan oikein värejään. 

Hammaslääkärin hommia ja lurjustelua

Eilen jäi kirjoittamatta blogi puhelujen ja pitkän elokuvan (Tanssii susien kanssa, katseltiin boxilta) takia, mutta ei täällä juuri sen ihmeellisempää ole tapahtunut. Vaari hoiteli eilen aamulla hammaslääkärin hommia siten, että leikki Okon kanssa ja leikin varjolla katseli sen hampaita, tarrasi kiinni heiluvaan maitohampaaseen ja nappasi sen pois. Ihmeteltiin, että siinä oli niinkin pitkä juuri, vaikka hammas oli niitä alaleuan pienen pieniä etuhampaita. Ja oli varmasti maitohammas! Olen tänään tarkistanut, että hammas, mikä siihen tilalle tulee, kasvaa aika vauhtia eli vaari ei napannut väärää hammasta!

Lenkkeilty on Suopunkitien ympyrälenkkiä ja käyty postilenkillä sekä eilen että tänään. Okosta lenkkeily on tosi kivaa. Se möyrii lumihangessa ja tekee sinne pissansa ja kakkansa. On siitä hieno miehenalku, ettei sotke tiepuolia! Wautsi sentään! Okosta on kivaa, kun sen kanssa leikitään lenkeillä piilottamalla herkkupaloja lumikökkäreiden taakse, joita se sitten etsii tai heittelemällä sen ulkolelua, jonka perään se sitten säntää ja jää odottamaan lelun luokse, kunnes me tulemme paikalle. Se saa juosta vapaana pyörätiellä lelujen ja lumimöykkyjen perässä. Lumimöykkyjen kiinniottaminenkin on tosi kliffaa. Tosin meidän on oltava tarkkana, ettei autoja näy, mikä on helppoa näin pimeän aikaan, kun autojen valot heijastuvat jo kaukaa. Lisäksi Okolla on monta metriä pitkä talutinhihna. Nyt, kun joulun-uudenvuoden-loppiaisen turistiruuhka on ohitse, on mukavan rauhallista kävellä ulkona. Ulkolenkeillä olemme yrittäneet myös opetella ihmisten ja autojen ohittamista välillä hyvällä, välillä huonommalla menestyksellä. Kyllä se siitä!!!!  

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Nyt Okolle on tullut hieman samanlainen näykkimisvaihe kuin tyttären Arcolla oli aikoinaan. Se myös tuppaa nostamaan etutassut pöydän reunalle ja tillistelemään mitä ruokaa meillä on ja jos vain kuono ylettyy, niin naps, naps, heti lähtee pöydän antimet parempiin suihin. Alkuunhan tuo huvitti ja se totteli kieltoa paremmin, mutta viime päivinä on tullut jukuripäisemmäksi. Ei tottele "alas" käskyä ja kun nätisti siirrämme sitä syrjään, tahtoo näykkäistä. Mietittiin, mikä keinoksi. Sitten päädyttiin siihen, että joka kerran, kun poika hyppää kurkkimaan pöydälle, se joutuu veräjän taakse eteiseen. Yllättävän hyvin tämä keino tepsii ainakin toistaiseksi. Kun poika on toimitettu veräjän taakse ja hetken päästä laskemme sen pois, se ei tule enää kurkkimaan mitä me syödään, vaan menee touhuamaan lelujensa kanssa matolleen. Oko meinasi omia myös sohvan niin, että kun minä menin istumaan sohvalle, se hyppäsi sinne ja minun päälleni ja aikoi käydä nylkyttämään. Jos työnsin sen pois, se näykkäsi. Nyt sovellamme samaa veräjäntaakse-systeemiä myös tähän. Tuntuu, että jos sitä suoraan kielletään, se yrittää kokeilla, kumpi antaa periksi ensin, mutta kun se siirretään veräjän taakse, se ei pääsekään tahtojen taisteluun. Okolla on ollut aina voimakas tahto (kuten Nökölläkin aikoinaan) ja ehkä on niin, että jyrkkä kielto on sille "punainen vaate". Pitää olla hieman ovelammat keinot, jotka sitten tepsivät yllättävän hyvin. 

Välillä poika on kuin enkeli, varsinkin aamuisilla hellyyshetkillä ja silloin, kun se on ollut vaarin kanssa ulkona, juoksee ulkoa sisälle ja istuu eteeni ja jää odottamaan, että minä halaan sitä ja kyselen tuliko pissi, tuliko kakka ja rapsuttelen sitä. Ai niin, tästä tulikin mieleeni se, miten meitä Jorman kanssa huvitti, kun tyttären Kepa-koira pissii ja kakkaa käskystä. Nyt meidän Oko-poikamme tekee juuri samoin. Kun sille sanoo pissa tai liri, se suht välittömästi tekee pissat ja kun sanoo kakka, se tekaisee vaikka pienen murun, jos ei enempää ole tulossa. Ihana veijari! Ei siis ihme, jos elämämme on saanut paljon uutta sisältöä entiseen verrattuna. Silloin vilskettä ja vilinää oli vain Eijan lomalla ollessa, nyt sitä on joka päivä. Saas nähdä, miten ensi kesänä, kun nämä neljä härdelliä pyörivät pitkin kairoja. Ehkä ne tuovat tuhatpäisen porotokan luoksemme .....

Tuplahammasta pukkaa

Eilen illalla huomasimme Okolla yhden etualahampaan heiluvan. Tänään illalla katsoin sen suuhun ja yllätys, yllätys, juuri tuon heiluvan hampaan takaa puskee uutta hammasta. Voihan harmi! Yritimme vaarin kanssa oikein tosissaan saada Okolta irroitettua tuon heiluvan hampaan, mutta se ei onnistunut. Poika pistää hanttiin niin maan perusteellisesti! Mutta ei auta, aamulla hammas otetaan pois sanoi poika mitä sanoi. Kai tällaisessa tapauksessa sääli on sairautta! Uskomattomat voimat sillä jo on. Kyllähän me voimissa sen voitamme, mutta kun se on liukas ja notkea kuin käärme, niin se vänkää itsensä irti ja heiluttelee päätään niin, ettei pikkuruisesta hampaasta saa kunnon otetta. Soitin jo hädissäni tyttärelle ja tytär oli vähän sitä mieltä, että olemme "ynneröitä" ja "että kyllä yksi koiranpentu pitäisi pystyä  hoitelemaan", mutta, mutta ...... Meillä taitavat oikeat otteet olla hakusessa. No, jos me emme saa huomenna hammasta itse irroitettua, täytyy tilata eläinlääkärille aika, eiköhän tuo pienessä "humauksessa" onnistu hetkessä. 

Tänään olemme lenkkeilleet pojan kanssa kohtalaisesti. Kolme kertaa on kierretty Suopunkitien lenkki ja kerran käyty postilenkillä. Oko on saanut juosta irti pyörätiellä, jos liikenne on ollut niin vähäistä. Laitoimme sen perään pitkän liinanauhan ja saamme sen nopeasti pysäytetyksi tarpeen vaatiessa. Jos liikkujia ei ole näkyvissä olemme testanneet, miten kauas se yksin menee. Olemme kääntyneet selin ja lähteneet kävelemään poispäin koirasta. Eikä mene kauan, kun Oko juoksee meidät kiinni. Hyvä poika!

Sain muutama päivä sitten Okolle tilaamani hammasharjat, ienharjan, hammastahnan, uuden pannan, harjausrukkasen ja tiikerilelun. Tiikerilelu oli mieluinen ja sitä on vingutettu kovasti. Luulin, että tuollaisella rukkassualla saisin poikaa paremmin harjattua, mutta katin kontit. Eiköhän poika kuitenkin aikaa myöten opi harjaamisesta tykkäämään. Sen sijaan sen hampaita ja ikeniä en ole päässyt harjailemaan. Sormilla saan hieroa, mutta harjat ovat vaarassa joutua päreiksi, niin innokkaasti se hamuaa niitä pureksittavakseen. Harmi vaan, sillä nyt ikenien hieronta ja harjaaminen olisi tarpeeseen, ehkä helpottaisikin tuota hampaiden puhkeamistuskaa. Jonkin verran tämä vaihe on vaikuttanut Okon ruokailuun, se ei enää ole niin perso ruuan perään. Olemme antaneet sille nyt vain kolme kertaa päivässä ruuan + namipalat, illalla luun tai possunkorvan. Penturuuan joukkoon olemme laittaneet aikuisten lammas-riisiseosta. Ihan hyvin on maittanut, maittavat namipaloina ehkä paremmin kuin turvotettuna. Nyt poika ei ainakaan ole liian lihava.

Ei ole koiranpennun elämä kivaa jos ei ole ihmislastenkaan hampaiden puhkeamisen aikaan. Eikä meistä tunnu kivalta, kun joudumme tiukkoihin otteisiin saadaksemme kiskaistuksi heilurihampaan irti. Yritettävä on kuitenkin!

Oko nylkytti jossain vaiheessa, mutta nyt olemme kieltäneet ja näyttääkin, että nylkyttäminen on vähenemässä, joskaan ei kokonaan unohdettu taito. 

Silloin tällöin Oko nostaa jalkaa, mutta suurimmaksi osaksi pissaa kuin tytöt. Vaikka olemme lenkittäneet sitä pyörätiellä, se ei osaa pissata tai kakata tien reunaan (kuten täällä näyttävät toiset koirat tekevän, eivätkä omistajat korjaa kakkoja pois - tuhmia ovat), vaan menee umpihankeen tarpeilleen. Sieltä se sitten yrittää ponkaista toista jalkaa hangen päälle ja pissiä kuin aikapojat. Olemme sitä mieltä, että Okon kakat eivät koristele tiepuolia, vaan korjaamme ne aina pois, mikäli se alkaa tien reunaan tarpeitaan tehdä. Nökö ei aikoinaan myöskään tehnyt tien reunaan, vaan meni aina ojaan tarpeilleen. Toivottavasti Okosta tulee samanlainen!

Niitä näitä

Ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti "nyrkinkokoisesta" koiranpennusta kasvaa ja iso poika. Kun muistelen, miten pieni Oko oli, kun se haettiin Alatalon tilalta ja katselen poikaa nyt, niin kasvuvauhti on ollut hurja. Täytyy ihan nipistellä itseään, että muistaa pojan olevan vain 3,5 kuukautta vanha. Johtunee osin siitä, että edellinen koiramme (cockerspanieli) oli täysikasvuisena Okon kokoinen. Nyt ymmärsin myös, miksi Okon kuvan nähtyämme kuului klik, klik, klik. Kun katselen Nökön kuvaa (ekana) ja Okon kuvaa, niin kirsun ympärys on samanlainen, 

Nökö

Oko

molemmilla pojilla on valkoinen raita keskellä päätä, valkoinen rinta yms. Ja molemmat ovat pääväreiltään mustaa ja valkoista. Oko on vain hieman "jalostuneempi" versio Nököstä. Emme halunneet täysin lurppakorvaista koiraa, sillä Nökön korvia sai olla pesemässä alinomaa ja ne keräsivät kaikki liat ja pölyt maasta. Olemme myös tyytyväisiä siitä, että Okosta todenäköisesti tulee lyhytkarvainen isänsä perintönä. Lainaan tähän Meriken kuvia Fredy-isästä ja Siru-äidistä.

Fredy

 Siru ja aikaisempi pentue

Siru

Rakenteeltaan Oko on kuin Fredy, sillä on isänsä silmät, korvat ovat puolipystyt kuten Fredyllä, posket ovat Fredyn posket ja kirsun päällä on samanlainen valkoinen "albiinoluomi". Turkki muistuttaa tällä hetkellä Fredyn turkkia. Sirulta Oko on perinyt kapean valkoisen raidan ja kapean kauluksen, sekä mustat pilkut vasemman etujalan polvisukan ulkosyrjällä.  

Tänään olemme tehneet kolme suht pitkää lenkkiä lyhyiden pissireissujen lisäksi. Kävimme hakemassa postin ja olemme kaksi kertaa kiertäneet Etelärinne II:n. Etelärinteen reissuilla poika sai juoksennella vapaana ja sen kanssa leikittiin Rukkasrotalla ja kepillä. Oko muuten tuntee jo sanan keppi, vaari ja mummo ja tietää mitä ne tarkoittavat. Lenkkien jälkeen poika on ottanut sikeät lähes tunnin unet. 

Entisiä käskyjä on kerrattu tänäänkin. Lenkkien aikana opeteltiin ihmisten ohittamista ja autojen ym. härveleillä liikkuvien ohitsemme kulkemista istuen. Näissä jälkimmäisissä on kylläkin vielä hiomista. Välillä Oko malttaa kulkea hihnassa tosi hienosti, mutta välillä kun intoa on liikaa, sitä täytyy toppuutella. Mutta on se vain niiiiin mainio pakkaus! Tänään on tullut lisää aukkoja hampaistoon ja näyttää sille, että lurjuspurjusaika lähenee nopeasti. Voi sanoa, että Oko on jo sisäsiisti. Se herättää aamulla minut joskus kuuden tietämillä ja vaari vie sen pissalle. Sitten nukumme vielä klo 8 - 9:ään, jolloin se herättää minut uudelleen ja vaatii molempien rapsuttamista ja luklattelemista. Se venyttelee ja nauttii aivan selvästi näistä aamujen hellyyshetkistä. Niin, kukapa ei nauttisi! 

Rakkauden raapaisuja, rokotusta ja punnitusta

Nyt illalla sain taas  kokea piikkihampaiden rakkaudenraapaisun niin, että veri lensi. Oko kuitenkin tajusi olleensa liian raju ja oli niin hyvää poikaa heti puraisun jälkeen. Aika hyvin se hallitsee puremisvoimaansa, mutta välillä sitten innostuu rajummin rakastamaan. Sen leukoja kutittaa ja koko ajan pitäisi jotain pyöritellä suussa. Aikamoinen acrobaatti se on, välillä pylly pystyssä ovea vasten ja välillä "ketarat levällään". 

 Tässä Oko makailee pylly ulko-ovea vasten pystyssä tuulikaapin lattialla. Mitenkähän se pystyykin olemaan tuollaisissa asennoissa?

Sitten, kun olin aikani ottanut siitä kuvia, 

se nosti toisen jalkansa korkeammalle ja ajatteli

 kai, että "ota nyt vielä tällainenkin kuva". 

Okolla on ihnat mustankirjavat anturat, täytyy ottaa

jonain päivänä sen nukkuessa anturoista kuvat.

Tänään lähdimme vähän jälkeen klo 10 kohti Ivaloa, missä meillä oli rokotusaika klo 11.00. Jouduimme kuitenkin odottelemaan, sillä eläinlääkärin vastaanotolla oli venäläinen perhe, jolla oli kaksi pientä koiraa häkissä ja nähtävästi eläinlääkäriltä tarvittiin jotain papereita koirien rajan yli viemiseksi (tai tuomiseksi). Lääkärinreissu ei muutenkaan mennyt ihan samalla tavalla kuin edellinen eläinlääkäri oli luvannut. Ivalossa on kolme eläinlääkärin virkaa, joista tällä hetkellä vain yksi on täytetty ja kahta virkaa hoitaa kuka milloinkin ja mistä milloinkin. Ensimmäisen rokotuskäynnin eläinlääkäri oli Helsingistä. Hänellä oli käytössään oman kertomansa rokotusvalmiste, joka olisi sisältänyt tehosteen+rabieksen. Nyt siellä oli toinen lääkäri, eikä rokotus onnistunut rabies-rokotuksen osalta. Tällä oli käytössä erillinen tehosterokote ja rabiesrokote, joka voidaan antaa vasta 4 kk vanhemmalle pennulle. Eli me saatiin tällä kertaa vain tehosterokote. Eläinlääkäri totesi Okolle, että "oletpa sinä vilkas". Oko olisi halunnut nuolla eläinlääkärin naaman tai sitten se olisi halunnut puraista siltä nenän, rapsuttelua se ihan selvästi toivoi ja pylly pyöri niin, ettei tarkastuksesta ja rokotuksesta meinannut tulla mitään. Eläinlääkärin oli pakko käydä Okon päälle hajareisin, jotta sai kuunneltua sen sydänäänet. Rokotus tapahtui eteisessä, sillä varsinaisen vastaanottohuoneen lattialla pötkötti iso dobermanni tietämättömänä tämän taivaallista elämän ihanuudesta. Nähtävästi sille oli tehty operaatio ja se odotteli nukutuksesta heräämistä. Tämä eläinlääkäri oli kyllä mukava. Hän varasi meille sirun ja EU-passin, johon sirun tunnistenumero merkitään. Ne saadaan sitten ensi kerralla eli samalla kertaa kuin rabiesrokotus. Näin ainakin luvattiin. Eli parin viikon päästä on taas uusi reissu eläinlääkärin luona ja uusi eläinlääkäri Okoa rokottamassa. Itse rokotteesta/rokotuksesta ei nytkään ollut minkäänlaisia jälkivaikutuksia. Okoa ei voitu punnita eläinlääkärin luona, koska huone oli varattu. Kävimme kotona puntarissa ja Oko painaa nyt 13,8 kg ja täytti tänään 16 viikkoa. 

Kaija kävi autossa saamassa koirahoitoa ja Oko sai häneltä silityksiä ja kehuja. Me vaarin kanssa kävimme taas vuorotellen kaupassa. Tällä reissulla ei ollut vaikeuksia Okon autossa matkustamisessa. Se matkusti meidän välissämme tyynyjen päällä köllötellen, ihan kuin Arcokin on tottunut matkustamaan. 

Oko on aina erittäin onnellinen, kun se pääsee kotiin. Jorma sanoi, että se melkein suutelee maata ja ulko-ovea, kun huomaa, että kotona ollaan. Nämä Ivalossa käynnit ovat pojalle pitkiä, tänään oltiin kotona vasta kolmen aikoihin. 

Okon lenkit jäivät tänään vähäisiksi, tosin eilen tulikin ulkoiltua paljon. Nyt olemme kiertäneet vain kerran Suopunkitien lenkin ja muutaman kerran lyhyempiä pissalenkkejä. 

Autojen kyttäilyä

Eilen illalla myöhään ennen nukkumaan käyntiä kävelimme Okon kanssa vielä Suopunkitien lenkin, sillä kummasti poika iltaunien jälkeen oli pirteänä juuri silloin, kun me ajattelimme lähteä Höyhensaarille. Onneksi tuo lenkki on ainakin parina iltana rauhoittanut pojan helposti unten maille. Eilen sille tulikin paljon liikuntaa.

Tänään saattelin Tuijun Tunturihotellille odottamaan lentoasemalle menevää bussia. Jorma käytti Okoa sillä aikaa Suopunkitien lenkillä ja aamulla aikaisemmin pojat tekivät saman lenkin. Iltapäivällä lähdimme kolmestaan postilenkille. Väkeä oli paljon liikkeellä ja Oko oli ihan "hepulissa". Lisäksi hepulia lisäsi kova liikenne. Oko nousi lumivallin päälle ihmettelemään autoja menomatkan aikana. Oli tosi tarkkaa touhua seurata autojen lähestymistä ja ohitse menoa. Tulomatkalla se keksi "kyttäämisen". Kun se näki vallin takaa kurkkiessaan auton valojen lähestyvän, se kyyristyi eli ikään kuin piiloutui vallin taakse ja sitten kun auto oli ohitse, se olisi tosi mielellään lähtenyt perään ottamaan autoa kiinni. Onkohan tämä sitä paimennusvaistoa vai sen keksimä uusi leikki? Tänäänkin Okolle tulee mukavasti liikuntaa. Illalla ajattelimme vielä kiertää "unenkeruulenkillä" Kaunispään rinteellä Etelärinne II:n kautta. Viime päivät on ollut mukava sää ja näyttäisi, ettei kovin pahoja pakkasia tulisi lähipäivinäkään.

En voi kuin ihmetellä, miten Okon suuhun pukkaa vauhdilla uusia hampaita. Vasta pari päivää sitten oli kolo ja nyt ovat uudet helmiäishampaat jo entisten kokoiset ellei suuremmatkin. Katselin tänään sen yläleuan etuhampaita ja näyttää sille, että niistäkin kaksi keskimmäistä olisi uusia hampaita, ainakin ne näyttävät paljon suuremmilta kuin aikaisemmat hampaat. Oko on kyllä kovasti järsinyt naudannahkaluita, poronluita, pakasteporkkanoita ym. ym. Samoin se lenkillä ollessamme retuuttaa Rukkasrottaa, joten ei ole ihme, jos pienet hampaat häviävät kuin tina tuhkaan. Minä tietysti odotan, että sen piikkimäiset kulmahampaatkin vaihtuisivat mahdollisimman pian.

Eilen otin Okosta muutaman kuvan ja laitan niistä tähän pari:

Okon korvat ovat aika lailla tasassa, mutta kun Okoa alkaa lenkillä väsyttää, sen toinen korva löpsähtää alemmas. Luulen, että Oko saa kuin saakin puolipystyt korvat. 

Tässä poika oikein asettui poseeraamaan. Ilme kysyy, enkö olekin pahuksen komea poika ...

Huomenna viemme Okon Ivaloon eläinlääkärille saamaan tehoste- ja rabiesrokotukset. Saas nähdä, saako hammaslääkäri katsoa pojan suuhun. Veikkaan, että ei. Mielenkiintoista kuulla lääkärin komentti pojasta. Harmi vain, että Ivalossa taitavat eläinlääkärit olla "koneen tuomia", edellisellä käynnillä oli helsinkiläinen eläinlääkäri ja nyt joku toinen nimestä päätellen. 

Hampaat vaihtuvat ja Rukkasrotta on kiva kaveri

Kyllä se niin on, että Okon hampaat alkavat vaihtua. Nyt on ilmestynyt niiden kahden keskimmäisen alahampaiden tyhjään koloon kaksi pienen pientä hampaan alkua. Lisäksi tänään huomasimme, että ylhäältä on yksi pienistä etuhampaista lähtenyt pois - tänään? eilen? - kenpä tietäis sen? Okolla on kutitusongelmaa ja tänään se on saanut jääkaapista kurkkua ja pakasteesta porkkanoita. Ongelmana vain on, että se tahtoo pistellä porkkanat jäisenä vatsaansa per oitis, vaikka jäisten porkkanoiden on tarkoituksena viilentää sen kutisevia ikeniä. Voi pientä rassua!

Jorma käveli aamulla Okon kanssa Suopunkitien lenkin ja minä imuroin, pyyhin lattiat, rapsin matot ja Okon vuoteen. Sitten kävin Tuijun kanssa puhurustamassa luontopolkua Iisakkipäälle. Jorma oli sillä aikaa kiertänyt Okon kanssa Suopunkitien lenkin uudelleen ja illan edellä kävimme vielä kolmannen kerran yhdessä kävelemässä tuon lenkin. Satoi hieman lunta ja Okosta oli niin jännää ottaa kiinni lumihiutaleita katulampun valossa. Hassu poika! Tein Okon repimistä nahkarukkasistani sille ulkolelun eli ompelin repeytyneet kohdat, työnsin toisen rukkasen toisen sisään ja solmimme rukkasen suusta kiinni naruun. Se on Okosta kiva lelu. Sitä on kiva kantaa suussa. Välillä se vetää "rukkasrottaa" narusta perässään, välillä ottaa lyhyestä narusta kiinni ja heiluttelee rukkasta sinne tänne (yrittää kai tappaa sitä) ja välillä vaari heittää sitä eteenpäin ja Oko juoksee vapaana perässä. Sama homma kapulan kanssa. Välillä se kantaa sitä suussaan ja välillä sitä heitetään ja Oko juoksee sen kiinni. Onneksi nyt on ollut mukavan leppoisaa säätä ja olemme voineet olla pojan kanssa ulkona. Tänään sille on kertynyt ainakin 4,5 kilometriä lenkkeilyä + lyhyemmät pissatusreissut. Ulkona ei haittaa yhtään, vaikka ikenet kutisevat, Oko tykkää rämpiä hangessa, välillä siltä ei näy kuin nenä ja välillä häntä.

Eilen illalla Oko avasi ensimmäisen kerran itse ulko-oven. Se on yrittänyt sitä jo aikaisemminkin, mutta eilen se onnistui. Nyt sitä ei enää voi laskea tuulikaappiin ilman vahtia. Väliovea se ei vielä saa auki, vaikka se on yrittänyt sitäkin, sillä väliovi aukeaa sisäänpäin ja kun poika hyppää kädensijaan laskemaan alas, niin ovi pysyy kuitenkin kiinni. Ulko-ovi aukeaa ulospäin ja se on nähtävästi "helppo nakki" avata. 

Huomenna yritän saada Okolle eläinlääkäriajan tehosterokotusta varten. Samalla kysyn siruttamisesta ja passista. EU-passia ei saa, jos koiraa ei ole sirutettu.