Ystävyys ei tunne ikäeroa, Halti on ihana

 Niin se vain on, ystävyys ei tunne ikäeroa,

tässä Oko 5 kk 2 vk ja Halti, 9 v + jotain....

Haltilla on tosi lumoava katse, kun

se odottaa rapsutusta (vai namiako?)

Ei ole elo tylsää Okon kanssa. Tänään meitä on huvittanut, kun Oko ihmettelee ja haukkuu omaa kuvaansa. Aamulla se katseli uunin lasiluukusta heijastuvaa omakuvaansa, haisteli ja ihmetteli. Äsken se pysähtyi sohvalta tuijottamaan televisioruudusta kuvansa heijastusta ja alkoi niskavillat pystyssä murista ja haukkua sitä. Luuli kai lapsiparka sitä möröksi eikä omaksi heijastekuvakseen. Voi tuota kultamussukkaa! Oko on ollut tänään hieman haukkuherkkä, sillä räystäiltä kävivät koneellisesti tiputtelemassa jääpuikot ja lumireunukset. Se oli Okosta niin outoäänistä tohinaa, että oli pakko vähän rähjätä. 

Eilen illalla Oko oksensi matolle kaiken syömänsä ruuan heti syötyään. Kauhoin äkkiä sapuskat matolta koirankuppiin ja kävin pesemässä keittiön maton. Sillä aikaa vaari tutki oksennuksen ja ehkä sieltä syy löytyikin, nimittäin pieniä oksanpalasia oli ruuan joukossa. Oko on siitä hankala, että se tahtoo lenkillä napsia suuhunsa mitä sattuu; välillä naavaa, välillä männynkuorta, välillä käpyjä, jäniksen papanoita, pieniä kiviä, emmekä aina ehdi nähdä pudottaako se ne pois vai nieleekö, sillä suusta ehtii ottaa vain isommat pureskeltavat pois. Oksiahan se kuljettelee suussaan nuotioksi asti. Mutta parempi niin, että Okon vatsa tyrkkää herkästi sinne kuulumattoman tavaran ulos kuin että sulamaton aines siirry suoliston tukoksi. Tietysti se tekee mummelille pyykkiä ja siivousta, mutta se on pientä sen ilon rinnalla, ettei tarvitse etsiä eläinlääkäriä avuksi, niitä kun ei välttämättä jokaisena hetkenä ole lähimaillakaan. Episodin jälkeen Oko sai uuden satsin ruokaa ja se pysyi vatsassa hyvin, eikä Oko muutenkaan ollut kipeä, vaan oma riehakas itsensä koko illan. 

Tänään haimme Haltin "päivähoitoon" ja lähdimme koirapuistoon. Haltihan on 9 vuotta vanha rouva, eikä enää mikään neitokainen. Se suhtautuu Okoon hyvin ymmärtäväisesti, eikä ole moksiskaan Okon leikkiin kutsuista, vaan touhuaa rauhallisesti omia touhujaan. Juuri tuo rauhallisuus tekee Haltista niin mukavan seuralaisen, Oko saisi ottaa oppia. Halti tykkää vaarista, sillä vaarin taskussa on aina jotain hyvää. Koirapuistossa Oko juoksee ja riehuu "turvakkonsa" (= ulkolelunsa) kanssa pitkin ja poikin. Halti sen sijaan kuljeskelee ja tutkiskelee paikkoja hyvin arvokkaasti ja rauhallisesti. Kun Oko on juoksennellut ja leikkinyt tarpeekseen, se menee seisomaan portin eteen, mikä on meille merkkinä, että "kiitos, nyt riittää". 

 Oko ihmettelee Haltin touhuja, miksi se ei tule leikkimään

hänen kanssaan

Saimme tietää, että Halti on ollut edellisessä kodissaan pääasiassa tarhakoirana, joten se ei ole koskaan oppinut leikkimään. Oko sen sijaan leikkii aina kaiket valveillaolohetkensä, jos se ei saa meitä kaverikseen, se leikkii itsekseen, vinguttaa tiikeriään tai laulattaa Hello Kittyä tai leikkii palloilla.

 Oko juoksee "turvakkonsa" kanssa ja Halti

tutkii rauhallisesti hajuja

Mamma käski poseeraamaan, niin ollaan nyt sitten

hetki asennossa!

"Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain ...." tai 

sitten wiu wou winksin wonksin 

Sisällä olemme Okon kanssa harjoitelleet entisiä juttuja naksulla ja ilman. Nyt Oko on kulkenut vieressä ja kun sanon seis, se pysähtyy seisomaan vierelle. Sisällä kaikki jutut onnistuvat hienosti joko käskysanalla tai naksulla, mutta annas olla kun menemme ulos, niin silloin vietit vievät pojua perässään. Nyt Oko on oppinut tuomaan naksupalkasta/käskystä pallon luokseni. Mehän pelaamme palloa kahdella tennispallolla. Pomppautamme pallon lattian kautta ylös ja Oko nappaa kopin. Sitten se jättää pallon maahan ja odottaa toista pomppua. Minä haen lattialla olevan pallon ja siirryn noin viiden metrin päähän ja pyydän Okoa tuomaan suussa olevan pallon minulle. Parina päivänä se on kiltisti tuonut pallon jalkojeni juureen, naksaus ja palkka. Siinä se! Tänään homma sujui oikein mallikkaasti! Välillä Oko jahtaa molemmat pallot nurkkaan ja käy pylly pystyssä makaamaan niiden päälle ja häntä heiluu vimmatusti. Se on Okon huumorileikkiä. Sitten sitä täytyy houkutella antamaan pallot ja sekös on pojasta kivaa, kun sitä anellaan. Pallon piilotus makuuhuoneen tyynyjen alle on myös tosi hauska leikki, kun saa hypätä tyynyn luota toisen luokse ja napata tyynyn alta pallon. On kyllä todettava, että Okolla on huumorintajua, siitä ei pääse mihinkään. Kun se vielä oppisi kulkemaan taluttimessa vetämättä, ei kyttäisi autoja ja ohittaisi aina vieraat nätisti (nyt se jo MELKEIN tekee niin), se olisi superkoira!

Sitä sun tätä

Ihan ensimmäiseksi toivottelemme koko poppoon voimalla Arcolle onnea! Tyttären Arco täyttää tänään 7 vuotta. 

Rapsutukset ja onnentoivotukset Arcolle

vaarilta, Okolta ja mummolta

Oko on nyt tarkasti sanottuna 5 kuukautta 2 viikkoa 2 päivää vanha vai pitäisikö sanoa nuori. Pentuhan se vielä on, mutta aika isokokoinen. Tai en oikeastaan osaa sanoa, koska tuttavapiirissä ei ole toista bordercolliepentua, joten vertailu on vaikeaa. Tänään punnitsimme pojan ja se on oman kotivaakan mukaan 19,6 kiloa painava. Korkeutta emme vielä ole saaneet mitatuksi, mutta yritetään päivän mittaan uudelleen. 
Tässä tämän päivän potretti:

Oko katselee mielellään oravien ja lintujen touhuja ikkunasta. 

Välillä se vikisee ikään kuin haluaisi mukaan leikkimään,

mutta mitään ryntäilyjä ikkunaa vasten ei ole

ainakaan vielä tapahtunut. Mummoa on mukava

pitää paikoillaan, kun ottaa käden suuhun.

Yhden jutun Oko on oppinut helposti. Nimittäin suukottelun. Kun sanon "anna suukko" ja laitan huulet tötterölle, saan aivan ihanan, hellän muiskun. Jos pyydän uudelleen, saan lipaisun. Ja jos aina vaan jatkan suukkojen kerjäämistä, tulee lopulta oikein kunnon pläjäys! Silloin on parasta lopettaa tai muuten saattaa tulla lävistyksiä huuliin. 

Mitään muita ihmeempiä uusia juttuja ei ole opeteltu. Tassun laittaminen kohteeseen onnistuu, välillä kun into kasvaa, ovat molemmat tassut yhtä aikaa frisbin päällä ja ilme on "huomaatkos, mitä tein". Alkuun opeteltiin tassun kohdistamista A4-kokoisen vihkon päälle, sitten siirryttiin pienempään alustaan eli frisbin kosketukseen. Oko on tehnyt myös kirsun kosketusta kämmeneeni, se olikin ihan simppeli juttu oppia. Olen yrittänyt opettaa sille käskyä "seiso". Se on hakusessa, välillä onnistuu, välillä käydään maate ikään kuin "antaa olla, en minä tuollaista viitsi opetella". Yritän opettaa sitä "istu-seiso" vuorottelulla. 

Katse kysyy "joko sinä lopetit, minullahan

on taas tassu frisbin päällä".

Olen huomannut, että pojasta kehkeytyy nuorukainen. Pienempänä se lenkeillä pissasi kunnon pisut, kun oli tarvis. Nyt kunnollisten pissien välillä tipotellaan merkiksi "reviiriruikkuja". Toinen asia, mistä huomaa nuorukaiseksi tulon on se, ettei takajalkojen välissä enää killu herneet, vaan kunnon kokoiset luumut, toivottavasti eivät kasva kananmunan kokoisiksi, heh .... Mahan alle harvakarvaiselle alueelle (lue pippelin lähialueille) on tuli ihan yks kaks tummanruskeita, pikkurillin kynnen kokoisia, ikään kuin kesakoita aika paljon. Pienempänähän iho oli tuolla ihan vaaleanpunainen. Pläntit eivät mitenkään vaikuta luomilta, ne ovat ihan yhtä sileitä kuin iho, eivätkä ne kutia tai vaivaa mitenkään. Kuitenkin karvat plänteissä ovat valkoisia, vaikka tassuissa tummassa ihon kohdassa kasvaa joko mustia tai ruskeita karvoja. Anturathan Okolla ovat myös kirjavat, ehkä tuo mahan alusta on sitten samaa juttua, mutta ilmeni myöhemmin. Tilannetta kuitenkin seurataan. 

Aikuistumisen huomaa Okossa myös siitä, että nykyisin se kulkee öisin ympäri huushollia vaihtamassa makuupaikkaa. Pienenä se vietti kaikki yöt omassa sängyssään. Tänä aamuna puoli kuuden aikaan Oko pötkötti pitkin pituuttaan olohuoneen sohvalla, eikä edes herännyt kun kävin juomassa vettä. Aamuisin se saattaa hypätä sänkyyn ja houkutella meitä heräämään.  Siitä on myös kivaa tulla auttamaan mummoa vuoteen petaamisessa, kuten kuvasta näkyy:

Petaamisen jälkeen voikin sitten jäädä tuijottamaan

liikennettä pyörätiellä - "tarkkaa hommaa" 

sanoi Santtukin pienenä

Kaveripiiri kasvaa .....

Sitä mukaa kun liikuskelemme täällä Okon kanssa, sen kaveripiiri kasvaa (ja meidän tuttavapiiri samalla). Okohan alkoi jossain vaiheessa räyhätä näkemilleen koirille. Nyt taisimme keksiä asiaan ratkaisun. Olemme nimittäin kyselleet vastaantulevilta koiranomistajilta, voivatko koirat tehdä tuttavuutta. Tähän mennessä kaikki ovat suostuneet. Yleensä olemme antaneet niiden vain hieman haistella toisiaan ja sitten toivottaneet hyvää päivän jatkoa ja lähteneet eteenpäin. Tämä on aivan selvästi vähentänyt ellei kokonaan lopettanut Okon haukahtelua muille koirille, enää ei "ahvenen evä" nouse ylös sen nähdessä koiran. Halti on aina ollut poikkeus. Oko on saanut touhuta Haltin kanssa aika vapaasti ja Halti on ainoa, johon Oko ei suhtaudu tietyllä varauksella. Olen huomannut, että Oko tekee tuttavuutta toisiin koiriin aika varovaisesti, joskaan se ei osoita selviä pelkäämisen merkkejä. 

Olemme käyneet koirapuistossa monena päivänä peräkkäin. Eilen olimme ensin omalla porukalla, mutta sitten sinne tuli mies koiransa kanssa (taas uusi tuttavuus Okolle ja meille). Koiran rotu jäi minulle arvoitukseksi ja harmitti, kun ei ollut kameraa matkassa, jotta olisin saanut siitä kuvan. Joku metsästyskoira kuitenkin. Tämä oli kaksi vuotias tyttökoira ja sen nimi oli "Akka", tosin fiinimpi kirjoitettuna eli Acca. Tytteli oli rajunpuoleinen liikkeissään, hieman Oko arasteli noin räväkän neidon seurassa. Oko ei oikein reilusti uskaltanut leikkiä Akan kanssa, vaan tuli tämän tämän luokse ihan jalkojen viereen. 

Tämän päivän uusi tuttavuus oli Wagner. Wagnerin tapasimme pian Okon hakemisen jälkeen, mutta silloin emme vielä antaneet niiden tehdä tuttavuutta. En muista olenko aikaisemmin tästä kertonut, mutta vaari oli nimen perusteella ristinyt koiran Vihaiseksi Wagneriksi, sillä poika on mielestämme naamaltaan ihan sarjakuva-Wagnerin näköinen. Wagner on 4-vuotias, eikä ollenkaan vihainen. Tekivät ihan sovussa Okon kanssa tuttavuutta. Wagnerista sain muutaman kuvan ja laitan tähän pari:

Kuvan ottamisvaiheessa olimme jo ystävystyneet

Wagnerin kanssa, joten ilme ei ole enää yhtä

yrmeä kuin normaalisti

Kun Wagnerin emäntä kiinnitti sen tolppaan ja

lähti Kuukkeliin ostoksille, päästi Wagner oikein

kunnollisen kutsu-ulinan....

En ole ihan varma, mutta luulen, ettei Wagner ihan puhdasrotuinen beagle ole. Sillä on suhteessa pieni vartalo ja iso pää sekä "hitonmoiset vehkeet". Sen pää on aika pullea, kasvoissa on poimuja (eivät näy kuvassa) ja turkki tuntuu yllättävän pehmoiselta, vaikka ulkonäöstä luulisi, että se on karkeaa karvapeitettä. Mukava poika joka tapauksessa. 

Koirapuistossa ei ollut tänään toisia, joten Oko sai juosta sydämensä kyllyydestä lelujensa perässä. Ja tietysti mummo filmasi pienokaistamme:

 Tässä tuijotetaan vaaria ja tarjotaan lelua uudelleen

heittämistä varten

 Kiiruusti haetaan lelu ja juostaan se suussa

pitkin ja poikin "tuli takapuolen alla".

 Välillä on pysähdyttävä vetämään henkeä ....

 Ja taas mennään "hullun kiilto silmissä" ....

Nyt en enää jaksa, eiköhän lähdetä kotiin ....

Aamulla kiersimme jo Etelärinne II:n ja nyt postilenkin yhteydessä kävimme leikkimässä tuolla koirapuistossa. Tänään Oko on nukkunut aika vähän, se tahtoo kytätä jokaista ääntä ja liikettä pihalta. Lapsia on talossa useita ja leikkivät pihalla lumileikkejä, eikä Oko ole tottunut "häiritseviin ääniin" silloin, kun se nukkuu. Vai olisiko jo yliväsymystä? Jos se ei saa nukutuksi, täytynee iltalenkki tehdä lyhyemmän kaavan mukaan. 

Aamulla Okon kanssa on tehty entisten asioiden kertausta. Jo muutamana päivänä ihmisten ohittaminen on onnistunut suht kivasti. Tänään taisi mennä jopa niin nappiin, että vain yhdeltä vastaantulijalta "kerjäsi" taputtelut - ja tietysti myös sai ne. Autoja sen sijaan vahditaan, mutta jonkinlaista rahoittumista tapahtuu, jos ehdimme pyytää Okon istumaan ennen auton ohitse menoa. Silloin se toisinaan tyytyy istualtaan nätisti tuijottamaan autoa ja haikeasti katsomaan sen perään - ja välillä saa pitää hihnasta kynsin hampain kiinni, ettei mummelikin lähtisi pojan matkaan.

Niin, en oikein tiedä mitä ajatella noista autoista tai toisista koirista. Meillä on ollut käsitys, että Oko ei pelkää mitään, mutta ei se ainakaan toisten koirien luokse ryntää torvet soiden, vaan hieman arastellen. Pelkoako? Autojahan Oko katselee yleensä valliin nojaten tai sitten maaten, jos vallia ei ole. Onko tuo maahan menokin jonkinlaista pelkoa? Kumpa tietäisi!

Koiratarhalla ja koirapuistossa

Eilen oli jälleen lupsakka sää ja lähdimme näyttämään Okolle koiratarhan huskyjä. Ajattelimme, että jos Oko näkee paljon koiria, se (ehkä) lopettaisi toisille koirille murisemisen. Ei se kaikille räyhää, mutta joillekin. Olisi kiva tietää, mikä näissä lajitovereissa sitä ärsyttää ..... No, reissun lopputulos oli se, että vaari ei uskaltanut ihan lähelle huskyjä Okoa laskea, eikä poika itsekään ollut niihin kovin innokas tutustumaan. Koiria oli paljon, osa oli jo valjastettuna rekien eteen ja osaa oltiin laittamassa valjaisiin. Oko ei edes haukkunut noita huskyjä, ajatteli kai, että parasta pitää suu supussa, kun nuo kerran räyhäävät niin maan mahdottomasti .... Lapsiperheitä oli katsomassa koiria ja ihan selvästi kaikki lapset rakastavat koiria. Tässä muutama kuva eiliseltä reissulta:

 Oko katseli koiralaumaa turvallisen välimatkan 

päästä, tosin tässä kuvassa ollaan jo lähdössä pois.

 Osa vetokoirista oli todella söpöjä, esim. nämä kaksi,

mutta osa oli vähemmän kauniita. Mielestäni näitäkin 

hauveleita (vetokoiria) pitäisi harjata ja hoitaa, ettei menisi pelkäksi 

rahan tienaamiseksi. Onnellinen koira on isäntänsä/emäntänsä

ylpeys, vaikka voihan olla niinkin, että koirilla tienattu

 eurokasa on omistajalle tärkeämpi. 

Tässä osa valjakoista valmiina kuljettamaan

turisteja

Tänään harjoittelimme aamulla naksuttamalla tassun laittamista alustalle. Nyt Oko hiffaa ihan täydellisesti homman, välillä tulee molemmat tassut, välillä vain toinen. Huvitti, sillä homma onnistui aamulla heti "jetsulleen", aikaisemmin ei ihan noin topakasti ole mennytkään. Myös paikalla olo sujui tosi mallikkaasti, vaikka olin tuulikaapissa "piilossa" pitkän aikaa, kävin myös pesuhuoneessa, makuuhuoneessa ja kävelin keittiössä, kunnes menin antamaan palkan. Koko ajan poika oli mallikkaasti vaarin hanskan vieressä makaamassa paikoillaan. Nyt olen ollut huomaavinani, miten Okon oma vireystila vaikuttaa näihin naksu- ym. juttuihin. Tehtiin myös namipalojen etsiminen mattorullasta eli Oko kuonollaan rullaa mattorullaa auki ja napsii namit (kuva ei ole oikein hyvä, sillä koko ajan oli liikettä):

Okon kuono kulkee maton laidalta toiselle ja

samalla se "purkaa" mattoa ja napsii nakinpaloja.

Kun aamupalan ja harjoittelun jälkeen oli vähän aikaa huilattu, lähdimme hakemaan lehden ja samalla lenkille. Tänään kävimme tutustumassa Saariselän koirapuistoon. Talvikävelyreitillä ei Okoa voi enää vapaana juoksuttaa, sillä täällä on porukkaa pilvin pimein joka paikassa. Onneksi koirapuistossa ei ollut muita ja Oko sai juosta ja temmeltää mielin määrin ulkolelunsa kanssa. Yllätys oli, että puistossa oli joitakin harjoitus-/agilitytelineitä (tai niihin viittaavia), toivottavasti ovat lumien sulamisen jälkeen kunnossa, olisi kiva käydä harjoittelemassa "agilityn alkeitakin", vaikka emme edes ajattele agilityä harrastavamme. Tärkeämpää kuin kilpailut meille on se, että poika on onnellinen ja sillä on monenlaista touhua ja tekemistä eli leikki-tokoa ja leikki-agilityä, unohtamatta risujen keräämistä nuotiotulia varten. Tunnin verran Oko kanssa leikittiin koirapuistossa ja reilu pari tuntia vierähti tällä lenkillä. Tässä pari kuvaa:

 "Tiukka" katse seuraa, koska vaari kaivaa ulkolelun

esiin.

 Voi pahus, puuhunko se nyt jäi. ei auta kuin hypätä!

Tämä kuva on epätarkka, mutta mielestäni tästä näkee,

miten komeita loikkia mennään eteenpäin lelun perässä,

olisi pitänyt ottaa liikkuvan kuvan ohjelmalla,

mutta eihän se koskaan kamerasta

silloin löydy, kun olisi tarpeen.

Nyt Oko on ottanut päivätirsat, syönyt poronluuannoksensa ja noin reilun puolen tunnin päästä lähdemme uudelleen ulos. Nyt on ensimmäinen oikein keväinen päivä, ulkona on + 3 astetta lämmintä, parvekkeelta on penkiltä lumi sulanut ja räystäistä tippuu vesi. Ei tällaisena päivänä voi sisällä olla kuin pakolliset kuviot .....

Opettaisimmeko tassun heiluttamista autoille?

Nyt en ole Okosta parina päivänä ottanutkaan kuvia. Jotenkin aika on mennyt siivillä. Okon kanssa on tullut touhuttua sitä sun tätä ja Ivalossa käytiin Kaijan taputeltavana. Olemme kertailleet vanhoja juttuja, opetelleet kosketusalustaa naksuttimen kanssa. Olemme yrittäneet opettaa nätisti taluttimessa kävelyä - hmmm.... jokseenkin tuloksetta. Ihmisten ohittaminen onnistuu suhteellisen hyvin, mutta sitten, kun lenkillä tulee pari "tuttavaa" (= koirista pitäviä ihmisiä, jotka välttämättä haluavat silittää Okoa), niin systeemit ovat taas sekaisin eli tuon jälkeen kaikkien pitäisi Okon mielestä silitellä sitä. 

Pissikäyntejä pitemmillä lenkeillä käymme kolme kertaa päivässä. Aikataulukin on jo iskostunut Okolle päähän. Ensimmäiselle lenkille lähdemme noin klo 9.30 - 10.00, toiselle lenkille noin klo 13.00 ja kolmannelle lenkille n. klo 18.00. Näistä lenkeistä tulee yhteensä matkaa noin 6 - 8 km. Joskus rutiiniin tulee poikkevuuksia, esim. jos on oikein kaunis ja mukava sää, silloin lähdemme päivällä pidemmälle lenkille ja olemme ulkona tuntikausia. Tällaisina päivinä lenkkien yhteenlasketuksi pituudeksi saattaa tulla jo noin 10 km. Lenkkien välillä Oko yleensä ottaa pienet tai pidemmät nokkaunet ja siiten leikitään. 

Tänään olemme aamulla kiertäneet Etelärinne II:n lenkin ja päivällä kappelin kautta Vahtamantielle, Jokostielle ja sieltä postin kautta kotiin. Illalla teemme vielä joko Suopunkitien lenkin tai sitten Etelärinne II:n lenkin. 

Oko kyttää autoja edelleen. Meille on tullut tavaksi sanoa pojalle, että "voi, voi, kun eivät ottaneet sinua kyytiin nytkään". Sanoin vaarille, että sen pitäisi näyttää autoille peukaloa. Siitä vaari innostui, että opetetaan Okoa heiluttamaan tassua autoille. Tuo tosin saattaa olla vaarallista sikäli, että joku voisi ajaa ojaan Okon vilkutuksen takia. Toisaalta tekisi mieli kyllä kokeilla oppisiko Oko vilkuttelemaan. Jännää muuten, että tuo autojen kyttääminen riippuu ihan autojen määrästä. Kun autoja on paljon, kuten esim. kauppojen pihassa ja liikennettä ympärillä, ei Oko ole autoista moksiskaan oli se sitten ulkona tai autossa. Mutta sitten, kun olemme lenkillä ja yksittäisiä autoja ajaa tietä myöten, niin Oko kai luulee, että sen pitäisi paimentaa ne parkkipaikalle. 

Muutamana aamuna Oko on herättyään lähtenyt hipsimään olohuoneeseen ja minä tietysti perässä. Tänä aamuna se teki taas saman tempun joskus seitsemän aikoihin. Kun meinasin lähteä Okon perään, Jorma kielsi. Oko taivasteli hetken hiljaa olohuoneessa ja alkoi sitten haukkua. Taas yritin lähteä, mutta Jorma sanoi "ole ihan hiljaa". Sitten Oko haukahteli, kuunteli hetken, haukahteli taas, kuunteli, haukahteli, kuunteli ja kun kukaan ei tullut olohuoneeseen, poika tuli takaisin makuuhuoneeseen, hyppäsi sänkyyn ja painoi päänsä vaarin kaulalle ja nukahti kuin tukki. Siinä sitten tuhistiin melkein yhdeksään asti. 

Okon liljankukka takapuolessa alkaa hämärtyä, tai ainakin

heteet ovat kasvaneet .... Turkki siis tuuhettu. Ihan

mielenkiintoista seurata. 

Käytös muuttuu päivittäin

Oko tarkkailee tilannetta aurausvallin päällä 

tänään aamupäivälenkillä

Tuntuu kuin Okolla olisi nyt vauhtivaihe kehityksen suhteen päällä - tai sitten ei. Joka tapauksessa sen käytös vaihtelee päivittäin, vaikka me omasta mielestämme emme ole muuttaneet käytöstämme mitenkään. Tässä esimerkkejä: Oko on aina tiiviisti nukkunut makuuhuoneessa meidän kanssamme. Se nukkuu joko omassa sängyssään tai jos tulee liian kuuma, siirtyy makuuhuoneen ovinurkkaan nukkumaan. Lisäksi se on aina herättänyt minut joko käpälällä läppäämällä tai lipaisemalla tai muuten tunkemalla öisin, kun sitä pissattaa. Joku aika sitten se alkoi aamuisin hypätä sänkyyn ja nukkua tuhnustaa otsa otsaa vasten (milloin vaarin, milloin minun lähelle) ihan liki, kaipasi ihan selvästi läheisyyttä. Hah, vaikka sovimme, että emme anna Okon tulla sänkyyn silloin, kun vuode ei ole suojattu päiväpeitolla, tämä sopimus levisi kuin Jokisen eväät. Tuntui niin kivalta saada poika viereen varsinkin, kun se niin kiltisti tunki lähelle ja oli niin vauvaa, niin vauvaa. Mitä sitten tapahtui? Nyt parina kolmena yönä Oko ei ole herättänyt minua laisinkaan. Eikö sillä enää olekaan pissahätää öisin? Kun itse yöllä havahdun, koetan heti kädelläni onko Oko omassa sängyssään ja jos ei ole, yritän pimeässä nähdä sen valkoiset etukäpälät, hännänpään ja kauluksen, jotta tietäisin missä se on. Yleensä se on silloin ollut makuuhuoneen ovinurkassa nukkumassa. Nyt muutamana yönä se onkin ollut nukkumassa eteisessä tuulikaapin ja pesuhuoneen kulmassa. Ajattelin, että Okolla on liian kuuma makuuhuoneessa ja olen alentanut siellä lämmön 17 - 18 asteeseen. Silloin, kun Oko tuotiin meille, pidimme makuuhuoneessa 22 asteen lämpöä, sitten kun pojalle alkoi turkki tuuheta, alensimme lämmön 20 asteeseen ja nyt yöksi tuohon 17 - 18 asteeseen. Nyt parina kolmena viime yönä vaari on käyttänyt Okoa ulkona silloin, kun on itse havahtunut, koska Oko ei itse ole herättänyt. Aamuisin Oko ei ole tullut ollenkaan aamuisin vuoteeseen, eikä herättänyt minua. Tänä aamuna heräsin siihen, kun Oko hipsutti eteisestä olohuoneeseen. Olemme miettineet, onko Okon pidätyskyky öisin nyt jo muodostunut sellaiseksi, ettei sen ole tarvetta meitä herättää. Toisaalta ajattelemme, onko sen rohkeus kasvanut niin, että se lähteekin aamulla seikkailemaan lelujensa luokse, eikä enää koe tarvetta herättää meitä. Tänä aamuna se nimittäin oli lelukasansa luona, kun hipsin vuoteesta sen perään. No, oli mitä oli, mutta muutosta entiseen on joka tapauksessa tapahtunut. Vaikka se ei enää ole sänkyyn tunkenutkaan aamuisin, sillä on kuitenkin paijaamiskaipuuta. Se tulee jalkojeni juureen nyhjäämään ja ihan selvästi kaipaa mummon lepertelyä, kehumisia ja silittelyä. 

Yksi selvääkin selvempi muutos on ollut se, että eilen eikä tänään Oko ole pyrkinyt vastaantulijoiden siliteltäväksi, vaan on joko "liimautunut" tien pintaan pää käpälien päälle ja katse tiukasti vastaantulijaa tuijottaen. Sitten, kun tulija on mennyt ohi, tulee tosi kiire nuuhkimaan sen jalanjälkiä. Tänä aamuna se jopa käveli lähes huomioimatta muutamaa vastaantulijaa. Edistystä?  Johtuisikohan tuo siitä, että porukkaa tänne Saariselälän teille ja poluille on tullut jo Okonkin mielestä ihan likaa, jotta kaikkien kanssa ei enää viitsikään kaveerata? 

Tänään aamupäivälenkin kiersimme Kaunispään Etelärinne II:n teillä. Otin sieltä muutamia maisemakuvia, sillä aurinko paistoi niin ihanasti.

Pitihän se kakkakuvakin ottaa .... hyvä kakka ....

Eilen kävimme Okon kanssa pitkän lenkin. Lähdimme jo puoli kymmeneltä ja oli vasta kahden jälkeen takaisin. Kävelimme talvikävelyreittiä myöten Laanilaan, sieltä tulimme Viskitietä myöten Vanhaselälle ja taas siirryimme talvikävelyreitille ja urheilukentän sivuitse tulimme kylän halki kotiin. Illalla kiersimme vielä Suopunkitien lenkin. Nyt oli talvikävelyreitilläkin väkeä, joten Okon leikkituokiot ja irtioloaika jäi vähäisemmäksi kuin normaalisti. Silti se sai reippaasti liikuntaa ja uni maittoi koko illan. Tässä eiliseltä lenkiltä pari kuvaa:

Tässä kytätään, heittääkö vaari lelun, naamaakaan

ei ole ehditty ravistelemaan lumesta puhtaaksi

... heitti ja saatiin lelu "otteeseen", vaikka nenä ja naama

sai taas lumipuuteria 

Lumivallin kaivaminen on kivaa

Olemme yrittäneet tehdä lenkeistämme hieman rauhallisempia kuin aikaisemmin. Aikaisemminhan meillä riehuttiin remmissä, juostiin lelujen perässä ja leikittiin lumikönteillä. Sitä mukaa, kun Oko kasvaa, nämä leikit tuppasivat muuttua koko lenkin mittaisiksi ja ja aina vain rajuimmiksi. Nyt tällaiset lenkit eivät edes ole mahdollista, kun väkimäärä Saariselällä lähiviikkojen aikana tuplaantuu moninkertaiseksi. Lisäksi lenkeille on mukaan tullut autojen peräänjuoksu ja kaikenlainen kyttäily, hihnavetäminenkin. 

Olemme nyt jo jonkin aikaa yrittäneet rauhoittaa lenkkejä siten, että emme lähde remmiriehuntaan mukaan ollenkaan ja lelut sekä lumiköntit kuuluvat vain tuonne talvikävelyreitille, jossa Oko saa juosta vapaana, ei hihnalenkeille. Ihmisten ohitukset onnistuvat silloin tällöin todella hienosti. Toisille koirille pitää rähähtää paitsi Haltille, joka on Okon paras kaveri.

Pariin päivään minulla ei ole ollut kamera matkassa (tässä olevat kuvat on otettu 13.2.2012), sillä sää on ollut pilvinen ja lunta on hiljalleen sadellut, eli ei ole ollut ns. kuvauksellinen sää. Tässä postauksessa olevat kuvat on otettu Etelärinne II:n lenkin varrelta.

Ei me lenkeillä silti ihan ilman leikkejä olla. Parina päivänä olemme leikkineet leikkiä, missä vaari tekee kengällään penkan reunaan jäljen ja sanoo "mitähän tuolla on". Oko hyppää innoissaan raapimaan lumivallia etukäpäillään takajalat aivan haara-asennossa. Sitten vaari onkin jo tehnyt toisen jäljen ja ihmettelee "mitähän tuolla on" ja Oko hyppää innostuneena raapimaan taas lumivalliin koloa. Tämä on Okosta tosi hauskaa. Välillä vaari heittää koloon namipalan ja Oko joko nappaa sen tai tohkeissaan kaivaa vaan. Toinen Okosta mukava touhu lenkeillä on pienten oksien kantelu. Jos oksia ei löydy irrallisina kävelytieltä, Oko osaa valita sopivalla korkeudella olevan puun, hyppää vallille ja puraisee puusta pienen oksan irti. Sitten taas ollaan niin tyytyväisiä oksa suussa kulkemassa, pylly vain pyörii ja häntä heiluu. 

Tänään lenkillä Oko tapasi toisen kaverin, Lillin. Lilli on täällä lomailemassa, se on 7 kk vanha dalmatiankoiratyttö. Hieman Okoa ujostutti, sillä tytteli oli niin paljon isompi. Hyvin kuitenkin tulivat juttuun, vaikka alkuun Oko olikin niskakarvat pystyssä. Minua aina huvittaa suunnattomasti tuo Okon niskakarvojen heristely, se näyttää silloin ihan ahvenen selkäevältä. 

Eilen olimme ulkona tuntitolkulla. Kävimme Laanilan lähellä kääntymässä, osan matkasta kuljimme talvikävelyreittiä ja osan kävelytiellä. Talvikävelyreitti oli hieman tuhnuinen ja raskas kävellä. Lisäksi kävimme nämä lyhyemmät lenkit eli Suopunkitien lenkin kahteen kertaan. Tuo Laanilan lenkki on Okolle vapaanajuoksulenkki suurimmaksi osaksi ja Oko nauttii siitä sydämensä kyllyydestä, sen jälkeen se onkin väsynyt, mutta onnellinen. Tänään olemme kävelleet kahteen kertaan Etelärinne II:n lenkin ja vielä illalla käydään joko Suopunkitien lenkki tai Etelärinne II:n lenkki. Hiljaisimmilla teillä olemme opetelleet nätisti hihnassa kävelyä. Ehkä se vielä joskus sujuu hälinässäkin, sillä rauhallisilla teillä Oko vetää vaan lenkille lähtiessä. Kun se on vähän aikaa viipottanut, se  kulkee jo suhtkoht vetämättä. 

Oko on siirtynyt nyt kaksi kertaa päivässä ruokintaan. Tosin se saa vielä ruokailujen välillä poronluuannoksensa ja iltaisin possunkorvan, jos namipaloja ei ole päivän aikana annettu runsaasti. Asioita on kertailtu ja sisäleikkinä sängyn päällä piilotamme tennispallon sohvatyynyn alle ja Oko on niin jelleä, kun ne sieltä löytää. 

On se vaan mukava, suloinen, söpöläinen, lutunen, energinen ja aivan ihana höpönassu. Meidän elämämme ei ole enää yksitoikkoista tai jos on, se on ihan omaa tyhmyyttämme!