Vellinsärpimällä

Eilen aamulla pisulenkin jälkeen pakkasimme reput ja lähdimme kiertämään Vellinsärpimän lenkin. Menimme ensin luontopolkua, joka kulki Iisakkipään rinnettä myöten ja sieltä Pääsiäiskurun ja Tammukkaojan kautta Vellinsärpimän kämpälle. 

Oko on oppinut kävelemään hyvin portaita ylös ja alas.

Ja se kulkee aina portaita, eikä portaiden vierustalla maassa.

Nähtävästi se tykkää rapuista. Mitenkähän kävisi

riippusillalla?

Tässä Pääsiäiskurun reunaa myöten kulkeva polku.  

Ei uskoisi, että pojasta, joka joskus ei halunnut missään

tapauksessa kastella tassujaan, on tullut tällainen

vesissä läträäjä. Se kerää oksia/sammalta puron pohjalta ja 

muutenkin pulputta kuonollaan vettä, siitä on kiva, kun

ilmakuplat nousevat vedestä pois. Tässä kuvassa (kun tarkasti

katsoo) on Okolla oksanpätkä suussaan, minkä se 

etsi puron pohjalta.

Pieniä huilitaukoja pidimme parissa paikassa ja perillä Vellinsärpimällä tulistelimme, paistoimme makkaraa ja muutenkin huilailimme. Okokin otti siellä unoset, vaikka on tunnustettava, että ei se  patikkareissuilla ihan helposti nukahtele, on kai muuta seurattavaa niin paljon. Sää oli kuuma, Vellinsärpimällä mittari näytti + 28 astetta. Onneksi matkan varrella on paljon puroja, joissa Oko sai räplätä vedessä, juoda ja vilvoitella muutenkin.

  

Oko antaa vaarille vetoapua ja minä jään usein jälkeen 

väkisinkin. Tässä Oko katselee minne mummo jäi.

"Kyllä mua naurattaa ...." Mikä, no enpä tiedä,

ehkä uusissa paikoissa on mukava kierrellä.

Vellinsärpimän tulistelupaikalla syötiin makkarat ja

juotiin mehua ja vettä. Oko seuraa, kun vaari filmaa.

Yksi asia on aika ihme, nimittäin se, että Oko ei hauku poroja. Niitä on nähty nyt laumana ja yksinäisiä, mutta Oko tyytyy vain istumaan ja katselemaan, kun ne kulkevat ohi. Ei ne juurikaan näytä Okoa kiinnostavan, koska ne kulkea löntystelevät, eivätkä nauti vauhdin hurmasta. Autot ja muut nopeasti liikkuvat saavat kyllä pojan vietit viheltämään, niiden perään pitäisi päästä. Ehkä Okolla on jonkinlainen muistijälki/hajujälki Pekka Petteri -porosta, sen kanssa Oko teki pikkupoikana monta kertaa tuttavuutta. 

Paluumatkalla polun yli hiipi matalana riekkoemo. Sitä Oko kävi ihmettelemään. Hetken päästä toiselta puolelta polkua tupsahti isä-riekko ja sitten ne molemmat alkoivat näytellä siipirikkoa Okolle. Sekös Okoa kiinnosti, olisi halunnut lähteä juoksemaan noiden "runttelehtivien" riekkojen perään. Haukkunut se ei tässäkään tilanteessa, mutta oli niin tohkeissaan, ettei huomannut liki jalkojensa juuressa piipittävää riekonpoikasta. 

Okon tekisi mieli lähteä riekkojen perään,

mutta haukkunut se ei tässäkään tilanteessa. Riekot lentävät

juuri polun kohdalla, eivätkä tässä pienessä kuvassa oikein

selvänä tule esille. 

Olemme lukeneet Wirenin kirjaa, mutta säännöllisesti päivittäinen opettaminen on aika vaikeaa, liikkuvaisia kun olemme, eikä autossa juurikaan ole tilaa vierekkäin kulkea. Täällä sisällä olen nyt palkinnut Okoa aina, kun se tulee omaehtoisesti istumaan eteen ja katsoo silmiin. Sitten siirryn toiseen paikkaan ja taas kun Oko tulee luokse ja katsoo silmiin, palkkaan sen. Olemme jo aiemmin opettaneet sille sivulla istumisen ja nyt olen useana päivänä täällä sisällä kulkenut Okon kanssa niin, että Oko kävelee vieressä ja minä palkkaan. Tänään, kun kävimme Etelärinteen lenkillä ja olimme noin 50 metrin päässä kotoa, Oko tuli viereeni ja minä aloin palkkaamaan sitä. Näin me tulimme loppumatkan kotiin. Oko kulki tiiviisti vieressäni ja vaari piti talutinta löysällä. Joku mielenhäiriö Okolle kai tuli, koska yleensä nuo viimeiset kymmenet metrit ennen kotia ovat ramboilua. Nyt täytyisi vain osata tarpeeksi tiiviisti ja kauan tätä asiaa harjoitella. Toivossa on hyvä elää!

Nähtävästi Oko on nyt täysin kasvanut omaan

mittaansa, sillä etujalkojen kasvupatit ovat hävinneet.

Oko - erämaan kulkija

Ensimmäinen kalareissu Okon kanssa on nyt koettu. Kitkallahan Oko katseli ikkunoista, kun me sousimme verkkoja. Tarkoitus oli totuttaa se Kitkalla pelastusliiveihin ja veneessä oloon, mutta asia jäi kaikkien muiden touhujen varjoon. Toissa päivänä haimme Ivalosta Tenon sivuvesien kalastusluvat, kävimme hakemassa luettavaa kirjastosta ja hoitelimme muitakin asioita. Illalla ajelimme Tuulispään parkkiin (joka muuten oli lähes täynnä!) yöksi. Aamulla heräsimme jo ennen kuutta, pakkailimme rinkat ja eväät ja lähdimme talsimaan kohti venettä. Sää oli pilvinen, mutta ei satanut. Tunnin verran talsittuamme olimme veneellä. Mietittiin, jätetäänkö Oko rinkkojen luokse rantaan vai kokeillaanko miten veneily onnistuu. Tuossa rinkkojen luokse jättämisessä oli se vaara, että Oko vääntää itsensä valjaista vapaaksi ja lähtee uimaan meitä kohti, kun olemme verkkoja laskemassa. Siinä voisi käydä sekä Okolle että meille huonosti. 

Meillä oli oranssit veneilyliivit ja olimme ostaneet Okolle omat veneilyliivit. Laitoimme ensin omat liivit päälle ja sitten menin Okon luokse. Ensimmäinen yllätys oli se, että Oko antoi laittaa liivit päälleen ihan kuin se olisi jopa tykäännyt niiden laitosta. Se ei yhtään vääntelehtinyt, kun vedin vöitä sopivan mittaisiksi. Oko taisi ihan tykästyä liiveihin, sillä se ei yhtään yrittänyt ämpyillä niistä irti, vaan oli melkeinpä "otettu" liiveistään. Nauroin vaarille, että Oko tuntee kuuluvansa joukkoon, kun sillä on samanväriset veneilyliivit. 

Oko liiveissä

Seuraavaksi mietittiin, miten Oko saadaan haluamaan mennä itse veneeseen. Mentiin veneen luokse, minä menin istumaan veneeseen ja Oko sai kierrellä ja nuuhkia venettä rantavedessä kävellen ihan rauhassa. Sitten minä pyysin sitä hyppäämään viereeni. Vaari kallisti veneen reunaa alaspäin ja Oko hyppäsikin istuintuhdolle etujaloillaan, mutta ei kokonaan. Minä siinä sitä rapsuttelin ja juttelin sille, että vaari auttaa Okon veneeseen. Ja ihan sovinnolla poika nosti takatassunsa vaarin kämmenelle ja sieltä ponnisti veneeseen. Se asettui istumaan jalkojeni viereen ja siinä se istua töpötti koko ajan, kun laskimme verkkoja. Tarkasti se seurasi mitä vaari tekee. Uskomattoman hienosti tuo onnistui! Luulimme ennakkoon, että veneessä tulisi vaikeuksia, Okohan on aika vilkas miehenalku, mutta ei, se istui ihan rauhassa ja katseli vain. 

Vene valmiina ottamaan kalastajat kyytiinsä

Pari tuntia rannalla oltuamme alkoi sataa ja sadetta riitti. Kun heittelimme vaarin kanssa virveliä, Oko nukkui rannalla minun takkini peittona/sateensuojana. Kun verkot olivat ollet vedessä kolmisen tuntia ja sade yhä jatkui, lähdimme nostamaan verkkoja. Taas Oko antoi laittaa mielellään liivit ylleen, hyppäsi veneeseen ihan kiertelemättä ja nuuhkimatta ja asettui jalkojeni väliin. Vähän hankala siinä oli huovata, kun pojan päätä sai painaa vähän väliä alemmaksi, mutta todella hyvin selvittiin verkkojen nostostakin. Luulemme vahvasti, että Oko ihan tykkäsi olla veneen kyydissä. Päivän kalasaaliina oli kaksi taimenta, yksi siika ja kahdeksan harjusta. Ei hullummin! Perkasin kalat heti ja laittelin ne sitä mukaa jäädytettyjen mehukanisterien väliin kylmälaukkuun. Sitten lähdimme tallustelemaan sateessa kohti autoa.

Satoi tai paistoi, tulistella pitää ....

Autoon päästyämme olivat sekä ihmiset, koira ja varusteet litimärkiä. Kaloista leikkasin evät pois, pyyhin ne talouspaperilla ja laitoin auton pakastimeen. Oli ihan hyvä mieli! Yön vietimme autossa ja tänä aamuna ajelimme Saariselälle. 

Ivalossa kävin ostamassa Okolle uusia leluja. Kyllä se on kuin pieni lapsi saadessaan uusia leikkikaluja. Niitä se vartioi ensimmäiset pari tuntia, ettei kukaan niitä häneltä veisi. Ostin sille hiiren, kaksi pehmytpalloa, kalan ja jääkarhun. Nyt annoin sille hiiren ja toisen pehmytpalloista, joiden sisällä on kulkunen. Nyt Oko heittelee innoissan tätä palloa. 

 

 Oko ja Okon uudet lelut, hiiri ja pallo

Ja niitä piti vahtia, ettei mummo vie niitä omiksi

leikkikaluikseen ....

Siedätyshoitoa Okolle

Olen aikaisemminkin kertonut, miten Oko tykkää kytätä autoja, pienempänä se jopa syöksähteli autojen perään, mutta nykyisin se vain harvoin syöksyy, mutta "lyö maihin" kyttäämään. Tänään oli sen verran kaunis päivä (lämmintä + 26), että ajattelimme antaa pojalle annoksen autojen kyttäämistä "siedätyshoitona". Ajoimme auton Magneettimäen parkkipaikalle ja sitten Oko sai kytätä autoja mielensä mukaan ja niin kauan kuin halusi. 

 Varustauduimme pitkään parkkipaikkatuokioon sateenvarjotuolein, eväin

ja kahvitteluvarustein. Oko oli valmis kuin partiopoika aloittamaan kyttäämisen. 

 Wautsi, mikä kuorma-auto!

 Tuo pörisee niin upeasti, että on ihan pakko yrittää

päästä lähemmäksi katsomaan ....

 Herttileijaa, mikä menopeli .... 

 Oko oli niin täpinöissään, että toinen korvakin nousi

pystyyn, mutta vain toinen. Katse oli tarkka ja pää

kääntyili siihen suuntaan, mistä hurinaa kuului.

 Välillä oli leikittävä käärmettä ... Vai olisiko marsu

(katsokaahan sen suuta, hi-hi).

 Kyllä elo on mukavaa ....

 Waude, taas tulee ....

Vaikka lämmintä oli + 26 astetta ja ehkä enemmänkin auringossa

(parvekkeella oli + 34, ehkä tien pinnallakin), tuuli vilvoitteli

mukavasti ja teki "pesiä" turkkiin. Jännää, miten Okolla eri kohdissa on

erilaista pohjavillaa; joissakin kohdin ihan valkoista, joissakin

harmaata ja joissakin vaalean ruskeaa. 

Noin kolme tuntia kului autoja kytätessä ja sitten Oko kyllästyi ja

tuli ihan omasta vapaasta halustaan autoon (vettähän sille tarjoiltiin

tämän tämän kyttäyspaikalle). Kävimme sitten tekemässä pienen lenkin

Kuusikkotunturilla ennen kotiin palaamista. 

Illalla kävelimme vielä lyhyemmän luontopolun. Tälle päivälle tulikin kävelyä hieman yli 9 km. Okolla vaihtuu nyt pohjavilla. Olemme kammanneet sitä tämän tämän ja suht mukavasti poika antaakin kammata, mutta "karstalla" sitä ei saa koskea, siitä se ei tykkää. 

Yksi hassu piirre tuossa Okossa on. Nimittäin se, että kun sillä on jostain syystä hyvä mieli ruuan jälkeen (onko sitten niin, että masu on täynnä vai oliko ruoka erityisen mieluista) se käy selälleen tai kyljelleen ja pesee etutassuillaan naamaansa ihan kuin kissat tekevät. 

Tänään tuli postissa Tommy Wirenin kirja "Onnistu koirasi koulutuksessa". Siihen olisi paneuduttava nyt ihan kunnolla. 

Oko - ovela poika

Saariselällä ollaan ja sääkin on tyypillinen Lapin kesäsää; sataa tihuuttaa. Kävimme viemässä Kaijalle Ivaloon vanhan Kitkan tv:n ja ajattelimme sen jälkeen lähteä pienelle kävelylenkille Okon kanssa, mutta täytynee ensin odotella, että poika nukkuu unet ja että sade lakkaa. Sitä ennen muistelen vielä Kitkalla oloa alla olevien kuvien kera. 

Okosta on kiva leikki sellainen, että se piilottaa jonkun lelunsa ahtaaseen paikkaan, sitten se tulee vinkumaan meiltä apua, on tyytyväinen, kun saa lelunsa ja sama kierre jatkuu - lelu piiloon, vinkuu apua, leikkii hetken ja taas lelu piiloon .... Ovela poika tuo Oko!

Nyt vuorossa ei ollutkaan pallo, vaan Papi. Sillä leikittiin

ensin ihan "siististi". 

Sitten Oko meni sohvan ja lipaston väliin ja työnsi ihan

tahallaan jaloillaan Papin lipaston alle piiloon.

Sen jälkeen se käy vinkumaan meille ja jos emme heti mene

sitä auttamaan, se tulee ihan viereen, tuijottaa pienillä

nappisilmillään ja vinkuu eli pyytää hakemaan lelua.

 Ja kun se saa lelunsa, se hetken aikaa leikkii ja taas

piilottaa lelun ja sama toistuu niin kauan,

kun vain viitsimme käydä "pelastamassa" lelun

lipaston alta. 

 Ja kun oikein pitkään leikkii, on otettava päiväunet! Tässä

meidän vaavi nukkuu päikkäreitään.

Oli ihan pakko ottaa lähtiessä valokuva Kitkan mökistä,

sillä näin tyhjänä sen lattiaa nykyisin harvoin näkee,

kun Okon leluja on joka paikassa. Kun kasaan ne "kuppiin" tai

muuten vaan kasaan, Oko ryntää oitis levittämään taas kaiki 

ympäri lattiaa.

Tänään Kaijan luona minä olin oikein ylpeä Okosta. Okohan ei ole aikaisemmin Kaijan asunnossa käynytkään, sillä Kaija asuu toisessa kerroksessa ja sinne menee ulkokautta sellaiset teräsverkkoraput, joita myöten Oko ei voi kävellä. Nytkin vaari kantoi sen sylissään sisään. Kaijan huushollissa se näytti kaikki parhaat puolensa ja käyttäytyi kuin hyvin kasvatettu lapsi konsanaan. Se totteli heti, kun sitä pyydettiin istumaan tai jos se meni jotain paikkaa haistelemaan tai halusi ottaa jonkin esineen, niin poika totteli jo puolesta sanasta. Kaija ihmetteli ja ihmetteli, miten Oko voi olla noin viisas. Ehkä se ei olekaan - on vain vieraskorea tai oikein ovela ....

Eilen illalla Oko yllätti myös meidät. Kun menin sohvalle katselemaan tv:stä Selviytyjiä, Oko tuli viereeni ja laittoin päänsä syliini. Siinä se sitten nukkui sikeästi ja minä silittelin sitä hiljakseen. Taitaa Okossa sittenkin olla vähän - ihan vähän vaan - sylikoiran verta ..... 

Me emme päässeetkään autolla omaan pihaan, sillä tuo liittymä on sen verran jyrkkä ja meidän auton akseliväli sen verran pidempi kuin edellisessä autossa, että auto olisi jäänyt kiinni mahastaan. Ajoimme auton Kaunispään päälle ja tulimme sieltä jalan kotiin. Onneksi yksi hallituksen jäsen oli pihalla ja tuli juttelemaan. Hänen luvallaan ajoimme auton naapuritalon (D-talon) pihaan. Huomenna on pyydettävä isännöitsijä katsomaan pihaa ja mietittävä, mitä olisi tehtävä, että pääsisimme omalle paikallemme. Suopunkitien ja pyörätien väliseen liittymään pitäisi saada lisää asfalttia ja meidän pihallemme pitäisi saada loivempi luiska eli hiekkaa, hiekkaa .... Vähän tympäännyttää ... ja kalastussuunnitelmat menivät taas pyllylleen ....

Oko, minun onneni

Kyllä tuo Oko on ollut taas pari päivää ihan hassu. Se on ollut niin kiltti, niin kiltti, että tuntuu ihan ihmeelliseltä, minne se Rajaseudun Rambo oikein on kadonnut. Ja sillä on aivan mahtava huumorintaju! Jos joku väittää, ettei koirilla ole huumorintajua, se ei ole viettänyt aikaansa meidän Okon kanssa. Tosin uskon, ettei Oko ole ainoa koira, jolla huumori kukkii. Miten se sitten näkyy? Sillä on aivan erityinen katse silloin, kun se tekee "huumorilla" jotain. Tänä aamuna kun petasin vuoteita, Oko halusi auttaa. Se nappasi toisen sänkypeiton suuhunsa ja lähti kuljettamaan sitä oleskelutilaan. Siellä se kävi peiton päälle ja voi sitä katsetta - ei sitä voinut nauramatta katsoa. Menin laittamaan sen leluja "kuppiin" eli kovia kärsineeseen muovikiuluun ajatuksella, että nappaan sänkypeiton, kun Oko tulee kaatamaan lelukupin (se tekee sen usein, kun korjaan sen leluja). Siitäkös Oko riemastui. Se hyppäsi luokse, nappasi kiulun kaikkine leluineen leukoihinsa ja kipitti kiireesti kiulu suussa sänkypeiton päälle. Ja taas se katse! Sitten sitä piti taputella ja houkutella, jotta sain peiton pois ja laitettua vuoteelle. 

Oko on vallan ihastunut autoelämään. Kun menemme pissalenkille, se haluaa aina palata ensimmäiseksi autoon ja vasta toiseksi mökkiin. Tänään kävin vaihtamassa auton vuoteeseen puhtaat lakanat ja vaari oli menossa Okon kanssa polttamaan risuja. Mutta Oko-poikapa halusikin autoon. Sanoin vaarille, että tulkaa nyt odottamaan siksi aikaa, kun saan vuoteen pedattua. Oko hyppäsi sohvalle ja laittoi päänsä pöydälle, kuten tuossa kuvassakin ja sillä siunaamalla sekunnilla se oli unten mailla. Tuo kuva on otettu, kun Oko odotti Kangasalla vaaria rautakaupasta. Se väsähti ikkunasta katselemiseen ja pää kopsahti pöydälle ja herra lähti Höyhensaarille.

  

Ja ihmettelen suuresti tuota sen asentoa, missä se pystyy nukkumaan. Se on kuin suoraan istuma-asennosta läsähdetty kasaan. Ihmettelen, ettei sen henkitorvi mene littanaan ... Luulisi parempiakin asentoja päiväunille olevan ja onhan niitä - mökissä ainakin ....

Tässä se rojottaa pöydän alla suojatöppönen jalassaan. Tosi hyvin se antoi suojatöppösen olla paikoillaan. Eilen illalla otettiin taas töppönen pois ja tänään ei ole enää verta tullut kynnen juuresta. Tosin ei ole palloleikkejä tai metsälenkkejä tehtykään. Täytyy vielä pari päivää ottaa "ilman kierroksia", jotta jalka olisi todella kunnossa sitten, kun on viisi kilometriä yhteen suunaan lampsittava erämaajärven rannalla olevalle veneelle. 

Tänään kävimme Posiolla ja huomasin pakastealtaassa veripulloja. Okohan tykkää veriletuista ja me myös. Illalla paistoin verilettuja ja Oko makasi koko ajan jalkojeni juuressa keittiössä ikään kuin vahtien, että hän varmasti saa osansa letuista. Ja saihan se! Yleensä Oko ei enää vietä aikaansa keittiössä ruokaa laittaessamme kuin silloin, kun sen on todella huolehdittava siitä, että saa osansa siitä ruuasta, mikä niin hyvälle nenään tuoksuu.

Aamulla naksuttelimme vanhoja juttuja. Odotan innolla Wirenin Tommyn kirjaa, se on jo matkalla Saariselälle postin tietojen mukaan. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ottaa asia kerrallaan tuon kirjan ohjeiden mukaan. 

Oko on taas Kitkalla

Kitkalla ollaan taas! Paluumatkalla yövyimme vain yhden yön, sillä sää ei suuremmin houkutellut katselemaan paikkoja, vaan ajelimme pitkät päivämatkat. Lähdimme Kangasalalta vasta klo 13 aikoihin. Reitti oli suurinpiirten: Kangasala -Sahalahti - Kuhmalahti - Lägelmäki (kk) - Länkipohja - Karstula - Multia - Pylkönmäki - Perho - Halsua - Haapajärvi. Haapajärvellä olimme yön ja eilen aamulla sieltä suuntasimme mökille reittiä Kärsämäki - Kestilä - Vaala - Puokio - Puolanka - Hirvikoski - Iso-Syöte - Virkkunen - Posio ja Mourusalmi. Aamupäivän sää oli poutainen ja puolipilvinen, Iso-Syötteen tienoilla saimme saderintaman kiinni ja sitten sitä sadetta riitti. Kitkalla vesimittari tuli yli äyräiden, joten on täällä satanut viime viikolla!

Matkalla Okolle sattui onnettomuus ja olipa hyvä, että Eija oli antanut Okolle suojatossut. Vaari käytti Okoa eräällä levähdyspaikalla pissalla ja siellä oli ollut joko lasinsiru tai muu terävä esine, joka oli pistänyt Okon takatassun kynnen juureen haavan. Oko hyppäsi autoon tultuaan sohvalle katselemaan ikkunasta ja kun käänsin päätäni, huomasin, että kaksi mattoa oli veressä, samoin penkin suojapeite. Tarkastimme tassun, puhdistin haavakohdan ja desinfioin sen, sitten laitoin siiten Basibact-pulveria ja suojatossun. Hyvin Oko antoi olla suojatossun jalassaan koko loppupäivän, vasta illalla nukkumaan käydessä otimme sen pois. Tänään suojatossua ei enää ole käytetty, eikä Oko arista jalkaansa. Ainoastaan silloin vähän, kun juuri tuo kynsi osuu johonkin. 

Oko oli riemuissaan, kun pääsimme Kitkalle ja se näki täällä ne lelut, jotka eivät olleet mukana. Kuitenkin se olisi mennyt yöksi autoon, luuli kai, että autossa yöpyminen on nykyisin sääntö eikä poikkeus. 

Aika jännää seurata, miten Okon käytös muuttuu päivä päivältä. Tuo haukkuminen on lisääntynyt. Nyt se kyttää olohuoneen ikkunan edessä ja kun se näkee Rovaniemen tiellä auton, se alkaa haukkua. Jos emme reagoi, se tulee luokse ja ikään kuin käskee katsomaan mitä hän näkee. Tämä on toistunut useampaan otteeseen eilen illalla ja tänään. Juuri äsken se näki rekan ajavan tiellä ja tuli hakemaan minua "silmät tapillaan ja suu selällään" katsomaan ihmettä. Kun lähdin sen mukaan, se lakkasi haukkumasta ja sitten yhdessä ihmeteltiin, minne se auto hävisi. 

Naksuttelin Okon kanssa aamulla vanhoja juttuja. Sen verran Oko on viisastunut itsestään, että kun osoitan kädelläni eteeni ja sanon istu, se tulee istumaan suoraan eteeni - naks ja palkka. Sitten teen kädelläni kaaren ja osoitan viereen alas, niin Oko tulee istumaan viereen. Ihan hieno juttu. Onnistuisi vain kaikki temput ulkonakin eikä vain sisällä. Namien etsiminen on edelleen ah niin kivaa ....

Leikkinkutsu. Oko ja Oksi jaksoivat painia ihan kiitettävästi. Mukavaa, etteivät ne kuitenkaan tosissaan jähänneet, vaan koko viikon

leikki pysyi leikkinä, eikä kummaltakaan proput palaneet.

Jossain vaiheessa Oko keksi, ettei Oksi mahdu sängyn tai sohvan alle. Sitten, kun Okoa alkoi leikkiminen väsyttää, se meni piiloon (kuvassa) sohvan alle ja sieltä se "härkki" Oksia.

Ja tässä kuvassa on maailman kauneimmat silmät omistava Arco-herra. Oksilla sen sijaan on maailman orannsisimmat silmät, sanoinkin sitä oranssisilmäiseksi pojaksi. 

Olemme tässä arponeet lähdemmekö ennen vai jälkeen juhannuksen Saariselälle. Täällä on nyt hommia: oksat pitäisi polttaa, heinät ajaa trimmerillä, Okon veritahraiset matot ja auton sohvan suojapeite pestä ym. tuhat hommaa. Vielä ei ole päätöstä tehty. Onneksi sää näyttää hieman kirkastuvan vai onkohan se toiveajattelua .....

Reilu viikko vierähtänyt reissussa ....

Taas on reilu viikko vierähtänyt reissun päällä, viime viikon perjantaina läähdettiin ja nyt on jo kohta viikko oltu täällä Roineen rannallakin. Säät ovat olleet vaihtelevat, helteestä ei ole tarvinnut kärsiä, eikä kasvien ole tarvinnut kärsiä kuivuudesta. Tässä vielä muutama kuva rantamaisemista:

 Mökin laituri. Kävin yhtenä päivänä heittelemässä

muutaman kerran virveliä, mutta sitten se juuttui kiveen (rannat ovat

aika lailla kivikkoiset) ja meidän oli pelastettava kuva venepelillä. Ei tullut saalista.

Laiturilta huomaa, miten lähellä toiset mökit ovat,

vaikka näköyhteyttä muutoin mökiltä mökille ei ole, sillä

mökkien väliin on jätetty todella tiuha metsäkaistale. Se 

toimii sekä näkö- että ääniesteenä.

Koirat ovat tulleet hyvin juttuun keskenään ja meidän kanssamme, mitä nyt Arco välillä "mörmöttää". Arco haluaa pitää pienen "hajuraon" varsinkin näihin nuorukaisiin. Oksi on oppinut ymmärtämään, mitä Arcon mörmötys tarkoittaa, mutta Oko on vielä sen verran "luupää", ettei se ymärrä kunnolla mörmötyksen ja hampaiden näyttelyn merkitystä. Tai sitten se on tyhmänrokea kuin Luoton Leksan koira. Se tuppaa ihan liian liki Arcoa ja jopa pyytää sitä leikkimään, kun taas Oksi kääntyy ympäri ja jättää Arcon omaan rauhaansa. Ehkä Okokin vielä oppii, jos ei muuten niin "kantapään" kautta. 

Parina ensimmäisenä päivänä Oksi ja Oko leikkivät nuoruuden innolla tuntitolkulla. Sen jälkeen tilanne on tasoittunut ja nyt otetaan vain kunnon lepotuokion jälkeen pienet painit. Tällä hetkellä koko konkkaronkka ottaa nokosia. Meiltä vaarin kanssa meni viime yö täysin harakoille. Oko kävi kai ylikierroksilla ja se kuuli jostain vaimeaa koiran haukuntaa ja räksytti jatkuvasti vastaan. Lopulta otin sen patjan autossa meidän sängyn jalkopäähän ja laitoin välioven kiinni. Se auttoi jonkin verran, olisi vain pitänyt hoksata tehdä homma tuntikausia aiemmin. Nyt väsyttää!

 Oksi ja Oko mielipuuhassaan, "jähäämässä".

Tässä Arco on aivan nolo, kun Oksi pomppasi samalle sohvalle

nukkumaan. Ensin Arco ei sitä huomannut, sitten se alkoi rauhoitella 

itseään lipomalla kieltään ja lopuksi se päätti, että Okon paikka on

muualla. Se lipomiskuva olisi ollutkin soma, mutta se on vähän tärähtänyt. Taidanpa kuitenkin laittaa sen tähän alle:

Oko ihmettelee, mikä sille Arcolle oikein tuli .... hahaa, 

ei poika vielä ole hoksannut, ettei Arcon kanssa pylly pyllyä vasten nukuta!

Vain mummon kanssa Arco nukku sylikkkäin.

Aika metkaa seurata, miten paljon tällainen "laumassa" (ihmisten ja koirien) olo vaikuttaa Okon käyttäytymiseen. Onhan se kulkenut Kitkallakin ikkunasta ikkunaan katsomassa, jos olemme jättäneet sen "odottamaan" sisälle ja menneet itse käymään ulkona. Tuo ikkunoista katselu on ollut kuitenkin hyvin maltillista, eikä juurikaan ikkunoita ole liattu saati sitten käpälöity. Täällä Oko on ihan kiihdyksissä, jos joku lähtee ulos. Se juoksee Oksin kanssa tai yksin ikkunasta ikkunaan, vinkuu ja vonkuu ulos menneiden perään ja viime päivinä se on jopa alkanut raapia ikkunoita. Toivottavasti tämä ei jatku Kitkalla ja Saariselällä tai muuten "taivas putoaa päälle". Tänä aamunakin, kun Eija lähti kanakurssille, Oko itki ja valitti perään. Katsookohan se, että Eija kuuluu myös "laumaan", joka pitäisi pitää kasassa? Yksi riehaantumista aiheuttava tekijä on ehkä ollut koirien vuorottainen pissalenkeillä käyttäminen. Kun joku pääsee pissalenkille, toisten on odotettava vuoroaan. Päivisin pissattaja on ollut vaari ja Oko on tottunut siihen, että vaari vie aina sen ulos, kun muita koiria ei ole ollut pissatettavana. 

Koirien perusluonteissakin on nähtävissä selviä eroja, vaikka kyllä nuo Eijan kaikki kolme holskua ovat erilaisia nekin. Ehkä kuitenkin jotain rodunomaisia eroja on tai sitten ne ovat kasvatuksen/olosuhteiden aiheuttamia eroja holskujen ja meidän bortsumme välillä. Minusta holskut osaavat kiellosta huolimatta "säilyttää kasvonsa", mutta Oko-bortsu tulee ikään kuin pyytämään hellittelyä ja taputusta komentamisen jälkeen. Vai näkyykö tässä bortsujen herkkä ja pehmeämpi luonteenpiirre? Toisaalta Oko herkemmin jää kiinni ärsykkeisiin eikä kuuntele käskyjä, kun holskut kehotuksesta lopettavat touhuamisen. Vai onko Okolla vielä kehitysvaihe kesken tai sitten meillä on ollut "Oko - vapaana syntynyt" -kasvatus? Aika näyttää millaiseksi tuo meidän poikamme tulee, kunhan se kasvaa aikuiseksi. Mutta ainahan kasvatusapuja tarvitaan. Tilasin tänään Tommi Wirenin & Päivi Romppasen kirjan Onnistu koirasi koulutuksessa. Josko siitä saisi hyviä käytännön oppeja ja vinkkejä kasvattaa Okosta todella ensiluokkainen valiokoira! Ja nyt on taas kehuttava: Okohan on taivaallisen komea ja just meän mieluinen koira. Kun vielä saamme sen kulkemaan nätisti vetämättä ja jättämään autot rauhaan, niin ei voisi enää parempaa otusta toivoa. Jeps, jeps, tässä oli tämän päivän palopuhe!