Koska Eijalla oli blogissaan Arcon ja Kepan nukkumisen taidonnäytteitä, laitan tähän Oko-pojan taidonnäytteen tältä päivältä. Tässä näkyvät myös nuo pilkut ja alla on tarkemmat lähikuvat alueesta.
Pilkut ilmestyivät mielestäni ihan yks kaks, sillä me rapsuttelemme kuitenkin poikaa päivittäin. (Muuten, Okon katse kertoo, mitä se ajattelee sen aarteen ympäryksen kuvaamisesta ....)
Tässä hieman lähempää otettu kuva,
pilkut ovat eri kokoisia ja ....
... toiset ovat vaaleampia, toiset ihan tummia
Tänään olemme olleet paljon ulkona lenkillä ja leikkimässä. Aamulla ennen yhdeksää kävimme hakemassa Kuukkelin laatikosta Lapin Kansan. Ennen puoltapäivää lähdimme koirapuistoon "turvakko" mukana. Siellä leikittiin ja juostiin pitkin ja poikin. Sitten lähdimme tutustumaan Vanhaselän uuteen asuntoalueeseen. Siellä oli kauniita taloja ja ihan mukavia tontteja. Tällä reissulla vierähtikin lähes kolme tuntia. Tulimme keskustaan oikopolkua myöten ja Okosta oli niin mukavaa välillä hypätä lumihankeen. Siellä oltiin niin terävää poikaa, niin terävää poikaa jotta! Oko on nykyisin niin vahva, että minun on käytettävä hihnakiinnitystä sekä valjaissa että kaulapannassa, muuten käy niin, että Oko taluttaa minua enkä minä sitä. Poju kun ei ole vielä oppinut kävelemään koko ajan nätisti (joskus vahingossa kylläkin) ja autojen perään on ainakin yritettävä juosta.
Ei kait nuo vaarallisia ole jos eivät kutia eikä iho mene noista kohtaa auki. Voivat olla pigmenttiläiskiä, hormooneista johtuvia jne. jne. Jouduin perumaan Arcon hieronnan kun oon kipeenä, hierojalta olisin voinnut kysäistä noista. Jos muuttuvat niin voihan niitä oman mielenrauhan vuoksi käydä näyttämässä mutta luulisi koiran reagoivan niihin jos niistä jotain vaivaa olisi.
VastaaPoistaEi nuo pilkut masussa vaarallisia ole, suurimmalle osasta kaiken rotuisille pennuille tulee täplia masuun. Siis kyllähän ne koko koiran iän masussa on vaarattomina
VastaaPoista