Moottorikelkkauaa myöten tallustelimme parkkipaikalta
Tuulijärvelle. Välillä Oko sai juosta irti, mutta kun lähestyimme
järveä, se piti ottaa taluttimeen.
Ja tietysti Okon piti hillua ja hyppiä nuoren sydämensä
kyllyydestä.
Pilkiltä palatessa se "ystävällisesti" halusi kantaa
omaa remmiään (= lue ramboilla remmillänsä)
No, mikä nyt mättää?
Keskiviikon saaliit (9 kpl) paistoin pannulla Okolle ja itse söimme lihasoppaa. Torstaina onni oli suosiollisempi ja saimme peräti 22 pikkurautua, joista isoimmat paistoin meille ja pienemmät Okolle. Ei siinä muuta ruokaa jaksanut enää syödäkään, kun nämä kalat popsimme masuihimme. Eiväthän nämä Tuulijärven raudut kovin suuria ole, sillä järvi on poikastuotantojärvi ja uhkana on, että rautukanta kääpiöityy. Nyt sieltä onkin pyydetty raudunpoikasia Metsähallituksen toimesta ja siirretty muihin lähialueiden rautujärviin, joissa kanta on vähäisempi. Eräs pilkkijä kehaisi kuitenkin saaneensa edellisellä viikolla Tuulijärvestä yli 40 cm:n raudun. Ja onhan siellä isompaakin, koska poikastuotanto on niin hurjaa, mutta nähtävästi nämä isommat ovat ovelia, eivätkä niin helposti nappaa pilkkiin kuin nämä ahvenen kokoiset. Ei me kumpanakaan päivänä kovin kauan jäällä voineet olla, ettei Okolle olisi tullut kylmä. Siitäkin ajasta osa meni Okon perässä juoksemiseen, poika kun on niin maan perusteellisen innostunut ajamaan moottorikelkkoja takaa (voihan ähly sentään). Lisäksi pilkkijöitä oli paljon ja Okon teki mieli käydä moikkaamassa milloin ketäkin.
Tuulispään "lähes" päältä Inarijärvelle
Aarteen kaivamista aurauskinoksesta - mitään ei kuitenkaan
löytynyt
Pilkkireissuilta tulon jälkeen Oko otti ensin unoset autossa ja sitten tallustelimme tunturin päälle ja alas, kävimme kävelemässä moottorikelkan jälkiä ja Oko sai ulkoiltua ja olla irti. Torstai-iltana lähdimme vielä ilta 9 jälkeen tallustelemaan uudelleen Tuulijärvelle asti, tulistelimme laavulla ja paistoimme makkaraa. Palasimme autolle ilta-yhdentoista jälkeen ja vieläkin oli lähes valoisaa. Ihanaa aikaa tämä kevät!
Perjantaina aamusta ajoimme Mieraslompaloon toiveena päästä pilkille Mierasjärvelle. Parkkipaikat eivät kuitenkaan olleet aurattuja, joten emme saaneet autoa parkkiin. Olisi pitänyt jättää se Petsikolle ja kävellä kilometritolkulla maantien reunaa, kunnes olisimme päässeet Mierasjärvelle menevälle kelkkauralle, joten jätimme Mierasjärven haaveeksi ja odottamaan kesäisiä retkiä sinne. Kyllä mieleen jäi vielä haave päästä käymään pilkillä, mutta saas nähdä, tuleeko enää uudesta reissusta mitään, riippuu säistä ja siitä, koska soitto Rovaniemeltä tulee.
Sajos, saamelaisten kulttuuri- ja hallintorakennus
Inarin kirkonkylällä
Siida, saamelaismuseo Inarin kirkonkylällä
toisella puolella Juutuanjokea kuin Sajos
Neljän Tuulen Tupa Tuurujärvellä, Kaamasesta
muutama kilometri Utsjoelle päin
Saukko ylitti maantien ihan edestämme, mutta ennen
kuin sain kameran viritetyksi, se ehti jo noin pitkälle
Tässä Oko haukkuu levähdysalueen roskapönttöä. Minusta
on huvittavaa, miten sen ylähuuli ikään kuin pyöristyy ja
turpoaa, kun se on täpinöissään rähjäämässä
Oko pärjäsi hyvin, tuli tunne, että kyllä siitä reissukoiraksi on. Okolle on iskemässä vauhdilla päällä murkkuikä. Se haukkuu jo kaikkea liikkuvaa ja liikkumatontakin. Jalka nousee jo 99 prosenttisesti. Oli Okosta kuitenkin kiva palata omien lelujensa luokse. Se leikkikin yksikseen pitkät tovit, heitteli palloja ja laulatti Hello Kittyä, vingutti tiikeriään ja ärähteli leluämpärille.
Ai niin, Oko osaa ottaa makupalan huulieni välistä tosi nätisti. Ensin arkailin, että en uskalla kokeilla asiaa, koska välillä kun Okolta pyytää suukkoa, se pljäyttää sen sellaisella hurmoksella, että "oksat pois kuin suutarin joulukuusesta". Kuitenkin se ottaa makupalan huulien välistä niin varovaisesti ja nätisti, ettei sen kauniimmin homma voisi käydä. Ihana mummon mussukka!
Tänään naksuttelimme aamulla. Hyvin oli Okolla muistissa kaikki ja kun vaari testasi esineiden erottelua, tassu osui aina oikeannimiseen esineeseen. Hyvä poika! Murkkuikä on ihan varmasti Okolla nyt, sillä kun kävimme tänään kävelyllä Laanilan lenkillä Haltin kanssa, Oko jo nosteli etutassujaan Haltin selkään ja ihan selvästi sen mieli teki kokeilla miehisiä temppuja Haltin kanssa. Mutta emmehän me antaneet, sillä mielestämme Halti on jo ihan tarpeeksi saanut äijäenergiaa kokea, onhan se tehnyt monet pennut ja ikääkin rouvalla on jo niin paljon, että tuskin sitä huvittaisi käydä pikkupojan koekaniiniksi. Vein Haltin nukkumaan omaan koppiinsa ja omaan tarhaansa. Ulkona on niin lämmintä, että Haltin olisi sisällä ihan liian kuuma. Tyytyväisenä "vanha leidi" kömpikin jo ennen tarhasta lähtöäni koppiinsa köllöttelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti