Laitan tänne kolme tänään otettua kuvaa. Tästä kuvasta näkyy, miten Okolle on kasvamassa ruskea raita takajalkojen polvien yläpuolelle. Pentukarva tässä kohtaa oli ihan mustaa, nyt on alkanut tulla tummempia ruskeita karvoja "raidaksi" molempiin jalkoihin samaan kohtaan. Lisäksi takareisissä ulkopuolella on mustan karvan joukossa valkoisia ja ruskeita karvoja, vaikka niitä ei tästä kuvasta erota.
Tänään meitä hymyilytti pojan hiipiminen ja kyttäily. Oko tykkää leikkiä pallon ja kumirenkaan kanssa siten, että se menee odottamaan, kun meistä jompi kumpi laittaa renkaan tai pallon pyörimään pitkin eteisen lattiaa. Poika nappaa sen sieltä kiinni ja saattaa jopa tuoda sen meille uudelleen heitettäväksi. Oko menee yleensä eteisen nurkkaan "kyttäämään" ja syöksyy sieltä ottamaan lelun kiinni. Kun se tänään toi lelun Jormalle, se hiipimällä hiipi nurkan taakse kyttäämään, kun vaari laittoi pallon ja renkaan pyörimään. Sieltä se sitten hyökkäsi kimppuun.
Oko sai tänään madotuslääkkeen, sillä parin viikon päästä se saa tehosterokotuksen, johon on rabies-rokotus yhdistettynä. Yritämme saada sen sirutettua täällä Ivalossa, sillä tarkoitus on hankkia pojalle EU-passi, jotta voimme piipahtaa halutessamme vaikka Ruosin tai Norjan puolella. Venäjällekin EU-passi kai kelpaa, mutta tuskin me sinne koskaan autoillaan kaikki kolme yhdessä.
Näistä kahdesta kuvasta käy ilmi, miten Oko on jo kasvanut. Vahinko vaan, että keinovalossa otetut kuvat eivät oikein näytä totuutta värityksen suhteen, takajalkojen ruskea raita polven yläpuolella ei juuri erotu kuin "haamuna". Näistä kuitenkin näkyy, miten Okolle on tullut valkeita karvoja mustien karvojen joukkoon pannasta vartaloon päin (valkean kauluksen jatkoksi) sekä etujalkojen taakse haamuraidaksi mustalle alueelle. Oletettavasti valkoiset karvat tulevat vielä paremmin näkyviin, kunhan pentukarva muuttuu. Nyt pentukarva on poissa ehkä vain selkärangan kohdalta. Siinä karva on karheaa, kiiltävää ja paikoitellen kihartuvaa. Nättiä! Näistä kuvista voi myös nähdä nuo ruskeahkot läikät korvien ulkopuolella. Nekin ovat tulleet vasta lähiaikoina, alkuun korvat olivat ulkopuolelta aivan mustat. Jännää nähdä, millainen väritys Okolla on sitten, kun se on aikamies.
Ei kai se rasisti voi olla-tässä suvussa :D. Sillä on nyt vaan "sellainen" ikä, kannattaa käyttäytyä itse vaan ihan normaalisti eikä olla huomaavinankaan sen pöllöilyjä.
VastaaPoista-Eija-
Totta puhut, jännityksellä odotan nuorenparin tänne tuloa, mitä Oko tekee. Huomaa aivan selvästi, että se kaipaa lapsia. Jos televisiosta tulee lasten ääniä, se juoksee heti katsomaan. Samoin se katselee piirrettyjä päätä kallistellen puolelle ja toiselle. Nähtävästi siellä puhuttu ääni on jotenkin lasten ääntä muistuttavaa.
VastaaPoista